eu-kansanäänestys perustuslaista

minä.

Jotkut sanoo,että Eu:n liittymisestä on jo äänestetty, siksi eu-perustuslaista ei tarvita kansanäänestystä.

Mutta kyseessähän on "uuteen" Eu:n liittymisestä, ei siihen, mihin suomi liittyi aiemmin kansanäänestyksellä.

"uusi" Eu tarkoittaa sitä, että perustuslaki muuttaa täysin olennaisesti sitä eu:ta, mihin suomi aiemmin liittyi.

Hyväksyykö ihmiset sen, en minä ainakaan.
Äänestäisin tällä hetkellä tukevasti EI tuolle eu-perustuslaille.

Perusteena on nimenomaan oikeusoppineiden asiantuntijoiden lausunnot. Mieluummin menen heidän kannalle kuin sen osan Sdp:n puoluejohtajista, jotka nuoleskelee Lipposta jostain syystä.

Tärkeintä on se,että kansanedustajien pitäisi osata sanoa itsenäisesti EI eu-perustuslaille.

Mutta jos he osoittaa tyhmyytensä vaatimalla kansanäänestystä, osaako kansa noudattaa Suomen Perustuslakia ja äänestää vilkkaasti EI?

Suomen Perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu kansalle.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus vaikuttaa yhteisten päätösten tekemiseen. Perustuslaissa on turvattu yksilön perusoikeudet.

(eli Eu-perustuslaista kansanäänestystä Vastustavat toimii nykyisen perustuslain mukaan laittomasti niin tehdessään.

ja

kansanäänestystä vaativat noudattaa Suomen Perustuslakia)

esim. Lipponen on em. mukaan RIKOLLINEN.
Samoin Tarja Halonen, koska he ei kannata kansanäänestystä.

2

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IVSL
    • Hitman

      Kuinka tarkkaan olet itse perehtynyt tuohon perustuslakiluonnokseen, kun nyt niin varmasti pystyt sen kumoamaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe