Pieni työkyvyttömyyseläke

Kiitos tietäjä

Sairastuin 3/2005 38-vuotiaana ja minulle annettiin tk-eläke 3/2010, joka maksettiin takautuvasti 9/2009 lähtien. Tulevan ajan eläkkeeni laskettiin v.2004 ja alkuvuoden 2005 työtulojen ja 2005-2010 sairasp, ansiosidonnaisten, kuntoutus- ja työttömyyspäivärahojen mukaan, vaikka olin koko ajan sairaana. Eikö työkyvyttömyyseläke olisi pitänyt laskea ennen sairastumistani olleista ansioista, eikä 5-vuoden sairastamisen aikana saamistani erilaisista päivä ym. rahoista, jolloin mm. laskennassa käytetty tulevan ajan palkkani pieneni murto-osaan siihen nähden kuin olisin ollut työelämässä?
Ps. Tuleeko tk-eläkkeeseen joku kerta korotus 5-vuoden jälkeen, kun eläke myönnettiin lopullisesti 42-vuotiaana. Miten se korotus lasketaan ja milloin saan sen mahdollisesti?

21

2902

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työntekijän eläkelain mukaan tulevan ajan eläkkeen ansiot otetaan huomioon 5 eläketapahtumaa (sairas-tumista) edeltäneeltä vuodelta. Tätä viiden vuoden aikaa kutsutaan tarkasteluajaksi. Vuosia taaksepäin mentäessä otetaan huomioon vielä vuosi 2004. Vuoden 2004 osalta työsuhteen eläkepalkka kerrotaan 12:lla. Tulevan ajan ansioihin lasketaan sekä työ- että palkattomien etuuksien ansiot, kuten kerroitkin.

      Kysyt, eikö työkyvyttömyyseläkkeesi olisi pitänyt laskea ennen sairastumista olleista ansioista? Työky-vyttömyyseläkkeessäsi on mukana koko työhistoriasi, mutta tulevan ajan eläkkeen laskennassa ei voida poiketa laissa sanotusta. Näin ollen, jos työkyvyttömyyseläkettä ei ole haettu ajoissa tai eläkelaitos on hylännyt hakemuksen ja eläkkeenhakijan sairaus jatkuu ja tulee ehkä työttömyyttäkin, eläkkeenhakijan tulevan ajan ansiot jäävät pienemmiksi.

      Työkyvyttömyyseläkkeeseen tehdään kertakorotus seuraavan vuoden alussa, kun eläke on jatkunut 5 kalenterivuotta, jos eläkkeensaaja on tuolloin enintään 55-vuotias. Kerroit, että sinulle myönnettiin eläke vuonna 2009. Kertakorotus lasketaan eläkkeeseesi 1.1.2015. Korotus lasketaan maksussa olevasta eläk-keestäsi ja korotusprosentti määräytyy sen mukaan, minkä ikäinen olet 1.1.2015. Kerroit olevasi 42-vuotias syksyllä 2009, joten korotushetkellä olet joko 47- tai 48-vuotias. Kertakorotus on 9 %, jos olet vuoden alussa 47-vuotias ja 8 %, jos olet jo täyttänyt 48 vuotta.

      • kipeä 5

        Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 2010,olen nyt 55-vuotias.Saanko mitään kertakorotusta eläkkeeseeni?

      • kipeä 5 kirjoitti:

        Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 2010,olen nyt 55-vuotias.Saanko mitään kertakorotusta eläkkeeseeni?

        Kertakorusta ei makseta työkyvyttömyyseläkkeeseesi, koska olet tullut työkyvyttömäksi yli 50-vuotiaana.

        Korotus maksetaan alle 50-vuotiaana työkyvyttömäksi tulleen työkyvyttömyyseläkkeeseen, kun eläke on jatkunut yhtäjaksoisesti viisi vuotta. Korotusta maksettiin ensimmäisen kerran v. 2010.

      • Anonyymi

        Nyt se selvisi miksi Vakuutusoikeus ja SDP jäsenet pitkittivät Työkyvyttömyys eläkeelle pääsyäni jota hain ensikertaa 1998 vuonna,toisen kerran 2005 jolloin meni läpi työkyvyttömyyseläkeen jäädessä pieneksi 350€/kk ja Kansaneläke 259€/kk lisäksi ottivat tulevan eläkeen kokonaan pois.Silloisessa päätöksissä oli oikein päätäjien nimet esillä,voitte vain kuvitella miltä 4 alaikaäisen lapsen vanhempana tuntui.
        Oliko tarkoituskin kaltoinkohdella vai tulonsiirtoja,työllistää lisää virkahenkilökuntaa,perustettaviin uusiiin virkoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken huippu oli vielä 1998 tullut työvakuutusyhtiöstä saatu eläke ilmoitus markkamääräisen 5700mk/kk,2005 tämä tuli sitten euromääräisenä 350€/kk kansaneläke 259€/kk,yhteen laskettuna jääden paljon pienemäksi kuin markkat olisivat antaneet.
        Oikeusapu hoiti asiaa,jonkun opiskelijan kautta.Kauan kesti sairaana odotella päätöksiä ja kasvattaa lapsia. Toisaalta 2024 vuonna lapset elättävät vanhenevan vanhuksen,eikä toisin päin.

      • Anonyymi
        tyoelaketietaja kirjoitti:

        Kertakorusta ei makseta työkyvyttömyyseläkkeeseesi, koska olet tullut työkyvyttömäksi yli 50-vuotiaana.

        Korotus maksetaan alle 50-vuotiaana työkyvyttömäksi tulleen työkyvyttömyyseläkkeeseen, kun eläke on jatkunut yhtäjaksoisesti viisi vuotta. Korotusta maksettiin ensimmäisen kerran v. 2010.

        Taas ikärasismia!

    • Kiitos tietäjä

      Aivan loistava kusetus taas kerran eläkevakuutusyhtiöltä! Jätetään pois laskuista 16-23 vuotiaana tehdyt työt ja sitten kun sairastuu, niin hylätään tk-eläke viisi vuotta, niin siitä tulikin taikatemppu!!! "Ei teille ole kertynyt eläkettä ollenkaan", vaikka työura oli kestänyt sairastuessani jo 22 vuotta ja eläkemaksut maksettu. Tämä suomi on hieno paikka asua ja meiilä on erittäin hyvä "sosiaaliturva". AIVAN FANTASTISTA TOIMINTAA ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ!!! Kuinka kauan näin hyvin koulutettuja ihmisiä voidaan viedä kuin "pässiä narussa"!!!??? Mihin asiasta voi tehdä valituksen? Herätys eduskunnan oikeusasiamies!!!

      • Anonyymi

        Olen ollut jo 16 v töissä aloittaneenani tietoinen, v 1976, että eläkkeeni alkaa kertymään vasta 23 ikävuodesta. Mitä tuosta on aikaa, n 50 vuotta. Eli minulle ei tullut yllätyksenä, miten sinulle??
        Nythän se vituttaa, mutta tuolloin oli muut jutut mielessä kuin elke. No se on mennyttä.

      • Anonyymi

        Suomi on paska maa.

    • Eläke-inflaatio x 2

      >> Aivan loistava kusetus taas kerran eläkevakuutusyhtiöltä! Jätetään pois laskuista 16-23 vuotiaana tehdyt työt ja sitten kun sairastuu, niin hylätään tk-eläke viisi vuotta, niin siitä tulikin taikatemppu!!!

      Eikös nuo pelisäännöt sorvata eduskunnan työvaliokunnan (?) säestämänä ja sitten äänestäen hyväksytä eduskunnassa, kuten eläkorotuksien indeksoinnin perusteetkin? Eivät työeläkeyhtiöt yksin ehtoja sorvaa ja sanele vaikka niillä tietysti onkin lusikkansa sopassa.

      Vaikea on tilanne niille jotka joutuvat suhteellisen nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle ja kertymät ovat pienet. Pahin on tilanne jossa työkyvyttömyyttä ja mahdollisia lyhyitä työllistymisiä tai osatyöllistymisiä on ketjuuntunut vuosia, joka pudottaa eläkekertymän olemattomiin.

      Myös hieman otollisemmissa taloudellisissa tilanteissa kohtuullisen hyvällä kk-eläkeellä nuorehkona eläkkeelle joutuneen tilanne heikkenee progressiivisesti vuosien kuluessa, ostovoima jää radikaalisti jälkeen palkoista ja lopulta sosiaaliluukku alkaa lähestyä, ellei ole osannut tai voinut sitä ennen rakentaa joitakin tuottoa antavia investointeja, kiinteistösijoitus josta vuokratuloa ymv.

      "Eläkeläisten ostovoiman kehitys on jäänyt kauas jälkeen palkansaajien vastaavasta, Veronmaksajien selvityksestä ilmenee. Palkansaajan rahojen arvo on kasvanut kaksi kertaa niin nopeasti kuin eläkeläisen."

      - http://www.taloussanomat.fi/raha/2012/12/04/elake-riittaa-aina-vain-enempaan-paitsi-jos-vertaa-palkansaajiin/201243262/139

      • Anonyymi

        Omat etunsa ovat sorvanneet parempaan malliin.

    • maurijuhani1

      minulla on ikää 50vuotta ja on todettu selästä 45% invaliiditetti lisäksi vasemman jalan hermo vaurio lisäksi löytyy seuraavat sairaudet vaikea paniikkki häiriö, määrittämätön masennus , uniapnea, olkapään lihas repeytynyt irti joka vaikeuttaa käden liikettä,viimeisenä ja pahimpana aivoinfarkti kivut ja huimaukset on joka päiväist kelan sekä vakuutus yhtiön lääkärit ovat todenneet minut täysin työkykyiseksi kysyisin kuinka sairas pitää ihmisen olla että hänet todetaan työkyvyttömäksi

      • Jos työkyky on alentunut vähintään 60 prosentilla eikä kuntoutuksella ole saatu tuloksia, tulee kyseeseen täysi työkyvyttömyyseläke. Yleensä tätä ennen on ansioiden menetystä korvattu sairausajan palkalla tai sairauspäivärahalla.

        Osatyökyvyttömyyseläke voidaan myöntää, jos ansiotaso alenee sairauden vuoksi vähintään 40 prosentilla. Ansioden alenemisen syynä voi olla joko työajan lyhentäminen tai uusiin, kevyempiin tehtäviin siirtyminen. Osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä on puolet täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä.

        Tarkempia tietoja saat omasta työeläkelaitoksestasi.

      • maurijuhani1
        tyoelaketietaja kirjoitti:

        Jos työkyky on alentunut vähintään 60 prosentilla eikä kuntoutuksella ole saatu tuloksia, tulee kyseeseen täysi työkyvyttömyyseläke. Yleensä tätä ennen on ansioiden menetystä korvattu sairausajan palkalla tai sairauspäivärahalla.

        Osatyökyvyttömyyseläke voidaan myöntää, jos ansiotaso alenee sairauden vuoksi vähintään 40 prosentilla. Ansioden alenemisen syynä voi olla joko työajan lyhentäminen tai uusiin, kevyempiin tehtäviin siirtyminen. Osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä on puolet täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä.

        Tarkempia tietoja saat omasta työeläkelaitoksestasi.

        minullahan on pelkästään jo selästä 45% työkyvyn alennusta ja muut edellä mainitut sairaudet ovat varmasti yli 50% joten yhteen laskettuna työkyvyn aleneminen on 95% mutta kun kela ja vakuutusyhtiö ei halua laskea haittaprosentteja yhteen vaan puhutaan ainoastaan 45% selän invaliiditeeetistä olen ollut työvoimatoimiston lähettämällä lääkäriryhmän tutkimuksissa ja sieltäkin on tullut yhteenvetona lausunto jossa todetaan minut työkyvyttömäksi ja eikä uudelleen koulutus ole järkevä sairauksien vuoksi

      • maurijuhani1 kirjoitti:

        Työntekijän eläkelaissa työkyvyttömyyden määrittelystä on kirjoitettu: Työntekijällä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, jos hänen työkykynsä arvioidaan olevan heikentynyt sairauden, vian tai vamman vuoksi vähintään kahdella viidesosalla yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan.

        Työeläkkeessä työkyvyttömyyttä ei arvioida invaliditeettiprosenttien mukaan. Työkyvyn heikentymistä arvioitaessa otetaan huomioon työntekijän jäljellä oleva kyky hankkia itselleen ansiotuloja sellaisella saatavissa olevalla työllä, jota työntekijän voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Tällöin otetaan huomioon myös työntekijän koulutus, aikaisempi toiminta, ikä, asuinpaikka ja muut näihin rinnastettavat seikat. Jos työkyky vaihtelee, otetaan huomioon työntekijän vuotuinen ansio.

        Lääkärin asiantuntemus on työkyvyttömyysratkaisuissa aina välttämätön. Kaikissa eläkelaitoksissa työkyvyttömyyseläkehakemuksen ratkaisun osallistuu asiantuntijalääkäri, jolla on kokomusta työkyvyn arvioinnista ja hyvä vakuutuslääketieteen tuntemus.

        Eläkelaitoksen asiantuntijalääkärin tehtävänä on tehdä kokonaisarvio hakijan työeläkelakien mukaisesta työkyvyn heikkenemisestä ja jäljellä olevasta kyvystä hankkia itselleen ansiotuloja, tarvittaessa työeläkekuntoutuksen keinoin. Asiantuntijalääkärin keskeinen tehtävä on myös suhteuttaa yksittäistapaus kokonaisuuteen, yleiseen ratkaisukäytäntöön ja oikeuskäytäntöön.

        Tällä palstalla ei voida ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen, joten sinun on hyvä kääntyä oman eläkelaitoksesi puoleen.

        Hae uusi lääkärinlausunto psykiatrilta ja toimita hakemus vakuutusyhtiölle sekä kelalle. Sinulle kuuluu täysi työkyvyttömyyseläke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hae uusi lääkärinlausunto psykiatrilta ja toimita hakemus vakuutusyhtiölle sekä kelalle. Sinulle kuuluu täysi työkyvyttömyyseläke.

        Toi se on juu taikakeino eläkkeelle sekä sitten ns. tyhmentää pään pilvellä ja kaljalla siis vaikka vain huvikseen niin eläke tulee että heilahtaa jostain syystä, ja parhaimmillaan jo ennen 20 v. ikää eli ilman että on kauheesti kokeiltu mitää. JO yli 10 vuotta sitten jotkut kasvatustieteilijät ja psykologit sekä proffat kritisoi tätä touhua.

        Jos mt-syyt ja itselääkintä liittyy johonkin riittävän pahaan pysyvään ongelmaan, se onkin eri juttu ja ymmärrettävää. Tällöin se näkyy myös arjessa selkeesti, eikä homma mene niin että ollaan terveitä kuin pukki, kun ei tartte opiskella tai käydä töissä.

        lajijasuris

    • Anonyymi

      Tuo työkyvyn alentuminen,ei päästä ennen aikaiselle Työkyvyttömyys eläkeele.
      Minulla oli 8 vuotta 100% invaliiti prosentti,vasta 8 vuoden päästä Eläke ja Vakuutusoikeus hyväksyi eläkeanomuksen.Sinä aikana meni 6/kk irtisanomis ajan palkka Eläke ja Ammatiliitojen kettuiluihin.Nyt sitten jatketaan Kepein ja pyörillä
      elämää,ainakin jonkun aikaa.!Käyttivä jopa tykuntoitus kokeilussa johon lennätettiin
      Kelan lääkäri vielä tutkimaan,vahvistamaan invaliititeetin.

    • Anonyymi

      Mikähän tuo minimieläke on tänä päivänä, siis käteen jäävä. Vuoden päästä jäämässä eläkkeelle ja työeläkettä ei ole kertynyt kun en ole ollut koskaan vieraan töissä. Omia juttuja tehty ja yel maksuja olen välttänyt sata prosenttisesti. Joku sanoi että takuueläke on vähän alle tonnin ja toinen että 750€. Mikä lie totuus. Tuolla pienemmällä en kyllä pärjää vaikka ei veroja meniskään. Kyllä tuo tonni kuussa pitäisi saada kun on Suomen kansalainen vaikka ei veroja tullut maksettuakaan. Kyllä jämpti on näin.

      • Anonyymi

        Saat takuueläkkeen, ja se on noin 980€ / kk.
        Mutta siinä on ikärajana 65 v jos nostat ennen sitä siihen tulee elinikäinen vähennys.
        Sitten sinulla on myös oikeus saada eläkkeensaajien asumistukea.
        Myös toimeentulotukia voi saada.

    • Anonyymi

      Miksi noita eläke muotoja pitää olla noin paljon?
      Sairaudesta annetteu Työkyvyttömyyseläke,Miksi tämä maksetaan Työeläkeenä?
      Työeläke pitäisi jossakin vaiheessa muuttua Vanhuuseläkeeksi?
      Kansaneläkeen myös.?Jos nämä eläke muodot jäävät pieniksi,pitääkö hakijan itse hakea -65 vuotiaana itse Vanhuuseläkettä,saadakseen 1380€/kk eläkeen.?
      Löytyykö viisaita;Kannattaako edes hake Vanhuuseläkettä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      129
      4086
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1831
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1790
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1691
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      453
      1544
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1302
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      452
      1256
    Aihe