Miksi ruotsinkieliset vaikenevat pakkoruotsista?

Kaksi vuotta sitten Ylen tutkimuksen mukaan jo 40% suomenruotsalaisista haluaisi luopua muiden kieliryhmien pakkoruotsista?

Miksei tämän ryhmän ääni näy RKP:n ja folktingetin politiikassa? Tämän jälkeenhän nämä ruotsinkielisten etujärjestöt verkostoineen ovat ottaneet vahvasti kantaa pakkoruotsin puolesta.

Siis jouluna 2010 kirjoitettiin:

Keskustelu ns. pakkoruotsista on saamassa uutta suuntaa, kun liki 40 prosenttia suomenruotsalaisistakin on valmiita luopumaan pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta. Samaan aikaan myös RKP:n johdossa on alettu epäröidä pakkoruotsin tarpeellisuutta. Puolueen varapuheenjohtaja Nils Torvalds olisi valmis kuoppaamaan koko pakkoruotsin.

- Yksinkertainen totuus on, ettei nykyinen järjestelmä toimi, Torvalds sanoo.

Hänen mukaansa nykyisenkaltainen pakkoruotsi ei auta ruotsinkielisiä, koska tarvittavia palveluja ei kuitenkaan pystytä tarjoamaan ruotsiksi.

- Suomenkielisissä kouluissa ei opita kunnolla ruotsia emmekä saa ruotsiksi niitä palveluja, joihin meillä on oikeus, Torvalds sanoo.

Torvaldsin mielestä pakollista kouluopetusta tärkeämpää olisi taata palvelujen saatavuus. Hän arvioi, että myös Ylen kyselyssä näkyy kaksikielisillä alueilla asuvien suomenruotsalaisten arkipäivä.

- Suurin osa niistä, jotka ovat valmiita luopumaan ruotsin kielen opetuksesta, asuvat ruuhka-Suomessa. He näkevät, ettei nykyinen systeemi toimi.

http://yle.fi/uutiset/pakkoruotsi_repii_jo_rkptakin/2239156
581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisi aika puhua kirjoitti :"Kaksi vuotta sitten Ylen tutkimuksen mukaan jo 40% suomenruotsalaisista haluaisi luopua muiden kieliryhmien pakkoruotsista?

Miksei tämän ryhmän ääni näy RKP:n ja folktingetin politiikassa? Tämän jälkeenhän nämä ruotsinkielisten etujärjestöt verkostoineen ovat ottaneet vahvasti kantaa pakkoruotsin puolesta."


Jos kyse olisi pelkästään ruotsin kielen pakollisuuden poistamisesta suomenkielisiltä koululaisilta, niin uskon, että tuo noin periaatetasolla saisi varsin paljon kannatusta ruotsinkielisellä puolella. Mutta tämä kokonaisuus on melkoinen vyyhti, johon sisältyy ruotsinkielisen väestön suomenkielisestä väestöstä poikkeava käsitys suomalaisen kulttuurin sisällöstä ja suomalaisesta identiteetistä. Kyse on myös rahasta ja vallasta, sekä siitä, että pieni vähemmistö varsin ymmärrettävistä syistä pelkää jokaisen muutoksen heikentävän omaa asemaansa. Ensin lopetetaan pakkoruotsi, sitten menee kaksikielisyys, ja lopulta ruotsinkielisen väestön omalla kielellään saamat palvelut näivettyvät kokonaan. Tätä kehitystä ruotsinkieliset pelkäävät, ja tämän voin kyllä ymmärtää.

Mutta tilanne on kuitenkin sellainen, että hyvin huomattava enemmistö suomalaisista vastustaa selkeästi pakkoruotsia. Tuon systeemin ylläpiäminen synnyttää katkeruutta ja vihaa ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä vähemmistöämme kohtaan. Kaksikielistä Suomea kannatti vielä kymmenisen vuotta sitten noin 3/4 suomalaisista, nyt yksikielisyyden kannattajia on jo enemmän kuin kaksikielisyyden. Väitän, että suurin syy tuohon kehitykseen on ollut katkeroituminen siihen, ettei kansan suuren enemmistön ääni kuulu Suomen kielipolitiikassa. En usko, että pakkoruotsin poistaminen palauttaisi Suomea mihinkään idylliseen tilaan, mutta kyllä asiat muuttuisivat pari pykälää nykyistä normaalimmaksi.

Äänestä

Totta

Äänestä

Torvalds siis toteaa. että juuri Pohjanmaan surut ylläpitävät suomalaisten pakkoruotsitusta!

Mitä hemmettiä se heille kuuluu, mitä kieliä suomalaiset muualla Suomessa lukevat?

Äänestä
  • Här i Närpes pratar vi helst svenska och samtidigt skiter vi i både tvångsfinskan och tvångssvenskan, fuck them all :D

    Äänestä

Mitä vttua? Surulauma voi palvella itse itseään, niin paljon kuin lystää. Että näillä saatanan vajakeilla on naamaa yhdistää palvelut ja kieliopinnot keskenään. Ei per.. Palvelut voidaan suorittaa vaikka Ruotsista palkatuilla tulkeilla. Muumisössötys täytyy poistaa kokonaan suomenkielisten opinnoista. Tällä käenpojalla ei ole pienintäkään oikeutta olla vaikuttamassa suomenkielisen elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisi aika puhua kirjoitti:

Kaksi vuotta sitten Ylen tutkimuksen mukaan jo 40% suomenruotsalaisista haluaisi luopua muiden kieliryhmien pakkoruotsista?

Miksei tämän ryhmän ääni näy RKP:n ja folktingetin politiikassa? Tämän jälkeenhän nämä ruotsinkielisten etujärjestöt verkostoineen ovat ottaneet vahvasti kantaa pakkoruotsin puolesta.

Siis jouluna 2010 kirjoitettiin:

Keskustelu ns. pakkoruotsista on saamassa uutta suuntaa, kun liki 40 prosenttia suomenruotsalaisistakin on valmiita luopumaan pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta. Samaan aikaan myös RKP:n johdossa on alettu epäröidä pakkoruotsin tarpeellisuutta. Puolueen varapuheenjohtaja Nils Torvalds olisi valmis kuoppaamaan koko pakkoruotsin.

- Yksinkertainen totuus on, ettei nykyinen järjestelmä toimi, Torvalds sanoo.

Hänen mukaansa nykyisenkaltainen pakkoruotsi ei auta ruotsinkielisiä, koska tarvittavia palveluja ei kuitenkaan pystytä tarjoamaan ruotsiksi.

- Suomenkielisissä kouluissa ei opita kunnolla ruotsia emmekä saa ruotsiksi niitä palveluja, joihin meillä on oikeus, Torvalds sanoo.

Torvaldsin mielestä pakollista kouluopetusta tärkeämpää olisi taata palvelujen saatavuus. Hän arvioi, että myös Ylen kyselyssä näkyy kaksikielisillä alueilla asuvien suomenruotsalaisten arkipäivä.

- Suurin osa niistä, jotka ovat valmiita luopumaan ruotsin kielen opetuksesta, asuvat ruuhka-Suomessa. He näkevät, ettei nykyinen systeemi toimi.

http://yle.fi/uutiset/pakkoruotsi_repii_jo_rkptakin/2239156

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu