Jos ja kun Suomi vielä on vapaa maa, niin olisi lopulta paikallaan tehdä selväksi pari tosiasiaa Suomen historiasta. Tämä seuraava ei sitten ole niille jotka arvostavat jotenkin ns. valkoisen Suomen sotaponnistuksia toisen maailmansodan aikana, eikä niille jotka ihailevat mannerheimia Suomen pelastajana. Tai ehkä juuri heille tämä onkin.)
Suomi päätti tulla itsenäistyttyään ns. valkoiseksi Suomeksi. Kapitalistinen järjestelmä omaksuttiin tänne suurten tilanomistajien toimesta. Suomi oli otollinen paikka riistää ja orjuuttaa, olihan kansa tyhmää ja oppimatonta. (Viimeinen sivistymätön maa 1800 -luvun Euroopassa.) Saksalaiset ja englantilaiset suuromistajat tulivat ja aloittivat toimintansa täällä jossa maa oli halpaa ja työvoima aulista. Kommunismi oli kuitenkin jatkuvan uhkana heti keksimisensä jälkeen ja sitä oli ahkerasti torjuttava. Tehtävä annettiin mannerheimille, joka oli maailman parhaimmat sotakoulut käynyt. Lisäksi ryysyläisiä oli aivan liikaa muutenkin hyysättäväksi. Niitä oli vähennettävä. Kansalaissota alkoi osin mannerheimin tilauksesta, osin nälänhädästä. Lahtaaminen oli marskille helppoa, olihan hän käynyt sitä varten opissa. Kolme sotaa ja kaikille löytyi hyvä selitys. Muu kuin se todellinen. Oli vähennettävä väkeä. valkoinen Suomi pelastui. Ehkä lännen avulla ehkä ei. Sitä ei meille kerrottu. Mutta se on paljastunut myöhemmin että jokainen noista kolmesta sodasta oli turha. Ensimmäiseen punaiset provosoitiin. Toinen ja kolmas käytiin kommunismin pelossa, vaikka nyttemmin on paljastunut kaksi asiaa. Yksi; se että kommunismi (nykyisin säädetty kapitalismi, kuten Kiinassa) vei lopullisen voiton. Ja kaksi; se että Neuvostoliitosta, sittemmin Venäjästä tuli kapitalistisempi maa kuin Suomi on koskaan ollut. Ja rajat Venäjälle aukenivat WTO -jäsenyyden myötä. Sodat eivät näin ratkaisseet muuta kuin sen että porukka Suomessa väheni niin että halu suistaa valkoinen valta Suomessa hiipui. Sodat siis palvelivat valkoisen Suomen etua. Juuri niin kuin oli tarkoitettu. Ja mannerheim nostettiin jalustalle. Kirjaimellisesti. Historian kirjoittivat voittajat. Ja nyt herää kysymys; kuinka aina historiantunneilla asia osattiin kääntääkin "oikein" päin? Ihankuin olisi opetettu?
ps. Ja miksi sanoma -konserni julkaisee aina vaan mannerheim -liitteitä tasaisin väliajoin? Onko ajatuksena pitää valkoisen Suomen ihannetta yllä? Jatkuuko taistelu edelleen? Ja milloin se roihahtaa täyteen liekkiin uudelleen?
ps.2 Tekstin tietyt erisnimet on tahallaan kirjoitettu pienellä.

Vastaukset 28
Vanhimmat
Siitä tietää tehneensä työnsä (kirjoituksensa) hyvin, kun tappion joka rintamalla kärsinyt yksinkertainen punikki ei muuta keksi, kuin syöttää bullshittiään pöllimällä nimimerkkisi. Eli, juttusi siis osui ja upposi!
On se stallarin kosto hurja.
Vain yksinkertaiset mielisairaat vajakit ne vain onnittelevat aina itseään.
Ainakin täysin julkisesti yleisillä nettipalstoilla.:)))
Ei kauan mennytkään. Laita seuraavaksi vakikommentti B.
Tosin, olet jo oppinut kopioimaan muiden termejä, onnittelut. Kehitystä näkyy, kun oikein jaksaa varttua.
Sinuahan "kusetetaan" nyt ihan kybällä.
Ja sinä itse vielä näyutät astuvan sinne kuuluisaan kuoriämpäriin vielä ihan vapaaehtoisesti.DDDDDDDDDDDDDD
VITUTTAAKO??? DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Kas, en ole ennen edes huomannut? Kaikkea se teettää.... Ilmeisesti persoonani ottaa tätä yhtä erityisesti pannuun:-)
Hehe, Taattua tavaraa liki rivi pelkkää D-kirjainta ja vielä kirjoitusvirhe otsaakkeessa:-D
Historian kirjoitus uusiksi: Mannerheimin sankarimyytti mennyttä
Uusimmat dokumenttielokuvat ovat tuoneet totuuden esiin ja paljastaneet Mannerheimin mustaihoiseksi homoseksuaaliksi. Totuutta on peitelty vuosikymmeniä. On menty jopa niin pitkälle, että Mennerheimin valokuvatkin on retusoitu.
Miksi aloitukseni on tällä palstalla? Siksi että nyt joudummekin puolustamaan Mannerheimin ihmisoikeuksia. Mannerheimin oikeuksia olla musta ja homo.
kertoisit milloin ja kenen toimesta tällainen dokumentti on tehty?
"Uusimmat dokumenttielokuvat ovat tuoneet totuuden esiin ja paljastaneet Mannerheimin mustaihoiseksi homoseksuaaliksi."
Tai peräti useita? Yritätkö tuolla järjenjuoksulla olla vitsikäs?
""kertoisit milloin ja kenen toimesta tällainen dokumentti on tehty?"2
Itsehän sinä nyt lipfert tuon avauksen olet kirjoittanut.
Vai etkö sinä enää edes muista sitä mitä oikein kirjoitteletkaan yleisille nettipalstoille.))))
Lipfert kirjoittaa sinisellä ja reksiteröidyllä nickillä. Musta on joku harhaantunut vihamies.
Harvemmin sinä enää kirjoittelet tuolla rekisteröidyllä nimimerkiklläsi.
Jostain syystä sinä nyt et enää halua esiintyää yhtään mitenkään tuolla rekisteröidyllä nimimerkilläsi.
Mistä sinä tiedät ihmiset nickien takana. Olen nyt puolen tunnin aikana kirjoittanut toistakymmentä sanomaa ja kaikki rekisteröidyllä nickillä.
Siksi toiseksi: sinä nyt olet kaikista viimeinen mies syyttelemään toisia useammasta nickistä kun itse vaihtelet niitä kuin mustalainen hevosta. Tuo temppusi esiintyä minuna mustalla nickillä on kyllä aika ala-arvoinen. Saatahan sinä toki asian kieltää, mutta ei minulla juuri muita noin ikäviä tuttuja ole.
Sinä siis kiistät nyt täydellisesti kirjoittaneesi tuon tämän keskusluketjun avauksen.
Vai etkö sinä nyt vaan jostain syystä halua seisoa sanojesi takana yhtään mitenkään?
Ja alat sitten vain syyttelemään jotain muita kun et mitään muuta hätäpäissäsi keksi.
Tottaka kiistän ja sen tietää jokainen, joka minun tekstejäni on lukenut. Sinäkö hakuat todistaa jotakin muuta?
En minä mikään vasuri ole vaikka oletkin minua joskus sille aatesuunnalle värvännyt. Minulla ei ole mitään syytä kirjoittaa mustalla nimerkillä 'lipfert'. Keksitkö itse sellaisen syyn henkilölle, jolla on vastaava sininen nick?
Kasittääkseni jos jollain on rekisteröity nimimerkki,niin sitä ei silloin voi käyttää kukaan muu yhtään mitenkään.
Joten uskottavuutesi uskottavana kirjoittajana nyt on nyt kyllä laskenut jo ihan täysin miinuksen puolella.Valitettavasti.Otan osaa.
"Kasittääkseni jos jollain on rekisteröity nimimerkki,niin sitä ei silloin voi käyttää kukaan muu yhtään mitenkään."
Voi toki. Esim. pistämällä pisteen perään kuten olet tehnyt. Aika lapsellinen temppu:-)
Sinun ei tule murehtia siitä, mikä on uskottavuuteni sinulle. Toki välitän enemmän siitä, mitä se on tavallisille keskustelijoille.
""Voi toki. Esim. pistämällä pisteen perään kuten olet tehnyt. Aika lapsellinen temppu:-)""
Syyttelet nyt jotain muita kirjoittajia jostain ilman minkäänlaisia todellisia näyttöjä yhtään mistään.
Ymmärrätkö sinä nyt itse edes sitä faktaa että sinut saisi nyt halutessaan vastuuseen sanomisistasi.
"Syyttelet nyt jotain muita kirjoittajia jostain ilman minkäänlaisia todellisia näyttöjä yhtään mistään."
Älä nyt liioittele. En suinkaan muita, mutta sinua epäilen vahvasti. Olet ainoa tarpeeksi seko sen tehdäksesi.
"Ymmärrätkö sinä nyt itse edes sitä faktaa että sinut saisi nyt halutessaan vastuuseen sanomisistasi. "
Hehe. Jopas rupesikin pahasti pelottamaan:-) Jospa nyt koetat saada vastuuseen. Ensimmäisenä voisit pyytää ylläpitoa paljastamaan piste-lipfertin henkilöllisyyden. Kyllä se minulle passaa.
""Voi toki. Esim. pistämällä pisteen perään kuten olet tehnyt. Aika lapsellinen temppu:-)""
Kyllä tuo on nyt aivan selkeää syyllistämistä,ja vieläpä ilman minkäänlaisia todellisia näyttöjä yhtään mistään.
""Älä nyt liioittele. En suinkaan muita, mutta sinua epäilen vahvasti. Olet ainoa tarpeeksi seko sen tehdäksesi.""
Epäillähän sinä nyt voit tietysti ihan mitä vaan.
Mutta silloin sinä et vielä voi syyllistää yhtään ketään yhtään mistään.
Koska todisteet puuttuvat sinulta nyt ihan täysin.
Ja kyllä nyt joku halutessaan saisi sinut kovinkin helposti vastuuseen noista perättömistä syytöksistäsi ja haukkumisistasi.Eihän tässä nyt tarvitsisi tehdä kuin ilmoitus ylläpidolle.Rekisteröity nimimerkki on todella helppo tunnistaa ja siitä sitten tehdä tarvittavat toimenpiteet.
Tiedätkö muuten että yleensä silloin ihminen tietää itse olevansa pahasti tappiolla kun alkaa haukkumaan toisia ihmisiä täysin perustelematta?
"Kyllä tuo on nyt aivan selkeää syyllistämistä,ja vieläpä ilman minkäänlaisia todellisia näyttöjä yhtään mistään"
Sanoin, että epäilen, koska tuollaisiin temppuihin ei muut taivu..
"Epäillähän sinä nyt voit tietysti ihan mitä vaan.
Mutta silloin sinä et vielä voi syyllistää yhtään ketään yhtään mistään.
Koska todisteet puuttuvat sinulta nyt ihan täysin."
Tottakai voin. Epäilen aivan rauhassa.
"Ja kyllä nyt joku halutessaan saisi sinut kovinkin helposti vastuuseen noista perättömistä syytöksistäsi ja haukkumisistasi.Eihän tässä nyt tarvitsisi tehdä kuin ilmoitus ylläpidolle.Rekisteröity nimimerkki on todella helppo tunnistaa ja siitä sitten tehdä tarvittavat toimenpiteet."
Tee se ihmeessä! Ja pyydä samalla selvittämään, että kirjoititko sen itse:-)
Asiasi on nyt jo siirretty ylläpidon tutkittavaksi.
Odottelehan yhteydenottoa ylläpidolta lähiaikoina.
Hehe. Maltan tuskin odottaa:-)
verner lehtimäki olisi pitänyt tuoda takaisin Suomeen ja tuomita täällä rikoksista.
Miksi valkolahtarit saivat aiokoinaan täydellisen syytesuojan?
Ja näin sitten ketään valkolahtaria ei ikinä tuomittu yhtään mistään.
Onko tuo aloittaja tosiaan noin lapsellinen.
Vaikea on näitä raukkoja ymmärtää.
Yritähän "lipfert" kestää.
Ihmettelen kyllä kovasti, että miten jaksat oikoa samoja jankutuksia ketjusta toiseen.
Vielä enemmän kyllä ihmettelen noita jankuttajia. Luulis olevan jo pää aika "ruvella" alituisesta seinään lyömisestä.
Että vain äärtetön avuttomuutesi ylittää loputtoman tyhmyytesi.
"Ja kaksi; se että Neuvostoliitosta, sittemmin Venäjästä tuli kapitalistisempi maa kuin Suomi on koskaan ollut."
Jos suomalaiset olisivat auttaneet venäjänsuomalaista valkokenraali Mannerheimia vapauttamaan Pietarin v. 1919, Neuvostoliiton nimellä tunnettu Venäjän historian harhapolku olisi kenties voitu kokonaan välttää ja koko maailmanhistoria olisi saanut toisen käänteen. Tuskinpa Hitlerkään olisi koskaan päässyt valtaan Saksassa ilman "bolševismin uhan" keppihevosta. Suomalaiset olivat v. 1919 suuren ratkaisun tekijöitä, vaikka eivät tavanomaista typeryyttään sitä käsittäneetkään. Aivan kuten suomalaiset separatistit ja terroristit - niin punaiset kuin valkoisetkin - olivat jo ennen ensimmäistä maailmansotaa olleet yhteistyössä Venäjän vallankumouksellisten - myös bolševikkien - kanssa, pelastivat suomalaiset bolševikit Venäjän sisällissodassakin v. 1919 ratkaisevalla hetkellä.
Ei mitään lisättävää.