Rakas vitun päiväkirja

Room of requirement

Hyvää torsta päivää. Olen pohjimmiltani ihan ok onnelline.
Mut nyt alkaa ottalohkosta kasvaa kyrpä ja kädet puristuu nyrkkiin.
Työaikani viikolla yleensä on niin perseestä revittyä, että jos mikään.
Lisäksi työnantaja pommittelee viesteillä ja soitoilla lähinnä koskien työkeikkoja ja huomiointijuttuja. Teen siis osa-aikaisesti paskaduunia ennen kuin aloitan kk-opiskeluni. Olen nyt odottanut pääsykokeita ja nyt olen odottanut sitä kirjelappusta jossa varmaan lukee selvällä suomenkielellä isolla, että et pässyt kouluun koska olet älykkyydeltäsi heikko ja ja joudut jatkamaan paskatyötäsi paskalla aikataululla ja pomosi soittelee puhelimestakin akun loppuun. Hyvää helvetin alkavaa joulua. Joo ja joulukin on jo ovella ja veronpalautuksetkin menee suoraan tililtä meijän yhteiseen "puuhakassaan" jonka laati toinen puoliskoni. Joka alkuparisuhteen aikana huiteli muiden naisten kanssa ja kun vasta ruvettiin sitten seurusteleemaan niin nythän se sitten on uskollinen, mutta koko ajan töissä. MIHIN VITTUUN TARVITAAN YHTEISTÄ KASSAA JOS TOINEN ON KOKOAJAN TÖISSÄ.

Jep tämänhän piti olla päiväkirja osa yksi torstai päivä, mutta kun vauhtiin päästiin niin vedetääs sitten loppuun. Istun tällä hetkellä yksin laimean halpiskahvista keitetyn kupposen äärellä ja kiroitan tätä koska päätin tänään purkaa pautoutumat. Vaikee näitäkin kirjottaa kun tämä kahvi pistää ramppaamaan koko ajan vessassa.

Eli yhteen veto kaikesta: Odotan koko ajan vain parempaa. Oli kyseessä parisuhde, koulu tai työ. Nyt loppu odottaminen. Hoidan tän päiväisen työn pois alta eli menen korjaamaan kouluun vähän paikkoja ja sitten vähän piristän kämppääni siivoomalla kokopaskan kun se toinen puoliskoni on reusissa kaskummaa töiden puolesta. Sitten ostan ison läjän roskaruokaa ja pistän sepelvaltimon vinkumaan ja aijon ajaa kauppaan ilma turvavyötä. Tietenkin sujautan sen nopeasti kiinni kun poliisit tulevat vastaan. Sitten pistän luurini kiinni ja menen sohvalle nauttimaan rauhassa olosta.

Alan boikotoimaan iltalehteä koska siellä on vain mustia uutisia ja politiikka paskaa, eikä ikinä tarpeeksi hauskoja eläinvideoita. Mitä hauskaa on siinä, että pesurkarhu erehtyy rakastumaan kissaan. OLISKO SE HAUSKAA JOS SINÄ IHMINEN EREHDYT RAKASTUMAAN GORILLAAN.

Mun auto on aina rikki. Se on taas rikki. Se on sitäpaitsi ruma ja siinä on vitun tyhmä rekkari. Bensa on liian kallista enkä omista pyörää. Kallis.
Mun parvekemaisemakin on tällähetkellä ruma. MISSÄ VITUSSA SE VALKEA TALVI ON.

Jos vain olisin rohkeampi ja vahvempi ottaisin irtioton kaikesta edellämainitusta, mutta en näe sen ratkaisevan pulmaa kuin yhdeksi huuruiseksi vklopuksi jolloin sunnuntai ahdistuksissaan kaipaisi tuttua ja turvallista miljöötä että maikkua.

Viela kerran. Rakas päiväkirja. I'm totally fed up.

1

241

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      741
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe