Talousrikollinen Tiina Jylhän synttärikemut!

Tiina Jylhällä oli prameat ja juntille tyypilliset 50-vuotisjuhlat Virossa, jossa kaikki oli överiä. Tiinahan on junttien kuningatar eikä ymmärrä todellisesta tyylikkyydestä yhtään mitään. Kenenkähän rahoilla tällä kertaa juhlittiin?

Tässä Tiinan taustaa

http://www.iltalehti.fi/viihde/2011032913447949_vi.shtml

Mahtoikohan tässä jutussa olla kysymys Tiina Jylhän juhlista?

http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/laura-voutilainen-sotkettiin-mukaan-outo-huijaus

Millä ihmeen rahoilla Tollo-Tiina ja Pullosilmä-Tape rellestävät?
1545979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 154

Vanhimmat

Vuonna 2011 Tiina Jylhän oma velkataakka oli noin 305 000 euroa. Kyseessä ovat vahingonkorvaussaatavat, joita peritään hänen aikaisempaan yritystoimintaansa liittyen. Pitkässä ulosottorekisterissä on myös muita merkintöjä, mutta hänet on niiden osalta todettu varattomaksi.



Tiinan aviomiehen, Tapani "Tape" Valkosen, velkasaldo oli noin 45 000 euroa. Summa muodostuu muun muassa maksamattomista vakuutuksista ja veroista.

Mikähän on tilanne nyt? Onko äveriästä elämää viettävä pariskunta maksanut jo velkansa?

Äänestä

Onhan suomessa joku ihminen joka houkkuttelee menemään tähän paskapuljuun mitä ns.suomalainen.tiina mainostaa!Missä on vakuutus leikkelyn onnistumisesta?Ei yhtään missään joten suomi bimboja huijataan kybällä jos joku tuohon menee leikeltäväksi!

Äänestä
  • Samanlaista ja pahempaa jälkeä on myös odotettavissa Suomalaisilla yksityisklinikoilla. Miksi lääkärit täällä olisivat sen parempia, kuin virossa!! Eri asia on kunnallisella puolella jossa ei säästellä, mutta se on taas aivan eri juttu.

    Toiseksi onko järkeä laittaa silarit ulkomailla jos niiden hinta suomessa on 2-3 tuhatta euroa kalliimmat. On asioita joissa ei kannata tinkiä!!

    Äänestä

  • Sikaniska1 kirjoitti:

    Samanlaista ja pahempaa jälkeä on myös odotettavissa Suomalaisilla yksityisklinikoilla. Miksi lääkärit täällä olisivat sen parempia, kuin virossa!! Eri asia on kunnallisella puolella jossa ei säästellä, mutta se on taas aivan eri juttu.

    Toiseksi onko järkeä laittaa silarit ulkomailla jos niiden hinta suomessa on 2-3 tuhatta euroa kalliimmat. On asioita joissa ei kannata tinkiä!!

    Samat tekijäthän ne Suomessa on kunnallisella ja yksityisellä, muutama tekee pelkkää yksityistä.. lisäksi meillä on vielä jotain rajaa, paljonko voi tehdä. Lätäkön takana ei rajotella, kaikki irti, lääkäristä ja asiakkaista.

    Äänestä

Vituttaako kun tuo on julkista tietoa?Tollo ja Pullo ei se tuo huijaus loputtomasti mene läpi?????

Äänestä

Rva Palmu on yrittäjänainen! Lenitan kollega!

Äänestä
  • Lenita Airistoon on häpeällistä verrata!

    Äänestä

tuo Tape on niin punainen?

Äänestä
  • "tuo Tape on niin punainen? "

    Mitälie hormoonia on itseensä lykännyt......

    Äänestä

Eipä ole Tiina eikä myöskään Tape lyhentänyt velkojaan. Uo-saldot viimeisen raportin mukaan olivat Tiinalla yli 350 000 euroa ja Tapella 50 000 euroa.
Puoli milliä ulosotossa Suomessa, eli eivät voi omistaa kumpikaan yhtään mitään.
Kaikki on lainattua ja vuokrattua.
Mua hävetti aivan hulluna kun näin jonkun osion tämän tollopariskunnan synttärijuhlista.
Tyylikkyydestä ei ollut tietoakaan, kaikki oli sellaista kasarityyppistä junttimeininkiä.
Hirveä tarve kummallakin vakuutella, meillä on ihanaa ja rahaa on.
Vaikka jokainen tietää, kyse on kahdesta 100 % peeaukisesta lakia pakoilevasta törpöstä.

Äänestä
  • Ihmettelen kyllä suuresti, kun näitä ei saada edesvastuusen valtion taholta.
    Luulisi konsteja löytyvän näille ilmiselville rikollisille.

    Äänestä

  • Ei ole häpeä olla varato, mutta se vituttaa jos on varaton. Moni täällä palstalla itkevä on myös ns rahaton, tottakai se vituttaa, kun ei ole rahaa mihinkään, ei edes huijaukseen. Itse en sitä harrasta mutta varallisuutta on ja rahaa on käteistä pankkitilillä.

    Yksinkertaisesti, vituttaisi olla köyhä paska

    Äänestä

En ymmärrä. Mitä häpeämistä niissä juhlissa oli?

Veloissa ja pakoilussa ja muussa typeryydessä, mm. klinikan hämärässä toiminnassa voikin olla ja on syytäkin olla häpeämistä, mutta että juhlat olivat juntit?

Anteeksi nyt vaan, aion sanoa täällä usein nähdyn lauseen: oletteko kateellisia?

Itselleni ainakin kelpaisi kyseisen kokoluokan bileet autoineen ja ilotulituksineen. Ehkä vähemmän viralliset.

Äänestä
  • Minä taas en haluaisi mitään autoja tai ilotulituksia, kyllä se mielestäni aika junttihommaa on.

    Pienet henkilökohtaiset lahjat lähimmiltä ystäviltä ja rakettirahat hyväntekeväisyyteen; sellaisessa on tyyliä ja se on modernia.

    Äänestä

  • Tuollaiset ilotulitusbileet ovat just virolaisten tasoa.

    Oikeasti varakkaat ihmiset juhlivat hillitymmin.

    Äänestä

  • 13+4 kirjoitti:

    Minä taas en haluaisi mitään autoja tai ilotulituksia, kyllä se mielestäni aika junttihommaa on.

    Pienet henkilökohtaiset lahjat lähimmiltä ystäviltä ja rakettirahat hyväntekeväisyyteen; sellaisessa on tyyliä ja se on modernia.

    13 4
    Tuon on todella tyhmää. Olet varmasti juuri siellä hyväntekeväisyyskohteen jälkipäässä hakemassa pummiruokaa perheelesi. Se jos jokin on kuvottavaa, elää pummilla. Kyllä Tiinalla ja Tapella on tyyliä, se miten hommansa maksaa on heidän asiansa tärkeintä on että tarvittavia asioita piisaa ja saa niitä tarvitessa. Ei tarvitse säästää vuositolkulla

    Äänestä

  • Sikaniska1 kirjoitti:

    13 4
    Tuon on todella tyhmää. Olet varmasti juuri siellä hyväntekeväisyyskohteen jälkipäässä hakemassa pummiruokaa perheelesi. Se jos jokin on kuvottavaa, elää pummilla. Kyllä Tiinalla ja Tapella on tyyliä, se miten hommansa maksaa on heidän asiansa tärkeintä on että tarvittavia asioita piisaa ja saa niitä tarvitessa. Ei tarvitse säästää vuositolkulla

    Olen kyllä itse Planin kummilapsitoiminnassa mukana. On enemmän kuin omiin taropeisiin tuota rahaa. Ja en tätäkään olisi halunnut mainita, koska se vaikuttaa kerskumiselta, mutta oli nyt sinulle Sikaniska1 kerrottava totuus.

    Kadehdi sitä!

    Äänestä

  • 13+4 kirjoitti:

    Minä taas en haluaisi mitään autoja tai ilotulituksia, kyllä se mielestäni aika junttihommaa on.

    Pienet henkilökohtaiset lahjat lähimmiltä ystäviltä ja rakettirahat hyväntekeväisyyteen; sellaisessa on tyyliä ja se on modernia.

    Oikeassa olet 13 plus 4, but this is the American style ja sitähän moni junttisuomalainen ihailee..nimiä mainitsematta..Bling Bling and Big is beautiful ja luulee olevansa TYYLIKÄS, heh..

    Äänestä

  • 13+4 kirjoitti:

    Minä taas en haluaisi mitään autoja tai ilotulituksia, kyllä se mielestäni aika junttihommaa on.

    Pienet henkilökohtaiset lahjat lähimmiltä ystäviltä ja rakettirahat hyväntekeväisyyteen; sellaisessa on tyyliä ja se on modernia.

    Eikös tuo hyväntekeväisyyshöpötys nimenomaan ole jo niin kulunut juttu, että keksikää uusi. Tape ja Tipe tuli viimeksi vastaan Porschen maasturilla ja kovin oli kalliinnäköiset vaatteetkin päällä, kun törmäsin pariskuntaan myöhemmin eräässä hotellissa. Eli rahaa tuntuu olevan, sitä ei vain ole Suomen verottajalle. Harmittaako? :)

    Äänestä

Mitä vikaa? Rikolliset juhlivat varastetulla rahalla. Se siitä.

Äänestä
  • Ja tämä faktasi perustuu mihin tietoon? Missä sanotaan, että juhlat olivat järjestetty varastetulla rahalla?

    Aika riskaabelia lähteä syyttelemään, jos ei ole näyttöjä tukemassa asiaa.

    Ja edelleen, en sano etteikö pariskunta olisi tehnyt väärin - ovat tehneet todella edesvastuuttomia asioita klinikan nimissä (enkä ymmärrä miten kyseinen pulju edes on olemassa enää) mutta synttärijuhlat olivat mielestäni hienot.

    Kuka ei haluaisi uutta autoa lahjaksi? Minä ainakin haluaisin. Pihassa seisoo 2000 vuoden Mazda, jota pitää laittaa joka kerran ennen katsastusta. Mieluummin ottaisin uudenkarhean menopelin.

    Miksi auton saaminen lahjaksi on junttia?

    Ilotulitusta en itsekään haluaisi, mutta joku show esim. tulennielentä, voisi olla jees. Enkä pitänyt vieraiden portailla istumisesta, eikö ollut penkkejä.....

    Kaipaisin nyt perusteluja tälle junttiudelle?

    Äänestä

  • Mikä on ongelmanne? kirjoitti:

    Ja tämä faktasi perustuu mihin tietoon? Missä sanotaan, että juhlat olivat järjestetty varastetulla rahalla?

    Aika riskaabelia lähteä syyttelemään, jos ei ole näyttöjä tukemassa asiaa.

    Ja edelleen, en sano etteikö pariskunta olisi tehnyt väärin - ovat tehneet todella edesvastuuttomia asioita klinikan nimissä (enkä ymmärrä miten kyseinen pulju edes on olemassa enää) mutta synttärijuhlat olivat mielestäni hienot.

    Kuka ei haluaisi uutta autoa lahjaksi? Minä ainakin haluaisin. Pihassa seisoo 2000 vuoden Mazda, jota pitää laittaa joka kerran ennen katsastusta. Mieluummin ottaisin uudenkarhean menopelin.

    Miksi auton saaminen lahjaksi on junttia?

    Ilotulitusta en itsekään haluaisi, mutta joku show esim. tulennielentä, voisi olla jees. Enkä pitänyt vieraiden portailla istumisesta, eikö ollut penkkejä.....

    Kaipaisin nyt perusteluja tälle junttiudelle?

    Jonkun pussistahan se on pois, mitä nämä ovat jättäneet maksamatta.

    Kyllä talousrikoksista tuomitut ulosottovelalliset ovat käytännössä varkaita.

    Kaikkein paras olisi, että EU:n sisällä myös perintäasiat tapahtuisivat valtioiden rajoista välittämättä. Nythän näin ei ole.
    Pitäisi saada EU-yksikkö ulosottovirastoon...
    Taidanpa kirjoittaa oikeusministeriöön...

    Äänestä

Ei varmaan mitään vikaa jos on ansainnut juhlansa, mutta jos koko ajan lasketaan toisen takamuksella mäkee niin tuo ainakin minun oikeustajuani närkästyttää. Elikkä maksaisivat ensin rehellisesti velkansa muilla ja sitten lopuilla juhlisivat.

Äänestä

Ei minua ärsyttänyt ne juhlat eikä ne lahjat, mutta sitä en voi ymmärtää että niiden päässä ei pyöri muuta kun se kehonrakennus esim. se mies Tape vai mikä lie on aivan kamala, pilannut itsensä niillä mömmöillä kamalan näköinen lihaskimppu ja mulkosilmä ja järkikin on varmaan jo sumentunut änkytyksestä sössötyksestä ja puheista päätellen.

Äänestä
  • He elävät kuin varkaat, varastellen ja valehdellen, petkuttaen jopa itseään.

    Äänestä

  • Olen elämäni aikana seurustellut 2 kertaa bodarin kanssa. Molemmilla oli potenssiongelmia. Ja he sentään oli komeita kasvoiltaankin toisin kuin Tape.

    Mieluummin normaali kroppa, pää kunnossa, samoin miehinen kunto. Hormoonit sotkee kaiken.

    Äänestä

Musta juhlat näyttävät mukavilta. jokainenhan saa juhlia miten haluaa? Enkä ymmärrä teitä jotka haukutte ihmisten ulkonäköä, oletteko itseenne tyytyväisiä? Kukaan ei voi vaikuttaa siihen minkä näköinen on luonnostaan, eikä mielestäni ketään saisi haukkua ulkonäön perusteella.

Äänestä

Minusta kanssa juhlat hulppeat ja jokainen saa tietysti juhlia miten lystää ja ihan sama mistä ne rahat niihin juhliin tulee.
Nythän ei haukuttu sitä aitoa ihmisen ulkonäköä MILTÄ HÄN ON LUONNOLLISESTI NÄYTTÄNYT, vaan sitä mitä mömmöt ja älytön bodaus, ja ko naisen kauneusleikkaukset ovat saaneet aikaiseksi

Äänestä

Tarvitseeko kaikkia miellyttää ulkonäöllään? Eikö riitä että on itse tyytyinen peilikuvaansa? Varmasti meistä jokainen muuttaisi jotain pientä itsessään jos mahdollista. :) minä ainakin muuttaisin!

Äänestä

Kummasti hiljeni, kun löytyi asiallisiakin vastaajia aloitukseen.....

Äänestä

Ruminta Tiinassa ja Tapessa on sisin. Ja se näkyy myös ulospäin vaikka yrittävät esittää toista.

Äänestä

Tape, tuo possunpunainen sika, huumehörhö kun on, niin ajeli huumepäissään autolla liikenteessä ja jäi siitä kiinni.

Tapani Valkosen ansioihin voi myös lukea VPK:lta "vuokraamansa" tilat kuntosalin perustamista varten. Tapani jätti tuttuun tyyliinsä vuokrat maksamatta, sai häädön ja tuhosi vuokraamansa kiinteistön, mistä siis ei maksanut vuokriaan:)

On se Tape aika velikulta. Naama punaisena telkkarissakin harva se päivä pullistelemassa.

Äänestä
  • On se kiva kun tuollainen juntti puhuu täällä tietämättä asioista mitään. Laitappa nimesi rohkesti sinne alariville niin tullaan kylää ja upotamme sinut sinne kotkan altaisiin. Itkisit varmasti armo kuin pikku lapsi, jota et tulisi saamaan..

    Äänestä

  • Sikaniska1 kirjoitti:

    On se kiva kun tuollainen juntti puhuu täällä tietämättä asioista mitään. Laitappa nimesi rohkesti sinne alariville niin tullaan kylää ja upotamme sinut sinne kotkan altaisiin. Itkisit varmasti armo kuin pikku lapsi, jota et tulisi saamaan..

    No kerropas sikaniska missä edellinen kirjoittaja on väärässä.

    Tapen huumetuomio: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011083014292114_uu.shtml

    Tape ryösti miehen: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011033013459100_vi.shtml

    Tape tuhosi vuokraamansa kiinteistön ja jätti vuokrat maksamatta: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011032913449768_vi.shtml

    Olet samanlainen uhkailija kuin Tapsukka. Varohan vain, että et sinäkin joudu poliisin pahnoille:)

    Äänestä

  • Sikaniska1 kirjoitti:

    On se kiva kun tuollainen juntti puhuu täällä tietämättä asioista mitään. Laitappa nimesi rohkesti sinne alariville niin tullaan kylää ja upotamme sinut sinne kotkan altaisiin. Itkisit varmasti armo kuin pikku lapsi, jota et tulisi saamaan..

    Tape täällä taas uhoamassa. Haukotus.

    Äänestä

On vain ajan kysymys koska The Look ajetaan kannattavaan konkurssiin. Vero- ja muut velat eivät tunnu pariskuntaa hätkäyttävän lainkaan. Päinvastoin mällätään menemään kuin pahimpaan juppiaikaan

Äänestä
  • Tape soittaa asiakkaille ja uhkailee...

    Äänestä

Mutta kukaan ei osannut vastata, että mistä nämä miljoonavelalliset ovat saaneet rahaa tuollaisten ökyjuhlien järjestämiseen? ja mistä rahat tiinan porscheen? ei voi kuin suu auki katsoa, kuinka vaaditaan kallista, vaikka perse on tuulenhuuhtoma.

Äänestä
  • Firma maksaa....kuten yleisesti on tapana. Taitaa nimim, mautonta olla tyhmä ylipainoinen nainen joka on niin kutsuttu vanhapiika....

    Äänestä

  • Ei se aito edes ole Porsche vaan vanha, valkoinen Chrysler Crossfire. Käytettynä Viron kilvin maksoi 9000 e ja rekkari ei ole muuten ollut Tintti, muuta kuin "Juhlien aikana".

    Äänestä

  • Eihän velat tarkoita sitä, että olisi perseauki. Rahat on vain Suomen verottajan ulottumattomissa. Eli samassa paikassa, missä useampien suomalaisten rahat tulisi olla.

    Äänestä

Tuunattu Escortti ja Porsche, siinäpä epäsuhtainen pari.

Äänestä

No ei Tapella ainakaan 30 vuotta sitten ollut tommotteita mulkosilmiä....olin opiskelemassa Lappeenrannassa ja kävin Tapen salilla treenaamassa...silloin herra Valkonen oli vielä suht normikokoinen ja älyinen.

Äänestä
  • Taitaa Tapella olla sisuskaluissa vikaa. Veikkaisin äkkiseltään munuaisia kun noin simmut pullottaa.

    Mutta saattaapa olla myös maksa.

    Sitä se terveellinen elämä teettää.



    PS. IHAN SATANAN RUMIA MOLEMMAT. Pthyi.

    Äänestä

  • Voike ne pullistua painojen nostosta? tietty ne kaikki mömmöt mitä nuo kehonrakentajat käyttää edesauttaa varmaan tuota kans? Struumasta joskus sanottiin että aiheuttaa mulkosilmäisyyttä?

    Äänestä

  • struuma? kirjoitti:

    Voike ne pullistua painojen nostosta? tietty ne kaikki mömmöt mitä nuo kehonrakentajat käyttää edesauttaa varmaan tuota kans? Struumasta joskus sanottiin että aiheuttaa mulkosilmäisyyttä?

    Struumaksi kutsutaan kilpirauhasen liikakasvua. Näkyy joskus kaulan alaosassa hyvin selkeänä.

    Kilpirauhasen häiriöihin ei pullottavat silmät kuulu, mutta verestää saattavat jos on kilpirauhasesta johtuvia verenpaineongelmia.

    Äänestä

Eipä tuo parsittu haahka pahemmin kiinnosta. 50 v olsiko 60 v lähempänä. Jos joku on hyödyntänyt avuvujaan, niin tässä on aika hyvä esimerkki kipi kipi lompakkoon ja sitten seuraava papa kuivaksi. Pikkasen parempi, kun se strippaaja vai olikos se jokin tanssia oikeen.

Äänestä

Steroidit tuhoaa munuaiset ja psyyken. Tape oli aikoinaan komea, nyt aivan eri näköinen. Jylhä taas ei koskaan ole ollut kaunis.

Äänestä

Huumeet ja stroidit hormonit??

Äänestä
  • Huumeet, steroidit ja alhainen älykkyysosamäärä.

    Roskasakkia, pthyi.

    Äänestä

Steroidit sekottaa pään. Ja sen huomaa.

Äänestä

Oliko niissä Tiinan "mahtavissa" juhlissa ketään täysijärkistä?

Omaa piikitettyä henkilökuntaa. Joka nainen huulet turpeina ja posket pulleina
botexista.

Tape oli lapsena äidin ja isin iltatähti. Josta tuli pikku piru jo ala-asteikäsenä.
Isukki oli teknikkona UPM:llä. Eli Suuri herra (omasta mielestään) siihen aikaan.
Äiti kotirouva joka kerkesi seuraamaan muiden "pahoja" kakaroita, jotka kiu-
sasivat Tapea. Asia oli kuitenkin toisinpäin. Tape oli lellitty äidinpoika, josta
kukaan ei tykännyt. - Narsisti jo lapsena. Siitä johtuen on aina ollut huomion-
hakuinen ja itsekeskeinen. Kehonrakennus on tästä hyvä esimerkkin Valkonen
ei saanut normaaleja ystäviä, ja kehonrakiennuksessa sai huomiota ja
tatusta. Äijä täysi pellle. Lapsena/nuorena ja nyt aikuisena.

JOS VANHEMMAT SOTKEEVAT LIKAISIIN, VELKAISIIN BISNEKSIIN LAPSENSA.
JA KÄYTTÄÄVÄT HEITÄ BULVAANEINA, JOTTA VOISIVAT KIERTÄÄ LAKEJA.
SIITÄ ON VANHEMMUUS,AIKUISUUS, VASTUU KAUKANA. TÄLLÄISIÄ KUS-
PÄITÄ OVAT OLLEET TIINA JA TAPE. Ovat pilanneet Tapani Valkosen tyttöjen
maineen. NÄISTÄ ON TULLUT HÄIRIINTYNEEN ISIN AUTTAJIA, JOTTA KAIKEN-
LAISET LAINKIERTÄMISET ONNISTUVAT. Ei ole näillä tytöillä enää ole
pääsyä ns. normaaleihin piireihin.

- " Ei meidän Tapani..."

Äänestä
  • Onko Tapen "omaisuus" tytärtensä nimissä? No sehän selittäisikin sen, ettei ulosottoviranomainen pääse häneen käsiksi, mikäli velkaa vielä on. Missäs Tiinan tytär muuten luuraa? Asuuko hän Tipen ja Tapen kanssa Virossa?

    Äänestä

  • Voi, miten virkistävää huomata, että Lpr on entisellään. Kauna ja kateus ilmenevät niin viehättävällä ja ainutlaatuisella tavalla, että melkein ikävöin tuota naapureiden asioista kaiken tietävää kaupunkia! Vaan, myö ollaa kaik nii ilosii karjalaisii!

    Yritän muistaa sinutkin, kukahan niistä ikävistä, outoa murretta puhuvista lapsista lienet - kaikilla oli kynttilä nenän alla, sen perusteella en sinua ainakaan voi toisista erottaa. Huono itsetunto on periytyvää, joten se voi antaa jonkinlaisen vinkin. Varmaan jo pienenä syytit muita; nyt piiloudut nimimerkin taakse.

    Oikeastaan en sinua haluakaan muistaa. Onneksi en enää asu siellä.

    Tapella on vanha isä, joka ei jostain syystä ole jättänyt kaupungin tomuja taakseen. Kyllä, juuri se, joka omasta mielestään oli iso pomo. Pyytäisin hieman hienotunteisuutta häntä kohtaan.

    Terveisin

    Titta

    Äänestä

"Uusi talo on meren rannalla Viimsissä, Tallinnan pohjoispuolella. Tiinan mukaan tilat kasvoivat huomattavasti, sillä nyt neliöitä on peräti 1200."

Tiinalla pitää olla paljon tilaa kodissaan ja kaiken pitää olla luksusta. Eikö Tiinaa hävetä elvistellä omaisuudella, joka ei edes ole hänen nimissään?

Vain nousukkaat ja idiootit esittelevät omaisuuttaan. Tiina ei ole kumpikaan niistä, koska hänellä ei oikeasti ole mitään omaa - ei edes itsessään. Kaikki on keinotekoista.

Äänestä
  • Tämän päivän Etelä-Saimaassa tuomio Tapelle.

    Äänestä

  • Oikeudesta... kirjoitti:

    Tämän päivän Etelä-Saimaassa tuomio Tapelle.

    http://www.esaimaa.fi/Online/2010/11/24/Hovioikeus kumosi kuntosaliyrittäjä Tapani Valkosen tuomiot/2010110082315/4

    Hovioikeuden mukaan Valkonen on kuitenkin velvollinen maksamaan VPK:lle vahingonkorvausta. Hovioikeus ratkaisi vahingonkorvauskysymyksen Valkosen suostumuksella riita-asiana ja piti käräjäoikeuden päätöksen vahingonkorvauksista voimassa. Käräjäoikeus arvioi omassa vahingonkorvaustuomiossaan vahingot 10 000 euroksi.

    Äänestä

  • Että näin......... kirjoitti:

    http://www.esaimaa.fi/Online/2010/11/24/Hovioikeus kumosi kuntosaliyrittäjä Tapani Valkosen tuomiot/2010110082315/4

    Hovioikeuden mukaan Valkonen on kuitenkin velvollinen maksamaan VPK:lle vahingonkorvausta. Hovioikeus ratkaisi vahingonkorvauskysymyksen Valkosen suostumuksella riita-asiana ja piti käräjäoikeuden päätöksen vahingonkorvauksista voimassa. Käräjäoikeus arvioi omassa vahingonkorvaustuomiossaan vahingot 10 000 euroksi.

    Onkohan rahat jo lähteneet VPK:n tilille, Tape kyllä maksaa aina ajallaan......

    Äänestä

Tape,tape, tip,tap....

Äänestä

Entiselle kuntosaliyrittäjälle ehdollista
27.11.2012 14:24
Kuntosaliyrittäjänä Lappeenrannassa toiminut mies on saanut Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ehdollisen vankeustuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta.

Teot ajoittuivat vuoden 2006 toukokuun ja vuoden 2009 joulukuun väliseen aikaan.

Oikeus katsoi miehen aiheuttaneen yhtiönsä maksukyvyttömyyden nostettuaan yhtiöstä osakaslainoja, käyttämällä varoja yksityistalouden menoihin, kuittaamalla palkkoja ja nostamalla osinkoa.

Ehdollinen tuomio on 51-vuotiaalle, nykyisin Virossa asuvalle miehelle runsaan kahden vuoden sisällä jo kolmas. Nyt tuomio oli vuosi ehdollista vankeutta.

Äänestä
  • Asuvatko Tapen tyttäret Virossa?

    Äänestä

  • Miten voi tulla ehdollista ehdollisen perään? Eikö aiempi ehdollinen muutu vankeustuomioksi jos sössii uudelleen ennen ehdollisajan päättymistä?

    On kyllä omituisia nämä lait sekä tuomiot.

    Äänestä

  • menevankilaankulke.. kirjoitti:

    Miten voi tulla ehdollista ehdollisen perään? Eikö aiempi ehdollinen muutu vankeustuomioksi jos sössii uudelleen ennen ehdollisajan päättymistä?

    On kyllä omituisia nämä lait sekä tuomiot.

    Ei muutu. Uudenkin rikoksen tulee olla vakavuudeltaan sellainen, että siitä tulisi yksistään ehdotonta vankeutta. Tällöin voidaan harkita vanhan ehdollisen muuttamista ehdottomaksi.

    Äänestä

  • titiptap kirjoitti:

    Asuvatko Tapen tyttäret Virossa?

    Tape ryhtynyt niitä jo parittamaan?

    Äänestä

Tapella ei ole omia lapsia, Sterkat tekivät kaljupäästä tuhkamunan jo alle 20-vuotiaana.
Tiina palmulle kävi samoin Botoxin takia.

Äänestä
  • Tapella on kaksi tyttöä.

    Äänestä

  • ..? kirjoitti:

    Tapella on kaksi tyttöä.

    Ei ole omia kumpikaan. Ihan yleisesti tiedossa oleva juttu. Katso vaikka ulkonäköä!!!

    Äänestä

hahhahah :D omia ne kyllä on! Joku viisäs taas täällä tietää kaikesta kaiken. Tapella on siis kaksi tyttöä.

Äänestä
  • Onpas pariskunta. Rehellinen liiketoiminta ei ole heidän juttunsa. Ei ole ainakaan ollut tähän asti. Mutta ehkä heistä on tullut nyt rehellisiä.

    Äänestä

  • muuttuivat kirjoitti:

    Onpas pariskunta. Rehellinen liiketoiminta ei ole heidän juttunsa. Ei ole ainakaan ollut tähän asti. Mutta ehkä heistä on tullut nyt rehellisiä.

    Mistä tiedätte etteivär lapset ole tapen?? Linkkejä?

    Äänestä

  • ysiysinolla kirjoitti:

    Mistä tiedätte etteivär lapset ole tapen?? Linkkejä?

    Steroidit vaikuttavat lisääntymiskykyyn merkittävästi

    Äänestä

Todella moni on tuhonnut fyysisen ja henkisen terveytensä steroideilla yrittäessään kasvattaa lihaksiaan. Tape ei ole ainoa

Äänestä
  • "ihan yleisesti tiedossa" kenen lapsia nämä sitten ovat? Mistä tiedätte? Kertokaa lisää!

    Äänestä

Tiina huorasi aikoinaan oliko se pano 500 markkaa että tälläiset
lähtökohdat Tampereelta rouvalla.
karsea pari.

Äänestä
  • Tarkoitan Valkosen tytttäriä?

    Äänestä

Taisi jäädä aikoinaan jo Tampereellekkin velkaa. Taitaa olla tapa.

Äänestä

Jylhä on kaunis nainen ja nämä kateellisten väitteet täyttä puppua

Äänestä

uskon kyllä tapen olevan tyttöjen isä. Miksi muuten esiintyisi isänä. Vai kuka sitten olisi niiden isä? Mistä tämä tieto?

Äänestä

Koska muutti Mansesta? Mitä teki Mansessa...siis virallisesti?

Äänestä

Kolho Tiina piti Tampereella seuralaispalvelua siis myi naisia ja itseensä sitten
muutti Hesaan ja silloinen mies/rikos-kaveri sai linnaa sitten meni Palmun kanssa
naimisiin (luuli että taiteilijalla on hilloo) mut ei..Olihan heistä kahden uuden mersun
kanssa kuva miten on miljoona autot MUTTA autot olivat Veholta leasingissä MUTTA
eivät edes maksaneet leasing maksuja joten autot otettiin pois.
Näin kolho-tiina klaarasi jo aikoinaan.

Äänestä

en tiedä

Äänestä

Eihän Tiinaa ole koskaan tuomittu mistään rikoksesta. Kateelliset ovat epäilleet ja syyttäneet, mutta Tiina on rikkeetön.

Äänestä

Kuuleppa "Titta" nyt kirjotellaan 1960 luvun asioista. Kateellinen ei tarvitse
olla ihmisille, jotka eivät voi edes asua omassa kotimaassaan velkojen tähden.

Huonon itsetunnon merkkin on nimenomaan muiden "alas" painaminen.
Ihminen joka elättää itsensä rehellisellä työllä ei keplottele elämäänsä joka
suuntaan, ja etsi tehosteita itsensä YLLÄPITÄMISEEN.

Vinoutuneista perheistä, kasvaa vinoutuneita aikusia, jos kasvaa...,

Jos huomaa kävelevänsä "suvun jalanjälkiä" eikä tahdo, että ne touteutuvat myös omalla kohdalla. Kannattaa "hypätä" siitä kohtalosta pois, ennen kun on
liian myöhäistä. Ei kai tautstoja tarvitse puolustaa, ainakaan monen sukupol-
ven voimin, jos ne ovat OK ??? - Titta hei, on tässä muutkin eläneet, eikä vielä
tähän päivään mennessä ole tarvinnut KADEHTIA
talousasioitaan sotkeneita....

Äänestä
  • Kuka "Titta" on? Onko hän se Tapen tytär, joka halusi mahdollisimman suuret silikonit ja piikitti The Lookin asiakkaita? Mikä koulutus hänellä on peruskoulun lisäksi?

    Äänestä

  • Kovasti vain kaihertaa, kun täytyy avautua netissä. Mikä sen katkeruuden aiheuttaa, ihmisrakkausko, pelko yhteiskunnan mädännäisyyden leviämisestä - vaiko pieni ikävä tunne siitä, etä joku pääsee vähemmällä?

    60-luku Lappeenrannassa oli legendaarinen, Isoveli hakattiin sairaalakuntoon, kun ei osannut paikallista miu-mau -kieltä. Minä päätin olla oppimatta.

    Titta

    Äänestä

Titta hei,vielä sen verran. Jos ASUINALUEELLANNE EI OLLUT MUITA, KUN
ITSETUNNTTOMIA RÄKÄNOKKA LAPSIA, MITÄ IHMETTÄ T E SIELLÄ ASUITTE?

NIISTÄ "RÄKÄNOKISTA" KOULUTTAUTUI JOPA YRITTÄJIÄ, JA VIELÄ SELLAISIA
JOTKA EIVÄT LUOTTOTIETOJEN MENETYKSEN TAKIA ELÄ "MITEN SATTUU"..

EIKÖ TITTA TIEDÄ,ETTÄ AIKUISEN IHMISEN ITSETUNTO RAKENTUU
SILLE MIHIN HÄN ITSE ON PYSYTYNYT...Ettei vain Valkosen kolmannesta
sukupolvesta tule niitä 1960 luvun itsetunnottoma räkänokkia...?
Historia toistaa itseään.... ja vanhempien virheet, hoitamattomina siirtyyvät
lapsien "kannettavaksi".

Äänestä

Ai hakattiin, kun ei opetellut paikallista murretta. Ole nyt sen verran rehellinen,
että kerro todelliset faktat.... Oliko syynä puhumattomuus, perheen ns.arvot,
vai se, että puhumisen sijaan ylimielisesti tuijotettiin ihmisiä...?

Missä vanhustenhoito paikassa olet nykyään.??

Miksi ette muuttaneet asuinauleelle, missä asui ARVOISTANNEN VÄKEÄ...?
EIKÖ OLLUT RAHAA..?? .Mitä tulee isä Valkoseen, niin ei se kovin korkealle
nostanut hänen arovaan, kun eräässä ohjelmassa meni syömään
miniämensä ja ky. poikansa kanssa. Ruokapöydässä puhuttiin alapää- ja kaksi-
mielisiä juttuja.... Vanha mies....

Äänestä
  • M.O.T.

    Titta

    Äänestä

Ihanaa! Saame vihsoikin lähipiiritietoa mulkosilmä Tapesta ja Kasvohalvaus-Tipestä :)

Titta lienee Tappisilmä-Tapen tytär, oletan?

Oletan, että Tappisilmä-Tapen älykkyysosamäärä on ... niin mikä? Kertokaa te muut se. Minulla on nyt kiire ottaa talteen Titan ja jonkun hänen kaverinsa kommentit täältä :) Laita ne heti kohta julkiseen jakoon. En kylläkään usko ,että kukaan muu kuin ulosottomies olisi kiinnostunut Valkosten edesottamuksista.

Äänestä

Olette olleet aina kateellisia miulle! Tiedättekö miltä tuntuu olla koulukiustattu? Mie ole teidän yläpuolella nyt!

Äänestä

Köyhät kateet Lappeenrantalaiset pummitko täällä suutaan soittaa.
Kyllä on ihana elää kun on rahaa ja tilaa pelit ja vehkeet.
Syökää kalakukkoa ja kadehtikaa.

Äänestä

Ketä pitäisi kadehtia? Jos on 250 neliön talo. Kaksi autoa. Syksyllä loma Ranskas-
sa jne. Aika kaukana pummin elämästä. Pikkusen on hilloa pakkitiliilä.

Ketä pitää kahdehtia?

Äänestä

Niin ruma nainen aina ollut tämä tiina kaksi värjättyä karvaa päässä ja
tämä tape kamala. Onko tape eläin vai ihminen?

Äänestä

Minusta on eettisesti tosi väärin elellä ja retostella luxuselämällä kun oikeasti on velkaa satoja tuhansia. Totaalinen empatian puute ja egoismin huipentuma.

Äänestä

Tallinna-ohjelmassa Tape osoitti täydellisesti sen, miten idiootti nousukas hän on. Juntti perseaukinen ostelee kalliita autoja ja taide-esineitä eikä edes tiedä, kuka Nanny Still on. Voi helvetti, mikä juntti! Rahalla saa tavaraa, mutta sivistystä ei!

Katsokaa ja myötähävetkää! Samassa jaksossa kaupanpäällisenä silikoniblondi-idiootti

http://www.tv5.fi/netti-tv/tallinna-2-jakso-35

Äänestä

Steroidit muuttavat ihmisen ja korostavat luonteen negatiivisia puolia. Mikäli Tape edelleen aikoo voimailla nin 100% varmuudella käyttää aineita edelleen

Äänestä
  • Eikös kaikki kehonrakentajat käytä? Tuskin kukaan luonnollisesti kasvaa noin suureksi, mutta vaatiihan se kovan reeninkin! Itse toivon joskus pääseväni lavakuntoon, ja tämä vaatii reeniä. :-)

    Äänestä

Kaksi persaukista esittää olevansa rikkaita. Tiina Jylhällä J aTapani Valkosella on molemmilla vain tuulen huuhtoma perse ja h*lvetisti velkaa! Molemmat on tuomittu oikeudessa talousrikoksista ja he pakenivat Viroon velkojaan.

Nyt he esittävät olevansa rikkaita ja menestyneitä. Tiina Jylhän 50-vuotisjuhlat olivat esimerkki siitä, mitä kaksi tolloa ja sivistymätöntä, ehkä peruskoulun juuri ja juuri käynyttä ihmistä , Tiina ja Tapani , voivat saada aikaan.Molemmat kuvittelevat, että elämän pitäisi olla yhtä ilotulitusta, timantteja, kalliita autoja ym. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ole ansainnut sellaista elämää, jota he havittelevat.

Tiina ja Tapani kuvittelevat elävänsä jossakin ihmeellisessä kuplassa, jossa ulosottovelat ovat hävinneet ja he molemmat ovat "arvostettuja" ja menestyneitä. Miksi Tiinan naurettavilla syntymäpäiväjuhlilla oli vieraina vain sekundajulkkiksia? Tiedän, että Tiina lähetti kutsuja monille julkkiksille ja talouselämän päättäjille, mutta miksi he eivät tulleet juhliin? No... ehkä Tiina ei ymmärrä miksi...

Seiskalehti tekee Tiinasta ja Tapanista pilaa julkaisemalla juttuja heidän "menestyneestä" ja yltäkylläisestä elämästä.

Toimittajilla on ollut pokassa pitämistä, kun he tekivät esimerkiksi tämän jutun noista kahdesta persaukisesta talousrikollisesta, jotka kertovat "omistamastaan" unelmakodista:

http://www.seiska.fi/seiskatv/_a432675/


Tässä Tpani Valkonen leikkii Zen Puutarha-lelulla. Huomatkaa hänen älykäs katseensa ja älykkäät kommentit:

http://www.seiska.fi/seiskatv/_a428056/tapani tape valkonen zen gardenin kimpussa/

Katsokaa ja ihailkaa Tapani Valkosen älykkyyttä! Kuunnelkaa hänen ääntään ja IHAILKAA HÄNTÄ!

TAPANI ON ÄLYKÄS IHMINEN! Älykkään ihmisen tunnistaa katseesta.

Äänestä
  • Tapani 5v. leikkii ja puhuu lässyttäen...

    Äänestä

oksettavia ihmisiä ja muistakaa että seven lehdessä ei ole muita kun maamme
roskasakkia uo-ihmisä,rikollisia ym.

Äänestä

Joskus 80 luvulla tiina petti oman isänsäkin petoksella. Samoin jäi tiinalta
liikkeen vuokrat maksamatta koskikeskukseen Tampereelle. Tämä rikoskaveri
mies ennen Palmua oli tero pusenius niminen kriminaali joka oli linnassa
heidän yhteisistä talousrikoksistaan. Tälläiset perinnöt tiina&tape jättää lapsilleen.

Äänestä

Oman isän pettäminen on aika heviä...

Äänestä
  • Mukava perintö Tapen tyttärille, mitä mahtaa lapset tuumata..

    Äänestä

Millainen maine Tapella on bodauspiireissä? Onko pidetty henkilö?

Äänestä

uskomatonta tämä keskustelun laatu täällä. Tiedän tapen tytöillä menevän hyvin. Toinen osti juuri talon ja on vakituisessa suhteessa poliisin kanssa. eikö se jo kerro tytön olevan normaali? myös isä epäilyt ovat naurettavia tehdä nioitä nyt jokin kuvan perusteella, pitäisikö kaksikymppiseten tyttöjen näyttää yli viisikymppiseltä kaljulta isältään? :D
onko teidän mielestänne se perintö tärkein? itse vanhemmiltani en perinyt mitään ja olen silti ollut tyytyväinen elämääni. Olen siis itse rakantanut elämäni niin kuin halusin ja pystyin. Musta Tiinan synttärit olivat hienot ja haluan viettää itse myös näyttävät 50.vuotis juhlat.

Äänestä
  • Perinöllä voidaan tarkoittaa myös henkistä ja sosiaalista pääomaa,mitä vanhemmat siirtävät( halusivat tai eivät) lapsilleen.Esim, vahhempien parisuhdemalli,tapa hoitaa taloutta.Sivistys- ja koulutustaso,yhteiskunnallinen asema ja vaikuttaminen yms.Joitain ns.henkistä pääomaa /perintöä merkkaavi mainitakseni...

    Äänestä

  • Voi voi, talon osto ja vakisuhteessa oleminen ei tee ihmisestä sen parempaa tai rehellisempää kuin sinkkuna eläminen ja vuokralla asuminen.

    Kyllä repesin nauruun, kun katselin tallinna ohjelmaa jossa Tapsukka totesi Tiinan olevan niin hyvä ihminen, että hänelle on taivaspaikka varattuna. Jos nyt raamattua alkaisi tulkitsemaan ja vaikkapa ihan kymmentä käskyä, niin Tiina on rikkonut niistä kaikkia. Petti isänsä, myi itseään 500 markan hintaan, siirsi varoja pois yrityksestä velkojien ulottumattomiin yms.

    Jostain kertoo sekin, että Tapsukan "ökytalo" lappeenrannassa on poliisin asettamassa hukkaamiskiellossa. Tape yritti myydä talon ja siirtää varat pois velkojien ulottumattomista. Voi voi Tapsukka, yritit taas rötöstellä:) Tuhma poika:)

    Äänestä

  • joo Rebouhh kirjoitti:

    Perinöllä voidaan tarkoittaa myös henkistä ja sosiaalista pääomaa,mitä vanhemmat siirtävät( halusivat tai eivät) lapsilleen.Esim, vahhempien parisuhdemalli,tapa hoitaa taloutta.Sivistys- ja koulutustaso,yhteiskunnallinen asema ja vaikuttaminen yms.Joitain ns.henkistä pääomaa /perintöä merkkaavi mainitakseni...

    Suurin osa suomalaisista on huonompaa ainesta ja jättää surkean "perinnön" jälkeläisilleen. Yli puolet työssäkäyvistä tienaa alle palkansaajien keskiarvon. Mikähän ihme siinä onkin, että sellaiset surkimukset on aina eniten lisääntymässä - ja nyt täällä arvostelemassa muita?

    Äänestä

Ennen maa repeää kuin ***** häpee.

Tämä vanha suomalainen sananlasku kertoo tapauksesta kaiken oleellisen.

Äänestä
  • Tiina ja Tape eivät koskaan olleet ostaneet tai edes ostamassa taloa, jota he esittelivät omanaan. Kiinteistövälitys Uusmaa vuokrasi sen heille. Sittemmin T&T valehtelivat tulleensa huijatuksi talokaupassa. Keksittyä kaikki tyynni.

    Äänestä

Juuri näin. Jostain uskomattomasta syystä tällä rötöspariskunnalla kauhea tarve leikkiä "rikasta" Seiskassa. Vuokrasivat tosiaan talon. MUTTA jättivät TAAS vuokran maksamatta joten joutuivat melkein samantein ulos, sitten valehtelivat tämän naurettavan tarinan "me ostettiin joo tää talo, sitten myöhemmin myyjä sanoi että se haluu 50 000 euroo lisää ja ei me annettu ja muutettiin pois".
HAHHAHAHHHHH!

Äänestä
  • Kuinkahan moni vielä hölmöyksissään vuokraa noille jotakin...

    Äänestä

Onko tällä Tiinalla omia lapsia?.

Äänestä

Kolho tiinalla on tyttö mutta hän ei ole ollut julkisuudessa. Joku jenni tai jenna
niminen.

Äänestä

Millainen satulinna pariskunnalla on tätänykyä?
Paino sanalla satu...

Äänestä
  • Ne vuokraa, kunnes vuokranantaja ajaa ne ulos rästien takia.

    Äänestä

http://www.esaimaa.fi/Online/2012/11/27/Entiselle kuntosaliyrittäjälle ehdollista/2012114672880/4
Kuntosaliyrittäjänä Lappeenrannassa toiminut mies on saanut Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ehdollisen vankeustuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta.

Teot ajoittuivat vuoden 2006 toukokuun ja vuoden 2009 joulukuun väliseen aikaan.

Oikeus katsoi miehen aiheuttaneen yhtiönsä maksukyvyttömyyden nostettuaan yhtiöstä osakaslainoja, käyttämällä varoja yksityistalouden menoihin, kuittaamalla palkkoja ja nostamalla osinkoa.

Ehdollinen tuomio on 51-vuotiaalle, nykyisin Virossa asuvalle miehelle runsaan kahden vuoden sisällä jo kolmas. Nyt tuomio oli vuosi ehdollista vankeutta.

Äänestä

Saako tosiaan olla vapaalla jalalla, vaikka on 3 ehdollista tuomiota?

Äänestä

Tapessa Tiina on löytänyt juuri itselleen sopivan puolison. Jakavat yhteisen moraalin, itsetunnon ja tyylitajun. Jopa ulkonäkö on molemmilla viitetty mahdollisimman kauaksi kauniista.

Äänestä
  • Vain pers-eensä on hinnoiteltu.

    Äänestä

Jylhä on pettänyt oman isänsäkin.

Äänestä

Ennustan The Lookin tekevän harkitun konkurssin 2013. Velat ja takuut kuittaantuu sillä ja taas uudet velkojat jäävät nuolemaan näppejään.

Äänestä

Tiina Palmu ja Tapani Ojentajaton ovat lostopari.

Roskasakkia.

Äänestä
  • Miten tuo firma liittyy Tipitapeihin ja mitä maksuhäiriöitä???????

    Äänestä

  • en ymmärrä kirjoitti:

    Miten tuo firma liittyy Tipitapeihin ja mitä maksuhäiriöitä???????

    Klikkaa sivuilla olevaa "Edellinen nimitieto"-palkkia. Jylhä on vaihtanut yrityksensä nimen.


    Tyyppi

    Alkanut 25.11.2010

    Päättynyt 07.01.2013


    Lähde: YTJ



    The Look Tiina Jylhä Consulting Oy

    Päätoiminimi



    07.01.2013

    Äänestä

No ainakin kun laitoin sen nimen googleen, tuli lookin nimi. Ja käyntiosoite meiliosoite sama kuin lookin. Sama firma vissiin.

Äänestä
  • Constrictor Levanensis Oy

    Jylhällä on uusi nimi firmallaan. Miksiköhän ;)

    Äänestä

Eikös Valkosellakin ole ulosottomaksuja?

Äänestä

Veloista pääsee eroon konkurssilla ja muuttamalla Viroon.

Äänestä

Kaupparekisterin mukaan The Lookkia ei enään ole, nyt joku Constric...jotain. Vedettiinkö Look konkkaan? Kuinkahan moni jää nyt ilman rahojaan?

Äänestä

Uskomattomia tyyppejä

Äänestä
  • On sanottava että ihailen heidän "härskeyttään" ja uskallusta tehdä kaikki tuo!

    Äänestä

Constrictor on kuristajakäärme

Äänestä
  • Miksi täältä on poistettu oikea tieto, jossa kerrottiin, että Kinnisvararegister on Virossa paikka, josta voi tarkistaa ettei Tipi eikä Tapi omista yhtäkään kiinteistöä eivätkä ole koskaan omistaneet Virossa. He olivat vain vuokranneet "ökytalon" Uusmaa nimisestä kiinteistötoimistosta. Sitten keksivät satuja, miten heitä kusetettiin talokaupoissa.

    Äänestä

  • Hjjgghhhggg kirjoitti:

    Miksi täältä on poistettu oikea tieto, jossa kerrottiin, että Kinnisvararegister on Virossa paikka, josta voi tarkistaa ettei Tipi eikä Tapi omista yhtäkään kiinteistöä eivätkä ole koskaan omistaneet Virossa. He olivat vain vuokranneet "ökytalon" Uusmaa nimisestä kiinteistötoimistosta. Sitten keksivät satuja, miten heitä kusetettiin talokaupoissa.

    Loistavaa näätäilyä! Tiina ja Tape luulevat, että he saavat suoltaa paskaa ihmisille ja kaikki uskoo heidän satunsa. Näädät kyllä osaavat ottaa selvän asioista, vaikka he asuisivat Timpuktussa.

    Mikä ihmeen leveilyvimma tolla pariskunnalla oikein on? Kaikkihan tietävät, ettei heillä ole muuta omaisuutta kuin tuulen huuhtoma perse.

    Äänestä

  • Luuserit! kirjoitti:

    Loistavaa näätäilyä! Tiina ja Tape luulevat, että he saavat suoltaa paskaa ihmisille ja kaikki uskoo heidän satunsa. Näädät kyllä osaavat ottaa selvän asioista, vaikka he asuisivat Timpuktussa.

    Mikä ihmeen leveilyvimma tolla pariskunnalla oikein on? Kaikkihan tietävät, ettei heillä ole muuta omaisuutta kuin tuulen huuhtoma perse.

    Tiinalla se on vielä asiakkaiden kuluttama sellainen.

    Äänestä

Mitä suurempi valhe, sitä paremmin ihmiset uskovat sen. Kun leveillään taloilla ja autoilla, niin pidetään menestyjinä, vaikka velkaa olisi puoli miljoonaa. Kuka näitten kanssa oikeen uskaltaa tehdä bisnestä? Kummankin menneisyys on sitä luokkaa, että on ihme etteivät ole saaneet ehdottomia tuomioita.

Äänestä

Kyllä nuo vielä ehdottomatkin tuomiot savat tuolla menolla

Äänestä

En tuosta Tiinan bisneksestä tiedä mutta miehelläni on omakohtainen kokemus Tapen tavasta hoitaa bisneksiä. Hän maksoi Tapelle etukäteen ruokavaliosta ja treeniohjelmasta. Rahat kelpasivat, mutta treeniohjelmaa ja ruokavaliota ei ole vieläkään näkynyt eikä rahoja ole palautettu, vaikka tapahtumasta on jo pari vuotta

Äänestä
  • Kuulostaa niin Tapsukan tyyliseltä touhulta. Tipitapetaa on niin veloissa, että ei omista edes kusenpolttamia kalsareitaan. Kullikin on kuulemma surkastunut liiasta hormoonien käytöstä. On se mulkosilmä sellainen pumpattu sika, että puhkeaa vielä.

    Äänestä

Ennen maa repee kuin....

Äänestä
  • Onko Tapella kolmaskin tytär Titta?

    Äänestä

Constrictor Levanensis Oy on konkurssissa.

Äänestä

Tapani Valkonen käyttää näköjään Ristoa etunimenä kikkaillessaan bisnestensä kanssa. Siis Risto Valkonen siltä varalta että kaikki ei kestäisi päivänvaloa...

Melkoisen hyvin keksitty Tapilta.....

....noo, ehkä se oli Tiinan idea, sillehän tuo on vielä tutumpaa

Äänestä

Risto Valkonen ...ehheheheheh :) Luvassa rehtiä bisnestä...

Äänestä
  • Tapanin oikea nimi on Risto. Kutsumanimi Tapani.

    Äänestä

  • räpätiräärää kirjoitti:

    Tapanin oikea nimi on Risto. Kutsumanimi Tapani.

    Normi ihminen käyttää sitä kutsumanimeään myös virallisisssa yhteyksissä. Virallisissa papereissa monesti kysytään mikä etunimistä on se käytössä oleva.

    Äänestä

Eihän tapella ole lapsia. Tiinan tyttäriä jenna ja netta. Jessica tapen edellisestä liitosta jäänyt. En tiedä miksi leikkii heidän isää. Käyttääkö heidän nimiään rikoksissa???

Äänestä

kummallekkin pitäisi saada suomeen tulo kielto.ovat tulleet yhteiskunnalle todella kalliiksi.suomeen pitäisi tehdä laki jolla kielletään vastaavanlaisille tulo .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mistä rahat? kirjoitti:

Tiina Jylhällä oli prameat ja juntille tyypilliset 50-vuotisjuhlat Virossa, jossa kaikki oli överiä. Tiinahan on junttien kuningatar eikä ymmärrä todellisesta tyylikkyydestä yhtään mitään. Kenenkähän rahoilla tällä kertaa juhlittiin?

Tässä Tiinan taustaa

http://www.iltalehti.fi/viihde/2011032913447949_vi.shtml

Mahtoikohan tässä jutussa olla kysymys Tiina Jylhän juhlista?

http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/laura-voutilainen-sotkettiin-mukaan-outo-huijaus

Millä ihmeen rahoilla Tollo-Tiina ja Pullosilmä-Tape rellestävät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu