Naurettava tapaus tämä Talvivaaran esilläpito

Uskon että suurin osa suomalaisista on kanssani samaa mieltä. Saastuneet alueet on kuitenkin verrattain pieniä eikä vesitöjen tila ole edes niin paha että rajoitettaisiin kalan syöntiä. Puhumattakaan maaperästä. Tällä tapauksella halutaan nyt tehdä politiikkaa. Suhteellisuus on karannut käsistä.
1250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Näitä jauhetaan, kun ei muuta osata.
Vihreät ei kuulusi järjestönä hallituksiin.

Äänestä

Saastumisen koko laajuutta ei tunneta. Kepuhan muutti viime hallituskaudella ympäristökeskukset elinkeinoelämäkeskuksiksi ja ympäristönvalvontaresurssit ovat sen mukaiset. Talvivaaralla valvonta on ollut retuperällä, toissijaista ja resurssit olemattomat. Siinä on toteutunut kepujen märkä päiväuni, kun he ovat aina vihanneet ympäristönsuojelullisia seikkoja.

Sotkamolaiset eivät ainakaan taida olla kanssasi samaa mieltä. He asuvat alueella, poimivat sieltä marjansa, onkivat kalansa ja hakevat löylyvetensä. Nyt saatavilla olevilla tiedoilla tuskin kukaan syö sotkamolaista kalaa. Ei taida Talvivaarankaan lounaspaikka mainostaa ruokaansa minään lähiruokana. Nyt on mahdollisimman kaukaa tuodut tuotteet arvossaan..

Äänestä
  • Sotkamossa riittää luontoa muuallakin kuin välittömässä kaivosalueen läheisyydessä. Mitä muuten tulee aloitukseen niin lehdistöhän tästä suurimman hyödyn kerää. Siinä suurin syy miksi tästä on noussut kohtuuton haloo.

    Äänestä

  • Ei edes naurata kirjoitti:

    Sotkamossa riittää luontoa muuallakin kuin välittömässä kaivosalueen läheisyydessä. Mitä muuten tulee aloitukseen niin lehdistöhän tästä suurimman hyödyn kerää. Siinä suurin syy miksi tästä on noussut kohtuuton haloo.

    Meinaatko, että altaista voisi juoksuttaa kaiken jäteveden luontoon, kun sitä luontoa kerran riittää? Näinhän kepulaiset ovat tainneet tosiaan ajatella.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Meinaatko, että altaista voisi juoksuttaa kaiken jäteveden luontoon, kun sitä luontoa kerran riittää? Näinhän kepulaiset ovat tainneet tosiaan ajatella.

    .

    Niissä altaissahan on saostuneena monen vuoden saastekertymä (kierrätetään samoissa myrkyissä vuositolkulla)

    .

    Äänestä

  • Ei elikeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia edeltäneiden ympäristökeskusten (aik. nimi vesi- ja ympäristökeskus) maine myöskään niin hyvä ollut. Samanlaiset eturistiriidat leimasivat niidenkin toimintaa. Vihreät kannattivatkin edellisessä hallituksessa ja eduskunnassa uudistusta yksimielisesti.

    Elyn ympäristöihmiset voivat itse vaikuttaa, miten asiat hoidetaan. Niinpä esimerkiksi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Pohjois-Savon ely-keskus ovatkin voimakkaasti arvostelleet Kainuun ely-keskuksen toimintaa. Niiden näkemysten mukaan syy leväperäisessä toiminnassa on Kainuun viraston sisällä.

    Äänestä

Näitä jauhetaan, jotta Kataisen hallituksen riistopolitiikan seuraavia vaiheet jäisivät osalla suomalaisista vähemmälle huomiolle.

Valtapuolue iski torahampaansa ensin lapsilisiin ja heti perään äitien oikeuteen olla pienimmän lapsensa vuoksi pidenpään kotona.

Työttömät saavat kuitenkin jatkaa työttöminä ilman, että Katainen pienessä sivulauseessaankaan siitä mitään mainitsisi.

Äänestä
  • Niin, onhan se tosiaan kumma, kun pienin oppositiopuoluekin on suunnitellut välikysymyksen tekemistä Talvivaaran ongelmista (Vehkaperän aloite). Kepu siis pyrkii oppositiopuolueena siihen, että muut asiat jäisivät suomalaisilta huomaamatta.

    Nyt Kepun jäsenistön pitäisi herätä ja panna stoppi puolueensa välikysysaikeille. Kepulaisten eturivin pollitikkojen kuten Mauri Pekkarisen ja Paula Lehtomäen pitäisi sen sijaan nousta näkyvästi esiin puolustamaan kotimaisen kaivosteollisuuden lippulaivaa ja kertoa, kuinka he jo ministereinä edistivä tämän yrityksen toimintaa jakamalla sille miljoonia suomalaisten veronmaksajien rahoja. Pankaa nyt kepulaiset ihmeessä ensin oma puolueenne tässä asiassa kuriin ja järjestykseen.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Niin, onhan se tosiaan kumma, kun pienin oppositiopuoluekin on suunnitellut välikysymyksen tekemistä Talvivaaran ongelmista (Vehkaperän aloite). Kepu siis pyrkii oppositiopuolueena siihen, että muut asiat jäisivät suomalaisilta huomaamatta.

    Nyt Kepun jäsenistön pitäisi herätä ja panna stoppi puolueensa välikysysaikeille. Kepulaisten eturivin pollitikkojen kuten Mauri Pekkarisen ja Paula Lehtomäen pitäisi sen sijaan nousta näkyvästi esiin puolustamaan kotimaisen kaivosteollisuuden lippulaivaa ja kertoa, kuinka he jo ministereinä edistivä tämän yrityksen toimintaa jakamalla sille miljoonia suomalaisten veronmaksajien rahoja. Pankaa nyt kepulaiset ihmeessä ensin oma puolueenne tässä asiassa kuriin ja järjestykseen.

    Miksi pitäisi panna stoppi välikysymysaikeille? Voivathan edellisissä hallituksissa päätöksistä vastanneiden sosialidemokraattien, vihreiden ja kokoomuksen ministerit nostaa välikysymyskeskustelussa esille myös Pekkarisen ja Lehtomäen toiminnan asiassa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei minun mielestäni tarvitsekaan panna mitään stoppia. Tässä Kankaan kirjoituksessa vaan väitettiin, että Talvivaaran esilläpidon tarkoituksena on hallituksen riistopolitiikan peittely. Jos väite pitää paikkansa, niin miksi ihmeessä pienin oppositiopuoluekin olisi mukana tällaisessa peittelyssä. Varmaankin tuo Kankaan selitys oli persulaisen pahansuopa kirjoitus Kepua vastaan.

    Eikö ole hauskaa huomata lääkityksen pettävän. Ole huoletta SDP on jo Keskustaa pienempi kannatusluvuista. Huuda siis lisää.

    Äänestä

Mielitollossa alkaa näkyä hysterian oireita. Ole huoletta Talvivaara väistyy otsikoissa Jutan tuhotessa Suomen talouden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mopo karkasi kirjoitti:

Uskon että suurin osa suomalaisista on kanssani samaa mieltä. Saastuneet alueet on kuitenkin verrattain pieniä eikä vesitöjen tila ole edes niin paha että rajoitettaisiin kalan syöntiä. Puhumattakaan maaperästä. Tällä tapauksella halutaan nyt tehdä politiikkaa. Suhteellisuus on karannut käsistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu