Peräkärryllisen auton maksiminopeus

pomppulava

Kuka muistaa, tietää tai NOUDATTAA tuota maksiminopeutta? Sehän on nimittäin 80 km/h, eli moottoritielläkin pitäisi sitä noudattaa. Ja mitäpä siellä näkee? Peräkärrynsä olemassaolon unohtaneita autoilijoita jotka paahtavat 120 km/h ja ylikin, eli saman liikenteen tahtiin.

"Paras" tapaus kohdalleni on sattunut Tampereen eteläpuolella, kun itse ajelin vasenta kaistaa 120-130 km/h ohittaen pitkää mutta harvaa jonoa. Taakse ilmestyi kuomullista trailerikärryä vetävä Rellu aikamoisella vauhdilla ja jäi takapuskuriin roikkumaan, vilkuttelipa vielä valojakin että väistyisin. Oikealla kaistalla oli kuitenkin jonoa joten en väistänyt vaan jatkoin samalla nopeudella eteenpäin. Rellu jätti väliä vähän ja ampaisi sitten taas puskuriin kiinni ja tätä jatkuikin sitten jonkin aikaa kunnes oikeanpuoleinen kaista vapautui. Heti kun mahtui, Rellukuski koukkasi viereeni oikealle kaistalle ja huitoi ja huusi suljettujen ikkunoiden takaa ihan hulluna, kunnes kiihdytti vauhtinsa arviolta 140 km/h. Kärry vaan pompotti ja vaappui kun kuski porhalsi parastaan (ei kai uskaltanut tuon kovempaa kärrin kanssa) seuraavaan ramppiin, mistä poistui onneksi jonnekin.

19

1960

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vieras

      Eli sinun mielestäsi on oikein olla antamatta tietä takaa tulevalle?
      Mitä sinä pelkäsit menettäväsi mikäli olisit antanut rellulle tilaa mennä ohi ja sen jälkeen olisit jatkanut ohittelua?

      Ei hyvää päivää, otetaanpas nyt muutkin liikkujat huomioon, vai onko sinulle tärkeämpää se että lain kirjainta noudatetaan pilkulleen kuin joustava liikenne.

      Ja itse aiheeseen, onko sitten nykyautoilla niin hyvä jo vedellä peräkärryjä että unohdetaan moiset nopeusrajoitukset...

      • pomppulava

        eli siihen liittyminen olisi aiheuttanut sen, että

        a) minä olisin joutunut hidastamaan vauhtiani

        b) liittymiseni jonoon olisi aiheuttanut siinä ajaville myös vauhdin hidastamista ja haitariliikkeen

        c) jos olisin hidastanut vauhtiani, olisi se Rellukuski takuuvarmasti mällännyt perään

        d) ajoin laillista nopeutta ohittaen samalla muita kanssa-autoilijoita. Väistämisvelvollisuutta ei ole ylinopeutta ajavia kohtaan, ellei kyseessä ole hälytysajoneuvo

        Kyse on tässä(kin) tapauksessa juuri siitä, että lain kirjaimen noudattamista ei valitettavan monen autoilijan taholta pidetä enää nykyään paskankaan arvoisena seikkana, pääasia on että itse saa kaahata ja rällätä. Mitä sitä muista ja laista.

        Enkä anna jatkossakaan tilaa kaahareille. Turha toivo!

      • Kaiffari
        pomppulava kirjoitti:

        En väitä että sinun olisi pitänyt tuossa tunkea ohitettavana olevaan jonoon, mutta ihmettelen aina että mikä siinä oikealla kaistalla käymisessä on niin vaikeata ettei sitä voi tehdä jos näkee että takaa tulee nopeampi? Juuri tyypillistä suomalaista mentaliteettia, että "perkele minä ajan laillista nopeutta ja tuo haluaa ohi, saatanan kaahari, en varmasti päästä". Itse vaihdan vaikka vain pieneksi hetkeksi oikealle kaistalle takaisin jos joku tulee takapuskuriin kun olen itse ohituskaistalla. Usein ei tarvitse edes jalkaa nostaa kaasulta vaan vaihtaa oikealle kaistalle, takana ollut auto menee ohi ja voin vaihtaa takaisin vasemmalle kaistalle jos tarvetta. Ei ollut vaikeata ja nyt minä sekä takanatullut voi jatkaa omaa nopeuttaan rauhassa.

        Kunpa suomeenkin saisi sitä joustavuutta edes vähän...

    • 330d ja hajis

      Kun vain kaikki hoitavat omat asiansa, niin elämä on helpompaa. Jos sinne viereiselle kaistalle mahtui peräkärryn kanssa, niin minkälaisella vehkeellä olit, kun sinne et omaa autoasi saanut sovitettua?
      Ja on se kyllä sillä lailla, että nuo peräkärryrajoitukset ovat ihan typerät. Silloin kun ei ole painava kuorma takana, niin on järjetöntä että joutuu ajamaan "tientukkeena" 80km/h. Kuitenkin vaikka 600 fiatilla voi ajaa rajoitusten mukaan jos se vain sitä kulkee! Erityisen harmilliseksi asian tekee ohituskaistatiet. Siellä ei voi antaa takaa tuleville tilaa, koska on ohituskielto. On vain ajettava ja välillä vedettävä jonoa..... Vähän ohi aiheesta, mutta en voinut vastustaa kiusausta.....

      • 316i ja amis

        Jostain syystä tätä joustavuutta ollaan aina vaatimassa siltä, joka ajaa liikennesääntöjen mukaan. Miksi?

        Miksei se puolijauho rellukuski olisikin voinut tällä kertaa olla se, joka joustaa, tyytynyt ajamaan minuutin ajan vain 20%:n ylinopeudella. Mitä hän olisi siinä menettänyt?
        - 10 sekuntia?

        Mihin hänellä oli kiire? Emme tiedä, ehkä hänellä oli, mutta mistä me tiedämme, vaikka keskustelun aloittajalla olisi ollut vielä kovempi kiire!

      • pomppulava
        316i ja amis kirjoitti:

        itsekin ajattelen: miksi ihmeessä pitää aina muka joustaa niiden kohdalla jotka RIKKOVAT sääntöjä ja lakeja??? Eikö juuri näiden rikkojien olisi syytä katsoa siihen peiliin ja alkaa "joustaa" oman mentaliteettinsa suhteen, eli noudattamaan niitä lakeja ja sääntöjä jotka meille kaikille on asetettu?

        Ja mitä tulee siihen peräkärryllisen kaaharin koukkaamiseen oikealle kaistalle, se tapahtui siis kun olimme ohittaneet sen jonon. Itse kun en kiilaa takaisin oikealle kaistalle ihan toisen eteen vaan vasta sitten kun ohitettava näkyy kokonaan sivupeilistä.

      • Harmaasilmä

        Tuohon pomppulavan tapaukseen sopii vastaukseksi tämä itse itseltäni lainaama vastaus yhdestä toisesta ketjusta.

        Kyseessähän on kuviteltu etuajo-oikeus, jonka mukaan nopeimmalle tulee aina ja välittömästi antaa tietä. Tälle vaatimukselle vaan ei ole mitään muita perusteita kuin tavattoman kova uho ja paljon kirosanoja.

      • ajajaja
        pomppulava kirjoitti:

        itsekin ajattelen: miksi ihmeessä pitää aina muka joustaa niiden kohdalla jotka RIKKOVAT sääntöjä ja lakeja??? Eikö juuri näiden rikkojien olisi syytä katsoa siihen peiliin ja alkaa "joustaa" oman mentaliteettinsa suhteen, eli noudattamaan niitä lakeja ja sääntöjä jotka meille kaikille on asetettu?

        Ja mitä tulee siihen peräkärryllisen kaaharin koukkaamiseen oikealle kaistalle, se tapahtui siis kun olimme ohittaneet sen jonon. Itse kun en kiilaa takaisin oikealle kaistalle ihan toisen eteen vaan vasta sitten kun ohitettava näkyy kokonaan sivupeilistä.

        se peräkärryn kanssa kaahannut jauhopää saa väistellä ja mennnä ohi vaikka pientareiden kautta.
        Vaikka autojen ominaisuudet riittäisivätkin kärryjen vetoon sitä suurinta sallittua nopeutta, kärry on kuitenkin kärry, monesti huonokuntoinenkin ja ylilastattu ominaisuuksiinsa nähden. Itse tiedän vasta kokeneena, kärry kyllä uusi ja kunnossa, kuorma maksimissaan, ei sen kanssa oikein järkevältä tuntunut ajaa sataa, siispä tyydyin alempaan nopeuteen.

      • Big M

        Johtuuko peräkärryn 80-rajoitus siis ainoastaan siitä, että täyteen lastattu kärry tekee suurempien nopeuksien käyttämisen vaaralliseksi tai mahdottomaksi? Toivottavasti et ajattele muista rajoituksista analogisesti.

      • 330d ja hajis
        ajajaja kirjoitti:

        on todella vanha kärry. Ja on hyvä vetää. Yleensä kuormani on kevyt, joten ajaminen vaikka 120km/h ei olisi ongelma. Itseasiassa kärryä ei edes huomaa kun sitä vetää noraalilla lastillani. Joten en ole samaa mieltä kanssasi.

      • 330d ja hajis
        Big M kirjoitti:

        Johtuuko peräkärryn 80-rajoitus siis ainoastaan siitä, että täyteen lastattu kärry tekee suurempien nopeuksien käyttämisen vaaralliseksi tai mahdottomaksi? Toivottavasti et ajattele muista rajoituksista analogisesti.

        muita ehdotuksia mistä muusta se voisi johtua? Äläkä sinä kanna huolta minun ajamisestani. Mielestäni rajoitukset yleisesti ovat hyvä asia, mutta monin paikoin naurettavat. Ja varsinkin talvirajoitukset joita en ymmärrä ollenkaan. Mutta pakko (aivan niin, pakko) on ajaa rajoitusten mukaan, koska kortin lähtö tietää leivän häviämistä pöydästä (liikkuva työ).

      • 330d ja hajis
        316i ja amis kirjoitti:

        Jostain syystä tätä joustavuutta ollaan aina vaatimassa siltä, joka ajaa liikennesääntöjen mukaan. Miksi?

        Miksei se puolijauho rellukuski olisikin voinut tällä kertaa olla se, joka joustaa, tyytynyt ajamaan minuutin ajan vain 20%:n ylinopeudella. Mitä hän olisi siinä menettänyt?
        - 10 sekuntia?

        Mihin hänellä oli kiire? Emme tiedä, ehkä hänellä oli, mutta mistä me tiedämme, vaikka keskustelun aloittajalla olisi ollut vielä kovempi kiire!

        Kenelle sinä vastasit? Kukaan ei ole vaatinut ketään joustamaan. Sen jouston pitäisi tulla ilman VAATIMISTA. Ajoi sääntöjen mukaan tai ei. Se sääntöjen noudattamisen valvominen on poliisin asia, ei meidän. Kun pitää OMISTA asioista huolta, niin elämä on helpompaa. Miksi ottaa paiseita muiden tekemisistä?
        Olenko jossain puolustanut sitä rellu-kuskia? EN. En myöskään ole puolustanut keskustelun avaajaa. Näissä jutuissa kun on aina vain toisen mielipide, niin et voi olla varma mitä siellä oikeasti on tapahtunut.

      • Tavis
        ajajaja kirjoitti:

        se peräkärryn kanssa kaahannut jauhopää saa väistellä ja mennnä ohi vaikka pientareiden kautta.
        Vaikka autojen ominaisuudet riittäisivätkin kärryjen vetoon sitä suurinta sallittua nopeutta, kärry on kuitenkin kärry, monesti huonokuntoinenkin ja ylilastattu ominaisuuksiinsa nähden. Itse tiedän vasta kokeneena, kärry kyllä uusi ja kunnossa, kuorma maksimissaan, ei sen kanssa oikein järkevältä tuntunut ajaa sataa, siispä tyydyin alempaan nopeuteen.

        En omista kärryä, joten kärrynveto on minulle satunnaista hommaa. Olen kuitenkin ajanut kärry perässä pitkiäkin taipaleita.

        Paras vetämäni kärry tuli perässä niin nätisti ja vaivattomasti, ettei tarvinnut huomioida oikeastaan muuta kuin huonompi ohituskiihtyvyys. 120 km/h ei tuottanut mitään ongelmia. Motarilla nousi paikoitellen 140:een enkä todellakaan nähnyt siinäkään mitään erityisiä riskejä. Nyt puhutaan tietenkin kesäkelistä. Enempään ei ollut toisaalta mitään tarvetta; rajojen kokeilu ei tullut mieleenikään.

        Joskus vedin trailerilla moottorivenettä sisämaan pikkutiellä (tien rajoitus 80 km/h). Jouduin ajamaan useamman kilometrin kuutta-seitsemääkymppiä (kärryttä) junnaavan papparaisen perässä. Kun ohitussuora lopulta aukesi, oli "pakko" vetäistä ohitustilanteessa hetkeksi toiselle sadalle.

        Kärryissä, vetureissa ja yhdistelmissä on eroja. Kuskeista parempi olla puhumatta mitään. Pidän itseäni keskivertotapauksena enkä missään nimessä riskienottajana. Yli 30 vuoden autoilijanuraani mahtuu pari pientä peltikolaria (joissa ei ollut kyse mistään ylinopeudesta). Ajokorttiluokkani osalta ehkä poikkean enemmistöstä; se on A BE CE. Rekkaa en ole kuitenkaan ajanut aikoihin ja perävaunutontakin kuorma-autoa vain harvoin.

      • HDi
        Tavis kirjoitti:

        Perävaunun kuormaus sekä vetoauton ja perävaunun mitat ja etenkin näistä aiheutuva painopisteiden keskinäinen sijainti vaikuttaa yhdistelmän ajettavuuteen ja stabiiliuteen. Varsinkin liukkailla keleillä stabiili nopeus saattaa olla erittäin alhaalla ja perävaunun heittelehtimisen alettua vain rautainen kokemus - eikä aina sekään - voi estää yhdistelmän siirtymisen tieltä ojan väärälle puolelle.

        Joten etenkin kuormatun perävaunun kanssa kannattaa malttaa mielensä, vaikka olisi miten kiire tahansa. Voi muutoin loppua kiire lyhyeen.

      • Big M
        330d ja hajis kirjoitti:

        muita ehdotuksia mistä muusta se voisi johtua? Äläkä sinä kanna huolta minun ajamisestani. Mielestäni rajoitukset yleisesti ovat hyvä asia, mutta monin paikoin naurettavat. Ja varsinkin talvirajoitukset joita en ymmärrä ollenkaan. Mutta pakko (aivan niin, pakko) on ajaa rajoitusten mukaan, koska kortin lähtö tietää leivän häviämistä pöydästä (liikkuva työ).

        Annan muutaman ajatuksen, lainsäätäjän tahtoa en tunne.

        Ensinnäkin peräkärry voi olla tyhjä, täyteen lastattu tai jotain siltä väliltä - ja ajokäytös sen mukaista. En tarkoita sitä etteikö kärry pysyisi perässä suoralla tiellä, vaan nimenomaan äkkitilanteita. Varmasti huomaat täyteen lastatun kärryn olemassaolon viimeistään tiukassa väistössä tai kovassa jarrutuksessa. Pitäisikö rajoitus olla muuttuva sen mukaan, kuinka paljon lastia sattuu olemaan päällä? Vastaavasti kärryissä on eroja, jolloin kunnon teräsjousilla ja iskareilla varustetuilla rajoitus olisi korkeampi kuin kumipalajousilla olevilla?

        Tyhjän ja lastatun rajanveto on muutenkin hankalaa. Onko kärry tyhjä, jos sen lavalla on kärryn oma varapyörä? Työkalut? Lapio? Hiekkasäkki? Kaksi hiekkasäkkiä? Neljä hiekkasäkkiä... ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

        Rajoitukset eivät ole sellaisia maksiminopeuksia, joilla mikä tahansa kinneri pysyy vielä kaistalla. Niiden ratio on aivan toinen. Miettimällä hetken saatat oivaltaa mistä on kyse.

    • rane

      ...tapana laittaa hiekkasäkki painoksi kärryyn kun lähden motarille kärryn kanssa, tulee paljon vakaammin perässä yli 140 km/h vauhdissa. Tyhjänä tosiaan tuppaa pompottamaan.

      • pomppulava

        hanki ruumissäkki ja täytä se turpeella tai sahanpurulla. Sopivasti kostutettuna turve tai puru painaa saman kuin hiekka mutta molemmat imevät veren paremmin. Ja sisällön käytön jälkeen voikin tyhjään ruumissäkkiin raapia joko sinun tai jonkun viattoman kanssa-autoilijan jäänteet kolarin jälkeen.

      • Jorkki

        Kunnollinen lehtijousilla varustettu peräkärry niin et tarvitse mitään ylimääräisiä painoja kyytiin..Vääntösauvajousinen kärri pompottelee pienemmissäkin nopeuksissa,mut mä olen vetänyt tuota lehtijousista perässäni yli 160km/h vauhtia ja ei ole pompotellut ja nätisti perästä tulee...

    • Jickfani

      Miksi ollaan tulppana 80kmh alueella vaikka pystyisi aivan hyvin jamaan liikennerytmin mukaan???

      Tätä en ymmärrä :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe