Eräs pentuna (yllätys, yllätys) näkemäni leffa. Tehty joskus 70 luvulla USAssa. Mies ajaa yksin henkilöautolla matkalla jonnekin aika karuissa maisemissa. Sen perään liimautuu iso tankkirenkka joka alkaa ahdistella sitä. Rekan kuskia ei näytetä koko leffan aikana kertaakaan.
Koko leffassa ei tainnu olla muita ihmisiä tai mitään muutakaan juonikuvioo. Rekka vaan kiusaa miespoloista jolta menee hermot. Lopussa se on ajettu ahtaalle jonkun kanjonin reunalle ja se harhauttaa rekkakuskia jotenki. Pistikö nyt autonsa syöksymään päin rekkaa ja hyppäs pois ja rekka tömähti siihen ja jyräs sen ja samalla itsensä rotkon pohjalle. jätkä jäi hikisenä ja helpottuneena autiomaahan ja tuli lopputekstit.
Että mikähän se mahtoi olla? Varmaan joku harvinaisuus mitä ei mistään enää löydä.
Mikähän tämä oli?
taas leffa hukassa
3
561
Vastaukset
- Baxter
Eli alkuperäisnimeltään Duel, jonka ohjasi muuan Steven Spielberg vähän ennen Tappajahain mukanaan tuomaa hypeä. Alunperin ihan vaan tv-leffa, mutta Euroopassa sitä esitettiin ihan kankaillakin.
Erittäin hyvä elokuva, suosittelen. Ei pitäisi olla mahdottomuus löytää, ainakaan videona. - myös
Ko.leffasta on tehty uusi versio, JoyRide, jonka pääosissa on Paul Walker ja Steve Zahn.
- friikki
niin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380