Koraaninpilkkasyytöksistä kristittyä teiniä vastaan on luovuttu

ihmisoikeus

Islamabadin oikeus on luopunut Koraaninpilkkasyytöksistä kristittyä teini-ikäistä tyttöä, Rimsha Masih, vastaan. Rimshan asianajaja, Akmal Bhatti, sanoi, että syytös oli lain väärinkäyttöä. "Tuomioistuin on kumonnut syytökset ja julistanut Rimshan syyttömäksi", hän sanoi.

Mahrabadi moskeijan imaami, joka langetti väärät syytökset Rimshaa vastaan, on nyt oikeudessa syytettynä vääristä syytöksistä.

Rimsha ja hänen perheensä pysyvät toistaiseksi piilossa. Heidän naapurustonsa kristityt, jotka pakenivat tapauksen aiheuttamaa muslimien vihaa, ovat pyrkineet palaamaan kotiinsa. Rimshan asianajaja sanoo kuitenkin, että Rimsha ja hänen perheensä eivät enää koskaan voi palata kotiinssa.

Rimsha vangittiin 16. elokuuta 2012 syytettynä islamilaisten tekstien häpäisystä. Häntä vastaan nostettiin aluksi syytteet aikuisten oikeudessa, jossa rangaistus islamin häpäisystä olisi elinkautinen vankeus. Tapaus siirrettiin kuitenkin myöhemmin nuorten tuomioistuimeen kun hänen ikänsä oli varmistettu ja lääketieteelliset todisteet osoittivat hänen olevan kehitysvammainen.

Rismhan oikeudenkäynti kiinnitti kansainvälisen median huomion ja herätti keskustelun siitä miten Pakistanin ankaraa islaminpilkkalakia käytetään henkilökohtaisen koston välineenä. "Tämä on ensimmäinen tapaus kun Pakistanissa islamin pilkasta syytetty on vapautettu syytöksistä", sanoo Naveed Chaudry, joka on toinen Rimshan lakimiehistä. "Tämä tapaus toi myös ensimmäistä kertaa julkiseen keskusteluun miten tätä lakia väärinkäytetään viattomia ihmisiä kohtaan."

http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2012/11/koraaninpilkkasyytoksista-kristittya.html

0

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

        Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
        Maailman menoa
        183
        3025
      2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

        erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
        Ikävä
        154
        2133
      3. Jos sinua kiinnostaa nainen

        tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
        Ikävä
        65
        1965
      4. Suoraan Sinulle

        En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
        Ikävä
        50
        1429
      5. Mikähän auttaisi kun kuIIi

        Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
        Ikävä
        81
        1358
      6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

        Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
        Sinkut
        182
        1294
      7. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

        Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
        Ikävä
        93
        1199
      8. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

        Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
        Hindulaisuus
        373
        1100
      9. Niin siinä kävi

        Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
        Ikävä
        61
        1093
      10. Mitä siellä tapahtuu?

        Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
        Savonlinna
        22
        963
      Aihe