Hyvä kirjoitus ateismista

sitä samaa teistien hömppää jota on kuultu täällä monesti ennenkin.

Tuo on muutaman kerran palstalla kummitellut. Mutta tuo kirjoituksena lähinnä mieleen jonkin Amerikkalaisen karismaattisen tv-saarnaajan joka on aina oikeassa ja toiset aina väärässä.

http://www.youtube.com/watch?v=ODjrroGgWlo


Käytännössä kukatahansa kykenee luomaan samanlaista roskaa mistä tahansa aiheesta. Sivusto kas kun sulkee pois sellaisten ihmisten näkökannat jotka sisältävät henkimaailmaan uskon. Muttei välttämättä mitään jumalia/jumalaa.

Aika osuva diagnoosi.

''saa kysyä29.5.2009 06:140 SULJE
Mutu
Olen kiinnittänyt joskus samaan huomiota. Se mikä näitä itsestään 3. persoonassa puhuvia henkilöitä on yhdistänyt: hirveä pätemisen tarve, vääristynyt käsitys omasta erinomaisuudesta, jatkuva show päällä huomion saamiseksi, ihailevat itseään ja omaa esiintymistapaansa

Lieneekö sitten kyse jostain huomionhakuisesta pershäröstä vai ihan narsismista, enpä tiedä.''

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8180382#comment-38081438-view

Vaikka autismilla ja ateismilla olisikin jokin korrelaatio, on tuo kirjoitus suurelta osalta täyttä hömppää. Tässä hyvä esimerkki:
"Ateismin kolme muotoa ovat humanismi, nihilismi ja satanismi. "

Vaikka Ranskan vallankumouksessa ja kommunismin kumouksissa ateistinen kokeilu johti varilöylyihin niin nyt kolmannella kerralla se onnistuu verettömästi.
Onhan se toverit varma!
Ei muuta jumalaa kuin kansa kaikkivaltias.

Näin autismin muotoa, Aspergeria, potevana olen pakotettu kommentoimaan.

Ensimmäinen selkeä virhe kirjoituksessa on Dawkinsin perään lähteminen ja hänen väittämisensä autistiseksi. Sillä onko Dawkinsilla jonkin asteinen autismi ei ole mitään tekemistä hänen argumenttiensa validiteetin kanssa. Samaan tapaan kuin ateistien argumentteihin ei vaikuta heidän rotunsa, rahatilanteensa tai mikään muukaan. Dawkinsin mielipide siitä että "miksi"-kysymykset ovat mielettömiä on näet ihan validi, niihin on mahdotonta löytää minkäänlaista lopullista vastausta, oli jumalaa tai ei. Ihan tosissaan, miten se että on jokin "jumala" kertoo mitään mistään? Ainut mitä sillä saadaan aikaan on se että mitä tahansa tapahtuu on se aina tämän "jumalan" tahdon mukaista. Mielestäni tämä ei ole mitenkään hirvittävän rakentava lähestymistapa minkään kysymyksen ratkaisemiseksi.

Toinen selkeä virhe on oletus siitä etteikö ateisteilla olisi hengellisyyden tajua. Itse olen tässä viime aikoina kokenut jos jonkinlaisia hengellisiä kokemuksia joita suunnasta jos toisesta väitetään uskonnollisiksi. Mutta se olisi minulle noiden kokemusten rankkaa aliarvioimista. Edelleen, se että vain toteasin jonkin "jumalan" vaikuttavan taustalla ei kertoisi minulle mitään noiden kokemusten todellisesta luonteesta. Olisin suoraan älyllisesti epärehellinen jos laittaisin niihin jonkun spesifin uskonnon leiman. Ja tämä on se syy miksi ateistit pitävät uskontoa mielisairautena. Uskonnollisen uskon omaavat väittävät tietoa silloin kuin heillä ei sitä ole ja se sitten johtaa ongelmiin todellisuuden kanssa. Kuten kirjoituksessa mainitaan:

"Ollakseen mielekäs, maailmankatsomuksen tulee olla johdonmukaisesti sovellettavissa elämään. Se tarkoittaa, että maailmankatsomuksen täytyy olla johdonmukaisesti sovellettavissa kaikkiin tieteen ja myös taiteen aloihin. "

Uskonnollinen usko ei IKINÄ ole sovellettavissa tieteeseen. Miten se voisikaan olla? Tiede pyrkii hankkimaan uutta tietoa, uskonto taasen johdonmukaisesti kieltäytyy siitä. Eli uskonto epäonnistuu jopa uskovien omissa vaatimuksissa sille. Silti he kannattavat kyseistä ajattelumallia, tämä on psykopatiaa.

Kolmannekseen, kirjoittaja luulee ymmärtävänsä Sartrea. Hän väittää että Sartren ajattelu olisi jäänyt vähän kesken kun hän ei hyppääkkään "epätoivon kuiluun". Mutta kirjoittaja ei tässä nyt tajua sitä, että miksi hyppäisi? Miksi kukaan haluaisi olla vapaaehtoisesti epätoivoinen? Toisin kuin kirjoittaja haluaa niin ateismi ei automaattisesti johda epätoivoon. Se johtaa vapauteen. Vapauteen elää niinkuin haluaa, ilman syntiä, ilman pelkoa, ilman epätoivoa. Kuten kirjoituksessa sanotaan, Sartre kehottaa elämään ikään kuin alkuperä, tarkoitus, päämäärä ja moraali olisivat olemassa.

Miksi Sartre sanoo näin? Eikö tämä ole älyllistä epärehellisyyttä? Miksi ei vaivuta epätoivoon? Noh, yksinkertaisesti siitä syystä että niin uskovatkin tekevät. Uskovat elävät elämäänsä ikäänkuin alkuperä, tarkoitus, päämäärä ja moraali olisivat olemassa ja se toimii heille ja yhteiskunnalle varsin hyvin. Ei ole mitään syytä mikseivät ateistit voisi elää samalla tavalla. Ateistinen maailmankuva on yleensä myös varsin tieteellinen. Sartren suosittelemaa mallia elää tukevat myös monet tieteelliset havainnot. Altruismi ja yhteistyö ovat nykyisten evolutiivisten mallien mukaan varsin suuria etuja. Ja koska yhteistä tarkoitusta tarvitaan yhteistyön pohjaksi tulee ihmisten omaksua kanta jossa nähdään yhteinen tarkoitus.

Minulle tuo tarkoitus on tiedon lisääminen. Niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla. Tieto mahdollistaa yhteiskunnan paremman toimimisen ja luo pohjan tuleville saavutuksillemme. Avaruusmatkailua, ulottuvuuksien välistä siirtymistä, transhumanismia, mitä vaan. Varmaa on vain se että tulevaisuus tulee olemaan parempi vain silloin kun tiedämme maailmasta enemmän. En yksinkertaisesti näe miten uskonto, joka pyrkii uuden tiedon johdonmukaiseen hylkäämiseen, voisi auttaa tässä.

Loppuun lainaus Spawnista:"Miksi, miksi, miksi? Ihmiset ovat aina pakkomielteisiä kysyessään "miksi?" eivätkä huomaa sitä että "Miten?" on paljon mielenkiintoisempaa" -The Violator

http://www.youtube.com/watch?v=tysZObbs4Yo