Mikkeli tutkitutti koulun palkanmaksua
23.11.2012 18:46 LÄNSI-SAVO
Mikkelin kaupunki on tehnyt tutkintapyynnön Kalevankankaan koulun mahdollisista palkkatietoepäselvyyksistä.
Tutkintapyyntö jätettiin Etelä-Savon poliisilaitokselle viime viikolla. Poliisilaitos selvitti asiaa ja tuli siihen tulokseen, että kun asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, poliisi ei aloita esitutkintaa.
Tutkintapyynnön mukaan kaupunki pyysi poliisia selvittämään, ”onko Kalevankankaan koulun rehtori tai joku koulun apulaisjohtajista mahdollisesti syyllistynyt rikokseen tehdyistä lukuvuosisuunnitelmista ja niiden mukaan määräytyvistä palkoista”.
Ennen tutkintapyynnön jättämistä kaupunki teetätti koululla toiminnan ja talouden tarkastuksen ulkopuolisella tarkastajalla.
Poliisin taustatiedot osoittavat, että ”lukujärjestyksiä on muutettu jälkikäteen ja opettajalla on ollut erilainen lukujärjestys kuin on tukipalveluihin toimitettu”.
Poliisi kuitenkin katsoo, että tapahtumaketju vaikuttaa puhtaalta organisaation sisäiseltä johtamisongelmalta.
Kalevankankaan koulun palkkaselvittelyistä lisää lauantain Länsi-Savossa.
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/12863451.html
"...tapahtumaketju vaikuttaa puhtaalta organisaation sisäiseltä johtamisongelmalta."
VAIKUTTAA?
Poliisin tehtävä on etsiä totuuksia, eikä arvailla!!!

Vastaukset 27
Vanhimmat
Poliisin tehtävä ei ole puuttua organisaatioiden sisäisiin johtamisongelmiin.
Poliisin tehtävät keskittyy lähinnä rikoksiin ja järjestyksenpitoon.
Johtamisongelmat ei liene rikoksia?
Rikollista on jos johto maksaa hovilleen olemattomista tunneista omaa asemaa pönkittääkseen.
Jos asia on noin, niin tutkintaan ja pikaisesti.
Kuka vuoti salaisen asian?
Kiinnostaispa tietää, missä määrin palkkasotkut koskee koulun apulaisjohtajia. Ovatko maksaneet itelleen olemattomista tunneista? Nii ja entässe jälkikätee lukujärjestysten muuttelu eli varmaan yrittivät vaan peitää omia tekosiaan!!
"...peitää omia tekosiaan!!"
Todennäköistä!
Kyse voisi olla väärennöksestä?
Voi täyttää myös petoksen tunnusmerkit. Kyse ei ole ihan pikkurahoista
Näkee, että kateudesta kiimainen rahvas on liikkeellä. En ole ko paikassa töissä, mutta opetusalaa tuntevana luulen, että kysessä on joku säälittävä sääntöjen tulkintavirhe, joka on kertautunut kenties lähes kaikkien tuntiopettajien palkoissa ja tuleehan siitä vuoden mittaan pottia sivukuluineen. Yhden henkilön kohdalla asia voi olla tonnin-parin juttu eli kuukausitasolla satanen tai pari.
Ei kai ole eka kerta, kun jossain fimassa on maksettu palkkaa liikaa ja sitä joudutaan perimään takaisin? Tai jos joku iso pomo saneeraa firmasta jengin pihalle ja saa siitä bonukset verirahoina, se on ok, mutta että joku kiltti naisope saa vahingossa jonkun satasen, niin onhan se niin väärin, niin väärin. Poliisiasiaksi vaan, täti rautoihin, vedelle, leivälle!
"Kaupunki aikoo myös periä takaisin opettajille perusteettomasti maksettuja palkkoja. Kaupungin mukaan perusteetta maksettuja palkkoja on 26 000 euroa."
Lähde: Länsi-Savo
Pieni summa, mutta periaatteen takia se pitää saada takaisin, sillä loiset pitää hävittää aikanaan tai muuten ne jatkaa lisääntymistään.
Ja yks apulaisjohtajista taitaa olla opettajien pääluottamusmies ja toinen on varmuudella kaup.valtuutettu. Eli hyvin ovat hommansa hoitaneet, vähän kuin venäjällä, jossa lossikuski sai palkkaa vuosikausia vaikka lossi oli uponnut jo aikapäiviä sitten :)
Täällä näitä synnittömiä kiven heittelijöitä riittää.
Ja se lossi oli varastettu, ei uponnut.
Synnittömät ovat kyllästyneet huoraaviin hyväveli-verkostoihin.
Missä on tullut ilmi hyväveliverkosto?
Siis muualla kun komenteissa täällä?
Kun täällä joku heittää arvauksen ilmaan, niin tyhmät pitävät sitä jo totuunena.
Luetaan kun piru raamattua, kaikki tänne suollettu pa ska.
Poliisi tutki asian, eikä löytänyt rikosta. Te tietysti löydätte.
"Poliisi tutki asian, eikä löytänyt rikosta."
ETSITTIINKÖ SITÄ EDES OIKEASTI?
Monet isät ja äidit leikkii lastensa kanssa piilosilla oloa ja saattavat aivan tarkoituksellisesti jättää lapsen löytymättä sillä kertaa. koska se tuo lapselle onnistumisen kokemuksen...
no Kappas vaan! :O
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/12877398.html
HYVÄ!!!
Hyvä että tutkitaankin perinpohjiin, ettei jää mitään epäselväksi ja syylliset saavat lopputilin tai ainakin varoituksen ja syyttömät saavat "synninpäästön"!
Aivan turhaa ajanhaaskausta, koska POLIISI on kertonut, ettei tapauksesta löydy rikosta.
Annetaan osallisille pikkuinen huomautus ja ostetaan verovaroilla heille muhkea herkkukori kokemistaan koettelemuksista.
Joulukin on tulossa ja on autuaampi antaa kuin ottaa, joten armahtakaamme arvokasta työtä tekeviä veronmaksajia.
voi,voi harmillista koulun kannalta ja koko opettajakunnan kannalta. Tämä leimaa koko opettajakunnan. Toivotaan, että tässä on vain väärin käsitys koko jutussa.
...mutta JOS kumminkin jotain epäedullista löytyy, niin esimies VASTAA KAIKESTA ja tekee oman johtopäätöksen uransa ja luotettavuutensa suhteen...
Noissa niin sanotuissa "herra-viroissa" on vaarana se, että unohtaa olevansa pelkkä "työkalu", jonka tehtävänä on vain tehdä työtä asetusten, säädösten ja lakien mukaan.
yksityiseltä olisi jo saanut lopputilin, mutta siveydensipuleita on aina paapottu, koko kolun muu henkilöstö saa kärsiä näiden siveydensipuleiden käytöksestä. Ja vielä johtavassa asemassa olevat ja yksi vielä valtuuttu, voi jumaliste jameidän veroeuroja joita jaettu palkanmaksun yhteydessä, saisivat maksaa koroineen takaisin.
Jos kaupunki löytää, että papereita on väärennetty ja nää liikaa palkkaa saaneet tiesivät asian niin pihalle koko porukka. Kyllä tilalle löytyy rehellisiäkin opettajia, joita suurin osa on! Onkohan kukaan tutkinut onko tuollaista tapahtunut aiemminkin? Jos tälläkertaa joku sai vihiä asiasta ja päätti panna pisteen mokomalle törkeydelle, kun rahasta on pulaa muutenkin.
https://webdom.mikkeli.fi/kunnari/internet_mikkeli.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/509FDA4CEC6BD105C2257AC5004004C3?OpenDocument
Eikös tuon asian pitänyt olla salaisella listalla. Ei kaupungin kh:n pöytäkirjassa ollut tuota §:ää eli mistä se on tähän linkitetty? Ihmettelen. Onko joku kaupungin työntekijä nyt ylittänyt valtuutensa, tästähän kehkeytyy kohta isompikin asia! Odotellaan uteliaana mitä seuraa :)
Sorry, olihan se siellä ihan julkisena. Kokouksia olikin kaksi. Anteeksipyyntö https://webdom.mikke.