Köyhät jouluaattona töihin

Joulupukki tienaa hyvin verottomana kaiken. 45 -50 e / 10 min niin, tunnissa kerkii jo kolme paikkaa ja enempikin kun järkeistää ajot ja suunnittlee lähellä olevat asunnot.

Aatelkaa monet pukit lähtee 12.00 liikkeelle, ja lopettaa noin 20.00 maissa. Siinä saa tukun seteleitä.
4104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mä en viitti jouluaattona töitä tehdä, koska mulla on työpaikka ja mun työpaikassa ei ole jouluaattona töitä. Ja naisen olisi vähän paha joulupukiksi alkaa. En muutenkaan ole sellainen persoona, että minä tykkäisin jutella mukavia tuntemattomille ihmisille siten, että mennä tuntemattomien ihmisten yksityisyyteen, mihin varmaan jossakin joulupukin/ joulutontun hommissa joutuisi, kun eiks ne joudu käymään ihmisten kodeissa, ne joulupukit ja joulutontut. Toivottavasti kaikilta joulupukeilta ja joulutontuilta vaaditaan rikosrekisteriote. Tosin ei sitä vaadita vissiin nykyisin edes sosiaalitoimiston väeltä, kun nykyisin "säästetään" palkkaamalla hommiin varmaan melkein ketä sattuu syynäämään köyhäpolojen ts. rehellisten yksityiskansalaisten raha-asioita. Eikä lastensuojelun verovaroja nauttivilta ulkoistamisen tuotteina syntyneiltä puljuilta Suomessa vissiin paljoa "kysellä", että onkos rikosrekisteriotetta vaiko ei ; ehei tietenkään, vaan talipää- Suomi saattaisi pahimmassa tapauksessa palkata vaikka puljun, jonka omistaja istuu Epsaaniassa juomassa aurinkovarjon alla drinkkejä nauttien "yritystukia" Suomen valtiolta, kun pittäähän sitä nyt yriiittäjyyttä tukkeea...

Ja se imbesilli, joka lukitsee mun koneelta kirjaimen vee: menkööt v*ttuun vainoamasta itselleen tuntematonta!

Äänestä
  • Kukaan ei ole kiinnostunut siitä mitä sinä et viitti tehdä, sillä sellaisia asioita on varmaan enemmänkin.

    Mutta pliis, yrittäisit nyt yhden kerran nähdä ehdotuksen omaa napaasi kauemmalta, ja todeta että toden totta - kausiluontoisista hommista, joulupukkina toimimisesta, kuusien, käpyjen ja ilmapallojen myymisestä voisi tosiaan jotain vähän ansaitakin, paitsi et tietenkään sinä.

    Ja kuka voi olla niin vainoharhainen, että kuvittelee jonkun etänä (?) tekevän jotain jäynää itsellee. Mieti nyt vähän .. mikähän motiivi tällä "imbesillillä" muka olisi vainota sinua noin vaativalla tavalla?

    Äänestä

En viittis ajella ympäri sityä ja kuunnella pikku-PENTUJEN lauluja ja valitusta ja sitä kiukuttelua hirmu montaa kertaa. OIKEA pukki veis lähjat POIS ja sanois, et tähän kämppään ei enään tule koskaan joulua.

Toki vaatetuksen alle mahtus korvanapit ja mp soitin ja sieltä sitten jotain ei nuotin vierestä musaa.

Homma sopii toisille, mut ei toisille. Muutekin JOULUN "aate" on muuttunut aivan liian KAUPALLISEKSI. Itte skippaan koko pyhän ja säästän siinäkin monet eurot.

Äänestä

Niin joulupukkina... Kyllä siinä jonkunverran tienaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aattona tienaa kirjoitti:

Joulupukki tienaa hyvin verottomana kaiken. 45 -50 e / 10 min niin, tunnissa kerkii jo kolme paikkaa ja enempikin kun järkeistää ajot ja suunnittlee lähellä olevat asunnot.

Aatelkaa monet pukit lähtee 12.00 liikkeelle, ja lopettaa noin 20.00 maissa. Siinä saa tukun seteleitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu