ei löytynyt kaistaa juutalaisille. Siellä olisi Nevanda autiomaata vaikka muille jakaa, eikä muslimeja lähimailla.
Miksi muuten USA:sta
: )
1988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onhan siellä juutalaisia vaikka mitkä määrät. Heistä on siellä paljon hyötyä, kun ei hullut ole koko ajan kimpussa.
Juu varmaan parikyt miljoonaa jenkkiläistä, jotka jutskupankkiirit ajo subprime-kriisin takia pois asunnoistaan, huutaa vieläkin hurraata moisille hyödyllisille juutalaisille?! :)
Minkä heIvetin takia pitää ottaa sellainen velka jota ei pysty maksamaan? Juutalaisten ansiosta maa on kuitenkin rikastunut järjettömän rikkaaksi, kuten myös tavallinen tallaajakin, kunhan ei ole kovin paljon keskivertoa tyhmempi.
Kuka sanoi ettei jenkkilässä asu muslimeita?
Ja toiseki miksi juutalaisten pitäisi asua jossakin "amerikan kaistalla"kun on Israel kotimaansa missä asustavat.Mikset itse muuttaisi Venäjälle ja veisi puolet suomalaisista sinne.onhan Venäjä joskus omistanut suomen ennen muinoin.
TimoTT:lle Taitaa joku taho maksaa sievoiset summat Juutalais propagandan levityksestä johon on sekoitettu mukamas jotakin vitsiä mikä ei taida naurattaa,kun timoa itseään??.Nyt Timo palstalta pois huikkelehtimasta ja äiskän syliin tuutumaan sinne missä kunnon pulla pojat nukkuvat jo.Sitten aamulla päivä uusi ja ehkä ei tee mieli enää leikkiä nokkelaa ja kovaa poikaa piilossa nimimerkin takaa.Hyvää yötä timsku
suksi sä vittuun rotta! sun kommentteja ei kaivata tällä paltalla räjäytä ittes israeliin.
Miksi jude tukkii autokaistan?
Se ei uskalla painaa kaasua.
Nevanda - uusi osavaltio?
Aaaahahaaaahaaa
RAUHOTTUKAA JO NÄILLÄ PALSTOILLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
NYT PITI LOPETRTOOOOOOOOO SE TURHA KIRJOOTTELEMINEN
MENEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE NUKKUMAA MENKEEEE
New Vantaa? Siellä sitä riittää näitä oikeauskoisia, joista meille kaikille on valtavasti hyötyä.
olet paskarotta Nyt äitin lämpimään helman alle tutimaan jo sieltä
ei ne järjestöt sulle mitään kunnioitusta anna vaik kuin yrität räpeltää kuin torakka limassa.Tietsä sä oot vähä niiku nobody sun juttujas ei noteerata joten lähde vetään palstoita millon minkäkin nicin takana kirjottelemas.
joku jättäny maantieteen tunnit väliin
Nevada uusi valtio??? missä Helsingissäkö?
Ei tässä nyt viitsi nukkumaan mennä, kun innostuin katselemaan noita ryssimisiä liikenteessä. https://www.youtube.com/watch?v=fARP-Vm5yw0 Tällä menolla ryyppäävät ja kolaroivat itsensä sukupuuttoon, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia.
Mä muutan ensi ke Palestiinaan.Hyvästi Suomi ja ystävät rakkaat täällä mä kirjoitan teille aina,kun voin.
Me kaikki ollaan kai lähtöisin Afrikasta. : )
Kukapa ei omaa äitiään ei rakastaisi. Onko siinä jotain väärää? Ilmeisesti tämä järjestelmä on tehnyt sinustakin viemärirotan.
Ai Venäläiset sukupuuttoon? No ei ainakaan hevillä on meinaan aika runsas kansa
ja meille tänne Koto Suomeenkin rantautunut melko paljon heikäläisiä.Ostoksillakin käyvät paljon Suomessa(mistä sitä rahaa vaan riittää jokavuosi tulla) Ovat melko ylpeitä ostoksia tehdessä muu väestö ohitetaan kylmästi vaikka ohi kassajonon ei arvon ruhtinaiden passaa odottaa kassa jonossa vuoroaan ja tätä rykelmää avitetaan vaikka ostoskärryllä edessä olevaa työntämällä suuntaan jos toiseen.Welcome vaan Venäläiset sankoin joukoin ajakaa kiltisti
Se on sitä "parempaa väkeä" joka on onnistunut kääntämään valtion omaisuutta omaan taskuunsa kun kommunismi romahti.
Musikoilla ei mene yhtään sen paremmin kuin ennenkään, vaikka varas vaihtuikin.
Venäjän väkiluku on muuten melkein puolet vähemmän kuin Neuvostoliiton ja odotettavissa oleva elinikä ei päätä huimaa.
Kyllä se vielä väheneekin, kun väki pääsee nyt helpommin karkaamaan ja loput kolaroivat, ryyppäävät tai muuten tappavat itsensä.