Uskon että maailmassa kaikki ihmiset haluaisivat elää onnellista elämää. Mitä on onnellisuus? Miten sen voi saavuttaa ja mitä sitten kun sen saavuttaa, eikö siihen kyllästy? Uskon että ihmisen on täällä maan päällä mahdollista aloittaa onnellinen elämä, joka loppua kohden muuttuu yhä onnellisemmaksi ja paremmaksi.
Yleisesti puhutaan että raha, terveys, perhe, lapset ja pitkä ikä tuovat onnellisuuden. Uskon myös tähän, omistanhan kaksi ihanaa lasta ja ihanan vaimon. Rahaakin minulla on keskiverto ihmistä enemmän hyvän työn lisäksi. Nämä asiat ovat ulkoisia asioita joita muut ihmiset näkee, mutta uskon että todellinen onnellisuus tulee aivan jostain muualta riippumasta näistä yleisistä onnellisuuden tuojista.
Lähden pohtimaan onnellisuutta ajatuksella miksi ihminen ei ole onnellinen. Rauhattomuus, jännittäminen, kateus, riidat, viha, mustasukkaisuus yms. siis kaikki ihmisessä asuva paha estävät onnellisuutta. Jos tilalla olisi rakkautta, iloa, rauhaa, ystävällisyyttä, uskollisuus, itsensähillitsemistä yms. olisivat ihmiset onnellisia. Yksinkertaisesti ajateltuna paha tulee saada pois ja tilalle tulee saada hyvää. Yksinkertaista, mutta tarvitseeko sen olla monimutkaista?
Olen aloittanut tämän tien ja havainnut, että se tuottaa tulosta. Tästä ei tiedä kukaan muu kuin sinä joka luet tätä ja minä ja Jumala. Niin, uskon Jumalaan ja uskon että ilman uskoa tämä ei olisikaan mahdollista. En aio asiasta kertoa kenellekkään, vaan uskon että työn tulokset puhuvat oikean ajan tullen puolestaan. Se että kirjoitan tätä ja saat minusta tietää anonyymisti on tietynlainen purkuventtiili tuuletukseen sisälläni, että tämä todellakin toimii!
Tämä työ tapahtuu tilanteissa jossa huomaan itsessäni olevan pahuuden tulevan onnellisuuden tielle. Se on niissä arkipäiväisissä tilanteissa, jossa olen yksin ja joissa kukaan ei sitä huomaa. Siellä punnitaan uskollisuuteni Jumalaa ja tätä ajattelumallia kohtaan. Raamatussa puhutaan paljon tämän aiheen ympäriltä ja ajatukseni pohjautuvatkin suoraan sinne.
Maailmassa luetaan paljon raamattua ja moni uskonlahko noudattaa raamatun oppeja. Maailmassa on paljon ohjeita ja määräyksiä joita ihmiset vaihtelevasti noudattavat. Suurin ongelma vain on, että ohjeiden takana olevaa henkeä ja ajatusta ei tajuta, eikä edes haluta ymmärtää. Ihmisessä oleva pahuus on niin suurta, että ohjeet muokkaantuvat ihmisille sopivaksi elää.
Olen kiitollinen että juuri minä olen saanut onnellisuuden avaimen käyttööni ja suuri kaipuuni on saada tehtyä sitä hiljaista ja vaativaa työtä sisälläni Jumalan avulla ja tulla yhä onnellisemmaksi.
Onnellisen elämän avaimet
1
160
Vastaukset 1
- herra & hottentotti
Niinpä, sanoo niinpä. Maailmassa lasketaan olevat 900.000.000 (yhdeksänsataamiljoonaa) ihmistä, jotka joutuvat sinnittelemään 1$ päivätulolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521050
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113994Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust42961Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7854- 89806
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3674Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it189629Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25627- 73607
- 57593