Vampyyripoliisi

Muistaako kukaan sarjan nimeä.

Tuli vuosia sitten.
Päähenkilö oli poliisi, joka oli saanut oikeuden olla vain yövuorossa. Sillä perusteella että ei voinut olla auringonvalossa iho-ongelman vuoksi.

Todellisuudessa hän oli vampyyri, mutta hyvä sellainen. Yhdessä jaksossa naiskolleega, joka ainoana tiesi salaisuuden, pyysi että hän pelastaisi kuolettavasti haavoittuneen veljen.
Poliisi muutti häne vampyyriksi, mutta sanoi että veljestä tulee tappaja, niin myös kävi.

Mikä oli sarjan nimi.
Muistelin, että pimeyden sydän, mutta sehän oli toinen sarja.
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On kyllä todella kauan kun tuli ja ei mielestäni kauaa pyörinytkään. ELLEI sitten ole tullut uusintana joskus myöhemmin. Muistan vain että itse katselin sitä kun asuin lapissa yhden kesän ala-asteen loppupuolella eli se oli joko vuosi 89 tai 90. Ja nyt olen 26 eli aika kauan siitä on...Siitä ei sitten mitään hajua mikä olisi sarjan engl.kielinen nimi, googlekaan ei hakusanalla löytänyt mitään.

Nyt kun mietin niin muistaakseni poliisi oli tosiaan jokin yliluonnollinen olento, vampyyri juurikin. Itse sarjasta sitten taas muistan hatarasti yhden jakson. Siinä oli joku nuori kloppi jota pidettiin vähän jälkeenjääneenä koska lempihuvi oli kaadella öisin nukkuvia lehmiä. Poliisi kutsuikin häntä "kantturankaatajaksi".

Lopussa kuitenkin paljastui että kyseinen kaveri oli kuitenkin pahis, muistaakseni jonkunsortin tappaja jota jaksossa etsittiin. Muistelisin että tuokin veikkonen oli joku yliluonnollinen otus.

Siihen muistikuvat sarjasta kuitenkin loppuvatkin. Kaikesta kuitenkin olen varma mitä tässä nyt olen maininnut samoin kuin sarjan nimestä.

Äänestä

  • Stig kirjoitti:

    Noilla eväillä selailin vähän nettiä ja löysin englannin kielisen nimen, Forever Knight.

    Löytyi sivujakin:
    http://www.scifi.com/fknight/
    http://www.loftworks.com/FK/Show_Info/premise.html

    Siellä kerrotaan, että sarja olisi tullut Yhdysvalloissa vuosina 1994-96

    Noissa aiemmissalinkeissä viitataan vuosilukuun 1994-96. Minä muistelen, että sarja olisi tullut aiemmin suomen televisiossa.

    Päähenkilön naama näyttää kylläkin tutulta ja kertomukset sarjasta myös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stig kirjoitti:

Muistaako kukaan sarjan nimeä.

Tuli vuosia sitten.
Päähenkilö oli poliisi, joka oli saanut oikeuden olla vain yövuorossa. Sillä perusteella että ei voinut olla auringonvalossa iho-ongelman vuoksi.

Todellisuudessa hän oli vampyyri, mutta hyvä sellainen. Yhdessä jaksossa naiskolleega, joka ainoana tiesi salaisuuden, pyysi että hän pelastaisi kuolettavasti haavoittuneen veljen.
Poliisi muutti häne vampyyriksi, mutta sanoi että veljestä tulee tappaja, niin myös kävi.

Mikä oli sarjan nimi.
Muistelin, että pimeyden sydän, mutta sehän oli toinen sarja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu