Juuri ja juuri alle viitearvoon vai alle 2 ?

Onko lääkäri määrännyt tyroksiinin juuri ja juuri alle viitearvon vai mahdollisimman lähelle nollaa tai alle kahden (minkä on sanottu olevan normaalin kilpirauhasen toiminnan arvo).

Kävin kysymässä sairaanhoitajalta ja se sanoi, että se määrätään juuri viitearvot alittavaksi :( En haluaisi uskoa noita tietämättömiä ja turhia sairaanhoitajia. huh huijaa..
20399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Pelkkä TSH ei kerro totuutta. Minulla TSH oli 4,5 (tuolloin viitearvon yli) ja T4V (tyroksiini) 12 (viitearvo 10-20), kun sain lääkityksen. Etenkin arvauskeskukset tuijottavat viitearvoja, eivät asiakkaan vointia. Sain tuolloin endokrinologilta lääkityksen.

Jos TSH päästetään nollaan, on seurauksena liikatoiminnan oireita. Optimi arvo TSH:lle on 1-2 aivolisäkkeen kannalta. T4V pitää olla viitearvojen ylimmässä kolmanneksessa (n. 15-22 laboratoriokohtaisesti).

Sairaanhoitajia ei kannata uskoa, sillä he ovat sadisteja.

Äänestä
  • Saitko tämän määräyksen terveyskeskuksen kautta vai mistä? Minulla TSH on 5,3 ja nyt puolikas 0,1 mg:n tabletti. Pelkään vain, että se ei riitä kun vieläkin väsyttää. Mutta nyt seuraavissa verikokeissa jos se olisikin mennyt viitearvoijen sisälle ja vieläkin tosiaan väsyttää niin eikö tk lääkäri todellakaan tekisi mitään, kuten sairaanhoitaja jo kertoi?

    Äänestä

  • En kirjoita minkäänlaisena asiantuntijana, mutta käsitykseni on, että TSH voidaan selkeästi päästää alle tuon mainitun 1-2 ilman, että aiheutuu minkäänmoisia liikatoiminnan oireita. Itseasiassa uskon, että se voidaan päästää vaikka nollaan, eikä välttämättä aiheudu liikatoiminnan oireita. T4V aiheuttaa fysiologiset tuntemukset, eikä TSH. Korjatkaa jos olen hakoteillä. Ainakin itselläni TSH nyt lääkityksellä oli viimeksi 0,4 ja enpä ole tunnistavinani liikatoimintaa.

    Äänestä

  • ozzy kirjoitti:

    En kirjoita minkäänlaisena asiantuntijana, mutta käsitykseni on, että TSH voidaan selkeästi päästää alle tuon mainitun 1-2 ilman, että aiheutuu minkäänmoisia liikatoiminnan oireita. Itseasiassa uskon, että se voidaan päästää vaikka nollaan, eikä välttämättä aiheudu liikatoiminnan oireita. T4V aiheuttaa fysiologiset tuntemukset, eikä TSH. Korjatkaa jos olen hakoteillä. Ainakin itselläni TSH nyt lääkityksellä oli viimeksi 0,4 ja enpä ole tunnistavinani liikatoimintaa.

    Siis oletko saanut tk lääkärin kautta TSH arvoksi tuon 0,4 vai onko tämän tehnyt yksityisen puolen lääkäri?

    Äänestä

  • Lääkärin määräys kirjoitti:

    Saitko tämän määräyksen terveyskeskuksen kautta vai mistä? Minulla TSH on 5,3 ja nyt puolikas 0,1 mg:n tabletti. Pelkään vain, että se ei riitä kun vieläkin väsyttää. Mutta nyt seuraavissa verikokeissa jos se olisikin mennyt viitearvoijen sisälle ja vieläkin tosiaan väsyttää niin eikö tk lääkäri todellakaan tekisi mitään, kuten sairaanhoitaja jo kertoi?

    En käynyt terveyskeskuksessa missään vaiheessa, vaan yksityisen lääkäriaseman laboratoriossa ja endokrinologilla. Sen jälkeen on seurattu vuoden välein endon vastaanottotiloissa.

    Sinulla on aivan liian alhainen lääkitys TSH-tasoosi nähden. Viimeksi minulla TSH oli 0,9 ja lääkeannos 3 "lasten tablettia" eli 0,075 mg.

    Seuraa ensisijaisesti T4V- ja T3V-arvoja, älä TSH:ta. Tk-lääkärin kuuluisi nostaa lääkitystäsi, jotta TSH asettuisi 1-2:n paikkeille. Ihanteellisin lukuarvo on yksilöllinen.

    Äänestä

  • Nosta annosta kirjoitti:

    kiitos

    Äänestä

  • lääkärin määräys kirjoitti:

    Siis oletko saanut tk lääkärin kautta TSH arvoksi tuon 0,4 vai onko tämän tehnyt yksityisen puolen lääkäri?

    En täysin ymmärrä kysymystä. Verikokeet on otettu kuitenkin yksityisellä puolella, mutta eihän sillä ole tai ainakaan pitäisi olla merkitystä. TSH:ta enemmän tulee seurata T4V:tä kuten täällä on jo kerrottukin.

    Äänestä

  • ozzy kirjoitti:

    En täysin ymmärrä kysymystä. Verikokeet on otettu kuitenkin yksityisellä puolella, mutta eihän sillä ole tai ainakaan pitäisi olla merkitystä. TSH:ta enemmän tulee seurata T4V:tä kuten täällä on jo kerrottukin.

    Ajattelin näin, että kun lääkäri määrää tyroksiinin annoskoon TSH arvojen perusteella. Eli jos minulla oli aluksi TSH 5,3 ja sairaanhoitajan mukaan pyritään juuri ja juuri saamaan arvo 4,4:ään (viitearvojen sisään) ja jos oletetaan, että minun olotilani ei olisi silloin vieläkään "normaali". Ja jos lääkäri on määrännyt käytettäväksi puolikkaan 0,1 mg tyroksiini tabletin ja se pysyisi semmoisenaan eikä olo mielestäni olisi optimaali niin minun vaihtoehtoni olisi itse muuttaa tyroksiinin annoskokoa yhteen tai jopa puoleentoista tablettiin.

    Ongelma tulisi siinä jos ja kun alkaisin itse syömään eri annoskokoa kuin lääkäri olisi määrännyt, että apteekista ei myönnettäisi tarpeeksi lääkettä kun tiedoissa lukee, että puoli tablettia päivässä ja minä vetäisin puolitoista.

    Huolehdinko turhaan? Kuunteleeko tk lääkäri minun olotilaani vai arvoja? Antaisiko hän minulle sen annoskoon minkä tunnen tarvitsevani?

    "Kuunteleeko tk-lääkäri olotilaani vai arvoja", kysyit. Kyllä 99 % tk-lääkäreistä on sitä mieltä, että lääkitys määräytyy arvojen perusteella, ei olotilan ja/tai oireiden perusteella.

    Mainitsemassasi esimerkkitapauksessa kannattaisi hankkia e-resepti, joka on voimassa vuoden. On paikkakuntakohtaista, onko käytössä perinteinen vai e-resepti. Kerran nostin Thyroxinia omin päin, mutta kävin endokrinologilla aikaisemmin kuin sovittiin. Jos nostat omin päin, nosta 0,5 tablettia kerrallaan ja käy välillä verikokeissa (TSH ja T4V). yksityisellä lääkäriasemalla. Käy yksityisellä endokrinologilla, älä muilla erikoistumisvaihtoehdoilla, kuten tk-lääkäreillä.

    On varsin epätodennäköistä, että tk-lääkäri ymmärtäisi seurata olotilaasi ja muuttaa lääkemäärää sen perusteella.

    Äänestä

  • lääkärin määräys kirjoitti:

    Ajattelin näin, että kun lääkäri määrää tyroksiinin annoskoon TSH arvojen perusteella. Eli jos minulla oli aluksi TSH 5,3 ja sairaanhoitajan mukaan pyritään juuri ja juuri saamaan arvo 4,4:ään (viitearvojen sisään) ja jos oletetaan, että minun olotilani ei olisi silloin vieläkään "normaali". Ja jos lääkäri on määrännyt käytettäväksi puolikkaan 0,1 mg tyroksiini tabletin ja se pysyisi semmoisenaan eikä olo mielestäni olisi optimaali niin minun vaihtoehtoni olisi itse muuttaa tyroksiinin annoskokoa yhteen tai jopa puoleentoista tablettiin.

    Ongelma tulisi siinä jos ja kun alkaisin itse syömään eri annoskokoa kuin lääkäri olisi määrännyt, että apteekista ei myönnettäisi tarpeeksi lääkettä kun tiedoissa lukee, että puoli tablettia päivässä ja minä vetäisin puolitoista.

    Huolehdinko turhaan? Kuunteleeko tk lääkäri minun olotilaani vai arvoja? Antaisiko hän minulle sen annoskoon minkä tunnen tarvitsevani?

    Tuo kuulostaa ihan kummalliselta. Minun THS oli 2,8 ennen tyroksiinin aloitusta ja nyt se on saatu laskemaan arvoon 1.1. T4V oli ihan viitteen alarajalla. Nykyinen annostus 3 x 0,025 /pv. Lääkärin mukaan THS:n pitäisi olla 1-2 välillä. En siltikään voi vielä kauhean hyvin, sillä T4V on noussut hädin tuskin viitteen keskivälille. Vaihdankin lääkärille joka ei säädä lääkitystä pelkästään THS:n perusteella.

    Olen käynyt yksityisellä, sillä noilla lähtöarvoilla minua tuskin olisi alettu edes hoitaa terveyskeskuksessa. Sen olen tässä matkan varrella oppinut, että näissä asioissa näyttää olevan erilaisia koulukuntia lääkäreiden joukossa.

    Äänestä

  • Kummallista kirjoitti:

    Nimimerkeille ei tk:hon ja Kummallista

    Olen köyhä opiskelija ja minulla ei valitettavasti ole varaa käydä yksityisellä, joten tk tuntuu olevan ainoa vaihtoehto.

    Kilpirauhasarvot oli otettu pelkästään TSH arvoista (tai ainakin merkitty pelkästään), sillä se ainoastaan oli listattu lappuuni. Ei siinä ollut mitään tietoa T4V arvoista. Ei mitään tietoa mikä se siis on.

    Pitäisikö minun tehdä nyt sitten niin, että olen viikon syömättä tyroksiiniä ennen seuraavia verikokeita, että varmasti nostavat annosta vai mitä suosittelisitte?

    Ja minulla tosiaankin on e-resepti eli sillä ilmeisesti saa nostaa vuodessa melko paljonkin? Vai saako?

    T4V on kilpirauhashormoni, mutta varsinainen kilpirauhashormoni on T3V. Muuntuminen Thyroxinista etenee seuraavasti: TSH ->T4V->T3V. Jos T4V ei muutu T3V:ksi riittävästi, on kyseessä rT3-ongelma.

    Jos sait laboratoriolähetteen itsellesi paperiversiona, lisää siihen käsin S-T3V ja S-T4V. Jos ne ovat tietokoneella, odota lääkärin vastaanottoa ja pyydä siellä nuo kilpirauhashormonit.

    Ehdottamasi viikko ilman Thyroxinia olisi hyvä keino nostaa TSH:ta ja siten saada lääkitys nousemaan. Toinen vaihtoehto saattaisi olla, että tulostat tämän keskustelun kokonaisuudessaan ja otat sen mukaan lääkärille.

    E-reseptillä saa vuoden lääketarpeen, tietääkseni ilman pakkausrajaa. Näin ollen vuorokausiannos saa nousta tuon vuoden aikana vaikka kolminkertaiseksi tarvittaessa. On apteekkikohtaisia eroja, kysytäänkö vuorokausiannos vai ei.

    Äänestä

  • Ehdotuksia ... kirjoitti:

    Todella hyvä vastaus. Kiitos.

    Äänestä

Niin lieköhän sairaanhoitaja tarkoittanut, että lääkettä saa juuri sen verran, että arvot saadaan just ja just viitteisiin (siis TSH lähinnä viitteen yläkanttiin eikä suinkaan ala-). Lääkitys pitää säätää niin, että oireet lähtee eikä uusia tule - ei niin että päästään johonkin tiettyyn, yksittäiseen labratuloslukemaan. Toki jos TSH on viitteen yläpuoliskossa ne vars. kilpparihormonit on melko tod. näk. liian matalat. TSH itsessään ei tee oireita vaan ne oireet tulee väärällä tasolla olevista kilpirauhashormoneista. Itselläni on tälläkin hetkellä TSH nollan tuntumassa (on ollut jo vuosia) eikä liikatoimintaoireita.

Äänestä
  • Kysyin tänään erittäin selkeästi typerältä sairaanhoitajalta, että mitä sitten jos minulla on vielä oireita vaikka olisin saavuttanut viitearvon (vaikka nyt 4,4) niin hän sanoi, että sitten mennään vaan määrätyllä lääkkeellä eli ei aleta nostamaan mitään.

    Siis onko tämä perkele totta, että nuo sairaanhoitajat ovat noin vitun tyhmiä, hyödyttömiä ja pahansuopaisia???? Ei mitään halua auttaa.

    Äänestä

  • Lääkärin määräys kirjoitti:

    Kysyin tänään erittäin selkeästi typerältä sairaanhoitajalta, että mitä sitten jos minulla on vielä oireita vaikka olisin saavuttanut viitearvon (vaikka nyt 4,4) niin hän sanoi, että sitten mennään vaan määrätyllä lääkkeellä eli ei aleta nostamaan mitään.

    Siis onko tämä perkele totta, että nuo sairaanhoitajat ovat noin vitun tyhmiä, hyödyttömiä ja pahansuopaisia???? Ei mitään halua auttaa.

    Tyhmiä!

    Äänestä

Koita nyt kuitenkin säästää rahaa ja mennä hyvälle yksityiselle.Homma tuolla TK:ssa tuntuu aivan onnettomalta; otetaan labroissa pelkkä TSH eikä edes T4V:tä saatikka T3V:tä, sairaanhoitaja siellä määrää miten toimitaan jne.

Netissä on keskustelupalstoja joilla saa neuvoja hyvistä lääkäreistä paikkakunnallasi. Etsi sellaisen nimi ja varaa aika, niin ei tule hukkareissua.

Äänestä
  • tuosta e-reseptistä; jos lääkäri on kirjottanut siihen thyroxinia 100 tbl, sillä ei saa enempää kuin sen sata. Se ku on ostettu, sinne reseptille jää 0, ihan niinku paperiversioissakin. Eli sit se resepti on uusittava. Se vuoden voimassaolo tarkoittaa sitä, että jos resepti on kirjoitettu vaikka 15.11.11, niin se lääke on haettava viimeistään 15.12.12, muuten resepti menee vanhaks, eikä lääkettä enää saa. Itellä on useempia e-reseptejä käytössä, joten tuttua juttua.

    Äänestä

  • vajaalla käyn minäkin :) kirjoitti:

    tuosta e-reseptistä; jos lääkäri on kirjottanut siihen thyroxinia 100 tbl, sillä ei saa enempää kuin sen sata. Se ku on ostettu, sinne reseptille jää 0, ihan niinku paperiversioissakin. Eli sit se resepti on uusittava. Se vuoden voimassaolo tarkoittaa sitä, että jos resepti on kirjoitettu vaikka 15.11.11, niin se lääke on haettava viimeistään 15.12.12, muuten resepti menee vanhaks, eikä lääkettä enää saa. Itellä on useempia e-reseptejä käytössä, joten tuttua juttua.

    pien korjaus, eli jos resepti on kirjotettu 15.11.11, ni se menee vanhaks 15.11.12 ;)

    Äänestä

  • vajaalla käyn.. :) kirjoitti:

    pien korjaus, eli jos resepti on kirjotettu 15.11.11, ni se menee vanhaks 15.11.12 ;)

    Säännöllisesti käytettävillä lääkkeillä on kuukauden "siirtymäaika" eli 15.11.11 kirjoitetulla reseptillä saa vielä 15.12.11 haettua jos reseptissä on jäljellä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lääkärin määräys ? kirjoitti:

Onko lääkäri määrännyt tyroksiinin juuri ja juuri alle viitearvon vai mahdollisimman lähelle nollaa tai alle kahden (minkä on sanottu olevan normaalin kilpirauhasen toiminnan arvo).

Kävin kysymässä sairaanhoitajalta ja se sanoi, että se määrätään juuri viitearvot alittavaksi :( En haluaisi uskoa noita tietämättömiä ja turhia sairaanhoitajia. huh huijaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu