Toisenlainen tarina äitiydestä

Ei oo totta!!! Voisi olla mun kirjoittamani juttu.. Samoja ajatuksia :)

Hyvä ja rehellinen kirjoitus. Mielestäni tosin aivan vauvan tarpeet tulis mennä aikuisten edelle, mutta sen vauvavuoden jälkeen kyllä äiti voi ja tulisikin ajatella myös itseään enemmän! Itse olin 4 vuotta kotiäitinä enkä edes tajunnut, että olin hukannut itseni kun ajattelin vain lapsia - tajusin tämän kun lähdin töihin nyt syksyllä, on ihanaa olla töissä taas! Ja kyllä se joskus on niin, että lapsen hyvinvointi ja äidin hyvinvointi voi olla ristiriidassa: esim. lapsen kannalta on hyvä että äiti imettää, äidin kannalta se saattaa olla tosi raskasta, vaatia unettomia öitä ja sitoo paljon jne. Taaperon kannalta olisi hyvä olla kotihoidossa, mutta entä jos äiti ei jaksa tai on todella uupunut jos lapsia monta? Nyt kun omat lapset on leikki-ikäisiä, en ymmärrä niitä äitejä, jotka sanovat että eivät voi itse harrastaa mitään, koska kaikki aika menee lasten harrastuksiin!? Siis eikös vanhemmat ja lapset ole yhtä arvokkaita ja mielestäni jokaisella perheessä on oikeus omiin harrastuksiin, esim. jokaisella voi olla 2 harrastusiltaa viikossa ja jos sitten lapset haluavat hirveästi harrastuksia, niin voivat itse hommata kyydit yms. niihin. Itse harrastin pienenä paljon, mutta ei minua kuskattu niihin: menin pyörällä tai bussilla, ei omien vanhempieni elämä pyörinyt 24/7 lasten harrastusten ympärillä. Eikä mielestäni ole lasten kannaltakaan hyvä, että kaikissa mennään vain heidän ehdoilla ja heidän tarpeiden mukaisesti, aikuisista viis.

Hyvä :) Todellakin..rasittavaa kuunnella näiden super-äitien juttuja kuinka pitää tehdä sitä tätä ja tota että lapsesta kasvaa kunnon lapsi..ja katsotaan kieroon jos äti lähtee tuulettumaan.. Itse hukkasin naiseuteni synnytysten jälkeen..ja itseni.. mutta se löytyi eron jälkeen, lapset nyt 4 ja 6 :) Vihdoinkin pystyn ajattelemaan että lapset eivät mene riki vaikka kävisin kaksi ekrtaa viikossa jumpassa ja lapset siksi aikaa lapsiparkkiin..wuhuu :D voin lähteä juhlimaan kun lapset ovat isällään aj voin rehellisesti sanoa ettei muutamassa päivässäkään tule ikävä vaan on ihanaa jutella ystävien kanssa rauhassa, käydä leffassa tms.!
En ole käyttänyt kestovaippoja koska EN JAKSANUT, imetin niin kauan kuin se tuntui hyvältä, annoin purkkiruokaa jos siltä tuntui..yleensä tein kotiruokaa koska se nyt vaan oli minulle luonnolisempaa ja halvempaa :D
Haluan opiskella lisää, mietin koko ajan missä välissä olisi rahallisesti hyvä hetki hakea kouluun...imen itseeni tietoa kuin sieni. Olin kotona reilut 2 v toisen lapsen syntymän jälkeen ja töihin paluu oli ihanaa!
Rakastan lapsiani yli kaiken mutta rakastan myös itseäni ja elämääni :)
Kyllä äiti saa olla nainen ja äidillä saa olla elämää myös perheen ulkopuolella :) sanokoot idylliperheet mitä haluavat, minä olen ONNELLINEN

Luulin saavani lyttäyksen mutta sainkin tukea, joten kiitos teille :)

Parempi se kai olla rehellinen kun valehdella :)

Ei meille tosin lisää lapsia tule, kyllä tämä yksi saa riittää, ihan oman mielenterveydenkin vuoksi.
Ja haluan uraa tehdä. Ja koska luulen, että pystyn vain yhteen lapseen panostamaan täysillä, ettei minusta tule liian ahdistunutta ja kireää äitiä, niin yhteen se lapsiluku jää.

Minkähän ikäinen olet? Tulee mieleen, että sait ehkä lapsen liian nuorena. Noh, sille ei enää voi mitään, joten koita sopeutua. Vaikeaahan se pienen lapsen kanssa eläminen aina on, mutta oma asenne vaikuttaa paljon.

Olet ilmeisesti vielä nuori koska kirjoituksesi on täynnä teinimäisiä ristiriitaisuuksia ja tavallaan tiettyjä kliseita, joita vastaan rimpuillaan usein tavan vuoksi ja joskus vain sen vuoksi, ettei tiedä mitä oikeasti elämältään haluaa.

Tarinasi ei ole sen kummempi kuin monen muunkaan äidin, ketäpä esimä ei tympäisisi pukea kiukuttelevaa tai rimpuilevaa lasta mutta miten siihen suhtaudutaan ja reagoidaan, siinä mitataan ihmisen kypsyys. Monet meistä äideistä osaa nauttia hetkestä ja sen hetkisestä elämästä ja lapsista. Ne uratoiveet voivat olla olemassa mutta miksi niistä spekuloida kun ne ovat hamaa tulevaisuutta kun mieluummin elää tässä ja nyt ja nauttii lapsista?

On kummallista, että ajattelet aikusen menetteävät ihmisarvoaan kun hänestä tulee vanhempi; itse asiassahan käy usein päin vastoin, mitattiimpa asiaa millä mittarilla tahansa.

Tuskaile ja kipuile oma aikasi mutta joutavat haahuilu pienen lapsen äitinä on kyllä vain ikävänpuolesta kypsymättömyyttä ja omaan napaan tuijottamista.

Höpsön löpsön joutavan haaveilun lopettamiselle, haaveilla pitää ja saa, aina!

Ei äitinä/vanhempana olo ole aina herkkua. Siinä ei mitata ikää eikä statusta. Me ollaan kaikki niin erilaisia! Itselleni sopii se, että hoitovapaalla opiskelen, koska olen ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa/tilaa. Tämä asia ei muutu edes ollessani 75-v. Niin paljon kuin rakastan perhettäni, on oman jaksamiseni kannalta tärkeää, että pääsen välillä pois.

Kiukuttelevan lapsen pukeminen ärsyttää ja saa ärsyttääkin, yhtä lailla se pukemnen ärsyttääs itä kiukuttelevaa lasta. Ei kai se muuten kiukuttelisi. Monikaan meistä, joita ärsyttää, ei varmaan kuitenkaan heittäydy lattialle potkimaan? Tuskin edes aloittajakaan.

Itse olen opettanut, ja opetankin, lapsilleni, että itseään ei saa, eikä tarvitse unohtaa, kun lapsia saa. Tosin kaikkea ei voi tehdä, paitsi kompromissin kautta (niin että eivät vahingoita lasta).

Aika monella omalla tutullani on ap:n kaltaisia ajatuksia, minullakin. Tosin me puhummekin urasta ja tulevaisuuden suunnitelmista hiekkalaatikolla (ja sivuamme niitä kakka vaippoja). Osa meistä käyttää kertiksiä lapsellaan, osa kestoja, mutta ketään ei hakata vaipalla päähän eikä hiakkalapiollakaan tästä syystä. Toiset ruokkivat tissillä, toiset pullolla, sodita ei tästäkään, kun ei toisen elämää eletä.

En sitten tiedä mitä muut mammat puhuvat hiekkiksella, ja ollaanko tukkanuottasilla ;) mutta uskoisin, että monella muullakin äidillä se on juurikin näin (teloituksen pelossa asiaa ei kuitenkaan uskalleta ilmi tuoda).

Ei alkeellisintakaan hoivaviettiä ja silti rakastat lastasi maailman eniten Mitähän sekin tarkoittaa, pelkkää sanahelinää. Aika erikoista.

Mene töihin ja tee Herra Käteiselle lisää kulutettavaa!!! Äiti voit olla myös kiikkutuolissa vanhainkodissa!
Ei tartte lapsen kanssa olla nyt ja valittaa täällä!!!!!

sä jäät, tai sun pitäis jäädä kakkoseks nyt kun on mukelo. Rakastaminen näkyy käytännön tasolla.

Ei kai noissa tuntemuksissa ole mitään epänormaalia, olet todennäköisesti jo sen verran henkisesti kypsä, että osaat suhtautua asioihin rationaalisesti ja ilman hormoninarkoosin tuottamaa hysteriaa.

On hienoa, että sinun kaltaisia ihmisiä on, olisipa enemmänkin!

Et ole itsekäs! Sinäkin olet ihminen, jolla on oikeus olla omia unelmia ja tavoitteita elämässään.
Hyvä, että joukossamme on myös niitä naisia, jotka eivät halua jumittua vain kotiin ja heittää omaa elämäänsä hukkaan.

TSEMPPIÄ!!!!

Aika useilla nuorilla äideilllä on varmaan alussa samanlaisia tuntemuksia, koska se on ensimmäinen lapsi ja asia siis ihan outo siinä mielessä että se on oma ja itse synnyttämä. Voisi sanoa että koittasit olla onnellinen vaan että olet saanut terveen lapsen, älä tee itse lapsestasi sairasta, sinun aikuisuutesi on alkanut ja joudut ottamaan vastuun ihan uudesta asiasta, elikkä omasta lapsestasi. Mietippä sitä, että kuka hoitaisi sun lastasi jos sulle sattuisi jotain ja olisko se lapselle hyvä. Kannattaa psyykata itseään ja elämäänsä ja siten saada laajempi käsitys siitä mikä elämässä on tärkeintä. Olet itse valinnut avioliiton ja lapsi on tullut sen lahjana sinulle, olisit onnellinen. Lapsen kanssa voi olla hauskaa, ulkoilla ja leikkiä ja myöhemmin kun lapsi kasvaa askartelut satujen lukuhetket todella ihania. On kiva leikkiä kotista kun perhe on vielä pieni, siivota, leipoa ja hoitaa, ja mikä parasta jos on kunnollinen aviomies, voiko olla enää parempaa. Ajattele jos sattuis olemaan viinamäen mies, kuinka raskasta kaikki oliskaan sitten, heitäkin on. Toivon teille antoisaa elämää ja nauttimista omasta perheestä.

Oletko koskaan miettinyt ,että muut ovatkin väärässä?
Minulla ei ole koskaan ollut varaa ajatella eettisesti.
Neuvolassa olen aina vienyt tätejä kuin litran mittaa,
painaisin vieläkin pienen henkilöauton verran ja lapseni olisi kuollut jos tottelisin.

Myönnän toki, että kohtalomme ovat erillaiset minulla on helpompi raahata muksua mukanani töihin sinulla ei..Yksityisyrittämisen hyödyt =)
En ole raskausaikana tai sen jälkeen ollut muihin hormoonihuuruissa
riehuviin läskeihin yhteydessä..Enkä tule olemaankaan.

En koskaan mm.imettänyt. Rakastan lastani, toki minäkin
mutta vain 50%..Loput 50% kuuluu miehelleni samoin mieheni
saa uhrata oman 50% lapseen.
Ihmisarvoa enne menettänyt kun en koskaan luusereitten kelkkaan lähtenyt.

Olet sisäistänyt mielestäni tärkeimmät asiat ja,
musta sulla menee tosi hyvin.
Eli kuten normaalin tasapainoisen ihmisen aikuisen sellaisen kuuluukin
elää. Olet onnsituntu paremmin kuin moni jotka jäivät pysyvälle
hormooni tripille.

Älä tunne huonoa omatuntoa siitä,että olet normaali

Jospa sulla on joku masennus tai sellainen. Monet ajattelee että kun lapsi tulee niin ei ole enää omaa aikaa ja kaiken täytyy pyöriä lapsen ympärillä. Jos puhuisit miehesi kanssa?

minusta aloittaja on todella epäitsekäs,,,,,, olisi ajatellut silloin kun rupee ilman ehkäisyä puuhaamaan, vai eikö tiennyt että voi tulla lapsi, kyllä tiesi,,,,,,, ja minä rakastan lastani maailmassa eniten, oli myös viestissä, mitä se rakkaus on lapseen jos ei halua vauvaa hoitaa, haluaa olla miehensä kanssa kahden huh huh,,,,,, paras kun antaa lapsensa, rakkauden kotiin, adoptioon, sitten on aikaa miehelle, ja siinä samalle menee laittamaan piuhat poikki, jotta ei tuu enenmpää häiriötekijöitä samaan perheeseen,,,minulla on kaksi aikusta lasta, eikä se aina niin auvoista oo ollut , mutta ei ikinä tullut mieleenkään laittaa itseäni lasten edelle, en kadu päivääkään sitä ja olen myös 4 lapsen mummi, eikä sekään aina ole kiistatonta,,,mutta tunnen sydämmessäni olevani äiti, vaikka aina en niin mallikelpoinen ole ollutkaan,

Kyllä mä ainakin sain sellaisen kuvan että kirjoittaja on vastuuntuntoinen, mutta omatkin tarpeensa tajuava nainen. Se, ettei ole hoivaviettiä ei tarkoita etteikö pystyisi rakastamaan ja huolehtimaan lapsestaan tai miehestään tai koirastaan... Ei asioilla tarvitse olla mitään tekemistä keskenään.

Minulla on paljon kavereita, jotka lapsen saatuaan ovat aivan samalla tavalla menossa kuin ennekin. Yksikin valmentaa useissa urheilulajeissa ja on jatkanut samaan malliin, toisinaan on lapsi ollut mukana ja joskus hoidossa tai isän kanssa kotona. Toinen käy metsällä, näyttelyissä ja kokeissa koirien kanssa, ja vauva kulkenut mukana pääosin :)

Jos ottaa sen yhden tai kaksi iltaa viikossa täysin itselleen, niin ei tosiaankaan se ole huonoa vanhemmuutta tai lapsestaan piittaamattomuutta. Eiköhän tässä ole nähty tarpeeksi näitä burn-out-mammoja..? Parempi ottaa iisisti heti alkuun ja jaksaa koko lapsen elämän, kuin tiristää väkisin ekat vuodet ja sitten katkeroitua tai palaa loppuun.

Jokainen on erilainen, ja hoitaa lapsensa eri lailla. Älä tunne syyllisyyttä vaan tee niin kuin sinä koet parhaaksi -teille kaikille.

Vanhemmuus on henkinen valinta, ei sitä geenit suo automaattiseksi. Sinun pitää asennoitua että hoidat sen homman.

Olen kaltaisesi mies, minulle lapset ovat osa elämää - mutta vain osa... minulla homman saa luistamaan se että olen VALINNUT tietoisesti sen että olen hyvä isä, ja niinä hetkinä kun en penskoista ole vastuussa voin olla ajattelematta asiaa. Jossain hyvin syvällä tunnen lapsiani kohtaan syvää ja todellista rakkautta, mutta se ilmoittelee itsestään vasta kun tarvii tehdä äärimmäisen tärkeitä valintoja, lapset ovat todellisessa hädässä tai kun olen pitkään yksin.

Sinä kehityt paremmaksi äidiksi ymmärtämällä sen että tämä on sinun duunisi nyt, vastuusi jonka hoidat joko hyvin tai huonosti ja valitsemalla sen hyvä-puolen koska se on oikein ja järkevää, sinulla ei tarvi olla kovin kummoista äidinviettiä hoitaaksesi homman. Koska tarvitset tilaa itsellesi niin ota se mies nyt ensin käyttöön ja laita se passaamaan lapsia kun oma mittasi on täynnä. Sitä varten lapsella on kaksi vanhempaa - jos olet tehnyt miesvalintasi vähäkään järkevästi ja itsellesi sopivasti niin hän on se puolisko joka kehittää sitten noita emoitonaalisia tunnesiteitä ja kokee vanhemmuutta - on tullut huomattua että toimivat parisuhteet perustuvat osittaiselle vastakohtaisuudelle....

"Lapsen hývinvointi ja vanhemman hyvinvointi voivat joskus olla ristiriidassa."

Tämä ei pidä paikkaansa, sillä lapsen hyvinvointi ei ole loppujen lopuksi suurista asioista kiinni, kuten ei vanhemmankaan hyvinvointi. Tällöin siis ei ole koskaan tarvetta ottaa pois lapselta hänen väistämättömiä tarpeitaan ollakseen itse hyvinvoiva. Asiallista asennoitumista se vaatii ja järjestelyä - usein jopa vaivannäköä, mutta molemminpuolinen hyvinvointi ei ole oikeasti poissulkevaa.

Käytännön järjestelyillä säästät paljon omaa aikaasi ja hermojasi. Esimerkiksi jauhot ja pikkutavarat yläkaappiin niin säästät itseltäsi helvetisti aikaa, koska sieltä tenava niitä ei hae. Vessaopetus on äärimmäisen tärkeää omien hermojen kannalta ja 1,5 vuotias oppii käymään potalla itse ja kutsumaan paikalle kun tarvii - mutta tämä pitää opettaa ajan kanssa. Tästä seuraa jälleen ajansäästöä pitkällä tähtäimellä. Oma kumppanini on velho lasten kanssa, hän pyörittää kolmen lapsen taloutta periaatteella että lapset tekevät omasta halustaan sen mitä pystyvät. Työmäärä vastaa suunnilleen yhden hyvätapaisen mukulan kasvattamista.

Järkeä, hyviä toimintatapoja, opettamista ja lapsen tason mukaan menemistä. On väsyneitä vanhempia jotka tekevät kaiken lastensa puolesta, ja on hyvinvoivia vanhempia jotka opettavat lapsensa elämään lasten kehitystason mukaisesti, uhraamatta lastensa todellisia tarpeita tai hyvinvointia pätkääkään. Tämä ei ole mikään "Maaginen vanhemmanvietti" tai "tunne vanhemmuudesta" - vaan tietotaitoa, ongelmienratkontaa ja järjenkäyttöä. Tällä tavoin kasvatettuja lapsista on huomattavan helppo pitää, niin omien vanhempien kuin toistenkin aikuisten.

Oma vanhemmuus heijastaa uskoakseni aina siitä miten on itse lapsena tarpeineen tullut kohdatuksi.. erityisesti emotionaaliset tarpeet. Ne, jotka ovat saaneet läsnäolevaa, arjen rakastavaa ja huolta pitävää vanhemmuutta riittävine rajoineen osaavat olla vanhempia luonnostaan. Meidän muiden pitää tehdä töitä sen eteen, jotta sukupolvien kierre saataisiin katkaistua. Kaikilla ei tarvitse olla mitään suuria traumoja taustoissaan, "poissaolevat", suorituskeskeiset, vaativat, lohtua, syliä säästelevät ym ym ym vanhemmat riittävät.. Tsemppiä siihen :)
t. Itseään työstävä ja vanhemmuuttaan löytävä

todellisia äidin irvikuvia.
Tänään bussissa kaksi parikymppistä
pissisäiskää jauhoivat keskenään paskaa kaukana
rattaistaan. Kuinka ollakaan, kun bussi kääntyi niin toisen
äiskän rattaista lapsi putosi maahan.
Teki pahaa katsoa tilannetta.
Se mikä tässä huvitti, oli se, että ämmä rupesi kuskille mussuttamaan.
Ensinnäkin:

1. kuski ajoi normaalia vauhtia
2. ämmät eivät olleet lähelläkään rattaitaan, kuten olisi kuulunut olla.
3. 5 euron vaunut eivät liene niitä kaikkein jämäkimpiä, kun lapsi
sieltä tippui.
4. kaikki niitä lapsia tuppaakin saamaan, valitettavasti.

No joo meillä oli vaimollani myös jossain vaiheessa "pöörnautti" ja tuntui, että lapset eivät jaksaneet juuri kiinnostaa, minusta tuntui, että olen jatkuvasti lasten kanssa ja vaihdan kakkavaippaa. Vieläkin vaimoltani monasti unohtuu, että hänellä on perhe ja lapset, että pitää ihan muistuttaa. Sen verran "hunsvotti" vaimoni on olllut tässä vuosien varrella, että uudelleen en lähtisi enään tähän juttuun ja ainoastaan lasten vuoksi olen kestänyt nämä vuodet.

Kaikille ei vaan näytä äitiys sopivan niin hyvin kuin toisille. Onneksi minun työni on ollut niin joustava, että olen voinnut olla paljon lasten kanssa ja olen paljon joutunut sanomaan ei työtehtävien suhteen.

Meillä on myös ongelmana, että vaimoni saa rahansa häviämään tosi mystisesti ja samalla menevät lapsilisätkin, joten joskus vietetään sangen mielenkiintoisia hetkiä, kun vaikkapa hän on ostanut kaupasta velaksi ruokaa ja kauppias alkaa karhuamaan saataviaan sitten minulta. Lystikkäin tilanne oli viime talvena, kun olimme menossa koko perheen voimin ulkomaille ja olin antanut vaimolleni matkaa ja viisumeita varten rahat, että hän hoitaa matkaan liittyvät maksut. Kun sitten menimme hakemaan viisumeita lähetystöstä selvisi, että minun piti ne maksaa uudelleen, kun vaimoni olikin käyttänyt rahat johonkin aivan muuhun (?) ja viisumit piti maksaa heti käteisellä siellä lähetystössä. Maksan käytännössä kaiken meidän elämiseen liittyvän ja silti vähäisinkään yhteiseen elämiseen liittyvä maksaminen ei onnistu vaimoltani. Hän käy nyt työssä tai on käynnyt jo monta vuotta, mutta palkasta ei jää mitään meidän yhteiseen elämiseen. Työnantaja maksaa autosta kilometrikorvaukset, silti joudun ostamaan auton ja bensat,sekä renkaat ja muut kulut. Kolme autoa olen jo ostanut ja luultavasti vielä neljännenkin...

Onneksi lapset pärjää hyvin koulussa ja heillä on muuten hyvin asiat, mutta ilman minua lapsemme olisivat otettu jo aikaa sitten huostaan! Olen koettanut ymmärtää vaimoani ja kannustaa, mutta en voi ymmärtää mihin aikuinen ihminen hukkaa rahansa!

Olet saanut maailman ihanimman asian, lapsen. Et ymmärrä, että lasten kasvatus on MAAILMAN TÄRKEIN TEHTÄVÄ.
Jos et ymmärrä seuraavaaa, et tule koskaan olemaan onnellinen: onni ei tule minkään tai kenenkään mukana. Onni on asia, joka syntyy kiitollisuudesta ja tyytyväisyydestä siihen mitä sinulla on elämässä JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ. Onnellisuus ja elämä on tässä ja nyt, ei huomisessa, vuoden, tai kymmenen vuoden päässä! Kuolinvuoteella olevat ihmiset toivovat aina, että he olisivat tehneet vähemmän töitä, ja viettäneet enemmän aikaa rakkaidensa parissa.

Lopeta se oman navan tuijottelu, ja näe ihme edessäsi!

"Meillä käytetään kertakäyttövaippoja ja ekologisuus ja luomu ovat minusta hyväuskoisten rahastuskeinoja, jotta tulisi parempi mieli, kun on kantanut kortensa kekoon."

WTF? Sinullako on sitten hyvä omatunto kun et tee mitään, välinpitämätön p*skiainen? Jokainen joka välittää ympäristöstä ja tekee sen hyvinvoinnin edistämiseksi jotain, SAA TODELLAKIN tuntea olonsa paremmaksi. Tavallinen suomalainen ihminen elää ympäristöä tuhoavalla tavalla, ja minä en hyvällä omallatunnolla voi siihen joukkoon kuulua, eikä kenenkään pitäisi! Jokaisen tulisi tehdä oma osuutensa!

Olen samoilla aaltopituuksilla kanssasi. En ikävöi lasta enkä edes pidä lapsista mutta silti minulla on 1 lapsi. Vauva-aikanakin inhosin lapsen tuoksua. Kun jotkut äidit sanoo että vauva tuoksuu hyvälle!!!! Olen hämmästynyt vaikka kuinka heitä pesee ja pitää puhtaana niin sama tuoksu oksennus ja puklautukset ja kakka.

Ilmeisesti minulla ei ole mitään äidin tunteita. Joten ymmärrän sinua etkä varmaan ole ainoa ihminen joka näin ajattelee.

Pitäähän itsestäkin huolehtia muuten ei jaksa. Tsemppiä sinulle.

ei tulisi saada lapsia.
Ovat valitettavasti niin uusavuttomia ja kasvattaa eivät osaa, kun ovat
saaneet vapaankasvatuksen.
Toisin sanoen kusipäisiä lapsia ei enempää tarvittaisi.

Vuosia sitten eräs naispuolinen ystäväni kertoi vähän samanlaisesta tilanteesta. Ensin hän joutui kokemaan muutamia keskenmenoja, ja kun ennakkoon toivottu lapsi lopulta syntyi, hän ei tuntenutkaan mitään, mitä olisi osannut kutsua äidinrakkaudeksi tai hoivavietiksi.

Asia ratkesi lääkärin avulla. Jokin hormonihoito ja -lääke korjasi tilanteen.

En ole lääkäri, eikä lääkärikään nettikeskustelun perusteella mitään kantaa kaiketi ottaisi, mutta jos et vielä ole jutellut aiheesta lääkärin kanssa, niin nyt ehkä olisi aika. Kyseessä ei ole mikään vastuuttomuus vaan mahdollisesti hoidettavissa oleva asia.

Voimia sinulle, äläkä anna kaiken maailman hölösuiden ja moralistien hyppiä silmillesi!

Itselläni ei ole koskaan ollut hoivaviettiä, enkä ole ollut lapsirakas. En kyllä lasten vihaajakaan. Lapset ovat minulle neutraaleja, en tunne positiivisia enkä negatiivisiä tunteita heitä kohtaa. En mitään.

Joten en ole koskaan lapsia hankkinut, en edes ajatellut hankkia. Nyt jo yli 40 eikä se olisi enää mahdollistakaan. Tuliko koskaan mieleesi, että et hankkisi lapsia ollenkaan? Sekin on normaalia. Tosin nyt jo myöhäistä kohdallasi.

Olisi kannattanut jättää lasten teko myöhemmäksi. Naisten kannattaa "saada tarpeekseen" työelämästä ja bilettämisestä ennen kuin alkavat kotiäideiksi. Samoin miesten. Voi toki olla, että vauvan ollessa pieni kokee tilapäistä tylsistymistä ja masennusta.

Mitä ekologisuuteen tulee, niin sinä ja kaikki muut jättävät tämän koko maapallon lapsilleen perinnöksi, että kannattaisko tosissaan ajatella tarkemmin???!!!! Inhoan ihmisiä, jotka pukkaa maailmaan lapsia muttei kanna vastuuta kasvatuksesta eikä ympäristöasioista! Vauvat ei ole kivoja nukkeja, joilla leikkiä. Mutta ymmärrän toki, että jotkut vanhemmat on itsekin sen verran lapsenmielisiä, ettei oikein tajua kokonaisuutta ja sen tärkeyttä!

Kannattaisi myös alkaa itse vääntämään ne vellit ja soseet ilman lisäaineita, ellet tahdo syöttää lapsellesi syöpää ja ennen aikaista kuolemaa suoraan suuhun!!!!!!

Johtuisikohan tämä lasten ja nuorten pahoinvointi siitä, että heitä tehtailevat aikuiset, jotka eivät ole kiinnostuneita panostamaan heihin 100%? Itse en hanki lapsia ennen kuin oikeasti haluan, eli en ennen kuin olen valmis laittamaan jonkun toisen tarpeet omieni edelle. Kyllä lapsi sen vaistoaa ja alkaa oirehtia jos hänet koetaan taakkana.

Mistä te ihmiset keräätte tuon pahan sisunne ja kiukkunne. Jos nyt leikitään ajatuksella että alkuperäinen viesti on vakavissaan kirjoitettu, niin aivanko tosissanne kuvittelette, että suunsoitto ja vihanpito parantavat hänen ja hänen lapsensa tilannetta?

Kannustaminen, ratkaisujen etsiminen ongelmiin ja myötätunto ovat ehkä poissa muodista, mutta kuitenkin ne, ja vain ne, ovat ne keinot, jolla ihmisyhteisöjä rakennetaan. Törkeys, suunsoitto, välinpitämättömyys ja omahyväisyys muuttavat yhteiskunnan kaikkien kilpailuksi kaikkia vastaan. Sellaisessa maailmassa taitaisi useimmat tuntea olonsa melko kurjaksi ja lisäksi vahvoilla olisivat ne, jotka tajuaisivat keskinäisen yhteistyön merkityksen.

Vaan kai tämä sitten on joillekin tapa purkaa katkeruuttaan ja pahaa mieltään. Ehkäpä joitakin pännii kirjoituksen rehellisyys: kirjoittaja myöntää, että asiat eivät mene kuten yleensä tai kuten ajatellaan että pitäisi. Ehkä monet muut ovat tunteneet samoin, mutta heillä ei ole ollut kanttia kertoa asiasta ja etsiä apua, vaan he ovat orjuuttaneet itsensä kiiltokuvavanhemmuuteen ja nyt sydämestä sattuu, kun joku moukaroi kulissia.

Kauheasti ihmetyttää nämä "kunnon" äitit ja isukit, jotka tää haukkuu nuoria äitejä (tai äitejä yleensäkkään) Miten se ikä tähän asiaan liittyy, kysynpä vaan?? Minusta on hienoa, että jotkut ihmiset, jotka ovat jo kypsiä hankkivat lapsia. Ei 35vuotiaskaan välttämättä ole kypsä äidiksi! Aloitus on hyvä (ihanaa, että jokku puhuu suun puhtaaksi), mutta kauheasti ihmetyttää nämä haukkumiset täällä. Miksi pitää haukkua toisia ihmisiä tai toisen tapaa tehdä asioita? Olen itsekkin nuori (so what) ja yhtä paljon hävettää spurgu äiti (olivat sitten nuoria tai vanhoja), mutta en minä siitä heille mene lässyttämään. Keneltä se nuoriso on tavat oppinut, kysynpä vaan;P menkää itteenne

Miksi miesten on pakko saada lapsia aina? Sitten tulee äitejä jotka eivät halua lastaan, tai jaksa hoitaa, tai ole valmiita. Tai ymmärrä miksi lapsi rimpuilee.

Itseäni jopa vähän harmittaa, että en ottanut enempää omaa aikaa kun lapsi oli pieni. Intensiivisimmän imetysjakson loputttua olisi ollut järkevää huilia välillä! Olisin ollut parempi äiti. Nyt (hoidan vielä 2- vuotiasta kotona) otan hyvällä omalla tunnolla yhden kokonaisen vapaaillan per viikko ja kokonaisen vapaavkl:n per kk. Useinmiten lapsi on tällöin isänsä kanssa. Joskus myös luotettavalla tädillään. Harrastuksestaan kannattaa kotiäidinkin pitää ehdottomasti kiinni!!

En lukenut vastauksia alustukseesi, uskon kuitenkin, että kaikki viisaudet jo sanottu, siksi puhun vain ja ainoastaan arkikokemuksestani:
Missään opuksessa ei sanota, että äitiys ja side on valmiina, kun lapsi syntyy. On kuitenkin keskenään eritavoin hoivavieetein varustautuneita äitejä. Kaikille ei äitiys pakollista aikaa pidempään sovi.
Ensimmäisen lapsen kanssa on ammatti-ihminenkin uuden asian edessä. Miksi äidin pitäisi olla joku yli-ihminen? Olen varma, että jokainen jaksaa rakastaa paremmin, jos saa hetken etäisyyttä ja omaa tai kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa.
Äitiys ja vanhemmuus kasvaa ajassa ja arjen asioissa. Sinä olet varmasti hyvä äiti kunhan hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Yrität parhaasi alentumatta silti mihinkään paskantärkeisiin äitimyytteihin. Ole vertaamatta itseäsi muihin muussa kuin vinkkien haalimisessa.
Olet fiksu ja näemmä tiedostat ainakin tällä hetkellä rajasi jaksaa uusia raskauksia. Hyvä niin. Maailmassa riittä meitä moneen junaan.

Oletko hakenut mahd. neuvoja/puhunut neuvolan tädin kanssa tilanteestasi? Joskus raskauden jälkeinen paluu entiselleen vie aikaa, ns. raskausmasennuskin kannattaa poissulkea.

Nythän on helppo kaveripiirissä päteä sanomalla, että Katainenkin sanoi, että nuorten naisten/äitien aikaistettua työhönpaluuta pitää miettiä..:) Eli ajankohtainen peruna.

Missä se epäitsekkyyden ja itsekkyyden raja kulkee? Sitä en osaa sanoa selkeästi, mutta sisimmässämme meillä saattaa olla ääni, joka muistuttaa meitä siitä, ettemme huolehdi lapsestamme, suhteestamme ja arjestamme.

Olet kuitenkin onnellinen, että sinulla on mies ja teillä yhteinen poika. Sehän on hyvä perusta terveeseen kasvuun kaikkien osalta. Lapsi tarvitsee kuitenkin nyt pitkinä vuosina huolehtivat vanhemmat. Jotta jaksatte huolehtia lapsestanne, teidän on hoidettava itseänne jaksamaan siinä ohessa. Mielestäni silloin etenkin, jos jo tässä vaiheesssa hoitovastuu tuntuu järjettömältä, on pidettävä kaikista osapuolista huolta vaikka päivä/viikko-järjestystä apuna käyttäen. Siihen apuun voi aina lisätä lähipiirin ja isovanhempien panoksen, jos mahdollista.

Joskus tekee hyvää hakeutua tuttavuuksiin vaikka vammaisperheiden kanssa. Silloin löytää ainakin hetkeksi oman paikkansa ja kotiin tullessa saa ravistella itseään ja huokaista, että onneksi "meillä on hiukan helpompaa". En tarkoita, etteikö kaikki kärsimys ole raskasta, jos taakan raskaaksi tuntee, oli se missä suhteessa tahansa. Mutta näin olen kuitenkin kuullut tuttavapiirini ja sukulaistenikin kommentit, kun ovat aikoinaan meillä vierailleet. Hyvä niin, että ovat löytäneet vielä syvemmässä montussa olevan vertailukohdakseen.

Entivanhan ajan äidit, minunkin aikani, oli arvot toisella painotuksella. Nykyään on arvot päivittyneet moniin atrappeihin, se on maailman menoa, siihen on etsittävä keino luovia ja hakea ohjekirjaa.

Voimia sinulle, hyvää aikaa koko perheelle!

Olen itse 9 kk vanhan pojan äiti, olen joskus väsynyt todella paljon, kun en edes saa mitään apua, mutta olin kypsä saamaan lapsen, eli tiesin suunnilleen mitä se tarkoittaa ja mistä pitää luopua. Itsekäs pitää olla silloin kun haluat lapsen eli synytät se ei miehelle ei sukulaisille jne. vaan ITSELLE. Sinä olet vastuussa ja tulet olemaan.

Huono äiti et ole jos huolehdit lapsen tarpeista. Suosittelen harrastamaan itsetutkiskelua, sillä olisit tajunnut jo ennen lapsen alullelaittoa että sulla ei ole hoivaviettiä. Kauheeta kärvistelyä nyt koko loppuelämä, sinähän kuolet ennen lastasi.

Tosiasia on se että jokaisessa sukupolvessa on aina ollut ihmisiä, jotka ei äitiyteen sillä tavalla innostu. Oma äitini on esimerkki tästä. Kun joku saa vauvan hän toteaa joka ikine kerta "toivottavasti jaksaa sen kanssa kun niistä on niin paljon vaivaa. Niissä on niin kauheasti kiinni aina." Tämän hän muistaa sanoa joka ikinen kerta. Kuulostaako hän innostuneelta äitiyteen. Ei. Hänen oma äitinsä on samanlainen. Ei tykkää äitiydestä asenteesta päätellen.

Paljon on ollut näissä viesteissä puhetta siitä, että ei ole ollut valmis äidiksi tai ei kaikilla ole hoivaviettiä tms. Omalla kohdallani meni niin, että ensimmäinen lapsi oli erittäin toivottu, mutta syntymän jälkeen oli alottajan kanssa samanlaisia tuntemuksia, äitiys suretti, vihastutti, öisin valvottiin (korvatulehduksia)...Ajattelin että kaikki on normaalia vauvan syntymään liittyvää väsymystä, koska kokemusta ei ollut itsellä eikä kaveripiirissäkään vielä, niin samaa rataa jatkettiin.Neuvolantädin mukaankin on normaalia kun lapsi huutaa myös öisin. Toisen lapsen synnyttyä ´äidinrakkaus´ syttyi heti laitoksella. Vauva nukkui tyytyväistä alusta alkaen usemman kuukauden koko yön. Luxusta. Elämä oli rennompaa, helppoakin. Silloin vasta ensimmäisen kerran ajattelin että olinkohan liian väsynyt, kenties masentunut esikoisen vauva-aikana tai jotain sellaista. Kolmannen lapsen synnyttyä, taas valvottiin, sairaalassa jo..Väsymys iski taas, tällä kertaa otin itselleni hengähdystaukoja jo hyvissä ajoin ennen kuin arki tuntui ylitsepääsemättömältä. Vauva isän hoivissa, isovanhemmille mahdollisuuksien mukaan ja yö jos toinenkin tuli joskus nukuttua eri huoneessa kuin vauva. Luxusta. Ja taas rupesi aurinko pilkottamaan pilvenraosta. Jälkiviisaana (nuorin 3v.) voi todeta että sairastin jonkin asteista masennusta kera kaamean väsymyksen esikoisen aikaan. Nyt samanlaisen olon tullessa hakisin pikaisesti terapiaa ja vauvanhoitoapua. Koska vasta nyt jälkeenpäin, virkistyneenä, kauhistelen kuinka kaameassa kunnossa olin. Itsestään huolehtiminen on vauva-arjessa erittäin tärkeää. Levänneenä ja pirteänä jaksaa paremmin kohdata kaikki arjen tuomat haasteet ja iloita elämän pienistäkin asioista. Toivon kaikille äideille paljon jaksamista ja ihania hetkiä pienten lastenne parissa, sillä murheet kuulemma kasvaa lasten vanhetessa ;)

elokuva Poikani Kevin. Siinä kerrotaan psykopaattipojasta ja hänen tunnevammaisesta äidistään, joka ei osannut olla äiti. Katsopas mitä hirmutekoja poika sitten isompana teki.

On tosiasia, että vastasyntynyt vauva on kuin tyhjä taulu, ja ihmiset jotka häntä hoitavat ja elinympäristö määräävät minkälainen lapsesta tulee.

Ensimmäinen vuosi on siis tärkein, älä kuvittele että voit kohdella lasta kylmästi, "koska eihän se muista mitään isona". Ei mene noin. Vauva tarvii kaiken lämmön, hoivan ja vuorovaikutuksen tullakseen tervepäiseksi lapseksi ja aikuiseksi.

Vauva kyllä vaistoaa tunteesi, halusitpa tai et. Jokaista äitiä ja isää ärsyttää välillä, väsyttää ja rasittaa. Mutta jos tuo tunne on jatkuva tai et tunne mitään, hanki apua.

semmoset äidin on just kaikista rasittavampia jotka ei osaa puhua mistään muusta kuin ihanastamaailmansuloisimmistapikkumussukastaan. Monet kaveritkin saaneet lapsia ja sitten ei yhtäkkiä tämmöinen lapseton parikymppinen nainen sovikkaan porukkaan, kun ei saa vauvakuumetta heti kun lapsi ekan kerran pulauttaa syliin! Mitään haluja lapsenhankintaan ei ole, vielä, mutta tulevaisuudessa ehkä pari lasta olisi kohdalleni sopiva vaihtoehto. Ärsyttää vaan kun ihmiset (myöskin vasta juuri ja juuri 20 v) painostavat sitä lastenhankkimista kohti, ja suorastaan paheksuvat/syrjivät jos sanoo ettei ole valmis siihen vielä tai että haluaa ensin elää omaa elämäänsä ja opiskella yliopistonkin loppuun!
Toistaiseksi mulle ja avopuolisolle riittää ihan hyvin yksi pieni kisu, jota saa hoivata ja jonka kakkoja saa siistiä aina välillä!

Aloittaja: Kaiki ovat erillaisia äitejä. Ei lapsen TODELLAKAAN pidäkkään olla koko sinun maailmasi, sillä sinä olet ihan saman arvoinen ihminen. Kun pitää itsestäänkin huolta niin vauvakin tuntuu paremmalta ja rakkaammalta. Kaverin äiti sai kaksoset, mutta joutui niiin kovan uupumuksen valtaan,että vei lapset viikoksi sairaalaan osastolle hoitoon, että sai vähän levätä. Isä kun oli töissä eika ollut tarpeeksi läsnä! Eletään niin ettei tarvi koskaan katua sitä että istui kotona lapsen kanssa, ja päätyi lopulta vihaamaan omaa elämäänsä ja katumaan lapsen hankintaa :)

Ymmärrän aloittajaa..

Tämä viestiketju auttoi minua ymmärtämään miksi niin moni suomalainen äiti on ruma läski ja vihainen. siis oikeasti aikuiset ihmiset on sitä mieltä että treeneissä ei saa käydä kun on lapsi. siis se lapsihan kärsii masentuneesta ja kahjosta äidistä joka ei osaa arvostaa itseään..

sit ihmetellään kun puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon ja 25 % avioituneistä pettää. porukka ei enää osaa huolehtia itsestään lapsensaannin jälkeen. parisuhdettakin pitää huoltaa ja olla hyvä puoliso. ei yhtäkkiä lopettaa romantiikkaa, yhteisiä hetkiä sekä ulkonäöstä huolen pitoa. ja ennen kaikkea itsensä arvostamista ja sitä että antaa omaa aikaa itselleen

ei helevetti ihan oikeasti kun verenpaine nousee kun lukee näitä viestejä! Toivottavasti tää on joko pahaa unta tai sitten nämä viestit on provoja! Ja sit puhutaan vielä että MIEHET ovat tunteettomia! Näiden sivujen viestejä kun lukee niin tulen aina vain varmemmaksi että kyllä se on SUOMALAINEN NAINEN joka on se kylmä ja tunteeton! Voih, ennen oli kyllä (ilmeisesti teidänkin äidit) naiset PALJON lämpimiä. Ja hei.... Mä oon sit vasta 28 vee mies, mutta huh huh.... Onneksi ei ainakaan oma äitini ollut tollanen kun tämänkin viestiketjun... sanonko mitkä!!!!

HYVÄ VAAN

ne on katsokaas näitä "erilaisia äitejä" ja lapsistaankin tulee tolla metodilla aivan varmasti VÄHÄN erilaisia. T: Onnea ja menestystä ( ostakaa mieluummin joku nukke )...

Ei ole väärin haluta jotakin omaa.
Lapset ovat välillä tosi "raskaita" monissa arjen asioissa, mutta se kuuluu asiaan. mutta kuitenkin aina niin rakkaita
Lapsi on osa elämää ja perhettä, mutta ei kokoelämä. On sekin lapsen laiminlyöntiä että rakentaa elämänsä lapsen/lasten ympärille ja alkaa elää elämäänsä heidän kauttaan.
Itse teen niin että kotona olen äiti, mutta vapaa ajalla olen minä.

Moni on esikoisen kanssa aika yksin, kun mies ja kaverit on töissä. Niinpä sitä ihminen sosiaalisena laumaeläimenä helposti hakeutuu sinne, mistä seuraa saa helpoiten eli toisten äitien joukkoon puistoihin ja kerhoihin. Toki siellä on helpointa aloittaa keskustelu vauvoista, koska se on neutraali aihe. Omasta kokemuksesta kuitenkin olen huomannut, että jos vaikkapa muskariryhmän äitejä tapaa ryhmän ulkopuolella, niin kyllä sitä sitten ajan kanssa pystyy syventämään kaveruutta ja keskustelemaan muustakin, jolloin suhde voi kehittyä ystävyydeksi asti.

Moni kärsii uniongelmista ja uupumuksesta pienen vauvan kanssa ja esim. voimakas univaje altistaa synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Itsekin tunnistan juuri noita oireita, että olin väsynyt, rakastin lastani äärettömästi, mutta jatkuva arjen kanssa kamppailu vei voimia. Unikoulu ja töihin palaaminen toivat sitten rytmiä arkeen eikä tarvinnut koko ajan olla kiinni uhmakohtausten tms. kanssa. Moni on kotiäitinä ihan liian kauan aikaa. Siitä voi ollakin sitten vaikea ponnistaa takaisin työelämään.

ALOITTAJALLE !!
"Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan kaksinkin" ja "harmittaa ettei saa levätä ja kunnollisia yöunia"". Etkö tajua hyvä ihminen,että ei se äitinä oleminen aina ole ruusuilla tanssimista,ja jos äitiyys ei kiinnosta,sitä kannattaa ajatella hyvissä ajoin ennenkuin avaa haaransa ukolle. Ei se vanhemmuus ole mikään laatikko ,joka laitetaan kaapin hyllylle ja otetaan esille sitten kun tarvitaan.
Nauti täysin rinnoin tästä ajasta kun lapsesi on pieni,et saa niitä hetkiä koskaan enää takaisin. Lapsesi kasvun myötä sinussakin tapahtuu henkistä kasvua,toivon ainakin.
Hyvää vanhemmuutta !

Kyllä sinä olet ihan normaali nainen. Epänormaaleita ovat ne, jotka sinua tuosta syyllistävät.

Kotiäiti on naiselle susi, sanoi eräs tuttavani hauskasti ja niinhän se taitaa olla. Se on ryhmä, joka on imenyt uhriutumsensa kulmakarvoihinsa asti ja pitää siitä kiinni kynsin hampain.

Tämä naiseus on näiden äitien mielestä vankila, jossa jokainen valittaa valittamistaan ja suunnitellaan yhdessä "pakoa", kukaan ei saa erottua joukosta eikä kukaan saa "paeta" yksin. Sinä olet paennut yksin.

En tiedä julmempaa ihmistä kuin tietynlainen kotiäiti - ja hänestä vielä pahempi muoto on yksinhuoltaja.

En lukenut muiden kommentteja enkä kirjoita pahalla. Mielestäni sinun olisi aika ottaa yhteyttä neuvolaan ja saada keskusteluapua. Kirjoituksestasi huokuu moni masennuksen merkki ja kun sen asian saa korjattua saat uudesta perheestäsi paljon enemmän irti. Lapsesi jää paljosta paitsi jos et voi antaa itsestäsi enempää, mikä on velvollisuutesi koska sinä olet hänet tänne synnyttänyt. Se että annatko purkkiruokaa vai itsetehtyä ei äitiyteesi vaikuta kuten ei myöskään käyttämäsi vaipat saatikka vaatteet. Se että itse teen lapselleni kaikki ruoat sekä käytån kestoja ei mielestäni tee minusa en kummempaa äitiä, lapseni kasvaa kuten varmaan myös sinunkin vaikka rakennusaineet on erimuodossa.

Miten tuota lasta yleensä hankitekkaan, halusitko sitä vai miehesi yksin? Minusta tuo kuullostaa masennukselta. Ota yhteys neuvolaan ja kiireesti.

voisiko sinulla olla raskauden jälkeistä masennusta? Muista, että lapsesi tarvitsee sinua. Anna itsellesi aikaa hetken ja tee jotain kivaa miehesi kanssa. Voisiko vaikka lapsesi kummi hoitaa lasta hetken? Muista, että olet vastuussa lapsestasi. Se on osa sinua ja rakastamaasi miestä, miksi et rakastaisi ja välittäisi hänestä? Voimia. Et ole epäonnistunut. Älä hylkää lastasi.

Versio isyydestä:

Poikamme syntyi 10 kk sitten. Onhan tuo elämä vähän muuttunut, mutta kyllä minä käyn entiseen tapaan harrastuksissa muutaman kerran viikossa, lapsen äiti hoitaa lapsemme kyllä. Olen myös harkiinut, jos alkaisin taas pelata uudestaan vielä sählyäkin, no, katsotaan. Vaimo on vähentänyt omia harrastuksiaan, mutta sehän on aivan luonnollista, koska hänestä tuli äiti. Hän imettää lasta, mutta minulle on aivan sama, vaikka hän antaisi lapselle pullosta maitoa, parempi tosin näin, eipähän tarvitse minun ruokkia. Ja jos ruokin, niin en kuitenkaan osaa kunnolla, äitihän tekee sen paremmin. En minä ole vaippaakaan hirveän usein vaihtanut, varsinkaan kakkavaippaa, mutta jonkun kerran kumminkin. Katsoin googlesta, mitä tarkoittaa kestovaippailu, enkä kyllä rupeaisi, hirveä homma, kuka mies sellaista tekisi. Purkkiruokaakin voisin ihan hyvin lapselle syöttää, niissähän on kaikki vitamiinit. Vaimo kumminkin on päättänyt vääntää aatamista asti erilaiset soseet, eipä se minua rasita.

Kun vauva syntyi, juhlin varpajaisia aamun koittoon, enkä oikein muista niistä mitään. Olen kyllä säännöllisesti käynyt senkin jälkeen baarissa kavereiden kanssa vähän tuulettumassa. Ne ovatkin ainoita öitä, kun en ole nukkunut kunnolla, mutta yleensä baari-illan jälkeisenä päivänä nukun surutta iltapäivään, kyllä lapsen hoito hoituu lapsen äidin kautta. Vaimo ei ole käynyt missään, mutta hänhän onkin äiti. Hänhän nauttii niin vauvastamme, ettei muuta elämäänsä tarvitsekaan. Jos johonkin ollaan lähdössä, vaimo myös pukee lapsen nopeammin, hänhän se tietää, mitä sille puetaan päälle milloinkin. Ei minua hirveästi HopLopit sun muut leikkipuistot kiinnosta, hirveä meteli, mieluummin menen vaikka autokauppaan ja yksin ehdottomasti!

Vähän harmittaa, kun tulen töistä kotiin, eikä ole ruokaa aina valmiina. Vaimo ei myöskään tajua, että tarvitsen levähdystaukoa työpäivän jälkeen, kun minullahan on noita ylitöitäkin. Pakko painaa pitkää päivää, jos meinaa edetä urallaan. Rakastan kyllä tietenkin lastamme, vaimohan se toki eniten sitä hoitaa, hänhän on äitiyslomalla ja hänellehän siitä maksetaan.Olen minä varannut kalenterista ajan vauvauintiin joka lauantai, puoli tuntia, ei se kyllä käytännössä aina ole onnistunut...vaimo menee kyllä, pitäähän se lapsella harrastus olla. Hän käy vielä muskarissakin ja jossakin helkkarin vauvojen taidekerhossa vai värikylvyssä. Mutta pitäähän se niin tehdä, jotta lapsi kehittyy kunnolla. Tyytymätön olen seksin vähyyteen, tulikin käytyä vieraissa, mutta vaimo ei tiedä. Vaimo on kyllä hieman kireä nykyään, mikähän sitä vaivaa..olisko se sitä synnytysmasennusta?!

Eli: aivan tavallinen suomalainen isä, jota kukaan ei syyllistä mihinkään suuntaan.

Em. kertomusta ei voi tosin rinnastaa ap:n tarinaan, koska hän sanojensa mukaan rakastaa miestään ja uskon tällöin miehenkin osallistuvan lastenhoitoon. Ap yritetään leimata maentuneeksi, mutta minusta hän yrittää kyllä pitää huolta omista tarpeistaan ja ihmsiarvostaan, kuten pitääkin, lapsesta huolimatta.

"Silti olen onnellinen, että minulla on poika ja mies. Minulla on merkitys"

Tätä se juuri on, on pakko tehdä lapsi jotta on merkityksellinen ihminen vaikkei tosiasiassa lasta halua. Jotkut naiset saattavat pelätä miehen lähtevän jos ei halua lasta. Sukukin saattaa painostaa eikä mikään ihme jos huomaa jossain vaiheessa sen ettei lapsi olisi sopinut kuvioihin nyt juuri tai ei milloinkaan.

Voi kumpa ihmisillä olisi enemmän rohkeutta olla merkityksellinen ilman kenenkään painostamatta tekemään mitään sellaista mitä ei oikeastaan halua. Jokaisella ihmisellä on merkitys!

Nyt on pakko avata suu lapsen näkökulmasta.
Itselläni on kolme sisarusta ja lapsuutemme asuimme maalla, jossa hommaa riitti(Muutin muutama vuosi sitten opiskelemaan toiselle paikkakunnalle)
Ja olen ehtinyt hieman seurailla tätä elämää kaupungissa ja täytyy sanoa ihan rehellisesti, että te kasvatatte vissiin kakaroistanne ihan tahallaan täysiä idiootteja!

Äiti ja isä pitäneet kädestä kiinni joka asiassa ja mitään ei osata/viitsitä tehdä itse, kun ei ole koskaan tarvinnut!

Meillä äiti meni takaisin töihin, kun nuorin oli 2-vuotias (olin itse silloin 6-vuotias) ja ennen nuorimmaisen syntymää äiti oli töissä siinä missä muutkin.

Parina päivänä viikossa oli erilaisia harrastus menoja, mutta muuten päivät meni naapureiden lapsien kanssa leikkiessä milloin merirosvoja, milloin poliisia. Rymyttiin metsissä ja kiipeiltiin vaikka missä ja uimaan saatiin mennä ihan itsenäisesti ilman että joku hönkii niskassa.

Ei me lapset tarvita jatkuvaa valvontaa enää sen ikäisinä... Kotiin kyllä osataan kun nälkä iskee. Ja ymmärrän kyllä että monen äidin tekee mieli olla koko ajan vahtimassa lähellä, mutta te vaan edesautatte sillä sitä, että lapsi ei uskalla tehdä mitään kunnolla itsenäisesti pienenä ja luultavasti alkaa kapinoimaan sen takia teininä..

Me lapset halutaan, että teillä vanhemmilla on omiakin juttuja välillä, koska niin on meilläkin, joihin me vaan ei haluta teitä aina mukaan, koska ne on meidän omia seikkailuja. :)

Äiti sanoi meille aina kun aloimme kitisemään kotitöistä, että "hänen kattonsa alta ei lähde yhtäkään uusavutonta idioottia" ja hienosti hommansa hoiti.
Jouduimme jo pienenä osallistumaan erilaisiin kotitöihin, ruoanlaitosta siivoamiseen ja pyykkien hoitoon puhumattakaan pihatöistä(kullekin ikänsä puitteissa) ja eipä ole vielä pahemmin jäänyt nyt itsekseen asuessani joku homma hoitamatta siksi etten osaisi.

Ja vielä yksi aika tärkeä juttu:
Meille isä on myös todella tärkeä ihminen ja toivottavasti ovat yhdessä hautaan saakka, joten huolehtikaa ihan oikeasti siitä miehestänne kanssa. Teidän yhteiset pienet lomat/muu teidän välinen aika ei ole meiltä millään tavalla pois!

Plus me ainakin tykättiin olla välillä mummolassa.
Ei kukaan voi olla niin typerä ja lyhyt näköinen, että kun lapsi syntyy, koko elämä pitäisi omistaa sille.Huolehtikaa toiisistanne kanssa ja myös itsestänne.
Ja tietysti pieni vauva tarvitsee enemmän hoivaa ja vahtimista, mutta uskokaa tai älkää, isätkin osaa aika hyvin meitä hoitaa välillä ilman äidin jatkuvaa läsnäoloa.

Pitäkää kiinni omista harrastuksistanne, onhan meilläkin omamme!
Ja vastaan jo valmiiksi, ennenkuin ensimmäinen ehtii kysyä:
Rakastan äitiäni enemmän kuin mitään, enkä tunne ketään niin lämmintä ihmistä kuin meidän mamma

itse rakastan 8kk ikästä lastani joka vietiin minulta pois koska en tullut ensikodin henkilökunnan kanssa toimeen.kyse ei ollut äitiydestäni vaan taustoistani koska olen entinen narkomaani ja rikollinen mutta viimeksi olin vankilassa 2008 ja nyt olen ollut 4 vuotta hoidossa.kuivilla olen ja teen kaikkeni jotta saisin lapseni itselleni takaisin.minulle riitti lapseni seura,hän on ykkösenä joka asiassa,ei minulla ollut paljoa aikaa miehelleni tai ystävilleni kun leikin,ulkoilin,kylvetin milloin mitäkin...vituttaa niin kun minulla on nyt asiat hyvin ja kaipaan lastani joka hetki kun en saa olla hänen kanssaan mutta tiedän ettei häntä saada minulta kokonaan pois pelkästään menneisyyteni takia!!ja vielä enemmän ketuttaa ja tuntuu pahalta lukea ns.paremman ihmisen tälläista kirjoitusta.sinulta sen lapsen saisi viedä vaikka sijais tai adoptioperheeseen!voi lapsi raukkaasi:(

Kuka täällä on päättämään minkä ikäinen on kypsä ja sopiva äidiksi tai isäksi? Kuka tahansa voi olla lapsensa silmissä paras vanhempi mitä olla saattaa, jos lapsi vain saa riittävästi rakkautta ja hellyyttä osakseen. Oli sitten 16v tai 50v. Rikas tai köyhä. Minusta ap:n komentti on kuitenkin ristiriitainen, sillä hän sanoo ettei omaa minkäänlaista hoivaviettiä lastaan kohtaan, mutta lopuksi sanoo rakastavansa lastaan ja miestään eniten maailmassa. Minusta hoivavietin puuttuminen kuulostaa välinpitämättömältä, kun on kuitenkin mennyt lapsen hankkimaan, niin silloin siitä pitäisi olla kiinnostunut ja omata halu suojella tätä, vai? Jos rakastat lastasi tosiaan eniten maailmassa, niin ole myös kiinnostunut hänestä ja näytä se hänelle. Mutta älä myöskään unohda omaa elämääsi siinä sivussa!

Ei ole totta, näin paljon viestejä !

Korjaan muutamia väitteitä tässä :

Olen yli 20-vuotias

Olen korkeakouluopiskelija ja haaveilen urasta, mutta opiskellaan nyt loppuun ensin


Oikeasti, tämä keskusteluketju sai minut todella vakuuttumaan , kuinka erilaisia me ihmiset olemme, sekä ihmisinä että vanhempina.
Täällä on yli 100 mielipidettä, ja kiitos ihmisille, jotka näkivät kirjoitukseni pointin:

tarkoitukseni oli olla rehellinen ei ihanteellinen.

Halusin koittaa miten kirjoitukseni otetaan vastaan : olenko huono äiti vai rehellinen ihminen, kenties molempia.

Kiitos vatauksista.

Hei!
Ajatuksesi kuulostavat ihan normaaleilta!! Harmi, että olet noin töksäyttelevästi ne kirjoittanut, jolloin päälimmäiseksi tulee tunne, että haluat provosoida ja uhmailla. Kuulostaa toisaalta myös siltä, että olet jonkinlaisessa kriisissä itsesi kanssa, kun sinun täytyy tänne asioistasi kirjoittaa ja niitä tuntemattomille perustella :(.

Olen myös harmitellut, ettei muiden äitien kanssa pääse juttelemaan muusta kuin lapsista. Sitten pari kertaa kokeilin keskustella jostain muusta: Enkä osannut aloittaa minkään valtakunnan keskustelua mistään muusta mielenkiintoisesta aiheesta! Vaikka ajattelen päivittäin sisustusjuttuja, kauneus & terveyshommia, uutisia, juoruja... mutta en vain osannut enää keskustella kuin lapsiasioista. < Kannattaa kokeilla jos onnistuisi sinulta paremmin, toivottavasti ei käy samoin :) Itse aion ainakin treenata, etten enää ainakaan pahemmin tästä mammoudu.

Ajattelen päivittäin päivänpolitiikkaa, uutisia ja työasioita. Kotona ollessani en todellakaan halunnut ystävystyä kenen tahansa äidin kanssa vain siksi, että ainoa yhdistävä tekijä ovat lapset. Mitä järkeä sellaisessakin olisi. Jos joku alkaisi jauhamaan minulle jotain hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, häipyisin hyvin nopeasti paikalta.

Kotihoidontuki keksittiin 90-luvulla ja nykyään Suomessa on melkein yleisintä Euroopassa hoitaa alle 3-vuotiaita lapsia kotona. Esim. 70-luvulla oli aivan yleistä, että muutaman kuukauden ikäiset vauvat vietiin päiväkotiin. Nykyään meillä on tällainen kummallinen, viisikymmentälukulainen kotiäitiyhteiskunta.

Oma lapseni aloitti päivähoidossa vuoden ikäisenä ja minä menin tyytyväisenä töihin. Olisin yksinkertaisesti seonnut kotona. Olen aina ylpeästi kertonut ratkaisustani. Yleensä tässä kohtaa aletaan lässyttämään rahasta vihjaillen, mutta ei, minulle ei olisi ollut taloudellista pakkoa mennä töihin. Minä menin töihin, koska halusin sitä enemmän kuin olla kahdestaan vankina lapseni kanssa kotona.

Muistakaa, että eron tullessa olette todella heikoilla, jos teillä ei ole mitään taloudellista selustaa. Naisella pitää aina olla kunnon ammatti, ihan oman itsenäisyytensä vuoksi.

Ja mielenterveydestään kannattaa huolehtia aina. Minun mielenterveydelleni työ ja oman itseni kehittäminen on tärkeää.

Hienoa ap kun nostit tämän tulenaran aiheen esille!

Mielestäni ihmisten (varsinkin naisten) mielessä oleva ongelma on nimenomaan se pyhä äitimyytti.
Jos alennut niin raukkamaiseen tekoon, että kehtaatkin ajatella vauva-aikana itseäsi/miestäsi/uraasi/harrastuksia/lemmikkejä/ystäviä/juhlimista jne jne, niin olet todellakin kelvoton äidiksi ja varsinkin jos kehtaat sanoa nämä asiat ääneen.

Äitiyttä kun on niin erilaista, miksi ihminen joka ei esimerkiksi ole koskaan viihtynyt kotona, ei saisi viedä vauvaansa hoitoon ja palata töihin?

Tai jos nuori äiti ei ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, mutta on kuitenkin halunnut lapsen tehdä ja kasvattaa tyylillään, ei saisi käydä ystävien kanssa ulkona ja puhua muustakin kuin vain vauva-asioista?

Eikö äiti saisi synnytyksen jälkeen olla myös nainen, joka haluaa jatkaa omaa (seksi)elämäänsä siinä missä ennenkin?

Eikö äiti saisi vaalia kuntoaan, ulkonäköään ja terveyttään, meikata, käydä kampaajalla, salilla ja shoppailemassa kuten ennenkin?

Tottakai lapsi pitää asiallisesti ja rakkaudella hoitaa, mutta ei oman terveytensä/ulkonäkönsä/mielenterveytensä kustannuksella.

Minäkään en ymmärrä sitä, että äidiltä esimerkiksi menee tosiaan se ihmisarvo synnytyksen jälkeen.
Raskausaikana kyllä hoidetaan ja vahdataan, mutta kun lapsi on pihalla niin kukaan terveydenhoitohenkilökunnasta ei ole kiinnostunut äidin voinnista, vaan paapotaan vain sitä vauvaa.

Joku joskus osuvasti kirjoitti, kun vertailtiin äidin ja lapsen arvoa (muistaakseni että kumman hengen pelastaisit tms)., että arvokkaampi on tietenkin aikuinen ihminen eli äiti, jonka koulutukseen esimerkiksi yhteiskunta on jo sijoittanut verovaroja.
Äidillä myös todennäköisesti on työpaikka, ja hän maksaa veroja (muuten, kelan rahoistakin menee veroa).
Äiti on oppinut kieliä, matkustellut, löytänyt ihmissuhteita ja ystäviä.

Ja muistaakseni siinä tekstin lopussa verrattiin äitiä kallisarvoiseen kasviin ja vauvaa vain kasvin siemeneen tai taimeen.

Antakaa jokaisen olla äiti omalla tavallaan, hän on kuitenkin lapselleen se ainoa oikea äiti.