Omalla kohdallani masennus ei syrjäyttänyt vaan yhteiskunnan yleinen kohtelu. Masennus parani kyllä, mutta sairastelusta johtuneet taloudelliset ongelmat ja luottotietojen menetys eivät kadonneet vaikka terveys parani. Masennukseni johtui vuosia kestäneestä koulukiusaamisesta ja siihen liittyvästä väkivallasta. Jatkuvan koulukiusaamisen ja hakkaamisen takia menetin kykyni luottaa ihmisiin ja se ei oikein ikinä ole täysin palautunut.
Omien kokemusteni mukaan hyvin iso osa ihmiskunnasta nyt vaan on sellaista, että he yrittävät urkkia sinusta jonkun heikon kohdan ja kun saavat sen selville he voivat aloittaa täsmä kiusaamisen tavalla, toisella. Jos kiusaaminen ei muuten onnistu, niin vähintään eristämällä sinut. He pyrkivät luomaan sellaisen vuorovaikutus suhteen jossa voivat jollakin tavalla nöyryyttää sinua ja saada sinut tuntemaan olosi huonoksi tai vähintään ulkopuoliseksi. Tämä tehtyään he vielä luistelevat kaikesta vastuusta ja vierittävät syyn tilanteesta kiusatulle ja syrjäytyneelle. Oman näkemykseni mukaan tätä tapahtuu jatkuvasti ja kaikilla tasoilla yhteiskuntaa ilman, että kukaan puuttuu asiaan mitenkään.
Omalla kohdallani luottotiedot eivät menneet sen takia, että olisin kuluttanut osamaksulla tai pikavipeillä. Osamaksulla tai pikavipeillä en ole ikinä ostanut mitään. Menetin luottotietoni pelkästään sen takia, että en masentuneena ja luottamuksen koko ihmiskuntaan menettäneenä jaksanut taistella viranomaisia vastaan, että olisin saanut edes perustuslain takaamaan sosiaaliturvan minimin. Jouduin elämään yli kolme vuotta ilman minkäänlaisia tuloja pelkillä säästöilläni.
Nollan euron tuloilla ei pysty maksamaan kaikkia laskuja vaikka kuinka säätäisi. Luottotiedot menivät maksamattomien vuokrien ja sähkölaskujen takia, koska oli pakko jättää ne maksamatta, että olisi saanut ruuan ja lääkkeet ostettua. Syrjäytymisen myötä on tullut myös paljon muita ongelmia, jotka estävät paluun normaaliin yhteiskuntaan. Vikahan toki on aina syrjäytyneen eikä ihmisten, jotka minua vuosia hakkasivat ja tekivät kaikkensa saattaakseen minut masentuneeksi ja tilaan, jossa en pysty enää luottamaan yhteenkään ihmiseen.
Näiden vuosien aikana menetin motiivini edes haluta takaisin normaaliin yhteiskuntaan, koska uskon, että se sairastuttaisi minut vain uudestaan. Lisäksi syrjäytymisestäni kiusaajat löytävät loputtomasti uusia syitä kiusata minua.
Kerron tarinani vain siksi, että joku ehkä alkaisi miettiä miksi ihmisiä syrjäytyy ja ajautuu itsemurhaan tässä yhteisössä.
Omien kokemusteni mukaan hyvin iso osa ihmiskunnasta nyt vaan on sellaista, että he yrittävät urkkia sinusta jonkun heikon kohdan ja kun saavat sen selville he voivat aloittaa täsmä kiusaamisen tavalla, toisella. Jos kiusaaminen ei muuten onnistu, niin vähintään eristämällä sinut. He pyrkivät luomaan sellaisen vuorovaikutus suhteen jossa voivat jollakin tavalla nöyryyttää sinua ja saada sinut tuntemaan olosi huonoksi tai vähintään ulkopuoliseksi. Tämä tehtyään he vielä luistelevat kaikesta vastuusta ja vierittävät syyn tilanteesta kiusatulle ja syrjäytyneelle. Oman näkemykseni mukaan tätä tapahtuu jatkuvasti ja kaikilla tasoilla yhteiskuntaa ilman, että kukaan puuttuu asiaan mitenkään.
Omalla kohdallani luottotiedot eivät menneet sen takia, että olisin kuluttanut osamaksulla tai pikavipeillä. Osamaksulla tai pikavipeillä en ole ikinä ostanut mitään. Menetin luottotietoni pelkästään sen takia, että en masentuneena ja luottamuksen koko ihmiskuntaan menettäneenä jaksanut taistella viranomaisia vastaan, että olisin saanut edes perustuslain takaamaan sosiaaliturvan minimin. Jouduin elämään yli kolme vuotta ilman minkäänlaisia tuloja pelkillä säästöilläni.
Nollan euron tuloilla ei pysty maksamaan kaikkia laskuja vaikka kuinka säätäisi. Luottotiedot menivät maksamattomien vuokrien ja sähkölaskujen takia, koska oli pakko jättää ne maksamatta, että olisi saanut ruuan ja lääkkeet ostettua. Syrjäytymisen myötä on tullut myös paljon muita ongelmia, jotka estävät paluun normaaliin yhteiskuntaan. Vikahan toki on aina syrjäytyneen eikä ihmisten, jotka minua vuosia hakkasivat ja tekivät kaikkensa saattaakseen minut masentuneeksi ja tilaan, jossa en pysty enää luottamaan yhteenkään ihmiseen.
Näiden vuosien aikana menetin motiivini edes haluta takaisin normaaliin yhteiskuntaan, koska uskon, että se sairastuttaisi minut vain uudestaan. Lisäksi syrjäytymisestäni kiusaajat löytävät loputtomasti uusia syitä kiusata minua.
Kerron tarinani vain siksi, että joku ehkä alkaisi miettiä miksi ihmisiä syrjäytyy ja ajautuu itsemurhaan tässä yhteisössä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sinulla on vielä mahdollista aloittaa alusta. On moni tehnyt konkurssinkin, menettänyt rikkaudet mutta elämään on löytynyt uusi ulottuvuus ja uoma. Ei ajetella ensiksi sitä itsemurhaa.
Minä en pääse normaaliin elämään kiinni enää tässä vaiheessa tai saa kiinni keskiverto Suomalaisen elintasoa muuta kuin jollain onnistuneella kusetus järjestelmällä tyyliin Auervaara tai WinCapita. Millään rehellisellä keinolla en saa elintasoeroa kiinni tai asioitani kuntoon. Mikään rehellinen reitti ei riitä eikä toimi tilanteessani.
Verottaja pitää siitä huolen, että en rehellisesti voi mitenkään tienata sellaisia summia, että saisin kiusaamisen takia hukattujen vuosien aikana menetetyt tienestit kiinni tai luotto tietoni kuntoon. Vaikka tekisin yötä päivää töitä saadakseni kiinni kiusaamisen ja hakkaamisen takia menetetyt vuodet verottaja lätkäisee siitä 60% verot, jotta minulle ei varmasti jää mitään.
Enkä jaksa kenellekään vakuutella miksi luottotiedot ja muut tiedot eivät ole kunnossa keksivät vain siitäkin syyn kiusata lisää ja vierittää vastuuta syrjäytyneen niskaan.
Kerron tarinani vain sen takia, että joku ehkä oppisi jotain, mutta epäilen, että sitä ei tule koskaan tapahtumaan. Pidän paljon todennäköisempänä sitä, että joku etsii tarinastani ne kohdat joiden avulla keksiä joku uusi kiusamamis ja nöyryytys muoto vanhojen ja nähtyjen päälle. Suurin osa ihmiskunnasta kun koostuu näistä kiusaajista, jotka haluavat eristää meidät syrjäytyneet kokonaan pois ihmiskunnasta.
Mitä sinä, nimimerkki "Fefklememkefkwefwef", tarkoitat kirjoittaessasi: "osaan kirjoittaa niitä tekstejä tavalla jota eri viranomaiset haluavat lukea ja joiden perusteella saan ilmaisia hyötyjä."
Löysin vielä yhden kohdan, jota haluan kommentoida.
"Ja kyllä. Olet oikeassa yhteiskunnasta ja systeemeistä. Kaikki tämä perustuu kiusaamiselle, valehtelulle ja syrjäyttämiselle; huonouden palvonnalle ja sen korostamiselle."
Ei pidä paikkaansa, mutta olet jokseenkin lähellä totuutta. Kaikki ihmiselämään kuin muidenkin laumaeläintein elämään liittyvä on jollain tapaa sidoksissa yhteisön sisäisiin, sosiaalisiin valtapeleihin. Sillä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä kiusaamisen, valehtelun tai syrjäyttämisen kanssa, ainoastaan toisinaan.
Fakta on valitettavasti se, että tässä elämässä - kuten kaikissa muissakin elämissä, kaikkien muiden sosiaalisten eläinten keskuudessa - jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset. Maailman on julma, mutta maailman julmuus määrittyy aika pitkälti oman henkisen viitekehyksen kautta.
Ja aiheen aloittajalle haluan sanoa sen verran, että olen pahoillani siitä, miten takapuolelteen elämäsi on mennyt.
"Fakta on valitettavasti se, että tässä elämässä - kuten kaikissa muissakin elämissä, kaikkien muiden sosiaalisten eläinten keskuudessa - jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset. Maailman on julma, mutta maailman julmuus määrittyy aika pitkälti oman henkisen viitekehyksen kautta."
Minusta sinä kehität tästä uskomuksen jota oikeutat niillä havainnoilla joita maailmasta teet, eli "Vallitseva olotila oikeuttaa sen". Tällöin kuitenkin hyväksyt kaiken julmuuden lähtökohtaisesti "Koska sitä on olemassa", niin keskiaikaisen kidutuksen ja muun tälläisen.
Väitän että tämä on heikkomielisen ihmisen defenssi, haluttomuus myöntää että asiat ovat väärin, antautumista status quolle - sensijaan että ottaa asiakseen tuomita sitä saati sitten kaikkein vaativinta - pyrkiä oikeaan paremmuuteen.
Sinä et pysty tekemään väärästä oikeaa hyväksymällä sen "luonnonlakina". - pystyt vain kierouttamaan oman luonnollisen oikeudentuntosi ja empatiasi.
Olet heikko sielu; kieroon kasvatettu ja tahdoton - omaksumaan koulittu vaan ei kyseenalasitamaan tai vaatimaan parempaa.
Hyvä nimimerkki "Vangin vapaus", mitä ihmettä sinä selität? En ole missään vaiheessa ottanut kantaa siihen, miten asioiden tulisi olla. Olen vain puhunut siitä, miten ne tällä hetkellä ovat. Lue viestini, jonka kirjoitin klo 11.11.
Ei muuta ku voimia sulle kohtalotoverini.
Maailma on paha.
Kommentti vain kovimmat selviää on toisaalta hieman vittumainen kommentti.
Se antaa kuvan että me muut jotka syrjääntyneitä niin me olisimme ns heikkoa ainesta mutta itseasiassa me "heikot" voimmekin olla voimavara ja VAHVOJA ihmisiä jotka kulkee omia polkujaan ja uskaltavat olla erilaisia ja tehdä rohkeita päätöksiä (olemalla poissa yhteiskunnasta koska emme voi sietää pahoja ja oksennamme heille).
Toki ymmärrän jos et tarkoittanu mitään pahaa 134e kommentillasi kun annoit ymmärtää että vain vahvimmat selviää ja heikommat ei.
Pitääkö aina mitata se ihmisyys työnteon kautta on sinällään väärä tapa arvioida ihminen.
Kyllä esim minä Juha82friikki(mielipideautomaatti) PÄRJÄÄN HYVIN VAIKKA EN KÄY TÖISSÄ.
Mitä sanot siihen 134e??
mä perustan elämäni ylimielisyyteen olemalla ulkona systeemistä(fuck the system), olemalla vahva henkisesti, olemalla suorasanainen netissä, olemalla erilainen ihminen, ja mää perustan elämäni rehellisyyteen mut oon hieman omanlainen persoona toki.
Mä perustan elämäni vahvuuteen, lujuuteen sekä herkkyyteen myös.
Säälin eläimiä mm ja pieniä lapsia sekä kiusattuja ihmisiä.
En itke kovin usein mutta kun itken, itken jollekin kauniille musiikille mm.
Mä perustan elämäni suvaitsevaisuuteen ja individualismiin.
Ja mä perustan elämäni hieman itsekeskeiseen elämäntyyliin kun olen muutenkin itsekeskeinen koska olen niin yksinäinen enkä kaipaa seuraa koska en luota kenenkään.
Mä oon hieman itsekäs joo mutta se ei ole PerusJuhan luonnetta vaan oon rakentanu suojamuurin ympärilleni.
En kunnioita kaikkia ihmisiä.
Mä oon "tyly".
Kiusaajat vessanpytystä alas.
Ja mä jyrään yli päättäjien omalla tahdonvoimallani ja itsekkäällä tyylilläni.
Kusen päättäjiä silmille.
Mä oon mä.
Loppujen lopuksi hyvä tyyppi vaikka loppukommentit ei näytä siltä (=
mutta minkäs teet kun maailma on paska ja julma paikka niin täytyy ottaa silloin esille taistelijan kirves.
Hyvä "juha82friikki", kun kirjoitin, että "jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset", en tehnyt minkäänlaista preskriptiivistä, moraalista tms. väittämää. En sanonut, että asioiden pitäisi olla tuolla tavalla tai että koska asiat ovat tuolla tavalla, niin niiden pitäisi olla tuolla tavalla. Viestini oli puhtaasti deskrptiivinen ts. kerroin asioiden todellisen laidan. Jos luet viestini uudelleen, tuskin löydät siitä varsinaisesti mitään kovin kyseenalaista.
Päättelyketjuni voisi tiivistää seuraavaan muotoon:
1. Ihminen on sosiaalinen laji.
2. Sosiaaliset lajit harrastavat erilaisia valtapelejä.
Johtopäätös: Ihmiset harrastavat valtapelejä.
Äskeistä päätelmää voisi jatkaa toteamalla, että valtapeleihin kuuluu toisinaan, ei aina mutta toisinaan, kiusaaminen ja muu ikävänpuoleinen toiminta. Kun otetaan huomioon sosiaalisen ulottuvuuden keskeisyys meille ihmisille, voimme todeta maailman olevan melko julma paikka. Toki julmuus on edelleenkin kiinni siitä omasta, henkisestä viitekehyksestä, jonka läpi kaikkea katsoo. Joku kokee pienetkin vastoinkäymiset epäoikeudenmukaisena, toiset kestävät enemmän.
Niin ja se, kutsummeko näitä valtapeleissä huonommin pärjänneitä yksilöitä heikoiksi vai joksinkin muiksi, on ihan puhdas sananvalintakysymys. Voimme kutsua heitä vaikka paistinpannuiksi. Se ei kuitenkaan muuta tilanteeseen liittyviä faktoja, ja juuri faktoista meidän tulisi olla kiinnostuneita.
PS En puhunut mitään työnteosta tai ihmisyyden mitasta, mutten ole ihan varma, tarkoititko tuon osan viestistäsi minulle.
minä olen nykyään VAHVA ihminen
mutta en mene töihin koska vihaan kiusaajia.
Tekeekö se musta heikon ihmisen silloin?
sä sanot että jotkut kokee pienetkin vastoinkäymiset rankkoina, toiset sietää paremmin ... näin se onkin mutta vastoinkäymiset on kasvattaneet musta vahvan ihmisen joka tekee niinku ite haluaa ja mä suorastaan VIHAAN Suomalaista kiusaajayhteiskuntaa ja pidän oman pääni enkä koskaan mene töihin ja ole tekemisissä niiden mulkkujen kanssa (= (=
OOn sen verran vittumainen mies kyllä, kyllä kyllä...
Sä saat muodostaa minusta millaisen kuvan kuin haluat mutta yksi asia on varma.
Minä olen Juha ja tunnen itseni paremmin kuin yksikään muu ihminen.
Joten koska olen JuhaP pohjanmaalta niin tunnen itseni, voimavarani ja huonotkin puoleni.
Näin.
Kyllä mä pystyn kohtaamaan kiusaajan silmästä silmään ja pystyn käsittelemään, ottamaan vastaan kiusaamista MUTTA ongelma on siinä että en halua edes tavata noita ihmisiä joten ...koska mä oon niin erilainen tyyppi. enemmän hyvä kuin huono.
Mun arvomaailma on jo sellainen että ylimielisesti noteeraan nuo ihmiset jotka pahoja niin noteeraan heijät pohjasakkaan ja alimpaan helvettiin.
En ole tekemisissä.
Ja se on nähty mm täällä internetin maailmassa kuinka "hankala" mä oon ollut mm Youtubessa kiusaajia kohtaan.
Eräs kiusaaja kiusasi kehitysvammaista tyttöä videossa niin minun piti mennä lähettämään yksityinen viesti sille hirveälle ihmisille niin tiedätkös mitä??
Tämä hirveä tyyppi on itsemurhan partaalla ja totaalisesti masentunut minun terävien kommenttien takia jossa sanoin kyllä hänelle suorat sanat.
Mutta pohjimmainen ajatus oli kaunis minulla...
hän saa vielä kiittää minua jos hän tuli järkiin ja katumapäälle ja muuttui ihmisenä paremmaksi.
Mun keinot ei ole aina kaikkein hellimmät välttämättä internetissä (=
Tyyppi sanoi mulle että olen kuulemma loukannut häntä syvästi.
Mä sanoin että saat vielä kiittää minua jonain päivänä että sanoin ne sanat sulle.
Ei saa kiusata! eikä etenkään kehitysvammaisia.
Hyvä "juha82friikki", en halua tämän keskustelun menevän vinoiluksi, mutta minun on painotettava, että viestilläsi ei ole juuri minkäänlaista relevanssia minun viestieni kanssa. Siksi minun on epäiltävä, että sinä olet joko a) trolli tai b) sisälukutaitosi ei ole hyvässä kunnossa.
Lue aikaisemmat viestini, lue ne kaikki. Pohdi viestieni sisältöä, ja sen lue omat vastauksesi niihin. Sitten, lopuksi, heijastele vastauksiesi sisältöä minun viesteihini. Voit huomata, että vastauksesi eivät liity lähimainkaan siihen, mitä minä olen kirjoittanut. Tunnut esim. implisiittisesti olettavan minun ottaneen kantaasi sinun "vahvuuteesi" (mitä ikinä tuo sana tarkoittakaan), kun tosiasiassa en edes alun perin keskustellut sinun kanssasi. Puhuin erään toisen käyttäjän kanssa, ja siinä samassa esitin yhden kommentin aiheen aloittajalle. Sitten sinuä tulit omine epämääräisine tulkintoinesi, minä yritin korjata niitä, mutta ilmeisesti epäonnistuin.
PS Voisit jatkossa pyrkiä kirjoittamaan mielummin yksittäisiä pitkiä viestejä kuin lukuisia viestejä putkeen, koska muuten keskustelu voi mennä hieman hankalaksi, kun ei saa selvää, missä on punainen lanka.
"Päättelyketjuni voisi tiivistää seuraavaan muotoon:
1. Ihminen on sosiaalinen laji.
2. Sosiaaliset lajit harrastavat erilaisia valtapelejä.
Johtopäätös: Ihmiset harrastavat valtapelejä."
Jos premissit pitävät paikkansa.
Minä väitän että kohta 2. ei ole totuus, vaan se on yksi monista vaihtoehdoista - ja vaihtoehtona erittäin huono. Väitän että yhteistyö ja empatia ovat ihmisen todellisista ominaisuuksista kaikkein merkittävimmät ja luonnollisimmat ja "valtataistelu" on itseasiassa mielenterveydellinen ongelma, ongelma jota glorifioidaan yhteisöjen todellisen hyvän tappioksi.
Yhteistyö ja empatia eivät ole korostettuja arvoja maailmassa jossa mielenvikaiset hallitsijat pönkittävät valtaansa. On täysin oletettavaa että tuhoisia arvoja pyritään syöttämään ihmisyhteisöille jotta klassinen "hajoita ja hallitse" toimintatapa voi toteutua, tämä kuitenkin on kierouttavaa ja sairastuttavaa yhteisöille joiden todellinen hyvä ja todellinen ihmisluonne tarvitsisi toisenlaisia arvoja ja niiden korostamista toteutuakseen.
Entäs todisteet väitteilleni?
1) Nashin peliteoria todistaa yhteistyön olevan voimakkain toimintamuoto, kilpailua parempi.
2) Ihmistä motivoivat asiat : http://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc
3) Empaattinen sivilisaatio : http://www.youtube.com/watch?v=l7AWnfFRc7g&feature=relmfu
Siinä todisteeni. Nyt sinun on parempi alkaa esittää todisteita valtataistelun "luonnollisuudesta" ja "tarpeellisuudesta" ja sen on parempi olla yliopistotason matksua eikä perusekonomien kollektiivistä aivopierua?
Kuten aikaisemmin sanoin - olet heikko sielu joka pitää vallitsevaa olotilaa itseoikeuttavana, ja siksi etsit vain ne heikot todisteet jotka auttavat sinua selittämään itsellesi nykytilan, vaikka nykytila tiedetään olevan väkisin kieroutettu.
siis hetkonen sanoi putkonen ... minähän otin kantaa siis pääpointtini oli siinä kun väitit että on olemassa vahvat ja heikot että heikot ei siedä vittuilua ja siksi syrjääntyy ...
otin tuohon pääosin kantaa mut toki kirjoitin myös muutakin MUTTA eikö se olekin tämän mestan tarkoitus että täällä syntyy paljon kirjoittelua ja tuskin mun viestini olivat kovin kaukana näistä asioista joissa aiemmin kirjoitit eli syrjäytyminen ja päätin ottaa lisää kantaa sen tyylisiin asioihin.
Mulla on tapana sanoa suoraan asiat, onko se sitten ihmisten ärsyttämistä trollimuodossa vai ei mutta ainakin sanon suoraan.
Suomessa kun ei tykätä tällaisesta tyylistä jos joku on suorasanainen "trolli" vaan täällä kaikkien pitää olla ns hyvin käyttäytyviä tasapaksuja ihmisiä eikä saa olla erilainen.
Niin onko tää lopulta edes trollaamista??? herää kysymys.
Pohdin vain asioita jotka liittyi syrjäytymiseen, kiusaamiseen kuten aloittajakin aloitti kirjoittamisen näistä aihioista.
Näin.
Tarkoitus ei ole ärsyttää mutta jos huomaan jotain mikä ei pidä paikkaansa niin otan kantaa kyllä.
Minä olen ainakin esimerkki siitä että en ole heikko kiusattu ihminen.
Ehkä olin ennen se heikko aines mutta nykyään oon vahva aines.
hyvää loppuelämää, ehkä joskus törmäillään netissä.
"minähän otin kantaa siis pääpointtini oli siinä kun väitit että on olemassa vahvat ja heikot että heikot ei siedä vittuilua ja siksi syrjääntyy ..."
Itse asiassa en sanonut näin.
"otin tuohon pääosin kantaa mut toki kirjoitin myös muutakin MUTTA eikö se olekin tämän mestan tarkoitus että täällä syntyy paljon kirjoittelua ja tuskin mun viestini olivat kovin kaukana näistä asioista joissa aiemmin kirjoitit eli syrjäytyminen ja päätin ottaa lisää kantaa sen tyylisiin asioihin."
Ymmärrän tuon varsin hyvin, enkä missään nimessä halua kieltää sinulta mahdollisuutta kirjoittaa ja ottaa kantaa - on mukavaa, kun syntyy keskustelua. Valitettavasti viestisi ovat olleet paikoitellen hieman epäselviä, ja sen johdosta minulla on ollut vaikeuksia pysytellä perässä, mitkä osiot on suunnattu minulla ja mitkä ei. Ymmärrät varmasti ihan hyvin, että on ärsyttävää kun kirjoittaessasi x, muut tulkitsevat sen y:ksi.
Jatka kirjoittamista, ota kantaa. Pyydän vain, että teet ihan eksplisiittisesti selväksi, mitkä osat on suunnattu minulle, mitkä muille ja mitkä on kirjoitettu ihan yleisesti.
"Niin onko tää lopulta edes trollaamista???"
Tarkoitin trolli-kommentillani lähinnä sitä, että minun sanoessani x, sinä tulkitset minun sanovan y; esim. kun sanoin joidenkin pärjäävän paremmin kuin toisten, sinä ilmeisesti luulit minun kannattavan sitä, vaikka tosiasiassa en ottanut kantaa suuntaan tai toiseen.
"hyvää loppuelämää, ehkä joskus törmäillään netissä."
Kiitos, kiitos ja kiitos samoin.
haha lol olet varmaankin oikeassa
mun virhetulkinta ...
kyllä nyky-yhteiskunta perustuu pahuuteen pitkälti... kiusaamista jne
tuossa vastasit yhden henkilön kommenttiin...
"Ja kyllä, olet oikeassa yhteiskunnasta ja systeemeistä"
"maailma on julma mut maailma määrittyy pitkälti oman henkisen viitekehyksen kautta"
hmm mitähän mä sanoisin tuohon kommenttiisi??
Mielestäni asia ei ole näin eikä saa olla noin.
Kaikki julmuus on tuomittavaa, oli kyseessä millainen ihminen tahansa.
Julmat ihmiset on jo niin väärässä meiningissä...
Maailma on todella julma mut on täällä hyviäkin tyyppejä.
Kyllähän se totta on että maailma määrittyy oman henkisen viitekehyksen kautta mutta haluan vain sannoo että julma ihminen toimii aina väärin.
ja kyllä mä tajusin sun viestit mut tajuatko yhtä asiaa? no kerron sen.
Kärsin epäluuloista.
Olen harhaluuloinen joten se meni sen piikkiin kun oletin x;n olevan y.
Ei siis tyhmyyttä.
Ei kait.
Jos asia on näin kun sanot ja yhteiskunta on pelkkää tyhjää täynnä miksi edes teeskennellä, että on olemassa rikoksia tai vääryyttä? Viimekädessä on vain ihmisten välistä vuorovaikutusta ja sen tuloksia mikään teko itsessään ei ole rikollinen vaan ainoastaan keino yrittää turvata oma asema valtapelissä.
Jos joku hakkaa muita ihmisiä, on se vain hänen vuorovaikutus keinonsa, että hän on kova jätkä ja jos hänelle ryppyilee seuraa siitä ongelmia. Jos joku kokoajan etsii muista heikkouksia joiden varassa hyökätä heitä vastaan ja sulkea heidät yhteiskunnan ulkopuolelle on sekin vain heidän vuorovaikutuskeinonsa turvata asemaansa valtapelissä.
Joskus kiusattu oppii valtapelin liiankin hyvin ja tekee jonkun sairaan teon jossa kuolee monta ihmistä sen jälkeen alkaa ihme itkeminen vaikka uhrit ovat itse myötävaikuttaneet siihen, että kiusattu on ajautunut epätoivoiseen tekoonsa myötäilemällä koko yhteiskunnan läpi kulkevaa kiusaamista ja syrjimistä, käyttäen kaikkia mahdollisia vuorovaikutus keinoja, polkeakseen kiusatun koko ajan huonompaan asemaan, mahdollisesti jo vuosien ajan.
Kun minua hakattiin koulussa joka ikinen päivä vuosien ajan, nyrkein, sähköjohdon pätkällä ja golfpallolla ei kukaan tehnyt elettäkään lopettaakseen sen. Joskus kiusaajani olivat ringissä ympärilläni ja jokainen löi minua nyrkillä vuoron perään ja sylki päälleni. Kun aloin seota jatkuvan hakkaamisen ja kiusaamisen takia, jopa omat vanhempani kääntyivät minua vastaan ja jäin täysin yksin. En ole huomannut, että yhteiskunta tai ihmiset olisivat vuosiin tehneet mitään saadakseen minut takaisin yhteiskuntaan vaan pikemminkin kaikki näyttävät vain keksivän uusia syitä miksi syrjäytymiseni, masennukseni ja ahdistukseni on oma vikani.
Mitään apua en saa mistään. Enkä ole saanut vuosiin. Psyykenlääkkeitä toki kirjoitellaan, jos käy lääkärissä valittamassa. Lääkkeitä jaetaan lähinnä vain sen takia, jotta jälkeenpäin voisi sanoa, se on vain se lääkkeitä syövä hullu, jotta voisi rekisteröidä minut terveydeltäni sellaiseksi, että en varmasti pääse pois syrjäytyneestä tilastani. Lisäksi syylliset voivat pestä kätensä puhtaaksi sanomalla, että ”apua” on annettu. Toki on hulluudesta apuakin, ei saa niin kovia rangaistuksia kuin mitä muuten saisi ja tuskin edes joutuu vankilaan ikinä vaan hoitoon.
Sanokoon hulluksi vaikka sitten. Ennen syrjäytymistäni olin todisteltavasti koko kouluni parhaimpia opiskelijoita. Hyvin ovat vuorovaikutus suhteessamme voittajat turvanneet asemansa, koska syrjäytyneet on hakattu henkisesti huonoon kuntoon ja sen jälkeen leimattu mielenterveysongelmaiseksi.
"Minä väitän että kohta 2. ei ole totuus, vaan se on yksi monista vaihtoehdoista - ja vaihtoehtona erittäin huono."
Ihmiset joko harrastavat valtapelejä tai eivät. En ymmärrä, miten kukaan voi kieltää ko. ilmiön todellisuuden. Kiusaaminen, politikointi, sodat, seläntakana haukkuminen yms. ovat kaikki esimerkkejä valtapelien pelaamisesta. Sitä paitsi jos valtapelit eivät olisi niin yleisiä tällä hetkellä kuin ovat, niin tämä keskustelu olisi kaikin puolin turha. Asia olisivat nimittäin huomattavasti paremmin - ei olisi kiusattuja, ei olisi sorrettuja.
"Väitän että yhteistyö ja empatia ovat ihmisen todellisista ominaisuuksista kaikkein merkittävimmät ja luonnollisimmat ja 'valtataistelu' on itseasiassa mielenterveydellinen ongelma, ongelma jota glorifioidaan yhteisöjen todellisen hyvän tappioksi."
Yhteistyö ja empatia ovat hyödyllisiä ominaisuuksia, mutta en tiedä, ovatko ne sen luonnollisempia kuin valtapelit. Itse asiassa arvelisin niiden olevan ihan yhtä luonnollisia asioita; ne ovat kolikon kaksi puolta. Ihmiset eivät ole pelkkää mustaa tai valkoista vaan molempia. Tästä on todisteena koko ihmiskunnan historia, johon on sisältynyt paljon pahoja kuin hyviäkin asioita. On ollut aikoja, jolloin ihmiset ovat harrastaneet keskinäistä apua; on ollut aikoja, jolloin ihmiset ovat joukkoteurastaneet toisiaan, kun heillä on ollut siihen mahdollisuus.
Olen samaa mieltä, että valtapelit tuppaavat olemaan negatiivisia ilmiöitä.
"Yhteistyö ja empatia eivät ole korostettuja arvoja maailmassa jossa mielenvikaiset hallitsijat pönkittävät valtaansa."
Aivan, ja nyt minua kiinnostaa, miksi edes alun perin kiistit päättelyketjuni toisen premissin. Kirjoittamasi virke on juuri sitä, mitä maailmassa tapahtuu, ja juuri tuo osoittaa valtapelien yleisyyden. Huom. se, miten ihmiset toimivat, on määritelmällisesti luonnollista - oli kyse sitten ruoan syömisestä, toisten tappamisesta, kuvien piirtämisestä tai kakkaamisesta. Luonnollinen ei ole sama kuin hyvä, vaan luonnollinen on mitä on.
"1) Nashin peliteoria todistaa yhteistyön olevan voimakkain toimintamuoto, kilpailua parempi."
Joku voisi olla sitä mieltä, että peliteorialla ei ole kovin paljon relevanssia todellisen maailman kannalta. Joku toinen voisi ottaa vastaesimerkkejä; Nash ei ole maailman ainoa peliteoreetikko, vaikka merkittävä sellainen onkin. Ei nyt kuitenkaan lähdetä sille linjalle. Voidaan väntää peliteoriasta joku toinen kerta. Tiedän siitä nimittäin jonkin verran.
Huom. jos tuo asia, johon viittasit, on peliteoreettisten tietojesi huipentuma, niin kehotan sinua (itse)opiskelemaan lisää. Voisit hankkia hyllyysi vaikka Herbert Gintisin kirjan "Game Theory Evolving".
"Nyt sinun on parempi alkaa esittää todisteita valtataistelun 'luonnollisuudesta' ja 'tarpeellisuudesta'"
Kun käytetään lainausmerkkejä, viitataan yleensä siihen, että toinen sanoi kyseisen, lainausmerkeissä olevan asian. Sinä laitoit suuhuni sanoja. En missään vaiheessa puhunut valtapelien "tarpeellisuudesta". Se, onko niistä hyöytä vai haittaa, on kokonaan toisen keskustelun aihe.
Minua ylipäätänsä ihmetyttää ajattelu, jossa luonnollinen rinnastetaan hyvään.
"ja sen on parempi olla yliopistotason matksua eikä perusekonomien kollektiivistä aivopierua?"
Ensinnäkään minulla ei ihan oikeasti ole aikaa lähteä mihinkään pseudoakateemiseen Suomi24-väittelyyn. Tähän on mennyt aikaa jo ihan riittävästi, mikä on muuten yllättävän yleinen ilmiö täällä internetissä: sanot jotain lyhyesti, toinen vastaa, sinun on kirjoitettava hieman pidempi viesti, saat taas vastauksen, sinun on vastattava uudestaan jne. ad infinitum.
Toiseksi, en ymmärrä miksi puhut jostain perusekonomeista - kuka täällä on ekonomi, sinäkö?
Kolmanneksi, en ymmärrä tuota kysymysmerkkiä. Kai sillä oli joku tyylillinen funktio tms.
"Kuten aikaisemmin sanoin - olet heikko sielu joka pitää vallitsevaa olotilaa itseoikeuttavana, ja siksi etsit vain ne heikot todisteet jotka auttavat sinua selittämään itsellesi nykytilan, vaikka nykytila tiedetään olevan väkisin kieroutettu."
Kyllä, sorruit aikaisemmin ad hominemiin ja teit sen taas. Se ei kuitenkaan tee kannastasi yhtään sen vahvempaa tai minun kannastani yhtään sen heikompaa. Ja edelleen, minä en pidä "vallitsevaa olotilaa itseoikeuttavana". Huomaa ero deskriptiivisen ja prespriptiivisen välillä. Lopeta olkinukettaminen.
Hyvä "juha82friikki", haluan painottaa, etten pidä sinua tyhmänä. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että ymmärrät tämän, koska minä en ihan oikeasti halua loukata ketään minule tuntematonta ihmistä. Pahoittelen, jos annoin ymmärtää ajattelevani jotain negatiivista sinun älykkyydestäsi.
"Kyllähän se totta on että maailma määrittyy oman henkisen viitekehyksen kautta mutta haluan vain sannoo että julma ihminen toimii aina väärin."
Olemme samaa mieltä.
"Viimekädessä on vain ihmisten välistä vuorovaikutusta ja sen tuloksia mikään teko itsessään ei ole rikollinen vaan ainoastaan keino yrittää turvata oma asema valtapelissä."
No ought from is
siis hetkinen... ymmärsinkö nytkin väärin?
et tarkoita pahaa, etkä mitenkään puolusta pahoja?
sanoit että se on luonnollista myös tuo valtapeli ...
"yhteistyö ja empatia on hyödyllisiä mut en tiiä onko ne sun luonnollisempia kuin valtapelit"
tottahan se on, on aina olemassa hyviä ja pahoja mikä ei ole tietenkään hyvä, luonnollista jos on paha.
Tuskin tarkoitit sitä kuitenkaan.
Totuus on kuitenkin karmaiseva!
ennen oli karmeaa, tapettiin ihmisiä .se oli tosi julmaa aikaa mut nykyään on julmaa myös tämä henkinen kiusaaminen ja sortaminen.
Sekä tietty terrorismi ja sodat.
Mut on menty toki eteenpäin maailmassa kun historiassa on ollut pahempia jaksoja.
En usko että tarkoitat mitään pahaa mut äskeisessä kommentissasi sanoit ehkä hieman oudosti kun sanoit että valtapeli on luonnollista.
Ikäänkuin tunnustat että se on luonnollista, hyväksyttävää, normaalia että näinkin tapahtuu vaikka se on väärin tai sitten ET TARKOITA sitä vaan tarkoitat vain että asia on niin että ihmisiä on sekä hyviä että pahoja, se on luonnollista ja fakta asia.
Joo kyllä mä uskon sua että et tarkoita mitään pahaa.
Ei enempiä selittelyjä multa tässä.
sorry tää takeltelu
ymmärsin viestisi!
vähän takeltelin, joten noh..mut ei mitään pahaa takeltelua.
En enempiä vaivaa sua tästä koska ei ole syytäkään.
Juha, ymmärsit aika lailla sen, mitä yritin sanoa. Kiitos tästä keskustelusta, ja toivotan sinulle hyvää jatkoa.
pärjäsin hyvin koulussa mut mua haukuttiin tyhmäksi.
Olin yläasteella kasin oppilas.
Amiksessa sain mm enkusta, liikasta ja ruotsista nelosen kun vitonen oli paras arvosana.
Ja Matikka oli kolmonen.
Jätin kesken kiusaamisen takia.
Lukiossa meni hyvin myös kun siirryin sinne mut jätin kesken kiusaamisen takia.
Lukiossa ne haukkui mua mm lukihäiriöiseksi idiootiksi joka kuulee väärin kuunnellun ymmärtämisessä(englanti) ja ne piti mua vammaisena vaikka silti oppiaineissa pärjäsin hyvin.
Tämä ei tietänyt hyvää itsetunnolleni kun nuori ja tosi haavoittuva Juha kävi Lukiota joka perustuu tietoisuuteen ja jos et oo tarpeeksi fiksu niin sut nauretaan ulos koko systeemistä.
Tämä aiheutti lopulta sen syrjäytymisen mulla ja kaverisuhteetkin jäi samalla kun erakoiduin.
Tällainen on mun kohtalo.
Mut nykyään oon kyllä vahvempi.
En väitäkään että epäilisit sitä mut on helppo tajuta se kuinka haavoittuvainen olin nuorena.
Tiedolla ja älyllä on myös huonokin puoli jos ihminen liikaa perustaa elämänsä sen varaan ja alkaa dissaamaan sellaisia ihmisiä joilla ei ole älyä tai tietoa tarpeeksi.
Se näkyy ehkä yhteiskunnassa.
Toki voin olla väärässäkin.
Ainakin sen menee niin että vahvemmat syö heikommat.
Köyhyydestä ei voi silti syyttää kokonaan köyhiä koska on paljon tavallisia duunareita jotka ei voi koskaan rikastua vaikka tekis kuinka kovasti duunia koska palkkataso on ALHAINEN.
Ei auta vaikka tekis toista pienipalkkaista duunia niin ei paljoa rikastuisi.
Toki aina talouden hyvällä kunnossapidolla voi yltää "rikkauteenkin".
Mä en oo köyhä, tai en ainakaan rutiköyhä.
Enkä tietääkseni mitenkään tyhmäkään.
jotkut on jopa niin härskejä ja sanoo että köyhyydellä ja tyhmyydellä on tekemistä toistensa kanssa.
En oikein jaksa uskoa tuota.
jos politikoinnista otetaan esille mielipiteeni niin rikkaitten palkkoja kaupunkien ha valtioiden duuneissa tulisi vöhentää koska se on hyvää talouspolitiikkaa koska isot palkat vie paljon rahaa valtion ja kaupungin kassasta.
Matalampi verotussysteemi eikä paljon puhuttu korkea verotus mitä ne nyt puhuu tuol eduskunnas koko ajan.
en sinällään ole itserakas ainakaan koska uskallan "kritisoida" itseäni mutta kritisoinko edes itseäni äskeisessä?
Voi olla kuulkaas vahvuus jos ihminen taistelee kuten minä....
Yhteiskunta jos toimisi kuten minä niin....sitä toivon että kaikki "heikommat" taistelisi lujempaa jäämällä pois yhteiskunnasta ja sairastamalla siinä samalla burn outtia/masennusta niin kyllä tää yhteiskunta toimii aina silti koska on terveitäkin ihmisiä.
On olemassa paljon kait mun kaltaisia ihmisiä.
En ole ainoa.
Mutta taidan olla ainoa rohkea joka kommentoi netissä.....
Mulle on todettu keskivaikea masennus, voimakas ahdistus sekä mm "hankala" luonne mikä selittyy mm estotiloilla, eristäytymisellä yhteiskunnasta ja vaativalla luonteella.
Mulla on myös tää hiton Burn out jota en suosittele kellekään.
Jos mä alan tekeen duunia niin väsyn henkisesti hyvin äkkiä.
mutta jos mä liiku paljoa niin oon onnellisempi ihminen.
Jos mä loikoilen niin pärjään paremmin.
Miksi kannattaisi tehä sellaista josta alan kärsimään henkisesti????
tarkennuksia teille että ette ala epäilemään että oisin koko mies feikki/valehtelija.
Olenhan mä Härkä-Jousimies lol joten valehtelija lol (=
tähän hieman randomia mutta tässä kuuluisia Härkiä ja Jousimiehiä(jotka kaikki vahvoja ja jääräpäisiä omantien kulkijoita)
Katariina Suuri
Paavo Lipponen
Tommy Tabermann
Kari Tapio
Pentti Linkola
Sipe Santapukki
Anna Eriksson(tosi vahva nainen)
Joseph Stalin(maailman toiseksi pahin ihminen, Jousimies mut tää on siis randomia)
Aadolf Hitler(maailman pahin ihminen, härkä)
Kalle Palander(totaalinen "kusipää" omantien kulkijahärkä)
Perttu Kivilaakso
Georges Laraque
Charles Chaplin
mun naapuri jousimies hah
mun naapuri härkäpariskunta
minä JuhaP-Härkä perusmerkki ja Jousimies nouseva merkkini
äitini Eija joka on Jousimies perusmerkiltään
mun kaverit jääkiekkotappelusivuilla joista kaikki jousimiehet omia persoonia, omantien kulkijoita
Kaarle Kustaa ja hänen puolisonsa(Kaarle on Härkä ja puoliso on Jousimies)
Rasmuksen Lauri(Härkä) ja hänen jousimiespuolisonsa Paula Vesala ja siinä on rä'väkkä ja suorasanainen pariskunta jotka eroittuu massasta, omantien kulkijoita kuten vähän kaikki muusikot ja taitelijat onkin
Sami Jauhojärvi
Heikki Harma(Hector)
Viktor Klimenko
Saku Koivu
Jukka Koivu