Ajatellin tänään erästä

Raakkuna voi kertoa kun asuin ensimmäistä kertaa naisen (ex-vaimoni) kanssa yhdessä Vaasan Palosaarella sijaitsevassa vanhan Finlayson tehtaanomistajan puutalon 2 kerroksen vintillä, jossa meillä oli varsin viehättävä asunto. Niin se vuodenaika oli helmikuun puolessa välissä, ja aloin kaupungissa kovasti kaihoamaan luontoon, ja silmäilin tunnetun Vaasalaisen luontovalokuvaaja Eero Murtomaan viimeistä kirjaa siinä pöydälläni useinkin, jossa oli komean Huuhkajan kuva kannessa. Niin eräänä yönä nukkuessamme kihlatun kumppanini kanssa kapeassa vuoteessa, heräsin aika helkkarin kovaan tömähdykseen, aivan kuin joku olisi potkaissut vuoteen päädyssä olevaan hirsiseinään ulkoapäin. Ja nousin vuoteelta ylös laittamatta kuitenkaan valoja, ja katsahdin alas talviselle pihamaalle, ja huomasin aivan valtavan kokoisen Huuhkajan laskeutuvan siiviltään varovasti minun armeijamallisen polkupyöräni penkille. Ja kun se saavutti tasapainonsa, niin se käänsi päätään ainakin 160 astetta, ja katsoi suoraan meidän pimeänä olevaan vinttiikkunaan jossa minä puolestani ihmettelin ainoastaan jo siinä vaiheessa että tuo Huuhkajan täytyi herättää minut unestani tömäyttämällä voimakkaasti sängynpäädyssä olevaan seinään ulkoapäin. Joop.

Ja aivan vastaavia tapauksia on ollut luonnon lintujen kanssa muitakin, kuten kerran kun katsoin Tv:stä erään metsästyshaukan kesyttämisestä, niin minua alkoi kiehtomaan tuo aito Haukan kumppanuus ihmisen kanssa. Ja ajattelin paljonkin tuon viikonlopun aikana Haukkojen luonnetta ja niiden olemusta ihaillen. Niin lähdettiin sitten hyvin aikaisin aamulla ex-vaimoni kanssa mökiltä takaisin Vaasaan, ja körröteltiin Tipparenulla ihan rauhassa pitkin vaasantietä aikaisin aamulla, ja vaimoni sai toimia kuskina, ja minä istuin vieressä, niin en osaa kertoa hämmästystäni, kun suuri Haukka laskeutui ihan sivuikkunan korkeudelle ja lensi pitkänmatkaa ojanpientareen yläpuolella rinnakkain samaa nopeutta automme kanssa. Joop.