ja kaupungin virkamiehillä "hyvä veli" suhde? Ihan siltä vaikuttaisi. Keravalla rakennusliikkeet saavat tehdä ihan mitä vain, ei kaupunki puutu asiaan. Kaikki tiet ovat aamuisin tukossa, kun on kaivinkoneita, nostureita, kuorma-autoja, jopa rekkoja sekä tietysti henkilöautoja yhtä aikaa jalankulkuteillä. Ei juuri mistään kautta pääse kulkemaan kuin oman henkensä uhalla. Kaupungin kyllä pitäisi vähän valvoa asiaa. Sitten kun sattuu onnettomuus, ollaan sormi suussa, että kuinkas nyt näin kävi. Olen asunut muissakin kaupungeissa ja yleensä, jos jossain oli vastaava tilanne hetken, oli joku valvomassa, ettei ole vaaraa muille. Muistan, että tälläkin työmaalla oli joskus, mutta nyt ei enää, Alkuperäiset työnjohtajat kai ovat vaihtaneet toiselle työmaalle. Ovatkohan virolaiset nyt johdossa?!
Vastaukset 1
- Kypä Rällinen
Saahan näitä aiheita kun oikein yrittää, vaikkei niissä järkeä olisikaan.
Rakennustyömaat nyt vaan ovat rakennustyömaita ja työkoneet liikkuu ja vaatii tilaa.
Ensikerralla kun olet pulassa etkä tahdo päästä ohi, tule ja etsi kypärämies, niin saatetaan sinut turvallisesti ohi. Saatan olla vaikka minä siellä saattamassa.
Kiitos, anteeksi ja armoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va691893Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 140999
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu18919- 83667
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa104651Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
- 49570
- 57547