Hei kaikki jotka kadutte hypoissa tehtyjä ratkaisuja. Olen aivan toivoton. Ostin auton, oli PAKKO SAADA!!! Autokorjaajani oli mukana autokaupoilla ja teki päätökset ja minä hankin Visakortin 1000 eurolle - JESS, minä maailman valloittaja. Korjaajani hoiteli vanhan autoni, muka pois rekisteristä. Leimaa oli vielä huhtikuulle. Siis jos olisin ollut MINÄ, olisin netonnut sillä vähän, mutta annoin mennä. Visaa en olisi ottanut vaan sopinut autoliikkeen kanssa maksuista. Autoon uppoaa lisää rahaa, kaikenlaista laittoa. (Välit menivät poikki autokorjaajani kanssa.)
Asun Aso-asunnossa jonka pankki omistaa lähes kokonaan. Sitä vastaan en enää lainaa saanut. Mun menoni kasvavat ensi vuonna 70 euroa. Olen eläkkkeellä ja nyt totaalisesti 33kk:tta korvia myöden kinnitetty. Näen koko ajan painajaisia, ajatukset kokonaan siinä miten pärjään. Luottotiedot on vielä jäljellä, pitäisikö hurrata. Olen eläkkeellä ja maksan tästä asunnosta kaikkineen 680 euroa/kk. Muuttoa en voi harkitakaan. Pää ei kestä eikä rahat riitä. Lääkkeisiin menee paljon. Sossun apua olen saanut, mutta saanko nyt kun vaihdoin mummuautoni Micra -87, Mazdaan -95. Lonkkakulumien takia ei kävelyt kauppoihin ja muille asioille ilman kyytiä ei onnistu.
Pää hajoaa :(

Vastaukset 8
Vanhimmat
ONpa sekava selostus
Voitko sairaalta odottaa enempää???
Oletkos mies vai muija ja ikä on?
Olen katunut moneen otteeseen sekä hypomanian että depression aikana tehtyjä päätöksiä. Sen seurauksena olen korviani myöten veloissa, luottotiedot menneet ja jokapäiväinen selviytyminen yhtä taistelua.
Sain diagnoosin kesäkuussa ja täsmälääkitys on vielä vaiheessa. Siksi maaniset ja depressiojaksot vaihtuvat aika tiheään.
Hei,
vaikeaa on löytää sopivaa lääkitystä. Mun lääke Lamictal tasaa sen verran etten ole jatkuvasti sairaalassa. (ranteet auki ym.) Silti minullakin olot vaihtelee aika nopeaan tahtiin. Pakko se vaan on jaksaa eteenpäin. Ystävät ja perhe....no, HE EIVÄT YMMÄRRÄ - olen yksin!!! Ja oikeastaan hyvä niin.
Tsemppiä sulle Rauhanmeri
Sama juttu, tuntuu, että läheiset välttelevät aihetta kun ruttoa. En ole enää soitellut tai käynyt esim. siskoillani tai äitini luona pitkään aikaan. Meillä ei ole nykyään oikein mitään sanottavaa toisillemme. Minusta on tullut heidän silmissään murheenkryyni, joka aiheuttaa ryppyjä heidän harmooniseen elämäänsä.
Jaksamisia myös sinulle Biboerakko.
Aika monella menee raha-asiat pieleen silloin kun on elämänsä kunnossa..
Itselläni tällä hetkellä tili jo miinuksen puolella , pitää elää eläkkeeseen asti luottokortin varassa. Olen niin loistokunnossa etten malta öisin oikein nukkuakaan jUni on katkonaista ja herätessä tunnen olevani tosi pirteä. Aloitin Ketipinorin tukemaan jotta rauhoittuisin. Aikoinaan vaihdoin yksiön kaksioon manioissani ja kituuttelin kallista lainaa vuositolkulla.. Se vahinko ei kyllä enää toistu. Ei tätä kaksisuuntaisuutta terve välttämättä ymmärräkään eikä aina samanvertainen milentervespotilaskaan. Psykiatrian poliklinikalla minulla oli oireiden tunnistamista ja hallintaa. Sen ansiosta osaan jo aika ajoissa itsekin kertoa terveyskekskuksessa hoitajalle missä mennään. (olen nykyään terveyskeskusasiakas) Lääkärille osasin kertoa nyt viime käynnillä loistokunnostani ja reippaudesta . Nyt on lievä hypomaaninen kausi menossa ja sitä nyt seurataan ettei vaan tulis mania mikä tietää pakkolähetettä sairaalaan.
Eikö sitä autoa voi vaihtaa johonkin pienempään?