Miksi maataloustuesta availlaan keskustan palstalla?

Siksikö, että keskustaliberaalinen ryhmä EU,ssa haluaisi luopua tukisysteemistä?

Maanviljelijät myös haluaisivat, että ei tarvitsisi käydä sitä paperisotaa ja saisivat tulonsa ilman tukisysteemiä.

Siis menkää vaikka demarien palstalle valittamaan niistä tukijaisita sillä se on oikeampi osoite.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskustahan toimii kotimaassakin aktiivisesti saadakseen maataloustuet poistettua. Eduskunnassakin keskustan ryhmä suorastaan taputti kun kuuli hallituksen leikkaavan myös maataloustuesta. Hyvä että eivät seisaalleen nousseet ja kunniaa tehneet!

Tiedättekö missä meillä on menty pieleen? Monessa muussa maassa mm Ranskassa ja Saksassa oma maatalous on kaikkien asia, kansallinen asia. Meillä valitettavasti on käynyt niin että maatalous on keskustan asia. Näin se on alttiina poliitiiselle pelille ja sitä ei katsota samalla tavalla kansalliseksi asiaksi. Olisi aikanaan 50- ja 60-luvuilla maanviljelijöiden edustajien pitänyt olla kaukaa viisaita ja ei olisi saanut leimautua niin leimallisesti yhden puolueen kannattajiksi eikä olisi saanut niin sitoutua yhteen puolueeseen.

Nyt se on aika vaikeaa ja maanviljelijöiden puolelta harrastettu vastakkainasettelu ei edistä asiaa. Tämä näkyy erittäin selvästi siinä että kun "oma" keskustalainen ministeri tai hallitus töpeksii ja jopa leikkaa tukia niin ollaan kuin k..si sukassa. Mutta annas olla jos ministerinä on jonkun muun puolueen edustaja. Hirvittävä älämölö vaikka mitään suuria virheitä ei ole tehty.

Äänestä

Nythän tosiaan kun on menossa 2014 alkavan uuden ohjelmakauden tukineuvottelut niin tukien poistoa tavoitteleva keskusta on tosiaan ohjeistanut maatalousministeri Koskisen neuvotteluissa kannattamaan kaikkien tukien poistoa ja tarvittaessa poistamaan yksipuolisesti tuet Suomesta?

Kuten keskustaliberaalinen ryhmä EUssa pyrkii tekemään.

Äänestä

Varsinkin katteettomat kansalliset tuet on keskustalaisille myrkky, moni keskustalainen ei nosta niitä vaikka saisi. Keskustalta jyrkkä ei maataloustuille, mitä nopeammin poistetaan, sen nopeammin saadaan Suomesta kilpailukykyinen ja veroja laskettua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustalainen.. kirjoitti:

Siksikö, että keskustaliberaalinen ryhmä EU,ssa haluaisi luopua tukisysteemistä?

Maanviljelijät myös haluaisivat, että ei tarvitsisi käydä sitä paperisotaa ja saisivat tulonsa ilman tukisysteemiä.

Siis menkää vaikka demarien palstalle valittamaan niistä tukijaisita sillä se on oikeampi osoite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu