Olen monasti miettinyt, miten pienillä asioilla voi vaikuttaa aika paljon lähialueen asioihin.
Esim. kaupassa käynti. Käy aina kun se on mahdollista paikallisten yrittäjien luona ostoksilla. Miksi syytää rahat samoista esineistä valtakunnalissille ketjuille tai jopa ulkomaisille. Sama asia koskee palveluita. Kankaanpäästä löytyy palveluja jo melkein joka lähtöön. On rakentajia, autoilijoita, liikennöitsijöitä, katsastuspalveluja, maatalous/rautakauppoja,ruoka ravintoloja, siivousliikkeitä ja paljon erikoisliikkeitä ym. erikoispalveluja.
Kunnon paikallinen yksityinen ruokakauppa olisi vielä hyvä (vrt. Pickn Pay Porissa).
Kun ostat ruokaa, osta jos mahdollista paikallista lähiruokaa. Tai ainakin paikkakunnalla valmistettua (tarkoitan Kankaanpäähän veronsa maksava yritys) ,ellei tämä joillain tuotteilla onnistu, osta ainakin lähialueella tuotettua ( esim. Satamaito ym ). Tai sitten viimeiseksi ainakin suomalaista/Suomessa valmistettua ruokaa.
Näin jos kaikki tekevät, uskon tilanteen paikkakunnan elinkeino ja yritys rintamalla parantuvan.
Miksi rikastuttaa pörsiiyhtiöitä ja antaa verorahojen valua ulkomaille ja sijoittajien taskuun.
Lopuksi toivon nyt valituilta valtuutetuilta sitä "hehkutettua yhteistyötä" yli puoluerajojen paikkakunnan parhaaksi , sitä tulevana aikana tarvitaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Totta joka sana.
Ideana hyvä mutta miksi joka paikassa on kankaanpää lisä, melkein joka tuote maksaa täällä enemmän kuin porissa. Jotkut tuotteet vaan muutaman % kalliimpaa toisissa 50% kpää lisää...
Vain kankoonpeeläinen on niin fiksu, että ajaa sata kilometriä ostaakseen Porista kahdeksalla eurolla tavaran, joka maksaa Kankoonpeessä kympin. Sitten mennään torille syömään säästyneellä kahdella eurolla mustoo makkaroo.
Muuten kyllä ihan asiapuhetta mutta Pentti Korpelaa tai Tarvikepistettä en kyllä suosittele kenellekkään.
Pentti esim. myynyt semmosia momenttiavaimia että pultit naksuu poikki.
Tarvikepiste taas tilannut vääriä osia eikä ota niitä takasin.
Saattaahan se tietysti olla että ovat sittemmin parantaneet tapansa mutta kertoo paljon kyseisten yrittäjien moraalista. Voitot maksimoidaan ja itselle mersu pihaan, aivan sama kuinka suurta vahinkoa asiakkaat kärsivät väärän tai epäkurantin tavaran vuoksi.
Pienessä konjakkipieruissa on sitten mukava takan ääressä hokea itselleen "yrittäjät tämän maan pystyssä pitävät".
täällä joku kirjoittaa kuinka kannattaa syödä sen ja sen valmistajan ruokaa, kyllä minä syön sitä mikä parhaalta maistuu,en mieti siinä valmistusketjua enkä maata.
Olisi kyllä järkevää käyttää niitten liikkeitten palveluja jotka maksavat verot Kankaanpäähän.
Ei sitä lähiruokaa monestikkaan ole mahdollista saada näistä isoista ketjuista, ne ei ota edes myyntiin pienten paikallisten tuottajien ruokaa.
Mitä muihin yrittäjiin tulee, niin Kpäässä on aika omituinen ilmiö näiden yrittäjien kanssa, on paljon yrittäjiä, jotka ei ota töitä vaan mieluimmin hepalehtaa jossain baareissa aikaansa kuluttamassa. Rakennuspuolella varsinkin on aika kummaa sakkia, ei ole minkäänlaista ammattiylpeyttä, että edes yritettäisiin tehdä työ hyvin. On vaan kauhea kiire jonnekin ja äkkiä tehdään valmista, vaikka maksaisin mieluusti juuri siitä hyvästä työstä vähän ekstraakin.
Paikallisista pienistä liikkeistä vielä sen verran, että hellittäkää hiukan, kun se asiakas kävelee ovesta sisään, ei tarvitse koko ajan hengittää ja puhua niskaan, jos asiakas on selvästi ilmoittanut ensin katselevansa tuotteita. Siinä tulee aika ahdistava olo sille asiakkaalle ja loppujen lopuksi se asiakas kävelee samantien ulos. Ja menee sinne Poriin isoon kauppakeskukseen, jossa voi rauhassa vertailla ja miettiä, mitä haluaa ostaa.