Mulla on aivan täydellinen mies (lue:täydellinen
mulle). Se on rehellinen, luotettava,
huomaavainen, ymmärtäväinen, villi, iloinen,
herrasmies, mahtava sängyssä, todella hyvä
isäehdokas, huumorintajuinen, ei polta, ei juo
ollenkaan, uskollinen viimeiseen asti, eli monen
naisen unelma. Rakkaudesta ei oo puutetta,
rakastamme toisiamme kovasti ja lähes 5-vuotinen
suhde on ollut yhtä juhlaa. Mutta...
kuitenkin jotain puuttuu. En oikein tunne olevani
onnellinen. Haluan tavata muita ihmisiä (en ole
sitä pahemmin ehtinyt tekemään), mutta kuitenkin
ajattelen niin etten löydäni mistään koskaan
samanlaista, minulle niin sopivaa miestä.
Ahdistukseni on jatkunut jo pitkään, reilusti yli
vuoden, joten on pakottava tarve tehdä asialle
jotain. Kun vain tietäisi mitä...neuvoja
kaipaisin.
mulle). Se on rehellinen, luotettava,
huomaavainen, ymmärtäväinen, villi, iloinen,
herrasmies, mahtava sängyssä, todella hyvä
isäehdokas, huumorintajuinen, ei polta, ei juo
ollenkaan, uskollinen viimeiseen asti, eli monen
naisen unelma. Rakkaudesta ei oo puutetta,
rakastamme toisiamme kovasti ja lähes 5-vuotinen
suhde on ollut yhtä juhlaa. Mutta...
kuitenkin jotain puuttuu. En oikein tunne olevani
onnellinen. Haluan tavata muita ihmisiä (en ole
sitä pahemmin ehtinyt tekemään), mutta kuitenkin
ajattelen niin etten löydäni mistään koskaan
samanlaista, minulle niin sopivaa miestä.
Ahdistukseni on jatkunut jo pitkään, reilusti yli
vuoden, joten on pakottava tarve tehdä asialle
jotain. Kun vain tietäisi mitä...neuvoja
kaipaisin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
itselläni oli ihan sama elämäntilanne pari vuotta
sitten.
neuvo: älä jätä miestäsi, katuisit sitä vain, kun
huomaat ettet löydä samanlaista mistään, eikä hän
sitten välttämättä otakkaan sinua takaisin, itse
tein tuon virheen ja kadun sitä vieläkin, mieheni
lupasi vain silloin ottaa minut takaisin, kun
saisin kokeilla kadonnutta/missattua nuoruuttani,
niin hän sitten ei tahtonutkaan minua, eikä tahdo
vieläkään..
Mieti elämääsi ilman häntä, missä olisit, mitä
tekisit ilman häntä, mitä jos ette olisi koskaan
alkaneetkaan, kuka olisi parempi ja seuraava
ehdokas lapsesi isäksi?
jokainen on joskus jossain vaiheessa samassa
tilanteessa, mutta sydän vie aina voiton, vaikka
kuullostaa järjettömältä, älä silti jätä
miestäsi, vain sen takia että haluasit viettää
missatun nuoruuden.
Olen mies 34v. Löysin itseni miehestä jonka
kuvailit.
Eilen laitettiin nimet avioeropaperiin 8
yhteisen vuoden jälkeen. Uskoakseni vaimolla oli
sama ongelma kuin sinulla.Hän halusi pitää minut,
ja aina välillä mennä.Hän on kaunis nainen ja
nautti miesten ihailevista katseista. Koska
tiesin sen, en halunnut olla mikään
ylimustasukkainen kyylääjä, vaan hyväksyin esim
tanssimisen työkavereiden kanssa.Tämä kuitenkin
johti siihen, että hän petti minua.Siitä
alkoi parivuotinen rakkauden hiipumisen kierre,
joka monen mutkan kautta johti lopulta eroomme.
Meillä on 5-vuotias lapsi, ja yritän pitää
ystävyyssuhteemme mahdollisimman hyvänä.
Urheilijana olen edelleenkin huippukunnossa, ja
nyt kun kaikki on paperillakin selvää, en usko
uuden kumppanin löytymisen olemaan vaikeaa(sen
oikean löytäminen ehkä). Sen tiedän, että entistä
vaimoa en enää takaisin ota, vaikka monella tapaa
kaipaankin häntä. Kun luottamus menee, niin se
herkin yhteys rakkaaseensa katoaa. Jos miehessäsi
ei todellakaan ole mitään vikaa, ja kaipaat
jännitystä elämääsi,tee jotain repäisevää MIEHESI
kanssa.Älä petä hänen luottamustaan siinä
uskossa, että hän rakkautensa takia kyllä antaa
sinulle anteeksi. Sillä anteeksiantaminen ei
poista sitä luottamuksen menettämisen tuskaa joka
vain hiertää ja hiertää kunnes...
Olipa kiva saada asiaan miesnäkökulmakin, ja olen
pahoillani että omalla kohdallasi kävi niin.
Haluan vielä kommentoida muutamaa asiaa...
Ainakin yksi miinuspuoli poikakaveristani löytyy:
mustasukkaisuus/omistushaluisuus. Hän ei ole
koskaan hyväksynyt esim. tanssimista muiden
kanssa (tosi hyvä että sinä hyväksyit!), ja
tanssimisessa ei mielestäni ole mitään vikaa.
Soisin ilomielin oikeuden tanssia muiden kanssa
myös poikakaverilleni, mutta hän kun ei halua
tanssia muiden kanssa. Joten en siis minäkään
saa. Olen kuitenkin onneksi saanut bailata
kavereideni kanssa aina kun on siltä tuntunut.
Ikävää että vaimosi petti sinua. Itse en ikinä
pettäisi, se on varmaa. Siihen olisi ollut jo
monta mahdollisuutta jos niin olisin halunnut. En
voisi koskaan satuttaa ketään niin pahasti.
Siksipä juuri haluankin tehdä tälle tilanteelle
jotain ennen kuin kuvioihin tulee mukaan riski
pettämisestä.
Se, että tekisin jotain repäisevää MIEHENI
kanssa, on vähän niin kuin "been there, done
that". Ei auta tilanteeseen tai mun ahdistukseen.
Auttaa meidän suhdetta kyllä, mutta ei muuta mun
tunteita. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä
enemmän oon ollut suhteen lopettamisen kannalla.
Surullista mutta totta... :( En mahda tunteilleni
mitään, niitä kun ei voi kontrolloida.
Anyways kiitos kommentistasi ja koitetaan
pärjäillä... :)
Tuli mieleen, että jos tämä mainitsemasi
ahdistuneisuus ei liitykään niinkään paljon sun
ja miehesi suhteeseen vaan on enemmän sun oma
kasvukriisin poikanen.
Et kertonut oletko töissä opiskelet tms.
Kuitenkin tuntuisi siltä, että sulla on hippasen
tylsää ja siksi kannattaisi sitä jännitystä etsiä
mieluummin uudesta harrastuksesta esim. kuin
luopumalla noin upeasta miehestä.
Tämä mustasukkaisuus voi olla sitäkin, että
miehesi vaistoaa sun olevan pikkasen
lähtökuopissa ja on levoton siitä mitä tuleman
pitää.
Yksi kätilö sanoi kerran kaverilleni aika hyvin,
että just sitä nainen haluaa mitä se ei saa!!!
Kiitos sullekin kommentistasi Riina! :)
Uusi harrastus ei taida auttaa, niitä kun on
kertynyt jo enemmän kuin tarpeeksi. Niihin kuuluu
parin instrumentin soitto, laulu, tanssi ja
aerobicin ohjaus. Ja jokaista niistä rakastan
enkä raaski luopua yhdestäkään. Lisäksi opiskelen
(teen lopputyötäni tällä hetkellä), joten
elämässäni kyllä riittää menoa ja vilskettä
muutenkin. Elämäni "tylsyydestä" ei siis ole
kysymys.
Älkää nyt sitten vetäkö johtopäätöksiä siten että
mun suuri harrastusten määrä vaikuttaisi
jotenkin, ei se vaikuta, asumme poikaystäväni
kanssa eri kaupungeissa (30km välimatka) ja
molemmilla riittää aika hyvin sekä toisillemme
että harrastuksillemme.
tilanne arviointini!
Elämäsi kuullostaa kivalta *vihertyy kateudesta*
ja haastavan mielenkiintoiselta.
Siihen viime viestini loppulausahdukseen viitaten
sanoisin, että olisikohan se tosiaan niin, että
ihminen vähän aina haikailee johonkin tai jotakin
mitä ei saa?
Eli kun ei ole miestä se pitää ehdottomasti saada
ja kun on se mies turvallisesti ja varmasti
hyppysissä niin sitten kaipaakin jännitystä tai
jotain ties mitä? Taikka kun ei ole lapsia ja
etenkin jos ei sitä voi jostain syystä just nyt
saada sen haluaa ja kun on lapsi haikailee aikoja
jolloin vessaankin pääsi yksin jne.
Voisitko ajatella, että ottaisit pikkasen
aikalisän ja et tapaisi sun miestäsi esim
kuukauteen vaan voisit kuunnella itseäsi rauhassa?
Otat kyllä riskin jos sanot tämän hänelle ja voi
tulla iso riita...
Yleensä olen huomannut, että oma vaisto ja joku
ihme sisäinen ääni kyllä kertoo mihin suuntaan
kannattaa mennä elikkä kun tekee niinkuin vaisto
sanoo tulee helpottunut hyvä olo ja siitä tietää,
että suunta on oikea.
Rauhallisesti kuitenkin, pienin askelin...
Olette olleet 5 vuotta yhdessä, mutta asutte
silti erillään ja noinkin kaukana toisistanne.
Olisiko nyt aika leikkiä hetki kotia ja katsoa
kehittyykö suhde enää.
Ensimmäisenä muuten tuli mieleen, että kaipaat
lasta.
Kotia on jo leikitty. Asuttiin n. reilu vuosi
yhdessä, ja yhteiselo sujui hyvin. Kuitenkin
tuntui että kaikki tapahtui liian nopeasti, ja
siitä se ahdistus sitten alkoi. Halusin muuttaa
yksin asumaan, ja se helpotti tilannetta.
Vauvakuumeestakaan ei ole kysymys, se ei kuulu
lähitulevaisuuden suunnitelmiin. Haluan luoda
uran ensin, kunnianhimoinen kun olen.
Voisikohan tilanne sitten kuitenkin olla
sellainen johon nimimerkkisikin vihjaa.Olisiko
niin, että et vain yksinkertaisesti rakasta
miestäsi tarpeeksi. Sellaisen tosiasian
tunnustaminen ei ole kenellekään mitenkään
helppoa. Toisaalta pelkää haavoittavansa toista
osapuolta ja toisaalta pelkää tekevänsä virheen
itseään kohtaan. Sitä ikäänkuin kelluu veneessä
jonka ankkuria ei uskalla nostaa, koska ei ole
oikein varma siitä mihin virta veneen kuljettaa.
Kuitenkin on varma siitä, että johonkin on
lähdettävä ennenkuin eväät loppuvat.
Tämähän on vain spekulointia, mutta
vastauksistasi jää sellainen kuva, että olet jo
ehkä tehnyt alitajunnassasi jonkinlaisen
päätöksen, ja nyt vielä haluat löytää
lisävahvistusta päätöksesi pönkittämiseksi.
Me kaikki olemme erilaisia, mutta jotenkin
kuvittelisin, että jos rakkautesi olisi sitä
tulenpalavaa, niin silloin nimimerkkisi loppuosa
olisi hiukan toisenlainen.
Juu, mitäänhän en tiedä, mutta kivaa on muiden
ihmissuhteilla ja tunteilla spekuloida.
Kuulostaa tosiaan siltä, että suhde jatkuu
lähinnä järkiperustein, ei niinkään
tunnepohjalta. Ja ainahan pidempiaikainen suhde
synnyttää tietynlaisen kiintymyksen. Jos ei
ukossa ole mitään vikaa, tunnet varmaan
syyllisyyttä jo pelkästään eron pohtimisesta.
Jokainen meistä on etsijä ja jokainen voi
löytää.Kuin aarteen kätkemme sydäntemme
salat,kuin lapset odotamme ihmistä,lempeää
ymmärrystä,hyväksyvää nyökkäystä tai kevyttä
kosketusta..edes katseen kautta.Haluamme
etsiä,haluammme löytää ja hetken viiväthtää
leväten tyn ja monien sanomattomien huolien
keskellä.Täekeisiinkin asioihin tarvitaan
etäisyyttä ja tilaa.On mentävä
etäälle..päästäkseen lähelle.