On kammottava asia, kun kapitalisti näkee ainoiksi tuotannontekijöiksi vain työn ja pääoman. Ja näiden suhteen kaiken lisäksi sellaiseksi, että työlle saatavaa korvausta pitäisi pienentää ja vastaavasti pääomalle tulevaa korvausta pitäisi saada kasvatetuksi rajattomasti.
Mikään ihme sinänsä tämä ei ole, koska taloustieteen oppi on yhä puutteellinen ja lähes vuosisatoja ajastaan jäljessä, mutta luulisi, että talouselämän johtopaikoilla olevat pystyisivät tekemään havaintoja sen verran, ettei tietämättömyys olisi aivan sitä tasoa kuin miltä näyttää.
Esimerkiksi kilpailukyvyn voi nähdä ihan omana itsenäisenä tuotannontekijänäkin, jonka ei välttämättä tarvitse olla mikään johdannainen työstä tai pääomasta, kuten asiaa koskevasta keskustelusta voisi päätellä. Voihan olla, että jossakin taloudessa on siksi tumpelo johtoporras, että osaamattomuus on peräti synnynnäistä, niin ettei edes käsittämättömän suuri palkitseminenkaan tuota tarkoitettuja tuloksia.
Suorastaan järkyttäviin mittoihin päädytään, jos poliittinen johto on yhtä taitamaton kuin talouselämän päättäjät. Tällaisessa yhdistelmässä suoranaisen katastrofin uhka on suorastaan ilmeinen. Pitkään on näyttänyt siltä, että näin huonosti asian laita alkaa jo ollakin. Poliittinen johto on lähes käytännöllisesti katsoen talouselämän talutusnuorassa ei vain paikallisesti, vaan suorastaan globaalisti.
Palkansaajan kohdalla puhutaan usein ansaitsemisesta. Palkkaa on perinteisesti pidetty korvauksena tehdystä työstä. Sen sijaan kapitalistisen pääoman muodostumisen lähtökohta on ryöstö. Toisin sanoen kapitalistin on maksettava työläiselle täyttä korvausta pienempi summa, jotta pääoman muodostuminen ylipäätään olisi mahdollista. Myös verotus voi helposti muodostua ryöstöksi, jos se ei edistä tarkoitustaan yleisen hyvinvoinnin edistäjänä.
Suurin tämän hetken ongelma taloudessa on osaamattomuus. Ei pelkästään esimerkiksi jätteiden käsittelyssä ja taloudellisen kasvun käynnistämisessä, vaan myös väärin ymmärretyn kilpailukyvyn tapauksessa. Ei talous suinkaan kasva sillä, että palkkoja alennetaan ja osa-aikaista työtä lisätään samaan aikaan kun pääoman tuottoja lisätään entisestään pyrkimällä esimerkiksi alentamaan yritysverotusta.
Siksi olisi tärkeää, että niin poliittiset päätöksentekijät kuin yrityselämän strateginen johto heräisi edes hetkeksi virkistäviltä päiväuniltaan, nokosiltaan, ja lopettaisi unissa puhumisen ja keskittyisi varsinaiseen tehtäväänsä. On muistettava ettei myöskään työvoiman määrä taloudessa kasva suinkaan sillä, että heikennetään työvoiman uudistumisprosessia esimerkiksi perhe- yms. etuisuuksiin puuttumalla.
Osaamattomuus, suomeksi tollous, on keskeinen yhteiskuntia vaivaa ongelma. On ollut, on ja on luultavasti oleva. Siksi kaikki ne, jotka ovat tämän nimenneet pääasialliseksi ongelmaksi, ovat oikeassa. Mutta näyttää myös siltä, että osaamattomuuskin voidaan nähdä monesta eri näkökulmasta.
Mikään ihme sinänsä tämä ei ole, koska taloustieteen oppi on yhä puutteellinen ja lähes vuosisatoja ajastaan jäljessä, mutta luulisi, että talouselämän johtopaikoilla olevat pystyisivät tekemään havaintoja sen verran, ettei tietämättömyys olisi aivan sitä tasoa kuin miltä näyttää.
Esimerkiksi kilpailukyvyn voi nähdä ihan omana itsenäisenä tuotannontekijänäkin, jonka ei välttämättä tarvitse olla mikään johdannainen työstä tai pääomasta, kuten asiaa koskevasta keskustelusta voisi päätellä. Voihan olla, että jossakin taloudessa on siksi tumpelo johtoporras, että osaamattomuus on peräti synnynnäistä, niin ettei edes käsittämättömän suuri palkitseminenkaan tuota tarkoitettuja tuloksia.
Suorastaan järkyttäviin mittoihin päädytään, jos poliittinen johto on yhtä taitamaton kuin talouselämän päättäjät. Tällaisessa yhdistelmässä suoranaisen katastrofin uhka on suorastaan ilmeinen. Pitkään on näyttänyt siltä, että näin huonosti asian laita alkaa jo ollakin. Poliittinen johto on lähes käytännöllisesti katsoen talouselämän talutusnuorassa ei vain paikallisesti, vaan suorastaan globaalisti.
Palkansaajan kohdalla puhutaan usein ansaitsemisesta. Palkkaa on perinteisesti pidetty korvauksena tehdystä työstä. Sen sijaan kapitalistisen pääoman muodostumisen lähtökohta on ryöstö. Toisin sanoen kapitalistin on maksettava työläiselle täyttä korvausta pienempi summa, jotta pääoman muodostuminen ylipäätään olisi mahdollista. Myös verotus voi helposti muodostua ryöstöksi, jos se ei edistä tarkoitustaan yleisen hyvinvoinnin edistäjänä.
Suurin tämän hetken ongelma taloudessa on osaamattomuus. Ei pelkästään esimerkiksi jätteiden käsittelyssä ja taloudellisen kasvun käynnistämisessä, vaan myös väärin ymmärretyn kilpailukyvyn tapauksessa. Ei talous suinkaan kasva sillä, että palkkoja alennetaan ja osa-aikaista työtä lisätään samaan aikaan kun pääoman tuottoja lisätään entisestään pyrkimällä esimerkiksi alentamaan yritysverotusta.
Siksi olisi tärkeää, että niin poliittiset päätöksentekijät kuin yrityselämän strateginen johto heräisi edes hetkeksi virkistäviltä päiväuniltaan, nokosiltaan, ja lopettaisi unissa puhumisen ja keskittyisi varsinaiseen tehtäväänsä. On muistettava ettei myöskään työvoiman määrä taloudessa kasva suinkaan sillä, että heikennetään työvoiman uudistumisprosessia esimerkiksi perhe- yms. etuisuuksiin puuttumalla.
Osaamattomuus, suomeksi tollous, on keskeinen yhteiskuntia vaivaa ongelma. On ollut, on ja on luultavasti oleva. Siksi kaikki ne, jotka ovat tämän nimenneet pääasialliseksi ongelmaksi, ovat oikeassa. Mutta näyttää myös siltä, että osaamattomuuskin voidaan nähdä monesta eri näkökulmasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rauhoitu punikki-reppana. K Jokelluksesi on hyttysen surinaa Saharassa....
Tere kapitalisti, joka tapauksessa annoin selkeät ohjeet. Jos kukaan ei niistä vaarin ota, niin kärsiköön nahoissaan..