Turun seudun dekkariperinteen vanha ja vahva nimi jaksaa yhä kirjan vuodessa suunnilleen työstää maailmalle.
Tällä kertaa ennestään tuttu työpari, Varpu Ahava ja Tiia Vuoristo suuntaavat sunnuntaisen taideharrastusmatkansa Oripäähän. Tarkoitus on tutustua näyttelyyn ja museoituun ateljeekotiin, jota asialle omistautunut eläkeläisopettaja kunnosteee ja esittelee intohimosta historiaan ja kuvikseen.
Työksihän tämäkin reissu kääntyy, kun ateljeen kellarista löytyy opettajan ruumis, muutaman päivän kypsyneenä. Kaatuminen portaissa vai tahallinen tönäisy, siinäpä onkin selviteltävää. Arhippa kuljettaa luontevasti esiin lukuisia murhaajaehdokkaita, joilla kaikilla olisi syynsä tönästä ukko portaat alas. On holhouksessa oleva mietosekotytär, katkeroitunut nurjasti kohdeltu entinen oppilas, toinen ihailuun taipuvainen entinen oppilas, kypsän iän tyttöystävä ujoine poikineen, surmansa saava läheinen kirjastotäti ja muuta kylän väkeä, jotka kaikki eivät välttämättä arvosta eläkeläisopettajaa paikkakunnan kulttuurielämän kantavana tolppana ja moottorina.
Toki tämäkin sotku selvitetään sen mukaan kuinka Ahava polvi- ja vatsavaivoiltaan, lukuisilta vaatteidenvaihdoiltaan ja voileipien tekemiseltään ehtii. Nämä jaarittelut on Arhipan tavaramerkki ja keino venyttää sivumäärä nipin napin yli kahdensadan. Tähän kun lisätään kaikkien kotikäyntikämppien kalustuksen pikkutarkka esittely ja pakollisen kahvinkeiton analyysit niin pientä tyhjäkäyntiä jutussa toki on. Ihmiskuvia Arhipan kokenut kynä luonnostelee sujuvasti ja useimmiten jopa uskottavasti. Vaikka välillä tuntuu jonkun lennättäminen paikalle hieman turhalta. Kuten Tiian tanskalaisen ex-tyttöystävän yllätyskäynti Ahavalla. Outo perusteeton sivuhyppy.
Esseenteijöiltä äikkämaikka vaatii teemaa. Tässä se on mustasukkaisuus. Enkä olisi näin paljoa aikaa haaskannut kirjoittamiseen, ellei Alavuden kolmiotragedia olisi osunut samalle päivälle kuin kirjan lukeminen.
Rohkenen suositella Arhippaan ennestään kiintyneille, muut voivat hypätä yli.
Tällä kertaa ennestään tuttu työpari, Varpu Ahava ja Tiia Vuoristo suuntaavat sunnuntaisen taideharrastusmatkansa Oripäähän. Tarkoitus on tutustua näyttelyyn ja museoituun ateljeekotiin, jota asialle omistautunut eläkeläisopettaja kunnosteee ja esittelee intohimosta historiaan ja kuvikseen.
Työksihän tämäkin reissu kääntyy, kun ateljeen kellarista löytyy opettajan ruumis, muutaman päivän kypsyneenä. Kaatuminen portaissa vai tahallinen tönäisy, siinäpä onkin selviteltävää. Arhippa kuljettaa luontevasti esiin lukuisia murhaajaehdokkaita, joilla kaikilla olisi syynsä tönästä ukko portaat alas. On holhouksessa oleva mietosekotytär, katkeroitunut nurjasti kohdeltu entinen oppilas, toinen ihailuun taipuvainen entinen oppilas, kypsän iän tyttöystävä ujoine poikineen, surmansa saava läheinen kirjastotäti ja muuta kylän väkeä, jotka kaikki eivät välttämättä arvosta eläkeläisopettajaa paikkakunnan kulttuurielämän kantavana tolppana ja moottorina.
Toki tämäkin sotku selvitetään sen mukaan kuinka Ahava polvi- ja vatsavaivoiltaan, lukuisilta vaatteidenvaihdoiltaan ja voileipien tekemiseltään ehtii. Nämä jaarittelut on Arhipan tavaramerkki ja keino venyttää sivumäärä nipin napin yli kahdensadan. Tähän kun lisätään kaikkien kotikäyntikämppien kalustuksen pikkutarkka esittely ja pakollisen kahvinkeiton analyysit niin pientä tyhjäkäyntiä jutussa toki on. Ihmiskuvia Arhipan kokenut kynä luonnostelee sujuvasti ja useimmiten jopa uskottavasti. Vaikka välillä tuntuu jonkun lennättäminen paikalle hieman turhalta. Kuten Tiian tanskalaisen ex-tyttöystävän yllätyskäynti Ahavalla. Outo perusteeton sivuhyppy.
Esseenteijöiltä äikkämaikka vaatii teemaa. Tässä se on mustasukkaisuus. Enkä olisi näin paljoa aikaa haaskannut kirjoittamiseen, ellei Alavuden kolmiotragedia olisi osunut samalle päivälle kuin kirjan lukeminen.
Rohkenen suositella Arhippaan ennestään kiintyneille, muut voivat hypätä yli.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä ympäristön ja arjen kuvaus on tärkeää. Se sitoo tapahtumat uskottavaksi paketiksi.
Nämä nykyajan televisiosarjan kaavalla kirjoitetut dekkarit ovat huonoja. Small talkia sivukaupalla ilman järjellistä syytä.
olen juuri samaa mieltä ympäristön kuvauksen tärkeydestä. Myös syömiset ja vaatetus ym. kiinnostavat. Nämä tietenkin hyvä kirjailija hallitsee eikä tunnu pitkästyttävältä. Esim. Simenonin Maigretit. Jopa Chandlerkin.
Arhipalla dekkarit on helppolukuisia vähän liiaksikin. Uudempia en ole nyt lukenut.