Paavo Lipposen kahden hallituksen aikana korjattiin niitä vaurioita, joita Esko Ahon hallitus oli saanut aikaan.
Valtion velkaa maksettiin pois, työttömyys saatiin laskemaan. Työttömyys itse asiassa onnistuttiin lähes puolittamaan niistä lukemista, jotka Esko Aho oli saanut aikaan.
Kansalaisten hyvinvointi lisääntyi ja koko maassa voitiin hyvin.
Matti Vanhasen hallituksen aikana sen sijaan valtion velka on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun. Työttömyys on lisääntynyt jo 40,000 hengellä ja samaan aikaan työllisten määrä on laskenut.
Alueellista eriarvoisuutta on lisätty voimakkaasti ja erityisesti kaupungeissa asuvien asemaa Matti Vanhanen pyrkii kurjistamaan. Vanhanen onkin todennut, että kaikkien pitäisi muuttaa maalle.
Suomen kansantalous ei kauaa kestä Matti Vanhasta pääministerinä. Yrittäjäjärjestön puheenjohtaja Lehti ihan aiheellisesti totesi saman asian. Hän kuvaili Matti Vanhasta partiopojaksi, jonka ainoa mielessä oleva ongelma on se miten kolmen tikun avulla saa nuotion palamaan.
Vanhasen aikana talous kriisiytynyt
3
111
Vastaukset
- Laitanen
Nyt kehittaisin pieneen lähdekritiikkiin. Eero Lehti on juuri se mies, joka tuottaa Taloustutkimuksen kautta lähes kestämätöntä gallup-materiaalia SDPn kannatuksesta SDPlle.
Muistatte varmaan suppean gallup-tutkimuksen, mitä tehtiin PUOLEN VUODEN aikana valikoiden aineisto siten, että se tuotti SDPlle suuremmat kannatusluvut kuin minkään muun demarimyönteisen laitoksen, Suomen Gallupinkaan luvut.
Näin ollen ainakin osaan Taloustutkimuksen kannanotoista voi suhtautua kuin mihin tahansa journalismiin, vaikkapa tähän Suomen Keskustan Suomenmaa -konsernin julkaisuun
http://www.reginalehti.fi/
Kaikkein hämmästyttävintä on tässä se, että sama henkilö, joka myy Hakaniemeen sen tilaamaa pajunköyttä rullittain, esiintyy "kovana" porvarina Suomen Yrittäjät -järjestössä. - toisenlainen
Täällä yritetään korjata Holkerin hallituksen (KOK,SDP)aloittaman "hallitun" rakennemuutoksen seurauksia, mikä ei tietenkään tule ikinä onnistumaan, koska työttömyys kuuluu olennaisena osana järjestelmään johon mekin talouttamme sopeutamme (se "hallittu" rakennemuutos=hyvinvointivaltion alasajo), samoin eriarvoisuus alueiden kuin ihmistenkin välillä, sama järjestelmä aiheuttaa osalle kansalaisia hyvinvoinnin lisääntymisen sijasta aivan päinvastaisen ilmiön.
- Huonovointinen
"Kansalaisten hyvinvointi lisääntyi ja koko maassa voitiin hyvin"
Haista sitä mikä haisee...
Jos koko maassa voitiin hyvin ja kaikki voivat hyvin, miksi minä ja se alue jossa asun ei voinut hyvin?
Nyt tilanne on jo paranemaan päin. Tännekin on sitä "hyvinvointia" tullut. Kunta ei ole enää kriisissä ja minullakin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.
Loppujen lopuksi se Hesakin voi paremmin kun maakunnat voi hyvin.
Kriisiytyminen on osittain "verokapinaa2 osittain ns. Kiinailmiötä. Näistä asioista kärsii kaikki hyvinvointivaltiot.
Mutta yksi asia joka kriisiyttää valtiota on se jota ei olisi pitänyt tehdä, suurituloisten veronkevennykset. Valtion verokertymä on pienentynyt huomattavasti. Samoin alkoholiveronkevennys oli harkitsematon turha ennakoiva toimenpide. Viinarallia ei tullut eikä olisi tullut vaikka vero olisikin olut korkeampi. Viinarallilaivat vain on kriisissä. Siellä tehtiin sama väärä johtopäätös kuin valtionjohdossakin.
Opit varmaan itsekin tästä että veronalennukset ovat valtiontalouden kannalta vaarallisa toimenpiteitä, koska sitä rahaa tarvitaan joka tapuksessa ja se on jostakin otettava.
Kohta on veronkorotusten aika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399