Jälleen on iloista kerrottavaa kaikille, jotka haluavat maailmasta vähemmän taikauskoisen ja kuten olettaa saattaa, nuoren maan kreationismi ei tänä päivänä ole ehkä se paras tie saada dogmeilleen kuulijoita.
Adventtikirkon jäsenmäärässä tapahtui suorastaan romahdus vuodesta 2010 vuoteen 2011.
Vuoden lopussa 2010 jäseniä oli suomalaisessa piirikunnassa 3 501 ja vuoden 2011 lopussa 3 379.
Mielenkiintoista on se, että nämä amerikan kolme suurinta serkusta, Jehovan todistajat, Mormonikirkko ja Adventtikirkko ovat kaikki kolme suuressa taantumassa ja syöksykierteessä, mitä tulee jäsenmäärään.
Adventtikirkon jäsenmäärä on tipahtanut vuosia aika maltillisesti, vain n. 10-20 henkeä vuodessa, mutta nyt päästiin jo sadan paremmalle puolelle.
Loistavaa kehitystä, josta saamme kiittää tietenkin adventtikirkon loistavia oppeja, sen intohimoisia pastoreita, sekä tälläkin palstalla esiintyviä tervejärkisen oloisia jäseniä, jotka ajatuksiaan julkituomalla pitävät huolen siitä, että tämä kehitys adventtikirkon jäsenmäärässä ei tule kääntymään toiseen suuntaan missään vaiheessa.
Aamen ja kolminkertainen hallelujaa sille, että adventtikirkko pitäytyy valitsemallaan tielle, vaikkapa nuoren maan kreationismissa.
Adventtikirkon jäsenmäärä laskee kuin kamelin häntä
73
2033
Vastaukset
- pyh!
Raamatun totuus ei muutu mitenkään, on meitä miten vähän tahansa. Sinä olet vain isästä perkeleestä lähtenyt räksyttäjä.
>> Raamatun totuus ei muutu mitenkään, on meitä miten vähän tahansa >>>
10-15 vuotta, niin eipä ole adventtikirkkoa kuin enää kuriositeettinä joissain kehitysmaissa. Tai sitten pitää mainitsemaasi raamatun totuutta tulkita hieman eri näkökulmasta ja mitä suurempi hätä, sen helpompaa se tulee olemaan.
Ja raamatun tulkinta on muuttunut 2000 vuoden aikana useammin kuin arvaatkaan ja onpa se uudelleentulkinta edessä myös adventtikirkossa, jos aikovat puljunsa hengissä pitää.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>> Raamatun totuus ei muutu mitenkään, on meitä miten vähän tahansa >>>
10-15 vuotta, niin eipä ole adventtikirkkoa kuin enää kuriositeettinä joissain kehitysmaissa. Tai sitten pitää mainitsemaasi raamatun totuutta tulkita hieman eri näkökulmasta ja mitä suurempi hätä, sen helpompaa se tulee olemaan.
Ja raamatun tulkinta on muuttunut 2000 vuoden aikana useammin kuin arvaatkaan ja onpa se uudelleentulkinta edessä myös adventtikirkossa, jos aikovat puljunsa hengissä pitää.Läpäläpä.
- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>> Raamatun totuus ei muutu mitenkään, on meitä miten vähän tahansa >>>
10-15 vuotta, niin eipä ole adventtikirkkoa kuin enää kuriositeettinä joissain kehitysmaissa. Tai sitten pitää mainitsemaasi raamatun totuutta tulkita hieman eri näkökulmasta ja mitä suurempi hätä, sen helpompaa se tulee olemaan.
Ja raamatun tulkinta on muuttunut 2000 vuoden aikana useammin kuin arvaatkaan ja onpa se uudelleentulkinta edessä myös adventtikirkossa, jos aikovat puljunsa hengissä pitää.Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä tulkinnat ovat tehneet vuosien aikana.
Raamatun sanoma on muuttumaton ja se pysyy. Sinusta viis. - Kristuksessa
bushmanni kirjoitti:
>> Raamatun totuus ei muutu mitenkään, on meitä miten vähän tahansa >>>
10-15 vuotta, niin eipä ole adventtikirkkoa kuin enää kuriositeettinä joissain kehitysmaissa. Tai sitten pitää mainitsemaasi raamatun totuutta tulkita hieman eri näkökulmasta ja mitä suurempi hätä, sen helpompaa se tulee olemaan.
Ja raamatun tulkinta on muuttunut 2000 vuoden aikana useammin kuin arvaatkaan ja onpa se uudelleentulkinta edessä myös adventtikirkossa, jos aikovat puljunsa hengissä pitää."Bushmannille!"
Ottaako se noin tiukoille hyväksyä Raamatun totuus siitä, että;
"H e l v e t t i on TOINEN KUOLEMA," (se ei siis ole toinen iankaikkinen elämä tuskassa?)
Tuo väärinkäsityksennekö teitä jurppii, niin että pitää syytellä ja vainota sellaisia, jotka lukevat ja uskovat Raamatun sanan niinkuin se on ilmoitettu.
H e l v e t t i on, ja jokainen joka sinne päättyy, joutuu sovittamaan syntinsä, omien tekojensa mukaan. Senjälkeen Vanhurskas ja oikeudenmukainen Jumala poistaa jumalattomat iankaikkisesti:
"He palavat kuin oljenkorret, niin ettei heistä jää juurta, eikä oksaa."
Sillä H e l v e t t i on TOINEN KUOLEMA. Se on lopullinen rangaistus, josta ei enää paluuta ole, vaan he pysyvät iäti kuolleina, ilman minkäänlaista elämää: "Autuaita ovat ne, jotka Kristuksessa ovat, sillä heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he siirtyvät kuiolemasta elämään."
Toinen Kuolema on lopullinen elämän menetys, sillä heidän muistonsakin on mennyt. Eikä senjälkeen ole enää mitään pahaa oleva, sillä se on pelastuksen päivä niille joiden turva on Kristus. Sillä Jumala tekee silloin"rutosti" tyhjäksi kaikki paholaisen hankkeet bushmanni kirjoitti:
>> Raamatun totuus ei muutu mitenkään, on meitä miten vähän tahansa >>>
10-15 vuotta, niin eipä ole adventtikirkkoa kuin enää kuriositeettinä joissain kehitysmaissa. Tai sitten pitää mainitsemaasi raamatun totuutta tulkita hieman eri näkökulmasta ja mitä suurempi hätä, sen helpompaa se tulee olemaan.
Ja raamatun tulkinta on muuttunut 2000 vuoden aikana useammin kuin arvaatkaan ja onpa se uudelleentulkinta edessä myös adventtikirkossa, jos aikovat puljunsa hengissä pitää.Ihan mielenkiinnosta kysyn. Ajatteletko jotain parempaa tulevan sen tilalle ja jos kyllä, niin millä tavalla parempaa?
- pyh!
Valehtelet muuten taas vaihteeksi.
mormonit, jehovat ja adventistit eivät ole serkkuja.
Yhdysvalloissa mormonit ja adventistit ainakin ovat kasvussa.
ja päivä tulee jolloin sinä jumalaton itket ja katkerasti.>>> mormonit, jehovat ja adventistit eivät ole serkkuja. >>>
Samasta törkytehtaasta kotoisin, hieman eri mausteilla.
>> Yhdysvalloissa mormonit ja adventistit ainakin ovat kasvussa. >>>
Jos luottaa näiden humpuukijärjestöjen omaan ilmoitukseen. Todelliset uskonnolliset tilastot uskonnollista yhteisöistä puhuvat jotain muuta.
>>> ja päivä tulee jolloin sinä jumalaton itket ja katkerasti. >>>
Jaa. No odotellaanpa sitä päivää.. heh. Olet sinä aika veikko, ei voi muuta sanoa.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> mormonit, jehovat ja adventistit eivät ole serkkuja. >>>
Samasta törkytehtaasta kotoisin, hieman eri mausteilla.
>> Yhdysvalloissa mormonit ja adventistit ainakin ovat kasvussa. >>>
Jos luottaa näiden humpuukijärjestöjen omaan ilmoitukseen. Todelliset uskonnolliset tilastot uskonnollista yhteisöistä puhuvat jotain muuta.
>>> ja päivä tulee jolloin sinä jumalaton itket ja katkerasti. >>>
Jaa. No odotellaanpa sitä päivää.. heh. Olet sinä aika veikko, ei voi muuta sanoa.Läpäläpä. Törky olet itse.
- Fniss!
Lohduttavaa tuossa vertauksessa on kuitenkin se, ettei se kamelin häntä näköjään niin kovin alas laske. Katselin äsken kuvia kameleista ja jollakin siinä jopa heilahti häntä sivukaaressa ylöspäinkin.
- Vai niin!
Myös helluntalaiset ovat ameriikasta rantautuneita.
Helluntalaisilla ja jehovantodistajilla on enemmän yhteistä, (kuin adventisteilla ja jehov.) heillähän on ihmiskäsky, perinnäisopillinen lepopäivä nostettu pyhäksi Jumalan asetuksen ohi!. Heille ei kelvannut Jumalan antama ja pyhittämä päivä, vaan he "muutivat ajat ja lain."
Mita väestön vähenemiseen kristinuskovaisissa kirkoissa ja seurakunnissa tulee, niin kerroppa se seurakunta, jossa on tapahtunut väestön kasvua?- 8+19
Täytyy ny Vai niille sanoa, että meidän täytyy levätä armon alla, tämän lepopäiväharhamme kanssa.
Mutta yhteistä oli viime media7 netti Jumalanpalvelukseen ja meitin tämänpäivän saarnaan. Puhuttiin molemmissa kymmenyksistä.
Teillä esitettiin tämä mallinnus "omenoina". Aivan hyvin.
Meillä pastori kertoi, kuinka 2 viikkoa oli taloudessa erittäin tiukkaa, Herra alkoi puhua kymmenyksistä. Vaimo sanoi, että jos Herra puhui, niin tehdään niin.
No, 3 viikkoa oli taloudessa tiukkaa. Sitten tuli lähetyssaarnaaja lomalle.
Herra sanoi, että ota säästötilisi tyhjäksi ja anna tälle lähetyssaarnaajalle.
Hän puhui vaimonsa kanssa ja vaimo sanoi, että jos Herra sinulle on tämän sanonut, niin tee niin. Hän otti tilin tyhjäksi viimeistä senttiä myöten, pani pussiin ja antoi lähetyssaarnaajalle.
Lähetyssaarnaaja avasi pussin, ja sanoi, että juuri sentilleen se summa, minkä hänen olisi pitänyt jo maksaa. Hän on paastonnut ja rukoillut tuon asian puolesta.
Näin Jumala pitää huolen meidän talouksista.
Välillä niukkuutta, mutta kuin taivaan lintu, Herra ruokkii omansa.
ts. kymmenykset on Jumalan asia tähän aikaan, yhteistä helluntaissa ja adventismissa.
Tottakai pölvästien lahkot kuihtuvat.
Sivistyneisyys lisääntyy ja ihmiset oppivat kirjoittamaan ja lukemaan, niin sehän on päivän selvää, että "silmään viilaaminen" tulee entistä vaikeammaksi.
Kiitos kuuluu mm. evoluutiolle ja tieteen kehitysharppauksille!
Adventismi ja monet muut lahkot ovat juuri menestyneet paremmin niissä maailman kolkissa, joissa luku- ja kirjoitustaidottomuus ihmisten keskuudessa on korkeaa luokkaa.
Osa ihmisistä kuitenkaan ei halua kehittyä lainkaan, vaan he haluavat pitäytyä tuhansia vuosia vanhoissa tarustoissa ja taikauskoisissa uskomuksissa. He ovat jähmettyneet muinaisuuuteen ja tietämättömyyden aikaan, koska heidät on siihen aivopesty. Aivopesun perimmäinen tarkoitus on ollut vain ja ainoastaan se, että ko. aivopesun läpikäyneet on helppo saada uskomaan kaikki muukin, mitä esim. joku lahko ja kultti heille pastorikuntansa ja "lauman johtajien" välityksellä syöttää.
Näille surkeille ihmisraunioille joku pääkonferenssin lähettiläs on ilmeisesti joskus valehdellut, että tieto lisäisi tuskaa, mutta sehän on täysi valhe. Mm. lääketieteen periaatteena on nimenomaan vähentää tuskaa ja kipua.
Tieto ja tiede ovat pelkästään ja ainoastaan positiivisia asioita. Ilman tieteitä meidänkin yhteiskuntamme eläisi vielä kivikautta.- kerrohan...
Miksi busmanni kirjoittaa Ilmiantajan nimimerkillä myöskin, miksi et kirjoita vain yhdellä nimimerkillä, vai koetatko hämätä lukijoita että on muitakin jotka ovat adventisteja vastaan.
- niitä on semmosii
kerrohan... kirjoitti:
Miksi busmanni kirjoittaa Ilmiantajan nimimerkillä myöskin, miksi et kirjoita vain yhdellä nimimerkillä, vai koetatko hämätä lukijoita että on muitakin jotka ovat adventisteja vastaan.
Eiköhän se ole näinpäin, että ilmi-antajalla ei kertakaikkiaan ole mitään uutta ilmiannettavaa ja hän käyttää bushmannin sanastoa ja bushmannin ajatuksia viesteissään. Kovat halut kirjoitella, vaikka ei päässä ole yhtään omaa ajatusta. Toisinsanoen on bushmannin aivopesemä.
- Nauran minäkin
kerrohan... kirjoitti:
Miksi busmanni kirjoittaa Ilmiantajan nimimerkillä myöskin, miksi et kirjoita vain yhdellä nimimerkillä, vai koetatko hämätä lukijoita että on muitakin jotka ovat adventisteja vastaan.
Joo, Bushmanni leikkii palstalla kaikenlaisilla kujeilla. Pani aikanaan itselleen mahdottoman määrän "peukku ylös" merkkejä (sen voi nimittäin tehdä jos osaa tempun) ja kirjoittelee eri nikeillä ja kaikki vaan että sais itsensä näyttämään viisaalta ja suositulta.
Nauran minäkin kirjoitti:

Miksi fiksun ihmisen pitäisi saada näyttämään itsensä fiksulta?
Eihän siihen ole tarvetta lainkaan.
Pölvästien lahkolaisten sen sijaan on paljon vaikeamapaa saada itseään näyttämään edes hiukan fiksummilta. Siihen todellakin tarvitaan jonkun asteinen yliluonnollinen ihme ja sellaista mahtia tai "poppamiestä" ei vielä ole kukaan keksinyt, vaikka joku on sitä ihan USA:ssa asti yrittänytkin kehitellä.- teretulemas, pölväst
ilmi-antaja kirjoitti:
Miksi fiksun ihmisen pitäisi saada näyttämään itsensä fiksulta?
Eihän siihen ole tarvetta lainkaan.
Pölvästien lahkolaisten sen sijaan on paljon vaikeamapaa saada itseään näyttämään edes hiukan fiksummilta. Siihen todellakin tarvitaan jonkun asteinen yliluonnollinen ihme ja sellaista mahtia tai "poppamiestä" ei vielä ole kukaan keksinyt, vaikka joku on sitä ihan USA:ssa asti yrittänytkin kehitellä.Sittenhän sinua voisi miltei pitää lahkolaisena sinuakin.
kerrohan... kirjoitti:
Miksi busmanni kirjoittaa Ilmiantajan nimimerkillä myöskin, miksi et kirjoita vain yhdellä nimimerkillä, vai koetatko hämätä lukijoita että on muitakin jotka ovat adventisteja vastaan.
Valitettavasti en henkilökohtaisesti tunne nimimerrki "bushmannia".
Mutta ilmeisen samoilla linjoilla olemme kuitenkin perimmäisissä kysymyksissä, koskien esim. adventtikirkkoa ja sen edesottamuksia.
En suinkaan ole adventisteja vastaan henkilöinä, vaan enemmänkin mm. adventtikirkkoa ja sen organisaatiota vastaan. Adventtikirkon organisaation toimet kun ovat inhimillisyydessään rakennettu vain maallisen mammonan keräämistä silmällä pitäen jäsenistön kustannuksella. Luonnollisesti kukaan esim. adventtikirkon pääkonferenssista ei vain halua tunnustaa sitä tosiseikkaa, että adventtikirkon päällimmäsin tarkoitus on kerätä rahat ja omaisuus pois ihmisten hyväuskoisuutta hyväksi käyttäen keinoja kaihtamatta, mikäli vain suinkin mahdollista.
Onhan adventismissa paljon muitakin lähes perverssimäisiä piirteitä, mutta sontakasan kaivaminen saa yleensä sen vain haisemaan enemmän, joten sen vuoksi adventismissa mahdollisiman vähän möyhitään omaa pesää ja halutaan pitää asiat muilta piilossa viimeiseen asti ja hinnalla millä hyvänsä. Kulissia luonnollisesti pyritään adventismissa kiillottamaan säännöllisesti.- pyh!
ilmi-antaja kirjoitti:
Valitettavasti en henkilökohtaisesti tunne nimimerrki "bushmannia".
Mutta ilmeisen samoilla linjoilla olemme kuitenkin perimmäisissä kysymyksissä, koskien esim. adventtikirkkoa ja sen edesottamuksia.
En suinkaan ole adventisteja vastaan henkilöinä, vaan enemmänkin mm. adventtikirkkoa ja sen organisaatiota vastaan. Adventtikirkon organisaation toimet kun ovat inhimillisyydessään rakennettu vain maallisen mammonan keräämistä silmällä pitäen jäsenistön kustannuksella. Luonnollisesti kukaan esim. adventtikirkon pääkonferenssista ei vain halua tunnustaa sitä tosiseikkaa, että adventtikirkon päällimmäsin tarkoitus on kerätä rahat ja omaisuus pois ihmisten hyväuskoisuutta hyväksi käyttäen keinoja kaihtamatta, mikäli vain suinkin mahdollista.
Onhan adventismissa paljon muitakin lähes perverssimäisiä piirteitä, mutta sontakasan kaivaminen saa yleensä sen vain haisemaan enemmän, joten sen vuoksi adventismissa mahdollisiman vähän möyhitään omaa pesää ja halutaan pitää asiat muilta piilossa viimeiseen asti ja hinnalla millä hyvänsä. Kulissia luonnollisesti pyritään adventismissa kiillottamaan säännöllisesti.Älä puhu potaskaa. Se on täysin selvää, että sinä vihaat adventisteja ihmisinä. Adventtikirkon tarkoitus organisaationa on julistaa Raamatun sanaa eikä kerätä rahaa. Väitteesi on valhe ja tiedät sen itsekin. Olet siis vain typerä suunsoittaja.
- totuus esiin
pyh! kirjoitti:
Älä puhu potaskaa. Se on täysin selvää, että sinä vihaat adventisteja ihmisinä. Adventtikirkon tarkoitus organisaationa on julistaa Raamatun sanaa eikä kerätä rahaa. Väitteesi on valhe ja tiedät sen itsekin. Olet siis vain typerä suunsoittaja.
Totuus kirpaisee pyh!
Mutta senhän jo kaikki kuitenkin tietävät, että adventismi on vain rahan keräykseen vihkiytynyt kultti. Rahat pois herkkäuskoisilta liike. - ja terkut Poriin!
totuus esiin kirjoitti:
Totuus kirpaisee pyh!
Mutta senhän jo kaikki kuitenkin tietävät, että adventismi on vain rahan keräykseen vihkiytynyt kultti. Rahat pois herkkäuskoisilta liike.Vai kirpaisee se totuus noin kovin. Pyyhi kyynelees.
- pyh!
totuus esiin kirjoitti:
Totuus kirpaisee pyh!
Mutta senhän jo kaikki kuitenkin tietävät, että adventismi on vain rahan keräykseen vihkiytynyt kultti. Rahat pois herkkäuskoisilta liike.Tuo on täyttä potaskaa.
- Tee hyvää
ilmi-antaja kirjoitti:
Valitettavasti en henkilökohtaisesti tunne nimimerrki "bushmannia".
Mutta ilmeisen samoilla linjoilla olemme kuitenkin perimmäisissä kysymyksissä, koskien esim. adventtikirkkoa ja sen edesottamuksia.
En suinkaan ole adventisteja vastaan henkilöinä, vaan enemmänkin mm. adventtikirkkoa ja sen organisaatiota vastaan. Adventtikirkon organisaation toimet kun ovat inhimillisyydessään rakennettu vain maallisen mammonan keräämistä silmällä pitäen jäsenistön kustannuksella. Luonnollisesti kukaan esim. adventtikirkon pääkonferenssista ei vain halua tunnustaa sitä tosiseikkaa, että adventtikirkon päällimmäsin tarkoitus on kerätä rahat ja omaisuus pois ihmisten hyväuskoisuutta hyväksi käyttäen keinoja kaihtamatta, mikäli vain suinkin mahdollista.
Onhan adventismissa paljon muitakin lähes perverssimäisiä piirteitä, mutta sontakasan kaivaminen saa yleensä sen vain haisemaan enemmän, joten sen vuoksi adventismissa mahdollisiman vähän möyhitään omaa pesää ja halutaan pitää asiat muilta piilossa viimeiseen asti ja hinnalla millä hyvänsä. Kulissia luonnollisesti pyritään adventismissa kiillottamaan säännöllisesti.>>En suinkaan ole adventisteja vastaan henkilöinä, vaan enemmänkin mm. adventtikirkkoa ja sen organisaatiota vastaan.>Adventtikirkon organisaation toimet kun ovat inhimillisyydessään rakennettu vain maallisen mammonan keräämistä silmällä pitäen jäsenistön kustannuksella.<
Tyhmyytesi oikein loistaa! Siis ihmiset ryöstävät itseltään?!
Luonnollisesti kukaan esim. adventtikirkon pääkonferenssista ei vain halua tunnustaa sitä tosiseikkaa, että >adventtikirkon< >>päällimmäsin tarkoitus on kerätä rahat ja omaisuus pois ihmisten hyväuskoisuutta hyväksi käyttäen keinoja kaihtamatta, mikäli vain suinkin mahdollista. - 17+14=31
totuus esiin kirjoitti:
Totuus kirpaisee pyh!
Mutta senhän jo kaikki kuitenkin tietävät, että adventismi on vain rahan keräykseen vihkiytynyt kultti. Rahat pois herkkäuskoisilta liike.Joo, rahat köyhien maiden auttamiseen ja seurakuntatyöhön, kyllä sitä vielä kaljaankin jää sinullakin tarpeeksi vaikka kymmenykset maksaisitkin.
Mitä sinä sitä valitat jos adventistit keräävät keskuudessaan rahaa seurakuntatyöhön ja hädänalaisten auttamiseen. Onko se sinun kaljarahoistasi pois, mitäh?
- jäsenmäärä.
No, helluntalaisena sanon, että esim. ohjelma 1040 Kristillisyys uudessa Aasiassa 17.11.2012 14:40 - 16:00 Taivas TV7 .. kertoo aivan muuta.
Tähän eteläiseen Koreaan, niin eihän siellä kristillisyyttä ollut tässä vähän aikaa sitten paljonkaan, mutta entä tänään?
Melkein koko kansa ylistää Jeesusta ja saa nähdä mielettömän suuria herätys ja ylistyskokouksia.
Nuoret jo aloittaa 4 tuntia ennen varsinaista kokousta, oikein massoittain rukouskokoukset.
Mutta täällä peräkylä väisin 10 tai alle oleva ateismin edustus, joka ei näe pihatieltään pidemmälle, puuhuu yhtä pehmoisia kuin sinäkin.
Totta tosin se, että länsimaisessa kristillisyydessä on tätä paatuneisuutta, kylmyyttä ja se aiheuttaa nuorille ongelman, eli isienkylmyys tarttuu nuoriin.
Mutta sekin on ohimenevää, koska nuoret näkevät sen turhuuden, mitä pakanuus ateismissa edustaa aikaa ja juuri sitä omasuunikin tunnustaa.
Olen eritoten astunut ulos, siis hieman isonnetaan tekstiä
ASTUNUT ULOS ATEISMISTA, VÄÄRÄSTÄ VAPAA-AJATTELUSTA, HARHA- AJATTELUSTA, josta esitetään vapaaksi. Ei se vapaata ole, vaan harhaa.
Ei se tuonut onnea, ei isän vapaa-ajattelu tuonut onnea, ei juoppojen ja viinan kautta vapautta vaikka vähäisenäkin nautittuna tuonut iloa,
siitä astuin ulos ja löysin Jeesuksesta ilon.
Tästä suuresta, SUURESTA ilosta yhä enenevässä määrin nuoret iloitsevat.
Vapaana. Niin tuolla, esimerkki suunnassa Aasiassa.
Kiina, mikä on oikein ollut ateismimaa, mukamas vapaata ajattelua, sielläkin kristinusko saa elävänä valloitettua yhä suurempia ja suurempia kansanjoukkoja.
He ylistävät SYDÄMESTÄÄN, siis sydämestä jonka ELÄVÄ Jumala on täyttänyt HENGELLÄÄN.
Siitä te ateismin herran äärellä ette tiedä mitään ja siksi suunne puhuu tyhjiä sanoja ja olette äänettömien kellojen soittajia, omaksi kuolemaksenne.
Mitä jäsenmääriin mittaamiseen tulee, niin miksi teille antaa Henkeä, kun ette ota vastaan? Teillä on muut ajalliset turhuudet mielessä ja sen nautintamäärän vain haluatte nauttia.
Olkaa hyvä vain, ei Jumala anna, ellei ota vastaan ja juuri siksi voidaan hengen sateet täällä panna kiinni. Kenen vahinko? Teidän, aivan teidän oma vahinkonne. Mutta ken Hengen sateesta juo, hän saa ja onpa vielä kerran perillä.
ts. ei vahingostaan kannata iloita, eikä jälkipolvensa vahingosta, jonka aiheutatte lapsillenne. Se on teidän tappio ja mitatkaa se, minkä tappioperinnön annatte jälkipolvillenne perintönä.- ne pehmopuhujat.
Mutta täällä peräkylä vähäisin 10% ateismin edustus.
- Lunastajani elää
"jäsenmäärä"
Kiitos Jumlalle, että hän on hyväksi nähnyt saataa sinun kauttasi monia uskoon!
Huom!
Vaikka adventtikirkon jäsenrekisterissä ehkä on ollut kirjoilla vuoden 2011 lopussa tuo 3 379 jäsentä, niin sehän ei suinkaan kerro koko totuutta.
Melko suuri osa niistäkin, jotka kuuluvat em. jäsenlukuun, ovat vain nimellisiä jäseniä=haamujäseniä ja heitä tuskin tapaa esim. lauantaiaamuisin seurakuntien tilaisuuksissa lainkaan.
Heitä ei yksinkertaisesti enää kiinnosta mennä kuuntelemaan seurakunnan tilaisuuksiin lisää USA.sta tuotettuja valheita. Suuri osa jäsenistöön lasketuista myös makaa ns. "letkuissa" sairaaloissa tai hoitokodeissa ja monien seurakuntien vanhusten tila on sellainen, että heiltä on enää turha odotella kovinkaan mittavaa kommunikaatiotasoa. Heistä suurin osa tuskin tietää, missä he kulloinkin fyysisesti ovat.
Ns. aktiivijäsenten määrä on siis huomattavasti pienempi kuin virallinen Suomen adventtikirkon jäsenmäärä.
Voisimme ehkä paremmin laskea virallisen jäsenmäärän adventtikirkon vuosi- tai ns. nuorisojuhliin osallistujien joukosta.
Nuoriso ja vuosijuhlien kävijät ovat lähes samoja henkilöitä, joten nuorisojuhlat on hivenen harhaanjohtava käsite. Adventtikirkon nuorten päivillä kun tuntuu olevan enemmän niitä seurakuntien nk. "ikinuoria" ja vanhuksia kuin nuoria ja teinejä konsaan.
Tämä kaikki käy ilmi kirkon omasta selvityksestä ja sen vuoksi adventtikirkon pastoreiden ja muun palkollisen lisääntyvän huolen ymmärtää. Kriisikokouksia järjestetään kirkon sisällä ja niissä mietittään, että kenen rahakukkarolla voitaisiin vielä käydä. Mahdollisia testamentteja ja lahjakirjoja vaanitaan herkeämättä. Maksavien jäsenten määrä kuitnkin laskee huimaa vauhtia ja se merkitsee sitä, että palkollisia on vähennettävä lisää ja mm. kiinteistöjen omistusta supistettava.- Hienoa, ikinuoret.
Hyvä, kun adventtikirkolla ei jakaannuta, vanhat ja nuoret.
Jumalan valtakunta alkaa jo täällä, eli kaikki on samanikäisiä.
- Kirkastettuko oot?
Ootko sinä olevinasi itse Jeesus Kristus, vai muutoinko vain harrastat kuvien pavontaa?
- jotain rajaa
"Kirkastettuko oot?"
Törkeää bushmannilta laittaa tuollainen froviili kuva. - pyh!
jotain rajaa kirjoitti:
"Kirkastettuko oot?"
Törkeää bushmannilta laittaa tuollainen froviili kuva.Se tykkää pilkata vanhempiensa uskoa.
pyh! kirjoitti:
Se tykkää pilkata vanhempiensa uskoa.
>>> Se tykkää pilkata vanhempiensa uskoa.
Aiva mahtavaa! :-D HAHAHAHAHAHAHA!!
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Se tykkää pilkata vanhempiensa uskoa.
Aiva mahtavaa! :-D HAHAHAHAHAHAHA!!
T: Iloinen naurajaMeinaat sitten tosiaankin mädäntyä helvetin tulessa .... eikä itkus "ei sitä oo" auta mitään.
pyh! kirjoitti:
Meinaat sitten tosiaankin mädäntyä helvetin tulessa .... eikä itkus "ei sitä oo" auta mitään.
Arvoisa "pyh!". Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, että "helvetti" on mielikuvituskäsite? Sitä ei ole oikeasti olemassakaan. HAHAHHAHAHAHAA!!! :-D
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
Arvoisa "pyh!". Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, että "helvetti" on mielikuvituskäsite? Sitä ei ole oikeasti olemassakaan. HAHAHHAHAHAHAA!!! :-D
T: Iloinen naurajaSinä et ole käsittänyt olevasi väärässä ja menossa helvettiin. Voi voi.
pyh! kirjoitti:
Sinä et ole käsittänyt olevasi väärässä ja menossa helvettiin. Voi voi.
>>> Sinä et ole käsittänyt olevasi väärässä
Arvoisa "pyh!". Enpäs ole. Olen oikeassa. HAHAHHAHHAHA! :-D
>>> ja menossa helvettiin. Voi voi.
Etkö jo ymmärrä, että helvettiä ei ole olemassakaan? Ei nyt eikä koskaan! HAHAHAHAHHA! :-D
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Sinä et ole käsittänyt olevasi väärässä
Arvoisa "pyh!". Enpäs ole. Olen oikeassa. HAHAHHAHHAHA! :-D
>>> ja menossa helvettiin. Voi voi.
Etkö jo ymmärrä, että helvettiä ei ole olemassakaan? Ei nyt eikä koskaan! HAHAHAHAHHA! :-D
T: Iloinen naurajaUlise mitä uliset. Ei auta. Helvettin on edessäsi.
pyh! kirjoitti:
Ulise mitä uliset. Ei auta. Helvettin on edessäsi.
>>> Ulise mitä uliset.
Arvoisa "pyh!". Enpäs ulise.
>>> Ei auta. Helvettin on edessäsi.
Etkö ole vieläkään oppinut, että helvetti on mielikuvituspaikka? Sitä ei ole eikä tule! HAHAHAHAHAHAHAH! :-D
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Ulise mitä uliset.
Arvoisa "pyh!". Enpäs ulise.
>>> Ei auta. Helvettin on edessäsi.
Etkö ole vieläkään oppinut, että helvetti on mielikuvituspaikka? Sitä ei ole eikä tule! HAHAHAHAHAHAHAH! :-D
T: Iloinen naurajaUlinasi ei sinua pelasta.
pyh! kirjoitti:
Ulinasi ei sinua pelasta.
>>> Ulinasi ei sinua pelasta.
Arvoisa "pyh!". Enpäs ulise.
T: Iloinen nauraja
- tohtori S
Tuossakin luvussa on puolet liikaa---sellaisia jotka eivät ole kymmeneen vuoteen käyneet askeleenkaan päässä kirkosta...saati maksaneet kymmenyksiä jne...
- tunnen monia
Sitten on niitä, jotka ovat mieleltään adventisteja, vaikka eivät ole Adventtikirkon jäseniä, eivätkä käy juuri koskaan kirkossa. Mitä se jäsenenä olo ihmisen uskoon vaikuttaa, oikeastaan.
- pyh!
tunnen monia kirjoitti:
Sitten on niitä, jotka ovat mieleltään adventisteja, vaikka eivät ole Adventtikirkon jäseniä, eivätkä käy juuri koskaan kirkossa. Mitä se jäsenenä olo ihmisen uskoon vaikuttaa, oikeastaan.
No mitä se urheiluseuraan kuuluminen hyödyttää jos haluaa urheilla? Tai poliittiseen puolueeseen kuuluminen jos haluaa politikoida? Tai kirjallisuusseuraan kuuluminen jos haluaa lukea kirjoja?
Ihan sama kuin jos sanoisit, että ei tartte kuulua Suomi-nimiseen räkälään ollakseen suomalainen. Sitä suomalaisuutta voi harrastaa ihan vapaasti olematta mitenkään tekemisissä Suomen kanssa. Että revi siitä. - revitään yhdessä
pyh! kirjoitti:
No mitä se urheiluseuraan kuuluminen hyödyttää jos haluaa urheilla? Tai poliittiseen puolueeseen kuuluminen jos haluaa politikoida? Tai kirjallisuusseuraan kuuluminen jos haluaa lukea kirjoja?
Ihan sama kuin jos sanoisit, että ei tartte kuulua Suomi-nimiseen räkälään ollakseen suomalainen. Sitä suomalaisuutta voi harrastaa ihan vapaasti olematta mitenkään tekemisissä Suomen kanssa. Että revi siitä.Ulkomailla harrastetaan paljon suomalaisuutta olematta mitenkään tekemisissä Suomen kanssa. Suomalainen on suomalainen, vaikka ei enää olisikaan Suomen kansalainen. Adventisti voi olla adventisti, vaikka ei olisikaan Adventtikirkon jäsen.
>>> Adventtikirkon jäsenmäärässä tapahtui suorastaan romahdus vuodesta 2010 vuoteen 2011.
Kiitos tiedoista. On ihanaa nauraa adventtikultin ahdingolle! :-D HAHAHAHAHHH!!!!
T: Iloinen nauraja- pyh!
Itku pitkästä ilosta.
pyh! kirjoitti:
Itku pitkästä ilosta.
>>> Itku pitkästä ilosta.
HAHAHHAAHAHAHH!!! Se itku kohtaa ADVENTISTEJA kun kirkkonsa ammottaa tyhjyyttään. Jäsenet ovat eronneet!! HAHAHAHAHAHA!! :-D
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Itku pitkästä ilosta.
HAHAHHAAHAHAHH!!! Se itku kohtaa ADVENTISTEJA kun kirkkonsa ammottaa tyhjyyttään. Jäsenet ovat eronneet!! HAHAHAHAHAHA!! :-D
T: Iloinen naurajaTuomiopäivänä on minun vuoroni nauraa.
- pruitz!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Itku pitkästä ilosta.
HAHAHHAAHAHAHH!!! Se itku kohtaa ADVENTISTEJA kun kirkkonsa ammottaa tyhjyyttään. Jäsenet ovat eronneet!! HAHAHAHAHAHA!! :-D
T: Iloinen nauraja...ja "pieru kauan nauramisesta" sanoi meidän mummovainaa aikoinaan.
pyh! kirjoitti:
Tuomiopäivänä on minun vuoroni nauraa.
>>> Tuomiopäivänä on minun vuoroni nauraa.
Arvoisa "pyh!". Etkö ymmärrä, että tuomiopäivää ei koskaan tule? HAHAHAHHA! :-D
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Tuomiopäivänä on minun vuoroni nauraa.
Arvoisa "pyh!". Etkö ymmärrä, että tuomiopäivää ei koskaan tule? HAHAHAHHA! :-D
T: Iloinen naurajaTuomiopäivänä opit, että olisi kannattanut kuunnella.
pyh! kirjoitti:
Tuomiopäivänä opit, että olisi kannattanut kuunnella.
>>> Tuomiopäivänä opit, että olisi kannattanut kuunnella.
Arvoisa "pyh!". Etkö ole vielä oppinut, että tuomiopäivä on mielikuvituskäsite? Ei ole oikeasti olemassa!! HAHAHAHAHAHA!!! :-D
T: Iloinen nauraja
Teemme tietysti kaikkemme, että kirkkona lisäisimme iloa maailmaan ja jos emme teidän kohdallanne voi muuten voi sitä tehdä, niin suotakoon se ilo, että jäsenmäärä Suomessa pienenee. :) Tavan mukaan veljien näkökulmat ovat kuitenkin suppeahkoja ja olette unohtaneet pari asiaa.
Maailmanlaajuisesti adventtikirkko kuuluu nopeasti kasvaviin uskonnollisiin yhteisöihin. Jäsenmäärä on jo kivunnut yli 18 miljoonan, ja uusia tulee noin miljoonan jäsenen vuosivauhtia, siis liki 3000 päivässä. Uusi adventtiseurakunta syntyy jonnekin keskimäärin joka 4,5 tunti. Adherents.com sivuston mukaan Adventtikirkko on kahdeksanneksi suurin kristillinen kirkko maailmassa (Saksan Evankeelisen kirkon ja Filippiinien Iglesia di Christon jälkeen) tai jos lasketaan eri organisaatioihin kuuluvat luterilaiset, baptistit, jne yhteen sija lienee jossakin 10-13 välillä.
Suomessa laskeva trendi tulee jatkumaan vielä pitkään. Syynä yksinkertaisesti kirkon ikärakenne. Itse asiassa odotan jäsenmäärän laskun nopeutuvan lähivuosina, ellei kirkko herää muuttamaan paradigmojaan vastaamaan paremmin ajan haasteita - ja sehän on epätodennäköistä kirkossa, jonka keski-ikä on korkea.
Teiltä näyttää myös unohtuneen, ettei jäsenmäärän lasku rajoitu vain amerikasta lähteneisiin uskonnollisiin liikkeisiin. Esimerkiksi rakas kansankirkkomme painii aika vakavan jäsenkato-ongelman kanssa. Prosentuaalisesti ehkä pahemman kuin se, mikä on Adventtikirkossa.
Pienenä lisämausteena suomalaisen kristillisyyden kuvaan liittynee seuraavakin. Eilen SVKNn kokouksessa arvostettu luterilainen johtaja kertoi kuulleensa, että kun valtio joskus 2020 -luvulla toteuttaa suunnitteilla olevan kokonaisverouudistuksen, on todennäköistä, ettei kirkon verotusoikeus ole enää osa uutta järjestelmää.
Kai>>> Jäsenmäärä on jo kivunnut yli 18 miljoonan, ja uusia tulee noin miljoonan jäsenen vuosivauhtia, siis liki 3000 päivässä. Uusi adventtiseurakunta syntyy jonnekin keskimäärin joka 4,5 tunti.
Täytyy olla jotain alkeellisia afrikkalaisia ukkapukkaheimolaisia, jotka vaihtavat toteemipaalunsa Jeesukseen. Vai onko amerikassa niin paljon typeryksiä? HAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAAHAHHAHAHAHAHHAHAAHHAHAH!!! :-D
T: Iloinen nauraja- Näinhän se on.
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Jäsenmäärä on jo kivunnut yli 18 miljoonan, ja uusia tulee noin miljoonan jäsenen vuosivauhtia, siis liki 3000 päivässä. Uusi adventtiseurakunta syntyy jonnekin keskimäärin joka 4,5 tunti.
Täytyy olla jotain alkeellisia afrikkalaisia ukkapukkaheimolaisia, jotka vaihtavat toteemipaalunsa Jeesukseen. Vai onko amerikassa niin paljon typeryksiä? HAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAAHAHHAHAHAHAHHAHAAHHAHAH!!! :-D
T: Iloinen naurajaJäsenmäärän hiipuminen Suomen adventtikirkossa johtuu pelkästään siitä, että adventtikirkolla ei ole tarjota mitään länsimaiselle ihmiselle. Ei sitten yhtään mitään.
Adventtikirkko vain odottaa, että mitä kuulijalla ja ihmisellä/jäsenellä olisi tarjota adventtikirkolle. Tästä syystä adventismi kuolee ja surkastuu länsimaissa kokonaan.
Kehitysmaissa tilanne on vielä kenties toinen, mutta se johtuukin siitä, että kehitysmaiden kansalaiset kokevat saavansa jotain. Mm. terveyspalveluja, ruokaa ja vaatteita. Köyhissä maissa siis liitytään mieluusti johonkin sellaiseen yhteisöön, joka voi jotakin tarjota ja josta on köyhälle itselleen jotakin aineellista hyötyä.
- pukin apuri
Juu viimesimmän ja tuoreimman adventtikirkon tekemän tilaston ja väestönlaskennan mukaan adventisteja on maailmassa n. 80 miljoonaa, vai olikohan se peräti 180 miljoonaa.
No ihan täyttä varmuutta ei ole, mutta paljon heitä on.
Naapurin Liisakin on adventisti, odottaa joulua ja adventtia ihan kieli pitkällä.
Pukkikin saapuu ja tuo kiltille tytölle paljon lahjoja. - Haasteet?
Kai A:
"Suomessa laskeva trendi tulee jatkumaan vielä pitkään. Syynä yksinkertaisesti kirkon ikärakenne. Itse asiassa odotan jäsenmäärän laskun nopeutuvan lähivuosina, ellei kirkko herää muuttamaan paradigmojaan vastaamaan paremmin ajan haasteita - ja sehän on epätodennäköistä kirkossa, jonka keski-ikä on korkea."
Kai A:n visio on hyvin toteutunutkin, mutta mitkähän ne ajan haasteet ovat, jotka muuttaisivat kurjistuvan Suomen adventtikirkon tilanteen?
Ovatko ne haasteet kenties vanhusten omaisuuden puolella, johon varallisuuteen tulisi nyt iskeä, että saataisiin edes pastoreiden palkat kerättyä kokoon ja ylläpidettyä omaisuutta, jota on tullut matkan varrella haalittua mitavia määriä, lopun ajan turvaksi tietysti? Eikä laske. Totuus voittaa aina valheen.
- Paatunut valehtelija
Pokkana vaan valehtelee edelleen tuo "levollinen_mieli" eikä edes omatunto kolkuta. Lasku on fakta, muttei sitä hyväksy, kun ei ole mieleinen. Menettänyt kaiken reaaliteetintajunsa.
Minä kyllä tiedän, miten kirkolla menee.
- Paatunut valehtelija
Jos tiedät, niin miksi sitten valehtelet päättömiä, että "Suomessa on ainakin jo 10 000 adventistia". Uskotko itsekään noihin valheisiisi? Etkö tiedä, että tulet jäämään niistä kiinni Jumalan edessä? "Valtava kasvu" adventtikirkon jäsenmäärää koskien on oma keksintösi ja valheiden valhe!
Valtava kasvu on suhteellinen käsite. En hyväksy, että tällä palstalla yritetään heittää adventistien päälle tappiomielialaa. Luvuista on parempi olla puhumatta!
- Paatunut valehtelija
Kappas vaan, kukas se siitä "10 000" luvusta hölisi? Fakta kuitenkin on, ettei ole kasvua, ei pientä , ei isoa, ei valtavaa adventistien jäsenmäärässä Suomessa - ei edes pikkuriikkistä toivon kipinää. Ihan yx lysti, puhutaako luvuista vai ei, kun EI ole kasvua, niin EI ole, ei se puhumalla miksikään muutu. Ei mitään, ingenting, nothing, nichts, rien, niente, nada - EI KASVUA, katoa kylläkin. Ei siinä tarvitse tappiomielialaa kenenkään kylvää, faktat on faktat, vaikka mitä höläjät!
- Anonyymi
Jäseniä vuonna 2022 on n. 4200 henkilöä.
- Anonyymi
Suomessa adventtikirkko pitää haamujäseniä tarkoituksella yllä. Vaikka olisit tehnyt väestörekisteriin ilmoituksen siitä, että et halua kuulua kirkkoon, etkä mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, niin kappas vain, nimesi löytyy kuitenkin adventtikirkon paikallisseurakunnasta ja sen kirjoista.
Jos siis olet kastettu jossakin adventtiseurakunnassa Suomessa, niin kuulut siihen paikallisseurakuntaan ja sinut lasketaan adventtikirkon jäseneksi, vaikka väestörekisterissä et kuuluisikaan enää mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Sinun pitää ilmoittaa kirjeitse sen paikallisseurakunnan sihteerille, jossa olit jäsenenä, että et halua enää olla jäsenenä kyseisessä seurakunnassa.
Kun et ole käynyt paikallisseurakunnassasi vuosikausiin, niin asia helposti unohtuu ja et edes tiedä, kenelle sinun pitäisi erokirje lähettää, koska voi olla jopa niin, että sitä paikallisseurakuntaa ei ole enää olemassa, johon kuuluit aikoinaan.
Kieroa ja saastaista menettelyä adventtikirkolta.- Anonyymi
Tunnetko taivaan Elämänkirjan periaatteen, miksi ja miten se on olemassa.
Jos tavallaan eronnut on Elämänkirjassa, niin silloinhan varmaankin adventtikirkon rekisterissä on oltavakin jäsenen nimi. Ja joka jumalattomuuden tähden eroaa, hän taas on rakkauden kohde, eihän häntäkään voi erottaa rekisteristä, koska työ on Herran. Ja otetaan verrokkina kirkkoherra Oiva Sallin puheesta - muistileike. Hän puhui Veikko Hurstin isäpappi, papasta.
Veikko Hursti ei ollut uskossa siinävaiheessa, kun isänsä kiitti Herraa - että koko perhekunta on uskossa. Nyt en muista, kuka häntä siitä muistutti, ettei Veikko ole uskossa, mutta, mutta, tämä isäpappi katsoihin raamtun lupauksen tulevaisuuteen. Ja näinhän se on, työ on Jumalan. Veikko tuli uskoon, ja senhän me tiedämme Laupeudentyön nimikkeessä tehtävästä kenttätyöstä.
Eli varmaan adventistit pitävät rekisterissä uskon kautta nimeä, ajatellen Jumalantyötä.
Tämä lähtenyt palaa takaisin. -uskossa- ja tähän pitää adventtiairuenkin kohdalla ajatella, työ on Herran ja Hänen edessään ihminen nöyrtyy.
Niin, jos mietitään Elämänkirjaa ja viimeistä tuomiota, annetaan nimien olla Jumalan valtakunnan lain mukaan, vasta se olkiukkojen tuli poistaa nimet ja Uusi taivas ja maa kertoo perilläolevien nimet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnetko taivaan Elämänkirjan periaatteen, miksi ja miten se on olemassa.
Jos tavallaan eronnut on Elämänkirjassa, niin silloinhan varmaankin adventtikirkon rekisterissä on oltavakin jäsenen nimi. Ja joka jumalattomuuden tähden eroaa, hän taas on rakkauden kohde, eihän häntäkään voi erottaa rekisteristä, koska työ on Herran. Ja otetaan verrokkina kirkkoherra Oiva Sallin puheesta - muistileike. Hän puhui Veikko Hurstin isäpappi, papasta.
Veikko Hursti ei ollut uskossa siinävaiheessa, kun isänsä kiitti Herraa - että koko perhekunta on uskossa. Nyt en muista, kuka häntä siitä muistutti, ettei Veikko ole uskossa, mutta, mutta, tämä isäpappi katsoihin raamtun lupauksen tulevaisuuteen. Ja näinhän se on, työ on Jumalan. Veikko tuli uskoon, ja senhän me tiedämme Laupeudentyön nimikkeessä tehtävästä kenttätyöstä.
Eli varmaan adventistit pitävät rekisterissä uskon kautta nimeä, ajatellen Jumalantyötä.
Tämä lähtenyt palaa takaisin. -uskossa- ja tähän pitää adventtiairuenkin kohdalla ajatella, työ on Herran ja Hänen edessään ihminen nöyrtyy.
Niin, jos mietitään Elämänkirjaa ja viimeistä tuomiota, annetaan nimien olla Jumalan valtakunnan lain mukaan, vasta se olkiukkojen tuli poistaa nimet ja Uusi taivas ja maa kertoo perilläolevien nimet.Jokaisella tulee olla oikeus olla myös kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.
Sitä oikeutta adventtikirkko Suomessa polkee ja syyllistyy syrjintään. Näin se vain on, kun haamujäseniä pidetään jäsenrekisterissä, että saataisiin jäsentilasto näyttämään edes jotenkin siedettävältä. Kun haamujäsenet poistetaan rekisteristä ja katostaan aktiivisten jäsenten määrää, niin yli kaksi kolmasosaa 3000 jäsenestä voidaan pudottaa pois.
Adventtikirkon ja paikallisseurakuntien rekisterissä Suomessa on suurin osa niitä, jotka ovat sairaaloissa, palvelutaloissa ja dementiaosastoilla. Ikäjakauma kun on vain sellaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella tulee olla oikeus olla myös kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.
Sitä oikeutta adventtikirkko Suomessa polkee ja syyllistyy syrjintään. Näin se vain on, kun haamujäseniä pidetään jäsenrekisterissä, että saataisiin jäsentilasto näyttämään edes jotenkin siedettävältä. Kun haamujäsenet poistetaan rekisteristä ja katostaan aktiivisten jäsenten määrää, niin yli kaksi kolmasosaa 3000 jäsenestä voidaan pudottaa pois.
Adventtikirkon ja paikallisseurakuntien rekisterissä Suomessa on suurin osa niitä, jotka ovat sairaaloissa, palvelutaloissa ja dementiaosastoilla. Ikäjakauma kun on vain sellaista.Höpöhöpö. Valehtelet niin, että korvasi heiluvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella tulee olla oikeus olla myös kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.
Sitä oikeutta adventtikirkko Suomessa polkee ja syyllistyy syrjintään. Näin se vain on, kun haamujäseniä pidetään jäsenrekisterissä, että saataisiin jäsentilasto näyttämään edes jotenkin siedettävältä. Kun haamujäsenet poistetaan rekisteristä ja katostaan aktiivisten jäsenten määrää, niin yli kaksi kolmasosaa 3000 jäsenestä voidaan pudottaa pois.
Adventtikirkon ja paikallisseurakuntien rekisterissä Suomessa on suurin osa niitä, jotka ovat sairaaloissa, palvelutaloissa ja dementiaosastoilla. Ikäjakauma kun on vain sellaista.Ja jokaisella on oikeus kuulua yhteisöön, vaikka sinä kuinka iniset vastaan.
- Anonyymi
Sinä valehtelet.
- Anonyymi
Väestörekisteri ei kuule ole sama asia kuin paikallisen seurakunnan jäsenyys. Etkö edes tätä tietä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762701Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2781545Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461497- 871351
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3991311Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3891253Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat38997Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2899Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254812Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun316805