Ei järjettömyyttä järjellä saavuteta.

Osaamista ei tarvita, joten kirjanoppineet opettelivat Raamattunsa oikeastaan turhaan, joskaan sinällään ei mikään ole turhaa, ei varsinkaan purjehtiminen. Toisille ihmisille siitä ei kuitenkaan ole mitään iloa. Päin vastoin haittaa.

Kun Raamatussa jotain väitetään ja sinä järjelläsi uskot siinä jotakin väitetyn, niin samalla syntyi mieleesi tuote nimeltä mielikuva.

Järki parka
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joskus pohdin täällä tuota hihhuli kesitasta, se raukka ihan tosissaan uskoo tuohon Raamattuunsa ja siihen teatteriesitykseen mitä hän on "Raamatuita" käsikirjoituksen mukaan toteuttamassa.

Siis aikuinen, kouluja käynyt oppinut älykkö, lukee Raamattua kuin Tupu Hupu ja Lupu sudenpentujen käsikirjaa.

Hän ei tietenkään tee sitä tahallaan, mutta näin ulkopuolisena se näyttää jotenkin Jumalan aliarvioimiselta, että mukamas Jumala olisi niin tyhmä, että pelleilisi ja arpaa heittelisi ihmiskohtaloilla.

Ei kesitas ainoa hihhuli täällä ole, mutta näkyvin ja varmaan lajissaan osaavin. Reppana, en osaa muuta sanoa hänestä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järki parka kirjoitti:

Osaamista ei tarvita, joten kirjanoppineet opettelivat Raamattunsa oikeastaan turhaan, joskaan sinällään ei mikään ole turhaa, ei varsinkaan purjehtiminen. Toisille ihmisille siitä ei kuitenkaan ole mitään iloa. Päin vastoin haittaa.

Kun Raamatussa jotain väitetään ja sinä järjelläsi uskot siinä jotakin väitetyn, niin samalla syntyi mieleesi tuote nimeltä mielikuva.

Järki parka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu