Tunnustan rehellisesti syntini

Olen kirjoittanut aivan liian pehmeästi eräille jumalattomille yksilöille jopa romanttisestikin.
Mutta joskus meinaa unohtua Herran sana joka kehottaa puhumaan kuten itse Herrakin puhui. Opettaen meitä seuraamaan hänen sanaansa. Tekemään samoin kun joudumme sellaisiin tilanteihin joissa koirille ei saa antaa pyhää eikä helmiä saa heitellä sikojen eteen. On käynyt että tallaavat ne jalkojensa alla ja raivoisina ovat joukolla tulleet repimään minua kuten viime aikana on käynyt. On soittoja herodekselle ja pilatuskin on valppaana.
Ne jalot niimitykset siat ja koirat joista Jeesus mainitsee tarkoittavat sikojen ja koirien kaltaista käyttäytymistä ja jos Herra näin opettaa toki minäkin Herrani seuraajana pystyn puhumaan vertauksin ja vastakohdin että siat ja koirat pysyisivät siellä missä viihtyvät, kurassa ja paskassa ne rypevät nuo pakanat.

Jeesus sanoo:
6. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pelon aiheuttamana rupesit sitten puolustelemaan itseäsi. Se on myöhäistä nyt.
Eikä käytöksesi ole muutenkaan uskottava. Se kun ei yksinkertaisesti ole sopusoinnusssa uskon kanssa.
Sitäpaitsi meillä on olemassa maallinen laki jota sinäkin joudut kunnioittamaan ja vastaamaan tekemisistäsi ja sanomisistasi.

Niin että, odota nyt vain rauhassa. Virkavalta ei ole tyhmää ja antaa tuomionsa varmasti.

Äänestä
  • Kyllä virkavalta on minun kokemani mukaan tyhmää en tosin tiedä ovatko viisastuneet?
    Sinulla ei ole pelastusta ei mitään muuta kuin tuomion odotusta ja monet virkavallan edustajat odottavat koska varma helvetin kadotustuomio tulee.
    Minulla on Jumalan laki ja se on myös maallisen vallan edustajille annettu.
    Jos eivät tottele kuten nykyään on tapana niin sairaus surmaa, kuolema katkaisee langan ja piru vie mennessään sinne helvetin vaivaan.
    Puhukoot kanssasi laista siellä ei auta.
    Nyt tiedät mitä peljätä?

    Äänestä

Mutta Jeesus ei käske kenellekään räkyttää. Käskee vain pyyhkiä pölytkin jaloista siellä, missä ei ole vastaanottoa. Missä Jeesus käskee tuomita ja haukkua? Jos sellaisen kohdan tuot tänne tutkittavaksi, niin hyvä on.

Äänestä
  • Ei tämä palsta ole mikään vastaanottohuone tai joku muu paikka missä ihmiset ovat koolla.
    Pyyhitkö sinä pölyt kun näet jumalattomia syntiä tekemässä?

    Äänestä

Jospa se riidan syy oletkin sinä eikä ne kaverisi.

Äänestä
  • On kunnia että syyttävät niin ne per´keleet tekivät Jeesuksellekin.

    Äänestä

Mutta kyllä Jeesus jaksoi jankuttaa farisealaisten kanssa opin puhtaudesta, ja sitten jaksoi myös syyttää teeskentelijöiksi ja ulkokultaisiksi, aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Kyllä se on ollut Jerusalemissakin vuonna 30- 33 aikamoista jankutusta ja väittelyä rasittavien juutalaisten kanssa Herralla, kun yrittivät kietoa Lakiin kiinni Jumalaa.

Hän on Armo.

Äänestä
  • Nuo farisealaiset jankuttivat Jeesuksen kanssa. Kyllä se asia on toisin päin, mitä luulet. Fariseukset eivät antaneet hetken rauhaa Jeesukselle, kun Hän julkisesti opetti. Esittivät jos millaisia kysymyksiä ja yrittivät saada Hänet sanoistaan ansaan.

    Jeesus opetti nöyriä kuulijoita, mutta seassa oli aina, Häntä vastustavia, joille Hänen oli vastattava. Hän varoitti omiaan fariseusten hapatuksesta. Jeesus on myös laki, sillä Hän ei kumonnut lakia, vaan täytti sen ja käski meidän pitää pienimmänkin käskyn voimassa uskon kautta Häneen. Rakkaus täyttää lain.

    Äänestä

  • Samanlaisia fariseuksia on palstalla runsaasti ja on tyhmiä idioottejakin.
    Farisealaisia löytyy kirkosta varsinkin niistä jumalattomista luulouskoisista.
    Uskon täytyy olla rakennettu oikein ja oikealle perustalle.

    Äänestä

  • asiastakyse kirjoitti:

    Nuo farisealaiset jankuttivat Jeesuksen kanssa. Kyllä se asia on toisin päin, mitä luulet. Fariseukset eivät antaneet hetken rauhaa Jeesukselle, kun Hän julkisesti opetti. Esittivät jos millaisia kysymyksiä ja yrittivät saada Hänet sanoistaan ansaan.

    Jeesus opetti nöyriä kuulijoita, mutta seassa oli aina, Häntä vastustavia, joille Hänen oli vastattava. Hän varoitti omiaan fariseusten hapatuksesta. Jeesus on myös laki, sillä Hän ei kumonnut lakia, vaan täytti sen ja käski meidän pitää pienimmänkin käskyn voimassa uskon kautta Häneen. Rakkaus täyttää lain.

    Eikö Jeesus kerran ole sanonut omilleen että tahdotteko tekin mennä pois.Toisessa paikassa opetuslapset sanoivat..
    Ja tämä oli kova puhe..jne.
    Käskyt on pidettävä ja koska niitä vastaan rikotaan tahallisesti olen hieman vihainen, kuten varmaan olet huomannut.

    Äänestä

Rakkaus täyttää lain, näin on, Jeesus oli piikkinä farisealaisten lihassa, he eivät kestäneet kuulla Häntä koska Hän osui aina oikeaan. Tämänhän takia he eivät sitten jättäneetkään Jeesusta rauhaan.

Omillensa Jeesus oli linnunmaitoa ja hunajaa ja oli Rauhanruhtinas ja levon tuoja, mutta heti kun Hän meni opettamaan sinne, missä oli vanhoihin perinnäissääntöihin luottavat ylipapit ja lainopettajat, niin taistelu aina vaan jatkui.

Sen takia Jeesus erottikin fariseukset omasta seurakunnastaan pois, eikä siunauksia sinne tippunut, helmet pidettiin omilla eikä niitä turhaan jaettu niiden kahdenkaantoista sisäpiiristä muualle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VRT: tämä kirjoitti:

Olen kirjoittanut aivan liian pehmeästi eräille jumalattomille yksilöille jopa romanttisestikin.
Mutta joskus meinaa unohtua Herran sana joka kehottaa puhumaan kuten itse Herrakin puhui. Opettaen meitä seuraamaan hänen sanaansa. Tekemään samoin kun joudumme sellaisiin tilanteihin joissa koirille ei saa antaa pyhää eikä helmiä saa heitellä sikojen eteen. On käynyt että tallaavat ne jalkojensa alla ja raivoisina ovat joukolla tulleet repimään minua kuten viime aikana on käynyt. On soittoja herodekselle ja pilatuskin on valppaana.
Ne jalot niimitykset siat ja koirat joista Jeesus mainitsee tarkoittavat sikojen ja koirien kaltaista käyttäytymistä ja jos Herra näin opettaa toki minäkin Herrani seuraajana pystyn puhumaan vertauksin ja vastakohdin että siat ja koirat pysyisivät siellä missä viihtyvät, kurassa ja paskassa ne rypevät nuo pakanat.

Jeesus sanoo:
6. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu