Kannabis lailliseksi

Kannabis (marihuana eli marijuana) eli hamppu on perinteinen viljely- ja rohdoskasvi. Yleisessä kielenkäytössä sanalla kannabis tarkoitetaan hamppukasvista saatavia kannabistuotteita, joita käytetään päihteenä tai lääkkeinä.

Kannabiksen päihdyttävä vaikutus perustuu kasvin erittämässä hartsissa olevaan tetrahydrokannabinoliin (THC) ja muihin ns. kannabinoideihin, joita on erityisesti emikasvin kukinnoissa sekä miedompina pitoisuuksina kasvin lehdissä. Kasvista saatavasta hartsista valmistetaan hasista ja hasisöljyä, kasvin kukintoja ja versoja kuivatetaan marihuanaksi.

Kannabis on jo dekriminalisoitu monessa muussa maassa. Kannabiksen päihdyttävästi vaikuttavien ainesosien kannabinoidien tappavaa annosta ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan kannabista pitäisi kerralla nauttia useita kiloja, jotta yliannostus tapahtuisi. Tiedemaailma ei tunne kuolemaan johtanutta yliannostustapausta. Yhdellä käyttökerralla puhutaan maksimissaan muutamista grammoista.

Kannabiksen pienen määrän hallussapito ja käyttö pitäisi laillistaa suomessakin.

* Suuri rahasampo siirtyisi salakuljettajilta sekä rikollisjärjestöiltä valtiolle.

* Myyntiä voitaisiin valvoa, alaikäisten olisi vaikeampi hankkia kannabista.

* Poliisilta vapautuisi suuri määrä voimavaroja oikeiden rikosten tutkintaan.

* Yhtenä tärkeimmistä lääkekäyttöä puolustavista tekijöistä voi mainita vahvojen kipulääkkeiden käytön väheneminen.

Adressi on lähetetty 29.12.2008 Sosiaali- ja terveysministeriölle, saatekirjeen voi lukea keskustelupalstan viestissä n. 1052.

http://www.adressit.com/kannabis
4240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannabiskahvilat kaikkiin kaupunkeihin suomessa ehdottomasti.
Myyjät opastaa kokemattomia ja kokenneita käyttötarkotuksen mukaan.
Liiallisen kannabiksen käytön haitat pitää olla luettavissa isolla joka puodissa ja siitä kuuluu mainita asiakkaille.
En kannata kotikasvatusta, koska näin ei valtio saa vero tuloja.

Äänestä

Hampusta saa tehtyä hyvää köyttä johon nää kannabisnarkit tulee hirttää tavattaessa.

Äänestä
  • Kannabiksen käyttäjistä ei ole harmia muille. Juopot ovat riesa ja ongelma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kannabis Lailliseksi kirjoitti:

Kannabis (marihuana eli marijuana) eli hamppu on perinteinen viljely- ja rohdoskasvi. Yleisessä kielenkäytössä sanalla kannabis tarkoitetaan hamppukasvista saatavia kannabistuotteita, joita käytetään päihteenä tai lääkkeinä.

Kannabiksen päihdyttävä vaikutus perustuu kasvin erittämässä hartsissa olevaan tetrahydrokannabinoliin (THC) ja muihin ns. kannabinoideihin, joita on erityisesti emikasvin kukinnoissa sekä miedompina pitoisuuksina kasvin lehdissä. Kasvista saatavasta hartsista valmistetaan hasista ja hasisöljyä, kasvin kukintoja ja versoja kuivatetaan marihuanaksi.

Kannabis on jo dekriminalisoitu monessa muussa maassa. Kannabiksen päihdyttävästi vaikuttavien ainesosien kannabinoidien tappavaa annosta ei tiedetä, mutta arvioiden mukaan kannabista pitäisi kerralla nauttia useita kiloja, jotta yliannostus tapahtuisi. Tiedemaailma ei tunne kuolemaan johtanutta yliannostustapausta. Yhdellä käyttökerralla puhutaan maksimissaan muutamista grammoista.

Kannabiksen pienen määrän hallussapito ja käyttö pitäisi laillistaa suomessakin.

* Suuri rahasampo siirtyisi salakuljettajilta sekä rikollisjärjestöiltä valtiolle.

* Myyntiä voitaisiin valvoa, alaikäisten olisi vaikeampi hankkia kannabista.

* Poliisilta vapautuisi suuri määrä voimavaroja oikeiden rikosten tutkintaan.

* Yhtenä tärkeimmistä lääkekäyttöä puolustavista tekijöistä voi mainita vahvojen kipulääkkeiden käytön väheneminen.

Adressi on lähetetty 29.12.2008 Sosiaali- ja terveysministeriölle, saatekirjeen voi lukea keskustelupalstan viestissä n. 1052.

http://www.adressit.com/kannabis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu