Room. 6:4

Näin meidät kasteessa annettiin annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Room.6:4

Monilla kastetuilla on valitettavasti sellainen asenne, että he haluavat pysyä entisellään ja elää oman mielensä mukaan. Siten he ottavat pyhän kasteen pelkästään häpeällisten tekojensa peitteeksi, aivan kuin heidät olisi sen vuoksi kutsuttu armon valtakuntaan, että he saisivat tehdä mitä haluavat ja luottaa samalla Jumalan armoon. He koettavat kaunistella syntiään sanomalla, että ovat heikkoja ihmisiä, joille Jumala kyllä antaa anteeksi. Ei näin, rakas veli, en minä sellaista tietä ole sinulle osoittanut, että kaste antaisi sinulle vapauden tehdä syntiä, päin vastoin: Syntisi on annettu sinulle anteeksi ja olet saanut armon sen vuoksi, että eläisit nyt uutta elämää etkä tekisi enää syntiä. Kaste ja synnissä eläminen ei sovi yhteen. Kaste ei voi sinua auttaa, jollet kunnioita sitä ja pidä sitä puhtaana. Vaikka sinulla on kristityn nimi, itse Kristuksen olet hylännyt, eikä sinulla ole muuta kuin kristillinen ulkokuori, jolla petät itseäsi.
Lainattu M.Lutherin kirjasta Tienviittoja
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuota, tuota..

" Siten he ottavat pyhän kasteen pelkästään häpeällisten tekojensa peitteeksi, aivan kuin heidät olisi sen vuoksi kutsuttu armon valtakuntaan, että he saisivat tehdä mitä haluavat ja luottaa samalla Jumalan armoon. "

Ottaakohan vauva kasteen? Eikös hänet viedä sinne väkisin?

Äänestä

Kommentti - lakievankeliumi,lle!

Kirjoitit:
>>Näin meidät kasteessa annettiin annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Room.6:4

Vastausta:
Ihan ensiksi, sinulla on aivan virheellinen käännös!
Tuo vuoden -92 kirkon käännös ei ole käänös, vaan "väännös"!
Sehän ei perustu sanatarkkaan käännösperiaatteeseen! Vaan vapaamuotoiseen "selityskäännökseen"! Tiesitkö?

Tässä oikea (33/38) käännös!
(Room 6:4. "Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.)

Nyt tulee kysymys! Siis "ketkä olemme kastettu" yhdessä Kriustuksen kanssa? Luterilaisetko? Ei! Paavalihan ei puhu millekään lapsiryhmälle, vaan jo uskoontulleille ihmisille!!! Asia selviää kun luet edellisestä luvusta kaksi ensimmäistä jaetta!

Elikä siis -
(Room 5:1 "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo")!


Paavali siis puhuu tuossa kuudennenluvun neljännessä jakeessa jo uskoontulleille, ja uskonsa perusteella kastetuille ihmisille! Siksi hän siis sanoo siinä - ("Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan"....)!

Ymmärrä siis asia oikein! Eihän siinä millääntavoin tueta kirkollista lapsikaste oppia kuten tuosta kirkon virheellisestä -92 käännöksestä voisi helposti niin päätellä, vaan siinähän kerrotaan siis oikeasti jo uskoontulleiden ihmisten kastamisesta yhdessä Kristuksen kanssa, siis kyse on uskonsa perusteella kastetuiksi tulleista ihmisistä! Kaste ei ole "synnin peitto", vaan merkki syntien jo anteeksisaamisesta, joka on siis tapahtunut jo uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa!

Meistä kukaan ei pelastu kasteen kautta. vaan silkasta Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa, kuten Paavalikin asian selkeästi ilmoittaa! -(Ef 2:8-9!

Jeesus sinulle sanaansa runsaasti valaiskoon!

Terv, mathetes

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lakievankeliumi kirjoitti:

Näin meidät kasteessa annettiin annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Room.6:4

Monilla kastetuilla on valitettavasti sellainen asenne, että he haluavat pysyä entisellään ja elää oman mielensä mukaan. Siten he ottavat pyhän kasteen pelkästään häpeällisten tekojensa peitteeksi, aivan kuin heidät olisi sen vuoksi kutsuttu armon valtakuntaan, että he saisivat tehdä mitä haluavat ja luottaa samalla Jumalan armoon. He koettavat kaunistella syntiään sanomalla, että ovat heikkoja ihmisiä, joille Jumala kyllä antaa anteeksi. Ei näin, rakas veli, en minä sellaista tietä ole sinulle osoittanut, että kaste antaisi sinulle vapauden tehdä syntiä, päin vastoin: Syntisi on annettu sinulle anteeksi ja olet saanut armon sen vuoksi, että eläisit nyt uutta elämää etkä tekisi enää syntiä. Kaste ja synnissä eläminen ei sovi yhteen. Kaste ei voi sinua auttaa, jollet kunnioita sitä ja pidä sitä puhtaana. Vaikka sinulla on kristityn nimi, itse Kristuksen olet hylännyt, eikä sinulla ole muuta kuin kristillinen ulkokuori, jolla petät itseäsi.
Lainattu M.Lutherin kirjasta Tienviittoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu