Tutkitaanko suomalaisia vauvoja

ennen rokotteiden antamista, kun lukee rokotteen antamisen esteitä käy julki että:

Rotavirusrokotteita ei suositella lapsille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt tai joilla on ruoansulatuskanavan synnynnäinen epämuodostuma. Rokotteita ei pitäisi antaa myöskään lapsille, jotka ovat aiemmin sairastuneet suolentuppeumaan tai saaneet allergisia reaktioita rotavirusrokotteen ainesosista.

Vai tuikitaanko lääke lapseen ennen kun edes mahdollisia esteitä rokotteelle tutkitaan? Jälkeenpäin ihmetellään kun lapsi tulikin sairaaksi eikä olisi saanut lapselle rokotetta antaakaan?
32238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Miten vanhaksi voi rokoteohjelmaa lykätä? Japanissa 2-vuotiasta aletaan vasta rokottaa.

Äänestä

Siiis no... Lapsihan saa sen K-vitamiinin salissa ja muut rokotteet tulevat sitten myöhemmin neuvolassa niin eiköhän nuo em. sairaudet ole jo siihen mennessä ilmoittaneet itsestään jo moneen kertaan. Paitsi tietysti allergiat, mutta niihinhän on riski joka kerran, kun keho altistuu jollekin uudelle. Rokotteissa on omat riskinsä, mutta niin on rokottamatta jättämisessäkin.

Äänestä

Suomessa, Venäjällä ja Euroopassa laajan rokotekattavuuden takia ei ole niitä tauteja, joita vastaan rokotetaan.

http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/h1n1-rokotteesta-narkolepsia-t47069-555.html

Mutta sika kausinuharokotetta EI saa kukaan ottaa!

Kovasti huolehditaan narkolepsiasta, vaikka influenssarokotteet voivat aiheuttaa monia muitakin sivuvaikutuksia.
http://www.tiede.fi/keskustelut/post1845680.html?sid=6951dab90252d2e27fab3a5086f11ce1#p1845680

Aftonbladet kertoo, että "salaisen" suomalaisraportin mukaan epäiltäisiin, että Fluarixin ja Pandemrixin sisältämä polysorbaatti 80 (jota käytetään myös jauhonparanteena) liittyisi narkolepsiaan. Pandemrixissä polysorbaatti 80:tä oli 4,86 milligrammaa, Fluarixin määrää ei Suomessa hyväksytyssä valmisteyhteenvedossa kerrota mutta USA:n tiedon mukaan korkeintaan 0,38 milligrammaa.
http://www.aftonbladet.se/halsa/article15618868.ab

THL kommentoi?
http://www.facebook.com/thl.fi/posts/216696791795706?notif_t=share_reply

"Valtakunnan virallinen uutistoimisto YLE antaa tilaa kansalaisten pelottelulle. THL manaa 1000 kuollutta, jos heitä ei totella ja oteta rokotuksia. Uudet kasvot pelottelivat kansalaisia pääjohtajan sijaan. Kuin aidon totalitarismin periaatteiden mukaan kuvaan oli saatu kunnon viranomaisiin uskovia kansalaisia: ”Pirkko Pirteä” ja ”Pekka Ponteva” julistamaan rokotuksen ilosanomaa. Yhtään kriittistä ääntä ei ollut tietysti otettu mukaan. Tätä sitten kutsutaan journalismiksi.

Muutama fakta kausirokotuksista. Rokotukset on todettu tehottomiksi terveellä väestöllä. Laajempi analyysi osoittaa, ettei rokotus estä mitään komplikaatioita, joten tämän tiedon mukaan THL valehtelee.

Muutama vuosi sitten BMJ:ssä julkaistussa artikkelissa todettiin, että flunssalla pelottelu on vain myyntikikka, eikä pelottelu perustu tosiasioihin.

Tiedetään myös ennestään, että ikääntyneillä ja sairailla rokotus ei toimi huonon immuunivasteen takia. Eli 1000 kuolleen sijaan saadaan epälukuisa määrä nukkuvia ihmisiä, ja ties mitä muuta."
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=288

Äänestä

Kyllä täytyy myöntää, että itsekin olen vähän ahdistunut noista rokotteista. Kun ei oikein tiedä onko ne turvallisia vai aiheuttaako niillä rokotteilla lapselle jotain vieläkin vakavempaa.

Jonkun lapsiahan nekin vähemmistö aina on, jotka sairastuu vakavasti tai jopa kuolee rokotteen tuomiin ongelmiin. Miksi muuten rokotteita annetaan koktailina eikä yksittäin? Kuinka lapsen kehittymätön immuunijärjestelmä sietää kauhean pöpöhyökkäyksen missä on monia eri pöpöjä ja voiko ne eri pöpö yhdessä muodostaa jotain megapöpöjä?

Kaikkea tulee mietittyä. Mikä rokote olis välttämätön ja mikä ei.

En haluisi olla säkki päässä rokotteiden riskeistäkään, mutta entä jos jätän jonkun rokotteen antamatta? On tää yllättävän vaikeeta, kun omaa lasta miettii ja hänen hyvinvointiaan. Jos et anna jotain rokotetta olet automaattisesti apska vanhempi, jos annat ja lapsi sairastuu vakavasti, kuka sitten on se huono jota syytetään?

Äänestä
  • Tuohon tutkimiseen, että pitäis ehdottomasti tutkia lapsi läpikotaisin ennen yhtäkään piikkiä. Jos lapsi ei kestäkkään jonkun perussairauden takia niitä rokotteita. Kuinka tuota ruoansulatuskanavan epämuodostumaakaan aletaan epäillä? Missä vaiheessa?

    Jos jo 2kk vanha saa rotarokotteen tai litkun poskeensa siis, niin onko kaikki mahdolliset komplikaatiot ja sairaudet ja esteet huomioitu riittävän hyvin, ettei ongelmia tule?

    Äänestä

  • "Kaikkea tulee mietittyä. Mikä rokote olis välttämätön ja mikä ei. "

    Näin oli meilläkin.. Päätimme suosiolla jättää taannoin ottamatta Pneumokokki rokotteen, sillä silloin ainakin sitä vasta tutkittiin ja tutkimustulokset tulivat/tulee vasta noista ensimmäisistä rokotuksen saaneista, joten ei kiitos, en testaa lapsellani uusia rokotteita. Eikä ole silti sairastanut kuin tasan yhden korvatulehduksen, joka ei ollut edes Pneumokokki -bakteerin aiheuttama :)

    Nuo muut rokotteet ovat sen verran vanhoja, että luotettiin niihin.

    Äänestä

  • mietittiin myös kirjoitti:

    "Kaikkea tulee mietittyä. Mikä rokote olis välttämätön ja mikä ei. "

    Näin oli meilläkin.. Päätimme suosiolla jättää taannoin ottamatta Pneumokokki rokotteen, sillä silloin ainakin sitä vasta tutkittiin ja tutkimustulokset tulivat/tulee vasta noista ensimmäisistä rokotuksen saaneista, joten ei kiitos, en testaa lapsellani uusia rokotteita. Eikä ole silti sairastanut kuin tasan yhden korvatulehduksen, joka ei ollut edes Pneumokokki -bakteerin aiheuttama :)

    Nuo muut rokotteet ovat sen verran vanhoja, että luotettiin niihin.

    Tuossa taannoinhan oli joku väärä lääke tuikattu lapsiin. Inhimillinen vahinko kuulema. Noh, aika pahoja vahinkoja. Pakosti kaikkien sattumien ansiosta vähän miettii niitä riskejä. Meillä myös mietittiin vanhoja rokotteita, että niitä ehkä uskaltaa antaa.

    Tommoset tetanukset sun muut vanhemmat. Influenssapiikki ei kuulosta kauheen tarpeelliselle. Rotaakin mietin, onko se tarpeellinen. Sen joka tapauksessa jossain vaiheessa saa, mutta onko oireet sitten kamalat ,jos ei ole rokotetta. On tämä semmosta pähkimistä, mies on vielä enemmän varpaillaan näistä rokotteista.

    Itsellä vaan ahdistunut olo, että osaisi valita lapsen kannalta oikein. Pitäis tietää enemmän ja perusteellisemmin asioista. Kun ei tiedä mitä uskoisi.

    Äänestä

  • UPDATE_10054786 kirjoitti:

    Voopotin:
    Rotaviruksesta: meidän lapsi oli tehohoidossa rotavirusinfektion saatuaan. Sinne mentiin tk-päivytyksestä ambulanssilla pillit vinkuen eikä oltu 2. ensimmäiseen vuorokauteen varmoja hegissäpysymisestä. Sairaalassa oltiin hieman yli 2 viikkoa. lääkitys ja hoitotoimet olivat rankkoja, mutta onneksi lapsi ei näytä niistä kärsineen eikä kehittäneen mitään fobiaa. Oli tosin niin pieni, että ei muista asiasta mitään, mutta osaltaan vaikuttanee se, että me emme ole persooniltamme sellaisia, että hysterisoisimme turhaan tai tartuttaisimme perusteettomia pelkoja lapsiin. Nyt on vilkas (usein liiankin) ja terve lapsi. jossain tosiessa maassa olisi hänen kohtalonsa ehkä ollut toisenlainen. Suomessa onneksi on huippulaatuinen tehohoito.

    Influessarokotteet otamme tarpeen mukaan. Sikainfluenssarokotetta emme ehtineet ottaa, koska sairastuimme koko perhe viikkoa ennen rokotusvuoroamme.

    Kaipaat enemmän perusteellista tietoa rokotusasioista. Silloin kehotan sinua välttämään kaikkia skandaalinhakuisia jyrkkiä mielpiteitä edustavia sivuja ja kirjoittajia. Rokotuksista on paljon tutkimustietoa saatavilla ja ne löytää googlen kautta helposti. Tiietoa tosin on niin paljon, että vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä tutstua tuohon maailmaan. Sillä välin hyvän kuvan oman perheen rokotustarpeista ja sopivista rokotteista voi saada infektiotauteihin erikoistuneelta lääkäriltä tai vaikka neurologilta.

    rokotusasia on hankala päätös ja kun nykyinen lääketeollisuus tehtailee joskus turhiakin asioita ja sitten markkinoi niitä kansalle, niin ei se helppoa ole. On täysin ymmärrettävää, että kun markkinahumu on ulotettu lääkkeisiin, niin se aiheuttaa epäuskoa.

    Meidän perheessä mennään vähän toisenlaisella rokotusohjelmalla. itselläni on hieman poikkeava neurokemia (tietyt lääkeaineet vaikuttavat toisin kuin muilla) ja sen vuoksi on oletettava, että lapsillakin on samaa taipumusta. tämän vuoksi olen käynyt neurologilla suunnittelemassa ja ottamassa selvää meidän perheelle parhaista rokotusratkaisuista. en jaksa tästä nyt sen enempää kirjoittaa, koska ei siitä muille ole hyötyä (on yksilöllinen rokotusohjelma).

    Voopotin: kysyit myös saako rokotteita yksittäin. Kyllä saa. jotkut täytyy tilata ulkomailta. Tuohon on viisasta sitten ottaa asiantuntijaapua, vaikka maksaisikin.

    ----------
    mitä tulee aloittajan kysymykseen: totta kai suomessa tutkitaan vauvoja. Lastenlääkäri tutkii heidät hyvin perusteellisesti synnytyksen jälkeen ja tutkimukset sitten jatkuvat neuvolassa (luulisi tämän kuuluvan yleistietoon).

    Äänestä

  • hffh kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Hienoa kuulla, että lapsi sai avun vaikka tilanne on varmasti kaikesta päätellen ollut rankka kokemus. Hän siis sai sen infektion, vaikka oli rokotettu? Anteeksi uteliaisuus.

    Näitä kolikon kääntöpuolia juuri tulee mietittyä pää sauhuten ja todella kaipaisin luotettavaa tietoa. Aika paljon olen päivittäin lueskellut eri lähteistä puolesta ja vastaan kommentteja. Minua ei haittaa, vaikka rokotukset maksaisi paljonkin rahaa, kunhan saisin sellaisen varmuuden että lapsella ei niiden takia tule olemaan mitään vaaraa.

    En tiedä kuinka utopistinen tämä toive on. Toivottavasti ei ole.

    Jatkan tiedon tonkimista ja koitan saada realistista tietoa käsiini. Kiitos vielä muillekin komentoineille.

    Vopotin: ei ollut saanut rokotetta lainkaan; tuohon aikaan rotavirusrokotetta ei ollut saatavilla. Mutta en tiedä olisinko sen ottanut, jos olisi esim. tullut juuri lapsen syntymävuonna saataville. Olisin ehkä jättänyt ottamatta, koska olisin saattanut kokea, että siitä ei ole tarpeeksi tutkittua tietoa. En tiedä.. en tainnut tuolloin edes "tietää" mikä rotavirusinfektio on ja kuinka raju se voi olla, joten ehkä olisin silloin vain katsonut, että on normaali flunssa, me sairastamme sen.

    kolikon kääntöpuolista: niinpä. Rokottaminen on joskus hankala asia päättää. Rokottamiseen liittyy aina riskejä rokotuskohdan tulehduksesta lähtien, mutta toisaalta taas rokoteohjelmassa on rokotteita sellaisia sairauksia vastaan, joilla voi olla vakavat jälkiseuraukset.

    Samaan aikaan kun suomikin on avautunut, niin entistä enemmän täälläkin liikkuu sairauksia, joita suomessa ei ennen tavattu. ja kun maailman populaatio kasvaa kasvamistaan, niin se merkitsee sitä, että muut ihmiset (basilleineen) tulevat entistä lähemmäs itseä. Tarvitaan vastustuskykyä. Joihinkin rokote on yksiselitteisesti paras ratkaisu, joissakin täytyy todella punnita antaisiko rokotteen vai antaisiko lapsen sairastaa ja huolehtii muuten sitten siitä, että lapsen elimistöä ei myrkytetä esimerkiksi sokerilla (joka on isossa roolissa näissä). jos ei itsellä ole tietoa punnita näitä, niin kannattaa oikeasti käydä keskustelemassa jonkun infektiolääkärin kanssa. Suosittelen lämpimästi, jos asia ahdistaa kovasti ja tuntuu että ei saa mitään tolkkua kaikesta siitä informaatiosta mitä netissä tulvii. nimittäin asiantuntijan kanssa keskustellessa ainakin voi korjata omia vääriä käsityksiä rokotteista ja toisaalta huomata mitä kaikkea ymmärtää ja parhaimmillaan se auttaa päätöksenteossa. Aika moni lääkäri kuitenkin ymmärtää vanhempien huolen ja ovat valmiita antamaan tietoa.

    kukaan ei voi antaa 100 % varmuutta ettei lapselle tule rokotteista mitään vaaraa eikä toiselta puolen varmuutta siitäkään että oma lapsi selviäisi pienellä sairastamisella. Elämässä ei vain mikään ole varmaa. Tuohan se on se kaikista stressaavin fakta nykyihmisen elämässä.

    kymmenisen vuotta sitten kohistiin jonkun tutkimuksen vuoksi, joka väitti autismin aiheutuvan rokotuksista. Pian selvisi että näin ei ehkä olekaan, tutkimuksessa oli paljon puutteita eikä sen perusteella olisi voinut vetää tuollaista johtopäätöstä. Viime viikolla luin uutisen maissisiirapista ja sen epäillystä yhteydestä autismiin. Tuota (sokereita ja niiden liiallista saantia) pidän itse paljon todennäköisempänä syynä mitä moninaisimpiin ongelmiin. Itse en usko 1+1 yhtälöihin mitä tulee ihmisen terveyteen ja sairauteen tai rokotuksiin ja niiden aiheuttamiin sairauksiin. En tosin usko niiden olevan täysin haitattomia (mikään lääke ei ole haitaton
    ainiin, linkki tuohon maissisiirappiasiaan http://www.emaxhealth.com/1275/typical-american-diet-may-fuel-autism
    Pahoittelun, kun menin aiheen viereen, mutta itseäni kiinnostaa ihminen kokonaisvaltaisena ja koitan selvittää niitä yksittäisiä tekijöitä, jotka yhdessä muodostavat meren. Siis yhtälö 1+x+n+n1=vaikutus
    aika näyttää miten tämäkin asia lopulta sitten on..

    joskus tuntuu, että rokote on liian "helppo" syytettävä. Psykologisesti rokote tuntuu vieraalta, kun se vaikutusta ei voi nähdä suoraan. Se on epäilyttävä jo tuonkin vuoksi.

    Ja sitten se toinen puoli... suomalainen viranomaiskoneisto on edelleen jollain kommunistisella ajalla, jossa ajatellaan, että riittää, että joku korkea viranomainen sanelee miten on päätetty ja mitä tehdään ja miten se on hyväksi kansalle. Mitään perusteluja on vaikea saada (eikä kansan tahtoa kannata kuunnella, koska se vain pitkittää prosesseja), vaan törmätään salailun muuriin. Tämä salailu ei johdu siitä, että salaillaan jotain skandaalia, vaan siitä, että suomalaisessa viranomaiskoneistossa ajatellaan, että siitä tulee liikaa vaivaa eikä siitä mitään hyötyä ole, koska lopputulos olisi kuitenkin sama. Sen sijaan pitäisi ajatella kauaskantoisesti, että tehdään informaatio niin selväksi ja läpinäkyväksi, että se kuuluisa pihtiputaan mummokin ymmärtäisi. Toisaalta sitten syynä on myös lehdistö (ja markinnakoneistot), jotka niin mielellään mässäilevät ihmisten peloilla asiallisen tiedon levittämisen sijaan.

    Äänestä

Hienoa, että ihmiset osaavat nykyään suhtautua kriittisesti valtiovallan antamiin tietoihin ja "tutkimuksiin".
Minua itseäni henkilökohtaisesti ärsyttää, että THL ja muut instanssit (mm.rokotevalmistajat) eivät anna puolueetonta ja oikeaa tietoa rokotteiden haitoista. Kyllähän sieltä sivustoilta löytyy yleiset sivuvaikutukset, muttei mitään tietoa rokotekohtaisesti saati rokotteiden tutkimustuloksia.
Pistää kummasti epäilyttämään, miksi tällaiset tiedot salataan.
Ja miksi jokaikinen julkisen puolen tarjoama rokote on GSK'n tuottama, kuinkahan paljon on Suomen päättäjiä tässäkin asiassa lahjottu (mutta eihän Suomessa pitänyt korruptiota olla,eihän?).

Pneumoa, rotaa ja Hib'ä meillä ei tulla ottamaan, eikä varsinkaan kausi-influenssarokotetta. Aivan turhia piikkejä. Korvatulehduksia ja vatsatautia aiheuttaa niin moni muukin virus bakteeri, että tuntuu jo ihan hätävarjelun liioittelulta tuollainen kemikaalimäärän dumppaaminen pieneen ihmistaimeen. Vitosrokotteen on todettu jo 2003 korreloivan diabeteksen kehittymisen kanssa, mutta niinpä sitä edelleen vaan tökitään lapsiin. Tulemme myös itse omakustanteisesti hankkimaan lapsellemme luotettavamman rokotevalmistajan valmisteet niihin rokotuksiin, jotka aiomme lapsellemme ottaa. Maksaahan se toki rahaa, mutta narkolepsiatapaukset veivät GSK'n uskottavuuden ja luotettavuuden minun silmissäni, toivottavasti myös muilta.

Äänestä
  • Saako jostain ostettua rokotteita yksittäin, siis ettei ole koktaileja?

    Äänestä

  • UPDATE_10054786 kirjoitti:

    Saako jostain ostettua rokotteita yksittäin, siis ettei ole koktaileja?

    Kyllä ainakin joitain rokotteita saa, kannattaa katsoa vaikkapa sitten sieltä THL'n sivuilta vaikkei muuten luotettavia tiedonlähteitä aina tarjoakaan.
    Ja itse pitää tosiaan maksaa, jos ei julkisen tarjoamat "kelpaa".

    Mutta pieni panostus se on oman lapsen terveyteen, perusrokotteet maksaa noin 15eur/piikityskerta, riippuen valmistajasta.

    Äänestä

  • Meillä itseasiassa neuvolan th sanoi, ettei mielellään rokottaisi minua (vielä kun olin alta 12 viikkoa raskaana), sillä se saattaisi aiheuttaa keskenmenon tai muuta haittaa vauvalle.. Ja sanoi vielä perään, ettei hän tietysti saisi tuommoisista mainita.....

    Itse jätän muutenkin tuollaiset turhat rokotteet pois.. Rota ja yhdistelmä meillä kyllä otetaan, sillä reissataan niin paljon ulkomailla.

    Äänestä

  • kriittinen_ kirjoitti:

    Kyllä ainakin joitain rokotteita saa, kannattaa katsoa vaikkapa sitten sieltä THL'n sivuilta vaikkei muuten luotettavia tiedonlähteitä aina tarjoakaan.
    Ja itse pitää tosiaan maksaa, jos ei julkisen tarjoamat "kelpaa".

    Mutta pieni panostus se on oman lapsen terveyteen, perusrokotteet maksaa noin 15eur/piikityskerta, riippuen valmistajasta.

    Minäpä katson ja tosiaan ei haittaa sekään, että joutuu maksamaan. Pääasia olis että kaikki on turvallista lapselle. Kiitos sulle. :)

    Äänestä

Eikö noita rokotteita voi ottaa myöhemmin?

Esim. 3-5 vuotiaana

Äänestä

Lapsi saa joka päivä enemmän vieraita aineita kehoonsa ihan ruoan, ilman ja suuhun laitettujen tavaroiden kautta kuin rokotteesta ja kehittää vasta-aineita ihan näitä arkipäiväisiä asioita kohtaan. Lapsen keho kestäisi moninkertaisen "hyökkäyksen" vieraita aineita kohtaan, mitä rokoitteissa annetaan. Tämä siis terveillä lapsilla, lapset joilla on immuunipuolustuksen sairaus (esim. syöpä sairaat) ovat asia erikseen. Rokotteita ei ole järkeä tuikkia vasta 3-5 vuotiaana, koska useat sairaudet ehtii saada jo ennen sitä jos on saadakseen eikä ole rokotetta niitä vastaa. Toki vanhempiakin lapsia rokotettaan esim. pakolaiset, jotka eivät kotimaassaan ole rokotteita voineet saada. Lapsiahan rokotetaan juuri siksi, etteivät he saisi näitä sairauksia, joilla voi olla kauaskantoinen vaikutus. Rokotteita vastaan annettavia sairauksia on Suomessa vähän, koska rokote kattavuus on niin hyvä.

Äänestä

Nimimerkille: ei yhtään ole.

Suomessa on vuosittain mm. joitain tuhkarokkotapauksia, vaikka Suomessa tuhkarokkoa vastaan rokotetaankin. Myös tuberkuloosia esiintyy, BCG rokote ei tosin kuulu yleiseen rokotusohjelmaan, se annetaan tarveharkinnaisesti.

Äänestä

Minulla oli tuhkarokko lapsena. Parantui ihan sängyssä maaten.

Kaikelta ei voi suojautua inakaan rokotteilla.

Ravitsemus kuntoon.

Äänestä
  • Tuhkarokko tautina ei ole kovinkaan vaarallinen vaan jälkitaudit joita se voi aiheuttaa suurella todennäköisyydellä. Näihin jälkitauteihin kuolee nykyäänkin useita ihmisiä ulkomailla ei itse tuhkarokkoon, siitä suurin osa selviää.

    Äänestä

  • joo. Miehen veljellä oli tuhkarokko lapsena ja parantuihan hänkin sängyssä maaten, mutta samalla tuli hedelmättömäksi tuhkarokon jälkiseurausten vuoksi. Tosin eipä tarvitse hänen punnita sitä antaako rokottaa lapsensa vai ei.

    Äänestä

  • fwef kirjoitti:

    joo. Miehen veljellä oli tuhkarokko lapsena ja parantuihan hänkin sängyssä maaten, mutta samalla tuli hedelmättömäksi tuhkarokon jälkiseurausten vuoksi. Tosin eipä tarvitse hänen punnita sitä antaako rokottaa lapsensa vai ei.

    Niin ja isoisäni sisar sairastui tuberkuloosiin ja sitten jälkitautina oli koko loppuelämänsä ajan keuhkovammainen muine lisätauteineen. Nykyisin on liikkeellä myös antibiooteille vastustuskykyistä tb-kantaa.

    Hedelmättömäksi voi tulla muutenkin kuin tuhkarokostota.

    Miten joku voi väittää, että se oli tuhkarokko?

    Hedelmättömyys voi johtua 100 eri asiasta.

    Äänestä

  • fwef kirjoitti:

    Niin ja isoisäni sisar sairastui tuberkuloosiin ja sitten jälkitautina oli koko loppuelämänsä ajan keuhkovammainen muine lisätauteineen. Nykyisin on liikkeellä myös antibiooteille vastustuskykyistä tb-kantaa.

    Tuberkuloosi.

    Voi pyhä pilvi sun kanssas.

    Ei silloin ollut mihinkään tautiin mitään rokotteita, kun sukulaises sairastui.

    Ei ollut edes viemäreitä.

    Ravinto, hygienia, lääketiede ja lääkeet todella huonossa jamassa.

    Jos nyt elettäisiin 2000-lukua eikä viime vuostuhatta.

    "Nykyisin on liikkeellä myös antibiooteille vastustuskykyistä tb-kantaa. "

    On juu.

    Sitä voi hoitaa ja parantaa suurella annoksella D-vitamiinia. Muu siihen ei auta. Tästä on tehty tutkimus. Tämä hoito tietenkin tehdään lääkärin valvonnassa, koska annokset on niin suuria, jotta kotihoito ei onnistu.

    Lähdettä en nyt tähän hätään löytänyt, mutta siitä oli jopa uutisissa juttua.

    Tosin silti kannattaa ottaa tubirokotus täällä meillä.

    .....................................................................................................................

    Tukholman Karoliinisen Instituutin Huddingen yliopistoklinikassa testattiin, ehkäiseekö D-vitamiini hengitystieinfektioita. Ja ehkäiseehän se, kertoo mikrobiologian erikoislääkäri Peter Bergman. Hän esitti Ttutkimuksen tulokset Ruotsin lääkäripäivillä. Aiheesta kirjoittaa Dagens Medicin -lehti.

    Aikaisemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että D-vitamiinin vähäinen pitoisuus veressä voi altistaa infektioille. Nyt siis Tukholmassa haluttiin tutkia, mikä teho on 100 mikrogramman eli 4000 kansainvälisen yksikön (IU) päivittäisellä nauttimisella. Aineistona oli 140 infektioherkkää henkilöä, joista puolet sai vuoden ajan D-vitamiinia ja puolet lumetta. Järjestely oli kaksoissokko. Toisin sanoen tutkitut itse ja tutkijat eivät tienneet vaikutusjakson aikana ketkä saivat D-vitamiinia ja ketkä lumetta. Valmisteiden koodi avattiin vasta tutkimuksen päätyttyä.

    Tulokset osoittivat, että D-vitamiini vähensi vaivoja (besvär). Antibioottien tarve väheni 63 % lumeeseen verrattuna ja sieni-infektioiden riski hengitysteissä pieneni samalla. Päiväannos oli siis moninkertainen suomalaiseen viranomaissuositukseen (7,5 µg/vrk) verrattuna. Sivuvaikutuksia ei ilmennyt.

    – Jotakin tapahtuu mikrobiologiassa niillä, joita hoidamme [D-vitamiinilla], sanoo Peter Bergman. Hän kaipaa lisää tutkimuksia aiheesta.

    Tulokset tukevat aikaisemmin Suomessa, Yhdysvalloissa, Espanjassa, Japanissa ja muualla tehtyjä tutkimuksia, joiden mukaan D-vitamiini ehkäisee virus- ja bakteeritulehduksia ja nopeuttaa niiden paranemista.

    http://www.dagensmedicin.se/nyheter/vitamin-d-bromsade-luftvagsinfektioner/

    Toki pitää muukin ravitsemus olla kunnossa kuin pelkkä D-vitamiinin saanti.

    Äänestä

  • ravinto vaikuttaa kirjoitti:

    Tuberkuloosi.

    Voi pyhä pilvi sun kanssas.

    Ei silloin ollut mihinkään tautiin mitään rokotteita, kun sukulaises sairastui.

    Ei ollut edes viemäreitä.

    Ravinto, hygienia, lääketiede ja lääkeet todella huonossa jamassa.

    Jos nyt elettäisiin 2000-lukua eikä viime vuostuhatta.

    En tiedä koska fwef:n isoisä eli, mutta omani syntyi vuoden 1950 jälkeen jolloin Suomessa kyllä rokotettiin tuberkuloosia vastaan...

    Äänestä

Jos ulkomailla jossain maassa, jossa hygienia, ravinto ja terveudenhuolto on huono, kuolee joku jonkun taudin jälkitautiin, niin Suomessa täytyy kaikki piltit rokottaa.

En ymmärrä.

Kaikkea vastaan ei vaan voi rokottaa.

Pelkkä huono ravitsemus ja ravintoaineiden puute aiheuttaa Suomessa huomattavasti enemän sairauksia, kuin rokotteen ottamatta jättäminen.

esim. autoimmuunisairaudet.

Äänestä
  • Samaa mieltä olen kanssasi "ravinto vaikuttaa". Tuntuu todella typerältä rokottaa omaa lasta ties millä aineilla, koska jossain huitsinkuusessa kuolee lapsia ties mihin tautiin. Suomessakin varmasti kuolee, mutta kuinkahan moni kärsii vaietusti rokotehaitoista. Sellainen kun kohdalle osuu, niin tuntuvat terveydenhuollossa tekevänsä kaikkensa ettei sitä kirjattaisi ylös. Minä sain lapsena pahan reaktion jäykkäkouristusrokotteesta, mutta hoitajan mielestä tämä oli normaalia. Käsi turposi noin 2cm paksummaksi koko käsivarren matkalta, ja pysyi sellaisena parin vuoden ajan. Ymmärtäisin jonkun pikkuisen paikallisen turvotuksen, mutta kun ei se ollut mitään pientä ja ohimenevää. Tuli myös atooppista ihottumaa ja astma puhkesi ½v rokotteen jälkeen.

    Mutta kun tämä pullamössökansa ei osaa muuta syödä kuin huonolaatuisia mikromössöjä muita eineksiä, joita ei ruuaksi voi edes laskea.
    Vihanneksena löytyy ehkä kurkku ja tomaatti, vihanneksia syödään jouluna ja hyvällä tuurilla juhannuksena. Ja ei, hk-lenkki ei ole vihannes!
    Ravintokuidun,vitamiinien ja hivenaineiden antioksidanttien saanti on aivan lapsellisen huonolla tasolla, eikä ole ihme kun se näkyy terveydentilassa. Ei elimistöä ole tarkoitettu vastaanottamaan tuollaista einesmoskaa.
    Sen sanoi jo Berlusconi, suomalainen ruoka on surkeaa! Tai no paremminkin suomalainen tapa syödä "ruokaa". Hällä väliä, kunhan on maha täynnä ja näytät ulkoisesti tynnyriltä. Läski kun on jonkun mielestä edelleen hyvinvoinnin merkki...
    Tuoreita, terveellisiä raaka-aineita kyllä löytyy mutta niitä ei osata hyödyntää.

    En ole ottanut yhtään piikkiä itseeni siitä lähtien, kun olen itse kyennyt asioistani päättämään eikä ole yhtään tautia tullut tähän kroppaan. Tuoreet kasvikset,marjat ja hedelmät kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon täysjyväviljan ohella, ja näitä täydennetään sopivilla rasvoilla proteiineilla. Eineksiä en suuhuni laita. En näe syytä syödä tyhjää "ravintoa" kun kauppa on täynnä parempiakin vaihtoehtoja. Ja liikunta, se kuuluu päivittäiseen ohjelmaan. Sopivassa suhteessa hyötyliikuntaa, lihasvoimaa ja aeroobista treeniä.

    Terveet elintavat takaavat useimmiten sen terveen elämän, ei piikit tai lääketehtaiden mystiset rohdot kivalla kemikaalikimaralla höystettyinä.

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    Samaa mieltä olen kanssasi "ravinto vaikuttaa". Tuntuu todella typerältä rokottaa omaa lasta ties millä aineilla, koska jossain huitsinkuusessa kuolee lapsia ties mihin tautiin. Suomessakin varmasti kuolee, mutta kuinkahan moni kärsii vaietusti rokotehaitoista. Sellainen kun kohdalle osuu, niin tuntuvat terveydenhuollossa tekevänsä kaikkensa ettei sitä kirjattaisi ylös. Minä sain lapsena pahan reaktion jäykkäkouristusrokotteesta, mutta hoitajan mielestä tämä oli normaalia. Käsi turposi noin 2cm paksummaksi koko käsivarren matkalta, ja pysyi sellaisena parin vuoden ajan. Ymmärtäisin jonkun pikkuisen paikallisen turvotuksen, mutta kun ei se ollut mitään pientä ja ohimenevää. Tuli myös atooppista ihottumaa ja astma puhkesi ½v rokotteen jälkeen.

    Mutta kun tämä pullamössökansa ei osaa muuta syödä kuin huonolaatuisia mikromössöjä muita eineksiä, joita ei ruuaksi voi edes laskea.
    Vihanneksena löytyy ehkä kurkku ja tomaatti, vihanneksia syödään jouluna ja hyvällä tuurilla juhannuksena. Ja ei, hk-lenkki ei ole vihannes!
    Ravintokuidun,vitamiinien ja hivenaineiden antioksidanttien saanti on aivan lapsellisen huonolla tasolla, eikä ole ihme kun se näkyy terveydentilassa. Ei elimistöä ole tarkoitettu vastaanottamaan tuollaista einesmoskaa.
    Sen sanoi jo Berlusconi, suomalainen ruoka on surkeaa! Tai no paremminkin suomalainen tapa syödä "ruokaa". Hällä väliä, kunhan on maha täynnä ja näytät ulkoisesti tynnyriltä. Läski kun on jonkun mielestä edelleen hyvinvoinnin merkki...
    Tuoreita, terveellisiä raaka-aineita kyllä löytyy mutta niitä ei osata hyödyntää.

    En ole ottanut yhtään piikkiä itseeni siitä lähtien, kun olen itse kyennyt asioistani päättämään eikä ole yhtään tautia tullut tähän kroppaan. Tuoreet kasvikset,marjat ja hedelmät kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon täysjyväviljan ohella, ja näitä täydennetään sopivilla rasvoilla proteiineilla. Eineksiä en suuhuni laita. En näe syytä syödä tyhjää "ravintoa" kun kauppa on täynnä parempiakin vaihtoehtoja. Ja liikunta, se kuuluu päivittäiseen ohjelmaan. Sopivassa suhteessa hyötyliikuntaa, lihasvoimaa ja aeroobista treeniä.

    Terveet elintavat takaavat useimmiten sen terveen elämän, ei piikit tai lääketehtaiden mystiset rohdot kivalla kemikaalikimaralla höystettyinä.

    Totta.

    Ja lapsille täytyy antaa kunnon ruokaa.

    Kunnon ruoka ei ole valkoinen rakettispaketti + nakkikastike.

    Tutkimusten mukaan vain 10% aikuisista syö suositusten mukaan ja vain 7% lapsista.

    Sitten ihmetellään, kun koko ajan on joku tauti päällä ja sehän on sitten päiväkodin tai naapurin vika, kun tartutti.

    Pelkästään ravintoaineiden puutokset, joista kärsii suuri osa suomalaisista altistaa kaikenlaisille sairauksille. Ei rokotteiden puute.

    http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rokotteet vaivaa kirjoitti:

ennen rokotteiden antamista, kun lukee rokotteen antamisen esteitä käy julki että:

Rotavirusrokotteita ei suositella lapsille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt tai joilla on ruoansulatuskanavan synnynnäinen epämuodostuma. Rokotteita ei pitäisi antaa myöskään lapsille, jotka ovat aiemmin sairastuneet suolentuppeumaan tai saaneet allergisia reaktioita rotavirusrokotteen ainesosista.

Vai tuikitaanko lääke lapseen ennen kun edes mahdollisia esteitä rokotteelle tutkitaan? Jälkeenpäin ihmetellään kun lapsi tulikin sairaaksi eikä olisi saanut lapselle rokotetta antaakaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu