Ehdotan -

että joksainen joka on vakavissaan uskossaan jättää pilkkaajat kirjoittelemaam keskenään.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen jo jättänyt nuo pilkkajat kirjoittelemaan keskenään, käyn enää hyvin harvoin tällä palstalla ja silloinkin en lue heidän kirjoituksiaan.

Äänestä
  • Sama täällä. Näiltä pilkkaajilta kun ei löydy mitään asiallista, niin eipä viitsi paneutua heidän hörhöilyyn.

    Äänestä

  • Samma här! Olen tehnyt valintani jo kauan sitten. Joskus käyn lukemassa, mutta en viitsi enää kirjoitella, kun asiallista kirjoittelua ei enää synny.
    Suomen kansan tila näyttää menevän jumalattomuuteen päistikkaa, joten jokainen miettiköön omassa rauhassaan tännekin kirjoittavien mielentilaa.
    Törkeimmät ilmoitan Enirolle, etteivät täällä saa olla väärää ja solvaavaa tietoa julistamassa.

    Äänestä

Näin on. Keskustelemme vain sapatista, sen oikeasta pitämisestä ja siitä, miten hienoa on kun me ainoat oikeauskoiset pääsemme sitten lopulta tuomitsemaan muita, Herramme tultua takaisin, joka tapahtuu hyvin pian, ehkäpä jo huomenna.

Tärkeintä uskossa on laki, sen pitäminen, sekä sapatti ja sen korottaminen kaiken yläpuolelle!

Äänestä
  • Ymmärrän, millä sydämellä kirjoitat, mutta sinähän Isän eteen menet henkilökohtaisesti ja Sanassa Hän on luvannut maksaa sanojesi palkan.

    Mutta kiitos naapurille, veljille Kristuksessa, ts. adventisteille, sapattiopetus on ollut hyvää ja mielenkiintoista, vaikka sen pohjan tajusin jo sanasta kotiseurakunnassani.
    ts. huomasin isien perinnäissääntökirjan merkityksen.
    Sitten olen nähnyt, että adventistien lukema/kirjoittama Sana on herättänyt monessa kiivauden totuutta vastaan.
    Omatunto taistelee syntiä, laittomuutta vastaan, mutta perinnäissääntö silti ottaa monella voiton. Pyhä Henki ei saa parannukseen, herätyssaarnoista huolimatta.

    Se sana tuomitsee, ei adventisti varmaan muuta tarkoita, kuin kirjoitettu on.
    Sapatti on Jumalan, sunnuntai- mitä nyt kiistahengessä puolustetaan, johtaa täälläkin sananvaihtoihin. Ei muuten, mutta se perinnäissääntömme oikeuskirja mielissämme kehottaa huultemme puolustamaan isien oppia. Jopa kiivailemaan sen puolesta.

    Sana, huomatkaa se, Jumalan Sana se tuomitsee synnin ja synti on laittomuutta.
    Laistahan ei kadonnut, Jeesus opetti, rahtuakaan. Ei myöskään kumonnut Jumalan lakia, vaan toteutti ja vieläpä kehotti meitä kristittyjä paremmin elämään sen suhteen kuin fariseukset ja kirjanoppineet.
    Ei kuten he, ulkokultaisesti. Vaan Hengessä, Henki toteuttaa meissä Jumalan lain/tahdon ja se on Uudenliiton kristityn sydämessä.
    Isien perinnäissääntökiistakin on fariseusoppia, sen kirjanoppineisuutta.
    Oletteko sitä miettineet?

    Näin ollen sapatti, ja moni muu lain opetus evankeliumissa on tärkeä tänään.
    Sen lain tehtävä on surmata lihamme/väärä tahtoelämä ristille.

    Lihassa ei asu mitään hyvää, vaan Hengellä kuoletetaan lihan teot ja näin ollen katsoisin adventistiveljien todistus laista ja myös sapatista, eläköön Hengessä keskuudessamme.
    Tänään lihassamme ihmiset kulutamme aikaamme viikonloppuisin kauppakeskuksissa ja kirpputoreilla. Onko se siunaus, vai onko se Jumalan sanan kuulossa?
    Ihminen ei elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.

    Näin ollen, sapatti on alunperin ihmiselle elämäksi, sanan kuulon, sekä lähimmäisen kohdalla tärkeä, koska Sanankuulossa kannamme yhteisiä asioita.
    Se sapatti on Jumalan kansan juhlapäivä läpi iänkaikkisuuden.

    Olen sapatista sen ymmärtänyt, että so. sinun ja minun juhlapäivä, Isän edessä. Miksi? Siksi, koska Isä on sen meille ilonpäiväksi antanut. Näin sen ymmärrän.

    terveisin naapuri, media7 lähetystä kuunteleva. Tänäänkin mielenkiintoinen sisältö, vaikkakin katkesi ikävästi lopussa, jotain tärkää jäi kuulematta.

    Äänestä

  • Pyhät tulevat maailman tuomitsemaan !

    Äänestä

  • on sekin tärkeä, kirjoitti:

    Ymmärrän, millä sydämellä kirjoitat, mutta sinähän Isän eteen menet henkilökohtaisesti ja Sanassa Hän on luvannut maksaa sanojesi palkan.

    " vaan jokaisesta sanasta jonka Jumalan suusta lähtee"...Jumalan suusta: " Jos tahdot elämään sisälle, pidä (kaikki) käskyt"

    t. B

    Äänestä

Voihan tuollaistakin vakavissaan ehdottaa, niinkuin aloittaja. Ihailen kuitenkin tuota jarlauta, joka jaksaa vastata asiallisesti pilkkaajille kerta toisensa jälkeen.Ehkä pilkkaajat huomaavat, miten he hakkaavat päätään seinään.

Äänestä

Adventisteilla ei ole paljoa mitä seinään hakata. Ainoastaan ontto ja kumiseva pää, joka on imetty tyhjäksi USA:n uususkonnollisen kultin toimesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vakavissani1 kirjoitti:

että joksainen joka on vakavissaan uskossaan jättää pilkkaajat kirjoittelemaam keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu