Kuka mahtoi olla tämä saksalainen sotapäällikkö?
Potkut kenraalina - toiset
marsalkkkana!
1075
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täsmennä vähän - kuka antoi potkut?
Kaikki Saksan sotamarsalkat saivat "potkut", kun liittoutuneet lakkauttivat Wehrmachtin elokuussa 1945.
sitten. Tosin antautumista ei voi katsoa varsinaiseksi potkujen saamiseksi.
Mutta todettakoon sitten arvaamisen helpottamiseksi, että potkut antoi Hitler 1938. Samalla ne sai toistakymmentä kenraalia, joten ei tämä välttämättä vielä ihan helppo ole. Marsalkkojakin potkittiin vuoroillaan pitkä rivi.
Vai 1938? Eli siis potkut armeijasta, eikä esim. siirto "johtoreserviin", kuten sodan aikana moni marsalkka ja kenraali. Tulee mieleen yksi marsalkka, mutta hän sai marsalkkana potkut tehtävistään kerrassaan kolme kertaa ja selvisi silti sodasta hengissä.
siirrettiin eläkkeelle täysi eduin. Kyseessä ei ollut von Rudstedt.
Mutta mietihän vielä.
Sanotaan nyt, että kyseessä oli täysi ratsuväenkenraali, joka ei kuitenkaan marsalkan sauvaansa hankkinut ratsuväen johtajana. Hän ei ollut aivan kaikkein kuuluisimpia marsalkkoja ( luokkaa Manstein, Rommel), mutta kohta heidän takanaan.
Minusta Rundstedt sopii parhaiten alkuperäiseen kysymykseesi. Toinen olisi Wilhelm Ritter von Leeb, mutta hän pyyti itse vapautusta tehtävistään tultuaan Führerin haukkumaksi. Teki siis vain johtopäätökset kelpo preussilaisupseerin tavoin.
Von Rundstedt ei käsittääksen saanut potkuja , vaan erosi täysinpalvelleena 1938. Hän oli 63 vuotias kenraalieversti. Pian tuli kutsu takaisin palvelukseen. Niin myös Leebille.
Mutta tuo uskovainen ja monarkiaa kaipaava aatelinen ratsuväenkenraali?
Hän vaihtoi itse asiassa aselajia saatuaan kutsun takaisin palvelukseen Puolan sodan alla ja armeijakunnan komennettavakseen. Vinkattakoon vielä, että hän toimi sodan loppuvaiheessa hyvässä yhteisymmärryksessä naapuriarmeijakuntaa komentavan kenraali Guderianin kanssa.
Enpä anna vielä enempää tietoa.Olet sen verran perillä asiasta.
Ratsuväenkenraali taisi jossakin vaiheessa olla ainakin Evald von Kleist. Tosin hänenkin "potkunsa" vuonna 1938 olivat ainakin muodollisesti siirtyminen eläkkeelle. Hakaukseen ylijohdon kanssa ja eroon myöhemmin marsalkkana päättyi hänenkin uransa, kuten niin monen Hitlerin pätevimmän kenraalin.
Erikoista on, että venäläiset tuomitsivat hänet sodan jälkeen 10 vuoden vankeuteen (jossa hän kuoli) syyllisenä "ystävällisyyteen ja avuliaisuuteen neuvostokansoja kohtaan ja näin pyrkimykseen vierannuttaa neuvostokansoja". Että kaikenlaisia "sotarikollisia".
Hyvin tiedetty.
Aloin perehtyä asiaan, kun ihmettelin miksi juuri Kleist oli ensimmäinen panssariryhmän komentaja, eikä Guderian.
Kleist oli kunnostautunut panssariarmeijakunnan komentajana Puolassa ja oli ehkä sopuisampi, kuin esimiesten kanssa riitelyssä kunnostautunut Guderian.Tätä lienee OKH:n silmissä rasittänut myös hyvät suhteet Hitleriin.
Kleistin toiminta vallatulla alueella poikkesi täysin monista muista. Hän värväsi suuria määriä paikallisia vapaaehtoisia. Hän arvosteli kirpeästi natsien kansallisuuspolitikkaa.NL:n kannalta hän oli tavanomaista sakslaista komentajaa vaarallisempi mies.
Varsin luotettavalta tuntuvan "Hitlers generals" - teoksen mukaan Kleist sai nimenomaan vapautuksen virastaan. Tosin hänellä 57-vuotiaana oli täydet palvelusvuodet takanaan. Hän oli kuitenkin tunnettu monarkisti ja ei-natsi, mikä liene vaikuttanut asiaan. Samalla lähti 14 kenraalia. Se oli Hitlerin ensimmäinen "puhdistus" Wehrmachtin korkeimman johdon vaihdon yhteydessä.
paljastaa osaltaan kipeän kohdan NL:n historiassa.
Niin rajusti kuin natseja vastaan taisteltiinkin, oli siitä kansallinen yksimielisyys ainakin aluksi kaukana.
Baltiassa, itä-Puolassa ja Ukrainassa Wehrmacht otettiin suorastaan vapauttajana vastaan. Pian tietysti jouduttiin odotuksia tarkistamaan.
Myös etelässä mm tataarit ja ennen kaikkea Kaukasian kansat ilmaisivat rajua vihaa neuvostosysteemmiä ja kommunismia kohtaan.
Tätä mm. Kleist käytti hyväkseen.
Rikoshan moinen NL:n johdon mielestä oli.
Kleistin lisäksi mm. vakoilupäällikkö Gehlen piti Saksan yhtenä suurimpana virheenä vallatun alueen kansojen kohtelua.
esille, että ainakin rintaman eteläosissa saksalaisissa divisioonissa oli keskimäärin 3 000 HIWIÄ pääasiassa erilaisissa huoltotehtävissä. Toisaalta ainakin yhdellä kenraalilla oli kasakkahenkivartio.
Kovin myöhään ruvettiin näistä muodostamaan varsinaisia taistelujoukkoja. Ne olivat epäluotettavia ja osa loikkasi suoraan puna-armeijan puolelle.
Sotavankeja oli myös länsirintamalla. Onkin mielenkiintoista kysyä, mikä motivoi venäläistä sotavankia, joka taisteli Saksan armeijassa Ranskasa tsekkiläisin asein amerikkalaisia vastaan?
Heidät luovutettiin NL:on, johon katosivat.