Anteeksi vanhempani

Pyydän anteeksi, että synnyin.
Pyydän anteeksi, etten musertunut teidän välinpitämättömyyden alle.
Pyydän anteeksi, että säilyin ehjänä, vaikka minua pahoinpitelitte niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Pyydän anteeksi, etten alistunut.
Pyydän anteeksi, että perustin oman perheen.
Pyydän anteeksi, etten ole ollut nöyrä.
Pyydän anteeksi, että olen ajatellut omilla aivoillani, vaikka lähtökohdat olivatkin kaikkea muuta kuin suotuisat.
Pyydän anteeksi, että lopulta katkaisin kaikki yhteyteni teihin.
Olen pahoillani, että tuotin pettymyksen ja olen ollut niin kelvoton tytär.

Pyydön anteeksi, että olin olemassa teidän elämässä ja tein siitä niin hirmuisen kurjan.
Nyt minun on aika kasvaa vahvemmaksi ja kasvattaa lapseni tasapainoisiksi ja hienoiksi ihmisiksi. Valitettavasti te ette tule koskaan kokemaan ja näkemään, miten upeita lapsia sain aikaiseksi. Ei teitä kiinnosta, joten anteeksi siitä.
6441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onnea matkaan!

Äänestä

ninkkö

Äänestä

Miksi pyydät anteeksi syy on heidän ...

Äänestä

Miksi pyydät anteeksi syy on heidän ...
Kysyjällä on vielä paljon opittavaa elämässä:)

Äänestä

Minä olisin voinut kirjoittaa tuon syntymävuotta myöten! Äidin lisäksi menetin siskon ja muutaman muun sukulaisen, ihan vaan koska elän kuulemma kulisseissa, kun en ole onneton, rahaton, enkä ryyppää.

Hassua kyllä, lapsena luulin, että on normaalia, kun vanhemmat työttömyystuen tai sossun rahat saatuaan katosivat baariin jääkaappia täyttämättä, kielsivät avaamasta ovea kenellekään, kielsivät kertomasta kotiasioista kenellekään, laittoivat mummolaan aina kun mahdollista, haukkuivat, kiristivät ja uhkailivat. Kaikissa ulkopuolisissa oli aina jotakin vikaa, heitä haukuttiin julmin sanan kääntein. Varsinkin ne, joilla meni hyvin, olivat itsekkäitä, tekopyhiä ja sellaisia, jotka eivät kuulemma osanneet nauttia elämästä.

Vaikka olo on ollut helpompi ilman heitä, välillä on surku, ettei mummo välitä tuntea lapsenlapsiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kelvoton tytär, 1981 kirjoitti:

Pyydän anteeksi, että synnyin.
Pyydän anteeksi, etten musertunut teidän välinpitämättömyyden alle.
Pyydän anteeksi, että säilyin ehjänä, vaikka minua pahoinpitelitte niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Pyydän anteeksi, etten alistunut.
Pyydän anteeksi, että perustin oman perheen.
Pyydän anteeksi, etten ole ollut nöyrä.
Pyydän anteeksi, että olen ajatellut omilla aivoillani, vaikka lähtökohdat olivatkin kaikkea muuta kuin suotuisat.
Pyydän anteeksi, että lopulta katkaisin kaikki yhteyteni teihin.
Olen pahoillani, että tuotin pettymyksen ja olen ollut niin kelvoton tytär.

Pyydön anteeksi, että olin olemassa teidän elämässä ja tein siitä niin hirmuisen kurjan.
Nyt minun on aika kasvaa vahvemmaksi ja kasvattaa lapseni tasapainoisiksi ja hienoiksi ihmisiksi. Valitettavasti te ette tule koskaan kokemaan ja näkemään, miten upeita lapsia sain aikaiseksi. Ei teitä kiinnosta, joten anteeksi siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu