Tästä syystä lapsia ei tule tehdä teininä!!

olenhuomannut..

Täyttä POTASKAA väittää, että teiniäidit/-isät olisivat yhtä hyviä vanhempia kuin aikuisina lapsensa tehneet:

1. Teinit ovat köyhiä, ja joutuvat todennäköisesti turvautumaan omiin vanhempiinsa tai sossun tukiin. Ts. elättävät lapsensa toisten rahoilla.

2. Teininä solmitut parisuhteet kestävät heikommin, kuin aikuiset parisuhteet. Lapsella tulisi siis pahimmassa tapauksessa olemaan useita häilyviä suhteita vanhempien vaihtuviin kumppaneihin.

3. Teinivanhemmat hoidattavat lapsiaan usein muilla, omilla vanhemmillaan tai tuttavillaan, ja laittavat lapsensa myös aikaisemmin päiväkotiin, kuin muut vanhemmat. Näin ollen lapsi ei saa turvallista kasvuympäristöä, vaan epämääräistä riepottelua sinne tänne.

4. Myytti siitä, että teinivanhemmat jaksavat leikkiä lastensa kanssa (ja ylipäätään hoitaa heitä) enemmän kuin aikuiset vanhemmat, on todellakin pelkkä myytti. Teinit valittavat väsymystään koko ajan. Heillä on useammin myös tunne-elämän säröihin liittyvää uupumusta.

5. Teinivanhemmat saavat kantaakseen ikävää "huonomman luokan" leimaa.

6. Miten opettaa lapselle arvoja, kun omat arvotkaan eivät ole vielä vakiintuneet?

7. Teinivanhemmat, etenkin teiniäidit, jäävät usein pysyvästi huonompaan sosioekonomiseen luokkaan. Harvoin siis kouluttautuvat esim. akateemisesti.

terv. asiaa sivusta seurannut

26

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • giglin1

      Mä olin 18 ku sain tyttöni, nyt minä 19 ja lapseni 2kk. Voin nyt siis vähä kommentoida näihin sun väittämiin.
      1. Elätän lapseni toisten rahoilla? No sä voit sen niin ajatella jos nostan tukia tililtäni. Minä olen yksinhuoltaja, ja siis ihan täysin minusta riippumattomista syistä (lapsi oli suunniteltu, poikaystävä ei sitten lasta enään halunnutkaan kun olinkin raskaana). Jotenka minun on hankala käydä töissä (:

      2. Tässä nyt sivusta "aikuisia" seuranneena, voin vain ihmetellä että millasten ihmisten kanssa sinä olet tekemisissä, koska ainakin mitä minä olen nähnyt niin kyllä ne "aikuisetkin" ihmiset osaavat pelleillä suhteillaan, ihan siinä missä teinitkin. Ja minä tulin jätetyksi tammikuussa, ja siitä asti olen ollut yksin. Ja nyt kun lapseni on syntynyt, olen vielä vahvemmin sitä mieltä etten tähän miestä vielä pitkään aikaan halua.

      3. Ensimmäisessä kohdassa sanoit että teinivanhemmat maksavat kaiken toisten rahoilla. Ja nyt sanot että laittavat päiväkotiin aikasemmin ja lapsi ei saa turvallista kasvuympäristöä :D mahtaisikohan pidemmän päälle tämä töihin lähtö johtua vaikka siitä että kun on painostusta että maksetaan kaikki muiden rahoilla?? Ja toiseks, minä en ainakaan ole laittamassa tyttöäni päiväkotiin, en kolmeen vuoteen (: Ja monen muunkin tiedän jotka eivät laita. Että se siitä väittämästä. Niin ja en todellakaan laittaisi lastani hoitoon kuin minun vanhemmilleni, en tosiaan kellekkään tutulle.

      4. Mä oon ainaki jaksanu hoitaa hyvin mun tyttöä, enkä valita koko ajan väsymystä, vaikka väsynyt tottakai olen välillä, mutta se hoituu sillä kun nukkuu päivällä vauvan kanssa (: Ja minulla ei ole tunne-elämän säröjä, sain käsiteltyä kaikki asiat raskauden aikana (:

      5. Mua ei haittaa jos jotkut ajattelee että olen "huonompaa luokkaa". En tosiaan ymmärrä millä tavalla olen huonompi koska olen nuorena saanut lapsen.

      6.Ei ole omat arvot vakiintunut? Senhän sinä tiedätkin (:

      7. On niitä muitakin jotka ei kouluttaudu akateemisesti, kuin teini-äidit. Ja minulla on kyllä vielä monta vuotta aikaa opiskella vaikka ja mitä (:

      • jokuvitunmanneturust

        kuonos kii, teiniäidit perseestä

      • giglin1
        jokuvitunmanneturust kirjoitti:

        kuonos kii, teiniäidit perseestä

        On se kypsää käytöstä. Ja sitten sanotaan että me ollaan huonoja äitejä. Ainaki osaan käyttäytyy ja kasvattaa lapseni toisenlaiseksi ku tuollainen alhaisen käytöksen omaava ihminen.

      • jokuvitunmanneturust
        giglin1 kirjoitti:

        On se kypsää käytöstä. Ja sitten sanotaan että me ollaan huonoja äitejä. Ainaki osaan käyttäytyy ja kasvattaa lapseni toisenlaiseksi ku tuollainen alhaisen käytöksen omaava ihminen.

        älä häpäise ihmisiä, hieno laji

      • 4357tbe

        Totta joka sana

      • Miksi?

        Sorppa vaan, mutta teininä saadut lapset eivät koskaan ole suunniteltuja. Asiaa ei ole ajateltu loppuun asti, resursseja ei ole olemassa, mutta se lapsi on vaan siihen saatava.

        No, eipä tarvitse käydä töissä tai koulussa kun lapsen vuoksi "et pysty". Hyvin hoidettu homma kotiin. Lapsiparka. Ja kyllä, muiden rahoilla elätettävä.

        Teinivanhemmat säälittävät ja lapsille olisi toivonut parempaa. Mutta turha katua kun on jo housuissa, hinnan maksaa loppupeleissä lapsi.

    • Elsa Linnea

      Tää on niin totta!

    • oma mielipide

      1. teinivanhemmat eivät ole ainuita ihmisiä jotka elättävät lapsensa ja itsensä valtionrahoilla...on myös niitä "laiskoja" ihmisiä jotka eivät jaksa kouluttautua tai mennä töihin, koska nykypäivänä tyttömät saavat tarpeeksi rahaa elämiseen.

      2.Eivät kaikki vanhempana solmitutkaan suhteet aina kestä.

      3. Jokaisella on se oma syy miksi laittaa se lapsi hoitoon aikaisin, joillekin se on mukavuus asia toisille rahallisista syistä...nämä asiat eivät katso ikää. Joku vie mummolle hoitoon usemmani kuin toinen, ei se tee ihmisestä huonoa vanhempaa.

      4. Jokainen jaksaa niin paljon kuin jaksaa, ne jotka tykkää valittaa väsymystä tekee sitä ihan joka tapauksessa oli sitten sitä ikää se 17v tai 30v.

      5. Kuka sen hunomman leiman antaa niille teinivanhemille? Ne paremmat vanhemmat ne niin sanotut aikuiset?

      6. Joillakin aikuisilla ei edes ole arvoja joita opettaa lapsilleen tai sitten ne ovat sellaisia että niitä ei edes saisi lapselle opettaa.

      7. Se on ihan ihmisestä kiinni kuinka korkeasti kouluttautuu, ei se ikää siihen vaikuta.

    • todistaja2

      Kyllä se on niin että monet teinit elättävät itsensä hyvin itsekkin. itselläni tuttu pariskunta 17 ja 19-vuotta ja pieni lapsi. isä 19 käy töissä ja saa hyvää palkkaa. äiti kotona pitämässä välivuotta koulusta ja sen jälkeen opiskelemaan.

      • vierailia 8)

        Eikö kaikkein tärkeintä ole, että lapsi saisi lämpimän kodin ja äidin? Mikä siinä iässä on? Oma äitini on yli 40 ja hänellä on 3 vuotias lapsi ja usein väsynyt työkiireiden ja muun elämän ohella ja ikäkin painaa, mutta silti hoitaa kunnolla lapsensa. Minä olen 19 vuotta, vakityössä, pienenlapsen äiti, valmistunut koulusta oma asunto jossa lapsella on hyvä elää.. Fakta on että väsyy mutta se on sen arvoista. Miettikääpä te 30 niin aikuiset, että teillä tulee kiire tehdä lapsia ja paineet siitä "mitä jos en saakkaan lapsia" jos ei ensinmäisellä tärppää! Minä sain keskenmenon ja se on pelottavaa kun menettää oman pienen enkelin, nousin pystyyn vain koska ajattelin että onneksi on vielä aikaa tehdä ja nauttia. Nyt olen onnellinen nuori aikuinen joka on ÄITI! Ollaan kuitenkin kaikki samanlaisia kun muut. Ja niin vielä te 30 aikuiset, minkäs ikäisinä omat äitinne teidät on tehny? Yleensä 18-20v? Niin sillon oli rankkaa lapsen hoito kun kukaan ei auttanut tai ohjeistanut eteenpäin mutta asiat ovat toisin. Olen kypsä teihin aikuiset!

      • giglin1
        vierailia 8) kirjoitti:

        Ja kyllä lapsi voi olla ihan onnellinen vuokra-asunnossa siinä missä muutkin! Itse olen 19-vuotta myös ja pienen vauvan äiti, mutta olen yksinhuoltaja joten minulla ei heti nyt alkuun ole edes mahdollisuutta mennä töihin. Vaikka olisi kuinka teini, niin äiti se on kuitenki. Ei se lapsi sitä äitii nää erilaisena vaikka minkä ikänen olis.

      • 30 v.
        vierailia 8) kirjoitti:

        Eikö kaikkein tärkeintä ole, että lapsi saisi lämpimän kodin ja äidin? Mikä siinä iässä on? Oma äitini on yli 40 ja hänellä on 3 vuotias lapsi ja usein väsynyt työkiireiden ja muun elämän ohella ja ikäkin painaa, mutta silti hoitaa kunnolla lapsensa. Minä olen 19 vuotta, vakityössä, pienenlapsen äiti, valmistunut koulusta oma asunto jossa lapsella on hyvä elää.. Fakta on että väsyy mutta se on sen arvoista. Miettikääpä te 30 niin aikuiset, että teillä tulee kiire tehdä lapsia ja paineet siitä "mitä jos en saakkaan lapsia" jos ei ensinmäisellä tärppää! Minä sain keskenmenon ja se on pelottavaa kun menettää oman pienen enkelin, nousin pystyyn vain koska ajattelin että onneksi on vielä aikaa tehdä ja nauttia. Nyt olen onnellinen nuori aikuinen joka on ÄITI! Ollaan kuitenkin kaikki samanlaisia kun muut. Ja niin vielä te 30 aikuiset, minkäs ikäisinä omat äitinne teidät on tehny? Yleensä 18-20v? Niin sillon oli rankkaa lapsen hoito kun kukaan ei auttanut tai ohjeistanut eteenpäin mutta asiat ovat toisin. Olen kypsä teihin aikuiset!

        Oma äitini sai mut 29-vuotiaana, pikkuveljen sitten kun oli 39. Ja vielä tuosta "kiireestä" tehdä lapsi... Olen vielä kahden vaiheilla, voi olla etten haluakaan lasta.

    • minkaa11

      Täälläpä 19-vuotias vuoden ikäisen tytön äiti haluais pikkasen oikasta sun ajatuksias.

      1. Teinit ovat köyhiä, ja joutuvat todennäköisesti turvautumaan omiin vanhempiinsa tai sossun tukiin. Ts. elättävät lapsensa toisten rahoilla.
      - Me ei olla köyhiä. Me ei turvauduta vanhempien tai sossun rahoihin. Mies on töissä ja tienaa sen verran, kuin me tarvitaan. Kelasta saadaan lapsilisä ja vanhempainraha, mutta niin saa ihan jokainen äiti Suomessa.

      2. Teininä solmitut parisuhteet kestävät heikommin, kuin aikuiset parisuhteet. Lapsella tulisi siis pahimmassa tapauksessa olemaan useita häilyviä suhteita vanhempien vaihtuviin kumppaneihin.
      - Me ollaan oltu yhdessä 3 vuotta. Onhan se mahdollista, että jotain sattuu, mutta niin sattuu aikuisillekin.

      3. Teinivanhemmat hoidattavat lapsiaan usein muilla, omilla vanhemmillaan tai tuttavillaan, ja laittavat lapsensa myös aikaisemmin päiväkotiin, kuin muut vanhemmat. Näin ollen lapsi ei saa turvallista kasvuympäristöä, vaan epämääräistä riepottelua sinne tänne.
      - Me hoidetaan kyllä oma lapsemme ihan itse. Jos minulla on menoa, mies hoitaa lasta kotona. Jos miehellä on menoa, minä olen lapsen kanssa kotona. Välillä isovanhemmat/tädit/sedät pyytävät lasta pariksi tunniksi hoitoon, että me voidaan viettää aikaa "pariskuntana". Onhan lapsen hyvä tutustua ja tottua myös muihin ihmisiin, kuin omiin vanhempiinsa. Ja meillä lapsi on vielä kotihoidossa ja menee päiväkotiin, kun se tulee ajankohtaiseksi, eli 1-2 vuoden päästä.

      4. Myytti siitä, että teinivanhemmat jaksavat leikkiä lastensa kanssa (ja ylipäätään hoitaa heitä) enemmän kuin aikuiset vanhemmat, on todellakin pelkkä myytti. Teinit valittavat väsymystään koko ajan. Heillä on useammin myös tunne-elämän säröihin liittyvää uupumusta.
      - Mä en ole väsynyt. Me touhutaan lapsen kanssa ja ulkoillaan päivittäin. Mulla ei myöskään ole säröjä tunne-elämässä.

      5. Teinivanhemmat saavat kantaakseen ikävää "huonomman luokan" leimaa.
      - Ja kukakohan nää luokat määrittelee? Mä olen ylpeä siitä, että olen saavuttanut näinkin paljon elämässäni, enkä ole kuin osa kavereista jotka hilluu kaikki viikonloput baareissa. Ja eiköhän ne juopot ja narkkarit ole sitä "huonompaa luokkaa", eikä lapsiperheet.

      6. Miten opettaa lapselle arvoja, kun omat arvotkaan eivät ole vielä vakiintuneet?
      - On mulla aika selkeät arvot. Kun itsellä on ollut tasapainoinen lapsuus, jolloin arvot on jo omaksuttu, on ne helppo siirtää eteenpäin omalle lapselle.

      7. Teinivanhemmat, etenkin teiniäidit, jäävät usein pysyvästi huonompaan sosioekonomiseen luokkaan. Harvoin siis kouluttautuvat esim. akateemisesti.
      - Minä olen ylioppilas, valmistunut ammattiin (lähihoitaja) ja äiti. Kuinka moni muu 19-vuotias on päässyt samaan? Miehellänikin on ammatti ja vakituinen työpaikka. Sitten joskus kun palaan töihin mennä, minulle varmasti töitä riittää ja halutessani jatkokoulutusmahdollisuudetkin (yliopisto, ammattikorkeakoulu) ovat avoinna.

      • et niin

        Kannattaa hoitaa lapsi, lapset vähintäänkin kouluikäiseksi kotona.

      • vierailia 8)
        et niin kirjoitti:

        Kannattaa hoitaa lapsi, lapset vähintäänkin kouluikäiseksi kotona.

        Sä voit pitää lapses kotona! Meillä lapsi normaalisti päiväkotiin, jotta voi olla kavereiden kanssa ja saada uusia kavereita ja tulla sosiaaliseksi kuten muutkin. Itselläni ei ole ystäviä joilla olisi vielä lapsia, jotta oma lapsi saisi leikki kavereita ja oppia leikkimään ja olemaan muidenkin kanssa kun vain äidin. Tuon takia kun lapsia pidetään 4 seinän sisällä eikä päästetä tekeen asioita joita lapsen täytyy tehdä tulee sekopäitä jotka tappaa muiden lapsia tai sukulaisia ystäviä. Kuten amerikassa oli tapaus, sen takia kun vanhemmat ei antanut olla lapsia 20 vuotias mies rupesi räiskimään. Jpten nyt vittu ja helvetti olkaa hiljaa kateelliset paskiaiset jotka haukutte nuorempia äitejä kun meissä ole mitään vikaa ollaan ihmisiä kun muutkin, joten AP ole hiljaa ja mieti mitä sä puhut ees mulla menee hermot!

    • nuoriäiti94

      Hei älä yleistä. tulin itse raskaaksi 17-vuotiaana omasta tahdosta... ei ollut vahinko ja en elätä lastani muiden rahoilla vaan ihan omilla mitä itse tienaan ja siitä jää vielä ylimääräistä rahaa jolla voi ostaa lapselleen jotain kivaa ja omat vanhempani ottavat ensimmäisen lapsenlapsensa silloin hoitoo ku haluavat en ole joutunut kertaakaan itse kysyä koska ei ole tarvetta juosta mihinkäää. ja olen kihloissa rakkaan mieheni kanssa ja suhde on vahvempi kuin monien muiden yli 25-vuotiaiden suhde!! ja leikin lapseni kanssa päivät pitkät ja rakastan leikkiä hänen kanssa ja katsoa kun oppii kaikkea uutta. ja minulle on ihan sama mitä muut ajattelevat, minun elämä se on ei kenenkään muun!! ja arvot ovat kuule kohdillaan... ja olen ensi vuoden heinäkuussa kokki jolla on oma keittiö ja vastuu alue!! ja todella hyvä kuukausi tulot. Joten tällaiset kommentit voisit pitää omana tietonasi koska et todellakaa n'yt' tiet'v'n asiasta paljoon. jos olet nähnyt yhden tai kymmenen teiniäitiä joilla menee huonosti et voi kuitenkaan yleistää!!

    • asdrfvtghuiolol

      Hauskaa miten nuo kaikki voi päteä myös aikuisiin.

      Ei saisi yleistää noin. Kyllä ennen vanhaankin on hankittu lapset lapsena.

      En kyllä itsekään ole mikään teinivanhempien suuri fani, mutta en vaan ymmärrä ketä kiinnostaa toisten asiat noin paljon. Hanki elämä.

    • dina

      tää on huskaa huomata että tää palsta on suunnattu teinäideille, ja silti täällä on "aikuisia" ihmisiä arvostelemassa :D hankkikaa elämä ihan oikeesti...

      • Mammakahelle

        Giglin1 puhuu asiaa !!! Samalla kantillaku sinä ! :)

      • giglin1
        Mammakahelle kirjoitti:

        Giglin1 puhuu asiaa !!! Samalla kantillaku sinä ! :)

        Kiitti!(:

    • äitee 35v

      Ai ap:n piti tulla ihan teiniäitien palstalle julistamaan, kuinka kaikki teiniäidit ovat surkeita. Just joo...

      • Suurperheen äiti

        Miksikäs teiniäiti ei voisi olla hyvä äiti ja taas vanhempikin äiti voi olla huono äiti!
        Typerää yleistää että kaikki teiniäidit/vanhemmat ovat huonoja, eivätkä osaa hoitaa lapsiaan tai eivät ole vastuullisia.Yhtä hyvin voitaisiin arvostella niitä "aikuisia" vanhempia.Sieltä löytyy varmaankin yhtä paljon ns laidasta-laitaan tapauksia.
        Oma tyttäreni, 15-vuotias odottaa vauvaa.Alkuun se oli aika iso pommi, mutta keskusteltuamme syvällisesti asiasta monelta kantilta, hän päätti itse pitää lapsen! Olen tukena hänelle ja kunnioitan hänen päätöstään!

    • lapsonen

      Omat vanhempani olivat teinejä kun saivat minut. Nyt olleet jo yli 20 vuotta yhdessä, hyvät työt molemmilla ja rahaa aina ollut tarpeeksi. Itse koen olevani tasapainoinen ja hyvän kasvatuksen saanut. Mihinkään "huonon elämän loukkuun" en ole jäänyt, sillä opinnot etenevät jo yliopistotasolla.

      Tosin omaa lasta en hankkisi vielä muutamaan vuoteen.

      • Suurperheen äiti

        Itse olin 16v ja mieheni 17v kun aloimme seurustella, ensimmäinen lapsemme syntyi kun olin 19v, nyt olemme yhteistä elämää viettäneet 24vuotta. Paljon tuli ihmiset silloin sanomaan ettei se suhde tuossa iässä kestä, jossain vaiheessa pitää lähteä nuoruuttaan etsimään. Eipähän ole tullut vielä ikävä!

    • ---------------

      Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin kyllä ne vanhemmat vanhemmat pääsääntöisesti enemmän käyttävät yhteiskunnan varoja lapsiinsa kuin teinivanhemmat. Ajattelehan nyt, kuinka ansiosidonnaisella äitiyspäivärahalla kustantaisi aika monta teinin minimipäivärahaäitiyslomaa. Ja koko sen ajan se vanhempi äiti on poissa työelämästä, teini olisi muutenkin, todennäköisesti. Lisäksi kuten sanoit, vanhemmat äidit eivät laita lapsiaan niin aikaisin hoitoon, toisin sanoen elättävät heitä yhteiskunnan varoilla paljon kauemmin kuin teinit.

    • rrrrrrrrr1

      no mun on kanssa kyllä pakko kommentoida 1,8 vuotiaan tytön äitinä,jota rupesin odottamaan 16-vuotiaana. nyt olen siis 19.

      1. teinit ei kaikki ole köyhiä. mieheni kävi töissä säännöllisesti 15-vuotiaasta,suoraan peruskoulusta raksalle,sai suht hyvää palkkaa ja minä sain äitiyspäivärahan,joka tulee kelasta,ja joka kuuluu miltei jokaiselle äidille(taikka isälle),määrä riippuu tietenkin tuloista...

      2. tavattiin miehen kanssa 14-vuotiaina. siitä asti oltu yhdessä ja ollessani 17-vuotias,muutama viikko ennen laskettua aikaa sanoimme toisillemme tahdon,ja lapsemme syntyi avioliittoon.

      3.mieheni vanhemmat ovat molemmat kuolleet. taivaantosi juttu. minun vanhempani molemmat täysiä juoppoja,sisaria minulla monta,kukaan auttamassa. miehelläni veli,täysi vätys. itse ollaan muksumme saatu hoidettua tähänkin päivään saakka !!

      4.ulkoillaan ihan päivittäin,arskarrellaan,käydään viikottain uimassa.. vielä on jaksanut mennä ja touhuta,eipä ole väsymys painanut.. syökää terveellisesti ja nukkukaa tarpeeksi,väsyttää teitä vanhempia mammojakin varmasti... ;)

      5.me ollaan kyllä läheisillemme näytetty,että pärjätään ja ollaan kunnon vanhempia,eikä löträtä alkolla. toki aikuisten illallekkin voisi löytyä kalenterista tilaa edes kerran vuoteen,jos joku vaikka kiinnostuisi vahingossa ottamaan lapsemme hoitoon.. kyllä vuodessa voi yhden päivän haaskata omalle parisuhteelle,romanttiselle illalliselle ja lasilliselle viiniä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2625
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1947
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1675
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1626
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1606
    8. 91
      1553
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      120
      1415
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe