Ennen sanoin: En halua ikinä naimisiin, koska en kuitenkaan osais pyörittää suurperhettä, joka on odotettavissa melkein kaikille vl:ille.
Olin ihan varma, että pystyn valitsemaan sen tien, etten menis ikinä naimisiin.
Olen joutunut taistelemaan järkeäni vastaan, sillä en edelleenkään usko kykeneväni pyörittää suurta perhettä.
Minulla on diagnosoitu tarkkaavaisuushäiriö ja myös muistissa on todettu olevan häiriöitä. Jo lääkärini mukaan minun ei kannata miettiä suurta perhettä. Lääkäri jopa mietti, kannattaako omista lapsista edes haaveilla. Että minulle olisi kuulemma helpoin, jos ei olis lapsia ollenkaan. Olen ollut lääkärin kanssa samoilla linjoilla jo pitkään.
Jo aikoja sitten olin järkeillyt: en halua yhtään jälkeläistä, koska en halua, että mitään minun ominaisuuksia periytyis mahdollisille jälkipolville.
Nyt olen vaikean paikan edessä.
Tapasin erään, joka vei jalat altani. Eihän näin pitänyt käydä!
Taistelin voimakkaasti järkeäni vastaan, en voi antautua sille. Tiedänhän, ettei ehkäisyäkään voi miettiä, jos mielii uskovaisena pysyä.
Olen kuitenkin jäänyt tähän naiseen pahasti kii. Ollaan hengailtu yhdessä ja veto häneen päin on liiankin voimakas :(
Tällä hetkellä meidän suhde on melkein seurusteluun verrattavissa. Ainut, mikä estelee edelleen varsinaisen seurustelun alkamista on minun järkeni.
Tämä nainen ei edes tiedä sitä, että en halua suurta perhettä.
Tilanteeni pelottaa minua. En oikeasti tiedä, mitä tehdä.
Vaihtoehtoja on useita, mutta kun kaikki tuntuu yhtä vääriltä :(
Minun täytyisi joko
1. ruveta seurustelee tämän tytön kanssa ja tähdätä avioliittoon saaden niin paljon lapsia, kuin Herra antaa.
2. ehdottaa naiselle, että voin ruveta seurustelemaan vain, jos päätämme ottaa perhesuunnittelun omiin käsiinsä (sotii minun omaatuntoani vastaan)
3. Ruveta välttelee tätä naista (en kykene siihen :( )
4. Vieroittaa itteni, sekä hänet vanhoillislestadiolaisuudesta ja ruveta sitten seurustelee (entä jos tulen katumapäälle, enkä enää saa parannusta)
Jos kykenisin järjellä valitsemaan, ilmanmuuta valitsisin kolmosen.
P.S. Onko se muuten ihan oikeasti niin, ettei saa itse suunnitella perheen kokoa, vaikka lääkäri suositteleekin niin?
Olin ihan varma, että pystyn valitsemaan sen tien, etten menis ikinä naimisiin.
Olen joutunut taistelemaan järkeäni vastaan, sillä en edelleenkään usko kykeneväni pyörittää suurta perhettä.
Minulla on diagnosoitu tarkkaavaisuushäiriö ja myös muistissa on todettu olevan häiriöitä. Jo lääkärini mukaan minun ei kannata miettiä suurta perhettä. Lääkäri jopa mietti, kannattaako omista lapsista edes haaveilla. Että minulle olisi kuulemma helpoin, jos ei olis lapsia ollenkaan. Olen ollut lääkärin kanssa samoilla linjoilla jo pitkään.
Jo aikoja sitten olin järkeillyt: en halua yhtään jälkeläistä, koska en halua, että mitään minun ominaisuuksia periytyis mahdollisille jälkipolville.
Nyt olen vaikean paikan edessä.
Tapasin erään, joka vei jalat altani. Eihän näin pitänyt käydä!
Taistelin voimakkaasti järkeäni vastaan, en voi antautua sille. Tiedänhän, ettei ehkäisyäkään voi miettiä, jos mielii uskovaisena pysyä.
Olen kuitenkin jäänyt tähän naiseen pahasti kii. Ollaan hengailtu yhdessä ja veto häneen päin on liiankin voimakas :(
Tällä hetkellä meidän suhde on melkein seurusteluun verrattavissa. Ainut, mikä estelee edelleen varsinaisen seurustelun alkamista on minun järkeni.
Tämä nainen ei edes tiedä sitä, että en halua suurta perhettä.
Tilanteeni pelottaa minua. En oikeasti tiedä, mitä tehdä.
Vaihtoehtoja on useita, mutta kun kaikki tuntuu yhtä vääriltä :(
Minun täytyisi joko
1. ruveta seurustelee tämän tytön kanssa ja tähdätä avioliittoon saaden niin paljon lapsia, kuin Herra antaa.
2. ehdottaa naiselle, että voin ruveta seurustelemaan vain, jos päätämme ottaa perhesuunnittelun omiin käsiinsä (sotii minun omaatuntoani vastaan)
3. Ruveta välttelee tätä naista (en kykene siihen :( )
4. Vieroittaa itteni, sekä hänet vanhoillislestadiolaisuudesta ja ruveta sitten seurustelee (entä jos tulen katumapäälle, enkä enää saa parannusta)
Jos kykenisin järjellä valitsemaan, ilmanmuuta valitsisin kolmosen.
P.S. Onko se muuten ihan oikeasti niin, ettei saa itse suunnitella perheen kokoa, vaikka lääkäri suositteleekin niin?
Vastaukset 55
Vanhimmat
En tiedä, onko tämä trolli, mutta Jumala pitää kyllä omistaan huolta.
Raamattu sanoo, ettei hiuskarvakaan putoa Jumalan tietämättä.
Ei täältä kannata apua kysyä, jos haluaa todellista tukea.
"Jumala pitää kyllä omistaan huolta"
Päteekö tämä lause ihan varmasti kaikkien kohdalla?
Tiedän perheitä, jotka ovat hajonneet siihen, että jompi kumpi vanhemmista on sairastunut ja masentunut, eikä ole kyennyt enää vastaanottamaan lisää lapsia.
Ja jos mulle on annettu lääkärin taholta suositus, etten tule ehkä pärjäämään perheen isänä, voinko todella uskoa, että myös Jumala ymmärtäis mua ja ei antais meille lapsia.
Millaista muuten on se todellinen tuki?
Kyllä Jumala voi koetella meidän uskoamme, mutta koettelemusten tarkoituskin on vahvistaa meidän luottamustamme yksin Jumalaan.
Emme me itse voi vaikuttaa uskoomme, vaan Jumala sen tekee monella eri tavalla. Koettelemuksissa kysytään juuri sydämen uskoa, eli uskooko ihmine oikeasti Jumalaan vai pitääkö Häntä jonakin "vara-apuna".
Lisäksi Jumala on luvannut olla koettelemuksissa voimana ja tukena.
Todellinen apu on sitä, että tuetaan ihmisen tärkeintä asiaa eli uskoa, sekä autetaan häntä hädän hetkellä.
En minä lähde ottamaan kantaa "hajoamisiin", josta en tiedä, mutta kuitenkin uskon, että kun ihminen kärsivällisesti luottaa Jumalaan, niin Jumala sen palkitsee viimeistään taivaassa.
Höpönlöpön. Jumalaa ei ole olemassa. Jos jonkin asian jättää "Herran haltuun", tarkoittaa se käytännössä asian täydellistä laiminlyöntiä.
"voinko todella uskoa, että myös Jumala ymmärtäis mua ja ei antais meille lapsia"
Jumalaan voi luottaa juuri niin paljon kuin saunatonttuihin ja keijukaisiin.
"Raamattu sanoo, ettei hiuskarvakaan putoa Jumalan tietämättä."
Siis, Jumala tietää ja antaa silti vaikean ja kivuliaan sairauden LAPSELLE. Jumala on raakalainen.
Tottakai jokainen voi suunnitella sellaisen perheen, kuin pystyy huolehtimaan. Lue Raamatusta Joh.1:12-14, jossa sivulauseessa sanotaan..."eikä miehen tahdosta", kyse on siis syntymisestä Jumalan lapseksi.
Tuo "miehen tahdosta" tarkoittaa sitä, että lapset tähän maalliseen elämään syntyvät miehen tahdosta. Siis sinun tahdostasi. Ei muitten. Ehkä kuitenkin pitäisi kysyä myös lasten äidin tahtoa;)
Voi sinua rakas lapsi. Ethän tiedä, antaako Jumala sinulle yhtään lasta. Sekin on Luojamme kädessä.
Enhän minä voi tietääkkään, mutta entäs jos antaakin?
Entäs, jos hän antaakin niitä oikein avokätisesti?
Välillä on sellainen tunne, että kumpa Herra ei olis antanut minunkaan syntyä tänne maailmaan.Tai olisi antanut minulle kyvyt, joilla voisin hoitaa suurtakin perhettä. Nyt vaimolle jäisi liian suuri vastuu, jos minun kans tahtoisi naimisiin. En halua sellaista kuormaa yhellekkään naiselle. Haluan siis ajatella itseni lisäksi myös mahdollista vaimoani.
Nuo ovat vastuullisia ajatuksia, että haluat säästää muita ihmisiä. Kuitenkin meidän pitää ensisijaisesti kuunnella Jumalan tahtoa. Aabrahamkin sai käskyn uhrata hänen rakas poikansa ja Aabraham oli kuuliainen Jumalan äänelle, niin järjettömältä kuin se tuntuukin.
Se kuitenkin on ainut tie totuuteen, että kuuntelemme Jumalaa emmekä ihmistä, koska ihminen on synnin turmelema.
Jumalassa ei ole yhtään pimeyttä, kuten Jeesus sanoo.
Minä en osaa antaa neuvoja asiaasi vaan sinun on päätökset tehtävä, mutta osaan sanoa vain yhden oikean neuvon, että pidä usko ja hyvä omatunto.
Yhdessä eläen ja toista tukien tätä elämää mennään eteenpäin.
Joskus raamattuun kirjoitettu Jumalan tahto kuulostaa hyvin oudolta.
Erityisesti tuo kohta, jossa Jumala käskee Aabramille annettiin tehtäväksi tappaa oma poikansa. Mitä Jumala hyötyi siitä?
Tiedän, että järkeilen, mutta joskus nää asiat vain tuntuu ihan käsittämättömiltä.
En tiedä, olenko menettämässä uskoa, mutta joskus oikeasti epäilen aika vahvasti, että onko Raamattu varmasti kaikkinensa ehdotonta Jumalan sanaa...
Siellähän on historiallisiakin asiavirheitä, jotka on tunnustettu ihan meikäläistenkin keskuudessa, niin miksei sieltä voisi löytyä muunkinlaisia asiavirheitä.
", jossa Jumala käskee Aabramille annettiin tehtäväksi tappaa oma poikansa. Mitä Jumala hyötyi siitä? "
Muotoilin lauseen uusiksi, mutten hoksannut pyyhkiä lausetta kokonaan.
Lause oli, Jossa Jumala käskee Aabrahamin tappamaan poikansa... ja
Tarkoitin muuttaa sen näin: jossa Aabramahille annettiin tehtäväksi tappaa oma poikansa.
Aabrahamin poika oli jo syntynyt, miksi murehditte sellaista jota ei ole. Jumalalla on vara antaa ja ottaa, vaikka kuinka ehkäisee. Sairasta tuollainen toisten omantunnon mitätöinti. Lahja on lahja eikä mikään pakko. Jos ei jaksa niitä lahjoja otaa niin ei ota. Pitää huolen jo saaduista lahjoista, vai eikö ne olekaan enää lahjoja kun on syntynyt, ne voi antaa vaikka huostaan ja maksimoida vaan uusien synnytysten määrä. Jotain niin sairasta että lapsikin tajuaa miten sairasta.
Ja kissan paskat te anna tukea, heikolle äidille ohje on vain että eiköhän se siitä, mutta elä vaan ehkäise tai synnytät hel.vetissä ne lapsesi.
Tässä jälleen yksi keskeisimpiä elämänalueita, jossa elämme kuin vankilassa. Pariskuntien ulkopuolelta puututaan elämän kaikkein intiimeimpään asiaan, seksuaalisuuteen ja lasten lukumäärään. Siitä huolimatta, että asianomainen itsekin tietää ja tiedostaa tilanteensa ja on olemassa jopa yhdenmukainen lääkärin kehotus. - Eihän meidän toisten puolesta tarvitse uskoa. Silkkaa vallankäyttöähän tämä on!
Avaajalle. Meitä on muitakin. Ja itse olen ratkaisuni tehnyt... En halua enää lisää lapsia. Elämäntilanteemme on kestämätön että voisi ajatella uusia lapsia ja niiden vaatimia voimavaaroja. Omat ja miehen ajoittaiset masennukset, yksi tarvitseva erityislapsi, oma terveyteni joka on heikennyt tähänastisista raskauksista ja keskenmenoista, taloudellinen epävarmuus, suuret velat.
Mielummin yritän huolehtia voimistani niin että jaksan jaksaa näiden rakkaiden lastemme kanssa.
Jos haluat lukea meidän ratkaisumme taustoista niin tässä:
http://freepathways.wordpress.com/2011/08/08/tama-lapsi-on-kuopuksemme/
Asiat ei ole niin yksinkertaisia kuin puhujat luulevat.
Olet taatusti tehnyt oikean ratkaisun. Ihmisellä pitää olla oikeus vaikuttaa itse elämäänsä. Kukaan toinen ei tunne elämäsi tilannetta yhtä tarkkaan kuin sinä itse. Siksi kellään ulkopuolisella ei ole oikeutta tulla sanelemaan, mitä sinun on tehtävä. Eli latelemaan sinulle ehdonvallan asioita. Ei vaikka se olisi kuinka mieluista uskonnollisen vallankäytön omaksuneille.
Kiitos rohkaisusta...! Minä puolestani toivon että jokainen aviopari käsittää tässä asiassa vapauden ratkaista ehkäisyn omista lähtökohdistaan. Tärkeintä on olemassa olevan elämän suojeleminen.
Olisipa mukava vaihtaa ajatuksia !
Kukin saa omat lahjansa sekä seurakunnan palvelemiseen
3 Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. [Room. 1:5; 1. Kor. 12:11; 2. Kor. 10:13; Ef. 4:7]
4 Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, [1. Kor. 10:17, 1. Kor. 12:12; Ef. 4:16; Kol. 1:24]
5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.
6 Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. [1. Kor. 12:4-11 : Ef. 4:11; 1. Piet. 4:10,11]
Minusta tämä ohje kohtuuden rajoista pitäsi ymmärtää Jumalan tahdosta ja sen noudattamisesta ylipäätään, kun kukin meistä on saanut muutkin lahjat kuten terveyden Jumalalta. Kaikessa muussakin riitää, että tekee voitavansa, miksi jokin asia olisi yli muiden. On tilanteita missä elämän karut tosiasiat tulee hyväksyä, näin on. Kyllin hyvä vl-äiti on tässä tilanteessa. Luterilaisen uskon perusta on kuitenkin Jumalan ennaltatietämys. Ei ole olemassa toista tulevaisuutta (jos tulevaisuutta) vaan se mikä on ollut olemassa jo aikojen alussa tulevana. Ihminen senijaan tekee uskon osalta sen vastaako hän kutsuun ja onko hän valittujen joukossa.
Vaikutat järkevältä ja vastuuntuntoiselta. Ratkaisu riippuu muun muassa siitä kykenetkö elättämään jollain tavalla tulevan perheesi. Vaimoon ei tässä tapauksessa voi turvata, koska hän mahdollisesti on usein raskaana. Oletko vakituisessa työssä vai työttömänä oireidesi takia?
Järkevintä olisi tietysti avioitua ja tyytyä niin pieneen perheeseen, että pystyy sen hallitsemaan. Tosin uskonveljesi yrittävät vakuuttaa, että Jumala kyllä järjestää kaiken. Katsele kuitenkin hiukan ympärillesi. Ovatko kaikki vl-suurperheet hyvinvoivia? Elääkö jokin perhe suuressa kurjuudessa?
Vammasi periytyminen lapsiin on vakava kysymys. Olet kyllä niin järkevä, että se ehkä ei ole ongelma. Kysy lääkäriltä tästä periytymismahdollisuudesta. Sen arviointiin mahdollisesti tarvitaan erikoislääkäriä.
Olen määräaikaisessa työsuhteessa, mutta voimani ovat aika lopussa.
Lapsuuteni suuressa perheessä ei ollut kovin helppo. Eikä se varmasti ollut vanhemmillekkaan. Ei heillä riittänyt millään sylejä meille kaikille.
Koin kotikiusaamista, joka oli usein sellaista, jota ehkä vanhemmat eivät havainneet.
Olen epäillyt, että ongelmani läpi lapsuuden ja nuoruuden ovat kenties johtuneet muistiongelmista. Päätin sitten nyt vihdoin ja viimein hakeutua testeihin. Vuonna 2006 kokeilin viimeksi, mutta lääkärin mukaan minulla ei ole mahdollisuuksia päästä, koska vaikutan täysin normaalilta.
Nyt kuitenkin elämä on potkinut minua useita kertoja aika rankastikin ja pääsin vihdoin testeihin. Testien tulokset olivat aikalailla sitä, mitä olin odottanutkin.
Minulla on tarkkaavaisuuden häiriö ja erityisesti työmuistini on sanalla sanoen aikasen kehno. Pitkää muistia ei vielä olla testattu, mutta arveltiin, että koska työmuistini on kehno, ei asioita niin helposti jää pidempäänkään muistiin.
Epäilen, että minulla täytyy olla häikkää silti myös pidemmässä muistissa. Tämä näkyy mm. siinä, että voin päntätä aivoihini paljonkin tietoa niin, että saan kokeesta hyvän numeron. Eli jäävät lyhyeen muistiin (säilyy korkeintaan viisi päivää). Sitten asiat vain vähitellen unohtuvat pois ja lopulta en muista enää mitään. Olen saanut kovalla pänttäämisellä hyviäkin arvosanoja. Monista, joista revin jouduin tekemään tosi paljon töitä. Ja kun kokeilin kuukauden päästä, vieläkö muistan, niin aika paljon oli unohtunut. Ja kun palasin vuoden kuluttua samojen asioiden äärelle, niin lähes kaikki olivat kadonneet. Palasivat toki pienen kertaamisen jälkeen.
En opi laulun sanoja, kuin korkeintaan hetkeksi. En voikkaan ikinä osallistua lauluihin, jos lauletaan ilman kirjaa.
Minulta löytyi vahvuuksiakin. Joissain asioissa olin selkeästi keskivertoa parempi. Ne ovat vain osa-alueilla, joista ei ole normaalielämän kannalta yhtään mitään hyötyä.
Mieluusti en menisi ikinä naimisiin. Mutta kun olen ruvennut ihastuu tuohon yhteen. Ja olen melko varma, ettei hän tulisi hyväksymään perhesuunnittelua. Jos tulisikin, niin miten minun omatuntoni. Omatuntoni ja järjen äänenikin ovat monesti ristiriidassa keskenään.
Arvon lestadiolaiset minulle koska olette nähneet jumalan hoitamassa lapsia, hyvä jos on esittää esim. valokuva tapauksesta.
Minun tietämissäni tapauksessa hoitajat ovat olleet yhteiskunnan palkkaamia sosialipuolen henkilöitä sekä terveydenhuollon ammattilaisia.
Kovasti ihmettelen näitä jumala antaa.... jumala hoitaa..... jumala turvaa lupauksia joita lestadiolaiset niin hövelisti jakelee....
Minä se oon nähny enkeleitä hoitamassa lapsia, siivoamassa, leipomassa, omassa kodissani. Silloin, kun omat voimat olleet vähissä.
Minun äitini ei saanu ketään rauhanyhdistysläisiä avuksi ei pyytämällä eikä vapaaehtoisesti. Iso perhe oli, köyhyyttä ja karmean vaikeita vuosia, me lapset ei osattu muuta kuin lähettiin kotoa niin aikaisin kuin suinkin. Ei siinä ollut turvaa.
Entä ne perheet, joissa voimia ei riittänyt, eikä enkeleitäkään tarjottu. Tiedän tapauksia, joissa perheet ovat väsyneet. Tuloksena se, että lapset ovat joutuneet maailmaan. Tiedän toki niitäkin, joissa noita auttavia käsiä on riittänyt vähän ylikkin. Aina ei mee nallekarkit tasan. Kuka nallekarkkeja jakaa? Kenelle voi lähettää reklamaatiota.
Niitä kutsutaan aistiharhoiksi.
No , tottaste te lapset autoitte ? Kyllä meillä lapset auttoi, minkä taisivat..ei ne lähteny auttamista pakoon.
olitteko samassa hoitolaitoksessa vai missä tapasit puolisosi?
En ole hoitolaitoksessa. Olen työssä käyvä aikuinen.
Ja en voi vielä tietää, tuleeko tuo olemaan puolisoni.
Emmehän me virallisesti olla vielä aloitettu seurustelemaankaan.
Eiköhän aloittajan ole parasta käyttää tervettä järkeä. Kuka sinulle antaa parannuksen uskonnollisesta hölmöilystä kuin sinä itse?
Helppo sinun on sanoa, ihmisen, joka on syntynyt vanhoillislestadiolaisen uskon ulkopuolelle. Ajattelisit ehkä vähän eri tavalla, jos olisit saanut samanlaisen kasvatuksen, kuten esimerkiksi minä.
No sehän kumma uskonto on, jos siitä ei pääse eroon. Jäät pois ja sanot "heippa". se on sillä selvä. Et kai elä ihmisten orjuuttamana koko elämääsi - missä on sinun oma elämä, josta päätät kaikessa itse?
Olen pohtinut ehkäisyasiaa vanhoillislestadiolaisuudessa pitkään. Ottanut selvää sen historiasta, Raamatullisesta perusteesta ja keskustellut monien ihmisten kanssa.
Minusta vaikuttaa vahvasti siltä, että ehkäisykysymys on nykyään meillä vanhoillislestadiolaisuudessa kärjistynyt paljon pidemmälle kuin mitä se aiemmin on ollut. Ennen seksuaalisuuden vapautumista yhteiskunnassa joskus toisen maailmansodan jälkeen, myös vanhoillislestadiolaisuudessa käytännössä hyväksyttiin kohtuullinen ehkäisy. Käsittääkseni oli pitkään tapana, että viidennen lapsen jälkeen Suomessakin otettiin sterilisaatio. Aika monella vanhalla puhujallakin on tästä syystä viisilapsinen perhe.
Ympäröivän yhteiskunnan kautta on nyt vedetty rajat liiankin kireälle ehkäisyn suhteen. Ei Jumala halua, että ryhdymme vastuuttomiksi emmekä välitä elävien lapsiemme elämästä tai omasta elämästämme. Toki on hyvä pohtia syytä tarkkaan, ettei ratkaisu perustu vain omaan mukavuudenhaluun.
Mutta ap:n selostama tapaus on hyvä esimerkki tilanteessa, jossa runsas lapsiluku olisi sekä lapsien että vanhempien kannalta inhimillisesti rankkaa. Kannattaa pohtia asiaa aidosti, me emme ole lain alla perhesuunnittelun kohdallakaan.
Minusta paras vaihtoehto olisi keskustella aiheesta avoimesti mahdollisen kumppanin kanssa etukäteen. Kannat ovat hiljalleen tervehtymässä, kun nuorempi sukupolvi voi ilman 70-luvun hoitokokoustraumoja pohtia asioita.
Olen samaa mieltä. Olen myös paljon miettinyt tuota ykkösasiaksi nostettua ehkäisykieltoa ja syntyvyyden säännöstelykysymystä liikkeessämme. Mielestäni asiaan on liittynyt monenlaisia vaiheita, joista viimeisin tämän pappiseriseuran
jälkeen alkanut voimakas ehkäisemättömyyden korostaminen ja nykyisin suurperheiden ylle luotu glooria ja niiden nostaminen jalustalle. Päivämiehen
artikkelit runsaine kuvineen ovat siitä hyvä esimerkki.
Entä jos asiaa katsoo pitemmältä ajanjaksolta? Millainen on suomalainen perhehistoria? 1800-luvulta alkaen aina 1920-1930-luvulle saakka suurperheet olivat aivan yleisiä maaseudulla riippumatta uskonnollisesta vakaumuksesta.
Syykin on selvä: ehkäisyn mahdollisuutta ei ollut ja maatalousvaltainen koneistamaton yhteiskunta tarvitsi kaikki käsiparit tekemään fyysisesti raskasta maatalous- ja tehdastyötä.
Mutta mikä oli näiden suurperheiden sisäinen vointi? Kodit olivat henkisesti varsin koleita. Lukemattomista synnytyksistä uupuneet äidit kuolivat 8-9 lasta synnytettyään varsin nuorina, usein jo 40-50-vuotiaina. Sen jälkeen miehet menivät uudelleen naimisiin ja sama synnytysrumba perheessä jatkui. Monet nykyään elävistä iäkkäämmistä ihmisistä eivät itse ole esimerkiksi nähneet yhtäkään näistä ammoin kuolleista isoäideistään.
Kun perheeseen tuotiin uusi vaimo, entisen vaimon olevat lapset saivat hajota nopeasti maailmalle, että leipä riittäisi. Kun näissä suurperheissä syntyneet ja kasvaneet lapset aikanaan aikuistuivat, ainakin naiset kokivat, etteivät he halua omille lapsilleen samaa orvon elämää muiden nurkissa kuin itse olivat joutuneet kokemaan. Monetkin vanhemmat olivat kumpikin tahollaan jääneet jo aivan pieninä orvoiksi ja siirtyilleet sitten holhoojansa siirteleminä perheestä toiseen.
Kun tällaiset orvon kokemuksilla varustetut ihmiset aikuistuivat ja avioituivat, ainakin sen he tiesivät, että omille lapsilleen he halusivat turvallisemman ja onnellisemman lapsuuden. Kohtuullinen määrä lapsia sai riittää. Maatalous alkoi myös koneellistua, joten sekään ei vaatinut naisia venymään yli kestokykynsä rajojen. Mielestäni heidän realistinen arkiajattelunsa oli aivan oikeaa ja kestää Raamatun valossa tarkastelun. Perhekoot pienenivät aivan yleisesti kautta maan neljän-viiden-kuuden lapsen perheiksi. Seuroissakaan ei kajottu perheiden sisäisiin asioihin painostamalla ehkäisemättömyyteen.
Sitten tuli 1960-luvun pappiseriseura! Se oli lähtölaukaus. Siitä se alkoi. SRK:n johdossa käyty valtataistelu piti piilottaa uusien rankkojen linjausten alle. Alkoi painostaminen ehkäisemättömyyteen, mitä rummutettiin mm. hoitokokouksissa. Ehkäiseminen katsottiin kadottavaksi synniksi ja asiaa pyöriteltiin eestaas niin saarnoissa kuin teksteissäkin. Ja sitä lyytä on menty 30-40 vuotta. Tällä hetkellä monissa perheissä voidaan huonosti ja paljon ihmisiä on lähtenyt. Erityinen perheväkivaltaa koskeva tutkimuskin on tehty, mutta tuloksia ei ole julkistettu. Nyt on ollut jo tarve perustaa erityisiä kotityöryhmiä tukemaan suurperheidensä kanssa uupuvien äitien ja isienkin arkea.
Eikös nyt VL-liikkeen olisi tehtävä uusi ja virallinen pelastusohjelma. Sen viesti on käytännössä se, että jos ette ehkäise, niin pääsette suoraan taivaaseen.
Ettehän te tarvitse uskoa ettekä Jeesusta, vaan kun ette ehkäise, niin pelastutte !
Kiitoksia hyvästä kirjoituksestasi. Aloin enemmän kiinnostumaan "ehkäisykiellon" taustoista ja päätin lukea meidän kotoakin löytyviä SRK:n kirjoja. Havaitsin aikalailla samaa, mitä kirjoituksessasikin tuli esille. Kotonamme on SRK:n julkaisuja, kuten Päivämiehiä, Siionin lähetyslehtiä, Lasten Siioneja ja Siionin keväitä, sekä lukuisia opillisia kirjoja. Tarkastelin 30-luvun julkaisuja, vertasin niitä 60-, ja 70-luvun julkaisuihin ja vertasin näitä sitten tämän ajan julkaisuihin.
Havaintoni oli: Ehkäisykielto oli poikkeuksellisen korostunutta 60-luvun tienoilla. Varhaisemmissa julkaisuissa ei ehkäisystä ja perhesuunnittelusta liiemmin puhuttu ja nykyaikaa kohden kannat ovat hiukan löystyneet, joskin edelleen ehkäisy nähdään syntinä. Suhde sterilisaatioon ja kohdun poistoon on lieventynyt.
Yksi hätkähdyttävä huomio oli se, että meikäläisten korostukset ovat todella vaihdelleet eri aikakausina. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että mahtaako nykyisellä vanhoillislestadiolaisuudella olla mitään tekemistä vaikkapa 30-luvun tai 60-luvun kristillisyyden kanssa. Ja ääninauhat, joita kuuntelin. Painotukset ovat vaihdelleet eri aikoina aika reilustikkin. Äitini sanoi: Jumalan Sana on edelleen sama, muttakieli, jolla sanaa avataan, on vain muuttunut aikojen saatossa.
Yritän saada itseni vakuuttumaan siitä, ettei ehkäisykielto perustu Jumalan Sanaan. Ja jos saisin mahdollisen vaimonkin ajattelemaan samoin.
Toisaalta pelkään, että jos saan täydellisen rauhan tämän asian kanssa, en saisikaan tämän ihastuksen mieltä muuttumaan.
Tekisinkö oikein, jos rupeaisinkin seurustelee tämän naisen kanssa ja vasta avioliitossa kertoisin oman kantani ehkäisyyn? Koen, että asia on otettava esille jo ennen avioliittoa silläkin uhalla, että seurustelu kaatuu siihen. Kaksijakoinen olotila. Haluaisin edelleen olla naimaton, mutta naisella liian kova vetovoima. Tänäänkin ollut yhteyksissä häneen.....
Ei ole olemassa mitään "Jumalan sanaa". Uskonnolliset kirjoitukset, joissa väitetään jumalien sanoneen sitä tai tätä ovat ihmisten sepittämiä. Mitään jumalia ei ole olemassa.
Olette te vielä VL-liikkeen lain alla. Te pelkäätte sitä.
Vaikuttaa siltä, että olet melko järkiperäisesti ratkaisemassa kysymystä.
En sano sitä, etteikö joissain tapauksissa olisi parempi tehdä järkiratkaisu.
Mun näkemykseni on, että hyvin moni tekee lopulta järkiratkaisun. Valitsee sen, joka hänen järkensä puitteissa on paras mahdollinen ratkaisu. En kehottaisi sinua tekemään sitä! Kuuntele sydäntä, puhu kaikki. Ja Herra Jumala ratkaisee lapsiluvun, voi olla antamatta yhtään. Kuuntele kerrankin sydäntäs! Kuinka moni onkaan viisveisannu sydämensä äätä ja myöhemmin, vaikkapa vain unet tuovat totuutta esiin? Eipä silti, puolison on Jumala antanut. Silti kehottaisin kuuntelemaan sydäntä.
On monia syitä kuunnella enemmän järkeä. Sitten saat ihmetellä, kun romantiikka puuttuu, jos valitset toisin. Joku voi rakastua sosiaalisesti heikommassa asemassa olevaan, mutta hylkää tämän suotta häpeän pelossa. Toisen kuuntelee sydäntä ja saa sen, jota sydän kaipaa ja halajaa. Mutta kun hylkää, menettää se salatun ihanan romanttisen rakkauden, mikä oli silloin käden ulottuvilla. Mutta sekin oli Herran tahto, saikin sellaisen kilpailyhteiskunnan meiningin ja karun totuuden, mitä ansaitsi. Ei pelkureille liian hyvää pidäkään tulla.
Sitten toinen valitsee kauniimman, koska luulee kauneudessa rakkauden piilevän. Toinen valitsee rikkaamman ja älykkään ihmisen, jolloin voi järkiperustein perustella itselleen hyvää valintaa, pettäen itsensä? Eipä silti hänelle kuului se, mitä eniten arvosti. Jos oli pelkuri, ei ansainnutkaan romantiikkaa.
Voisiko liika romantiikka tässä yhteiskunnassa olla edes menestyksekkään liiketoiminnan edellytys? Ei, sillä silloin ajatukset töistä olisivat siinä ihanassa siipassa ja hänen kanssansa touhuamisessa. Uskon, että nyt valitaan 70% puolisoista enemmän järki- kuin tunneperustein.
Itsekin uskon jääneeni joistain valinnoista pelkästään järkiperustein ulkopuolelle, Mutta tiedän, ettei mun tarvi niistä itseeni mitään ottaa. Katselkoot sitten ihmeissään minua, kun en ole enää saatavilla ja on naitu toinen. Mitäs mä pelkureilla. Toisaalta uskon, että saivat kantensa ja mitä ansaitsivatkin. Jumala on heille sopivan jo antanut. Toiset tosin menevät naimisiin toistamiseen ja on juttuja, kun on se ensirakkaus jostain syystä hyvätty ja vanhana molemmilta puolisot kuolleet tms ja menneet sitten naimisiin. Siitä huolimatta rakkaus ei ole mihinkään kadonnut. Kaikki muu katoaa, rakkaus pysyy. Kohtaloita on monia, meidän kaikkien on elettävä elämänkoulumme. Takaisin päin emme voi paeta. Menneisyys voi tosin muistuttaa asioita.
Uskon, että tämä tekstini saattaa riipaista joidenkin sydäntä, mutta riipaiskoot.
Tsemppiä sulle, valitse sydämen jälkeen!
Sori, mutta en ihan kokonaisuudessa ymmärtänyt kirjoittamaasi. Joko olen liian väsynyt, tai puhumme vain eri kieltä.
Jos jotain ymmärsin tekstistäsi, olin ymmärtävinäni, että sinun mielestä järkeä ei pitäisi kuunnella, vaan sydäntä. Entä jos sydän komppaa järjen ääntä?
No täytyy sanoa, että järki on minun kohdalla hiukan esteenä seurustelun alkamiselle. Olen kuitenkin kuullut monilta naimisiin joutuneilta, että kun rakastuu tarpeeksi voimakkaasti, järjen ääni jää kyllä toiseksi. Ja tätä valitettavasti pelkään just sen takii, ku pelkään tulevaa. En haluu samaa kohtaloa, mitä jotku suurperheet ovat saaneet. Eli lapsia onkin siunattu yli sen, mihin voimat ja kyvyt olisivat riittäneet.
Eräällekin uupuneelle perheenäidille oltiin sanottu, että kuuntele sydämesi ääntä. Mene naimisiin. Eihän se Jumala välttämättä teille lapsia anna.
Ja Jumala siunaskin toista kymmentä. Tämä perhe on elämänmittaisessa velkavankeudessa ja lapsetkin meintattiin ottaa huostaan, kun sekä se perheen äiti, kuin hänen miehensäkään ei jaksanut hoitaa velvollisuuksiaan masennuksiensa vuoksi.
Kyllähän sitä järkeä saa kuunnella tuossa asiassa, naimisiin ei ole pakko mennä. Paavalikin kirjoittaa, että suosittelee naimattoman osaa, mutta silti parempi naida kuin palaa. En mä tiedä, vaikka se naimisiin menemättömyys olisi kohdallasi oikea ratkaisu. Ihan sisältörikkaan elämän voi saada yksineläjänäkin. Ei se naimisiinmeno mikään elinehto ole. Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolet.
Itse laskisin sen hyväksi puoleksi, jos syntyy lapsia ja nämä ovat niin läheisiä, että vanhuuden päiviä ei tarvitse kovin suuressa yksinäisyydessä viettää. Lapsiasiaa ei kyllä kannattaisi laittaa naimisiinmenon esteeksi.
"P.S. Onko se muuten ihan oikeasti niin, ettei saa itse suunnitella perheen kokoa, vaikka lääkäri suositteleekin niin?"
Keneltä sä tätä kysyt? srk-miehiltäkö?? eihän he mitään jumalia ole, minusta he eivät saisi puuttua perheen sisäisiin asioihin. Vinkkinä sinulle, on varmasti vaikea ehkäistä mutta oletko ikinä ajatellut kondomin käyttämistä? Tuo nro.3 on kyllä tyhmintä mitä voit tehdä, tuskin haluat kuitenkaan koko loppuelämääsi ellää yksin?! Josakin vaiheessa se oikea tulee vastaan ja uskon että Jumala on hänet sulle juuri nyt antanut! Mutta ole ihmeessä rehellinen sille naiselle ja kerrot miltä sinusta tuntuu.jos hän on ihan eri linjoilla ehkäisyn ja muun kanssa niin sovitte sitten mitä teette. joskus tietysti voi ero tulla eri näkemyksien johdosta..:(
Haluan perusteita ehkäisykiellolle. Perustuuko se raamattuun. Jos perustuu, niin silloin ilman muuta ehkäisevät toimivat Jumalan sanan vastaisesti ja joutuvat kadotukseen. Jos se taas johtuu ihan muista syistä, minun ei tarvitsisi pelätä naimisiin menoa.
Vaikka minut saisikin vakuutettua siitä, että ehkäisykielto ei perustu Jumalan Sanaan, saako tämän naisenkin johon olen ihastunut, vakuuttumaan.
Minusta raamatussa ei suoraan sanota onko ehkäisy kielletty, mutta ei myöskään että se olisi sallittu. Tämä on sellainen asia missä voi järkeä käyttää.varsinkin jos on esteitä,niin kuin sinulla että ei jaksa suurperheen tuomaa taakkaa. mikäli ehkäisy olisi syntiä niin uskon että siitä olisi raamatussa jotain mainittu. Mutta miksi ei ole?se on hyvä kysymys. huoruudet,avioerot ja muut synnit on mainittu mutta ei ehkäisyä.
No varsinaisestihan ehkäisyä ei oltu vielä raamatun aikaan keksittykkään. Silloinkin saattoi olla tapoja säädellä perheiden kokoja. Selibaatti oli mahdollista myös raamatun aikana. Meille on opetettu jo riparilta saakka (sitä nuoremmat meikäläiset eivät yleensä edes tiedä, miten lapset syntyvät), että Jumala on elämän ja kuoleman herra ja tällä perustellaan ehdoton ehkäisemättömyys.
Mutta tarkoitetaanko tällä lyhyehköllä lausahduksella todella sitä, että ehkäisy on väärin. Jumalahan antoi meille myös järjen. Järki on siis Jumalan lahjaa ja emmekö me vastuullisina ihmisinä saada käyttää järkeä, kunhan se ei tule uskon esteeksi. Synti on sydämen luopumista Jumalasta, eli uskon hiipumista. Monille perhesuunnittelu voi jopa lisätä uskoa. Heppoisin perustein tosin ei siihenkään toimeen liene hyvä lähteä. Jos on kykyjä, on täysin kunnossa sekä henkisesti, että fyysisesti ja talous kunnossa, niin ehdottomasti silloin kaikki lapset vastaan vain.
Niin nimenomaan minäki olen sitä mieltä että järkeä on sopiva ja pitääki käyttää kunhan ei tule uskon esteeksi. ehkäisyasiassa järkeä on hyvä käyttää,olen aina ihmetellyt että jos vanhemmat ovat masentuneita tai sairaita niin he silti vaan "haluavat" lisää lapsia vaikkei entisistäkään osata huolehtia. ja mitä lapsi saa siitä että asuu "rikkinäisessä" perheessä? Mutta niin ehkä raamatussa pitäisi lukea jotain ehkäisystä tyyliin että älkää estäkö lapsien tuloa missään tilanteessa. jos tämä olisi totta, voisin kuvitella Jeesuksen sanoneen noin, siis jos se olisi tärkeä asia ja ehkäisy olisi synti. Nyt en usko että se on syntiä vaan suunniteltavissa uskon ja järjen mukaan sopivaksi.
Eivät he halua. Uskonyhteisö siihen pakottaa ja vanhemmat sitten epätoivoisesti psyykaavat itseään. Tiedän muutamia uskovaisia jotka ovat ehkäisseet, syystä tai toisesta ja ovat varmasti uskomassa, joten vl-oppi ei ole tässä kohtaa oikea ja rehellinen.
Älä hyvä mies tee valintoja sen mukaan mikä on muiden mielestä oikein. Tee oma valinta. Ajattele sinun tulevia lapsiasi, voitko tehdä heille saman kuin sinulle on tehty. Voitko ottaa vastaan niin suuren perheen ja kantaa vastuun siitä, ettet kykene niitä kaikkia huomioimaan. Lapsella on oikeus olla vanhemmilleen rakastettu. Tutki SRKn oppeja, huomaa, ettei kaikki olekaan niinkuin sanotaan, että usko ei ole aina ollut sama. Ajat muuttuu, käytännöt muuttuu. Älä alistu. Kukaan muu ei niistä lapsista ota aikoinaan vastuuta kuin sinä. Se on valtava vastuu.
Minusta seurustelun ei pitäisi tarkoittaa samaa kuin avioliitto ja lapset. Periaatteessa vl kun alkaa seurustelemaan niin heti on tähtäin avioliitossa. Kun menee naimisiin on oltava valmis ajatustasolla myös vanhemmaksi. Ja kuitenkaan moni ei ole. Minulle sanottiin, että jumala antaa niin paljon lapsia kun jaksaa vastaanottaa. Vaan antoipa enemmän. Ja kuka silloin kantoi vastuun, ei ne ketkä minulle asiasta opettivat, ei Jumala, vaan minä. Minä kannan vastuun. Vaikka lapsia rakastankin niin harmittaa se, että olin sinisilmäinen ja uskoin mitä puhujat pöntössä saarnasivat. tehtyä ei saa tekemättömäksi. On vaan elettävä niiden valintojen kanssa, jotka on tehnyt.
Jos sinä päätät sen porukan jättää niin veikkaanpa ettet kadu. Takaisin sinne aina pääsee jos haluaa! Vaan harva taitaa haluta kun ymmärtää mistä on vapautunut.
Minun neuvoni on, että jos epäilet niin älä mene naimisiin. Tutustu siihen tyttööt, keskustele sen kanssa, vaihtakaa mielipiteitä. Ei sen tarvi johtaa avioliittoon jos näkemykset on kaukana toisistaan. Onhan se oikein sitä tyttöäkin kohtaan, että kerrot tilanteen, kerrot ettet jaksaisi isoa perhettä, kerrot ongelmistasi. Silloin silläkin on mahdollisuus miettiä, kyseenalaistaa näkemyksensä, tehdä valintansa.
tsemppiä.
Kehoitan sinua keskustelemaan asiasta tämän kumppanisi kanssa suoraan. Voin myös sanoa heti, että mikäli tämä kumppanisi on raittiisti uskomassa, niin hän ei tule missään tapauksessa hyväksymään ehkäisyä. Voit katsoa esim. Wikipediasta hakusanalla: "Kristinusko ja ehkäisy". Sieltä löytyy Raamatulliset perusteet asialle mm. Martti Lutherin selityksin.
Pidä hyvä ystävä usko ja hyvä omatunto. Ålä jätä uskoa jolla on suuri palkanmaksu! Täälä kyllä saat hyvinkin kieroja vastauksia, kuten tämä että "ennen ei painotettu ehkäisyasiaa niin paljon". Ei tietenkään, koska ajat olivat erit. Martti Lutherkin painotti paljon armoa, jolla oli vastattava katollisen kirkon teko-oppia vastaan. Tänä aikana armonsanomasta ei kyllä ole puutetta, mutta lakia ei taas paljon kirkoissa kuulu. Kukapa suruton armonsanasta heräisi.
Pyhä Henki saarnauttaa siis jokaisella ajalla eri painotuksin samaa sanomaa.
Pelperin trollejahan nämä kaikki tällaiset ovat :)
Ei kannattaisi muutenkaan mennä naimisiin, koska vaikka pystyisitkin hoitamaan ja kasvattamaan hyvin lapsesi, niin et voi vaikuttaa juurikaan siihen että säilyvätkö lapsesi uskovaisina loppuun asti. Ei siis kannata mennä naimisiin koska mahdolliset lapsesi olisivat potentiaalisia helvettiin joutujia. Siksi minäkin olen jäänyt naimattomaksi "tuhkamunaksi".
Usko pois. On tyhmyyden huippu mennä naimisiin. Ei se syntiä ole, mutta kyllä se on tyhmyyden huippu koska sillä tavalla menetellessä tekisit ikuisen ja peruuttamattoman virheen jälkeläistesi pahaksi. Vaikka lapsesi säilyisivätkin uskomassa loppuun asti, niin melkeinpä varmasti joku lasten lapsistasi tai myöhemmistä jälkeläisistä menettäisi uskon jossakin vaiheessa ja joutuisi iankaikkiseen ja peruuttamattomaan vahinkoon sinun takiasi. Siksi että sinä menit naimisiin ja laitoit siemenesi naisen vakoon.
En kiellä menemästä naimisiin sillä Paavali opettaa että olisi väärin kieltää sitä. Mutta sanon sinulle ja kaikille että ei missään tapauksessa kannata mennä naimisiin sillä se olisi peruuttamaton ja iankaikkinen virhe. Mitä suurin virhe jälkeläistesi kannalta. Ehkäisy on syntiä joten ainoa vaihtoehto uusien potentiaalisten helvettiin joutujien maan päälle kylvämisen välttämiseksi on jättäytyä naimattomaksi.
Kyllä minäkin lapsista pidän ja lapsia rakastan, ja periaatteessa haluaisinkin kovasti itselleni lapsia, mutta siksi en kuitenkaan halua koska en halua olla aiheuttamassa kenellekään sitä peruuttamatonta vahinkoa että hän syntyisi tänne maailmaan potentiaaliseksi uskonsa kieltäjäksi tai potentiaalisten uskonsakieltäjien esivanhemmaksi. Minä siis ajattelen "lasteni" parasta enkä sitä omaa tarvettani että minä kovasti haluaisin itselleni lapsia, ja siksi en halua mennä naimisiin etten aiheuttaisi heidän vahingollista syntymäänsä tänne maailmaan potentiaalisiksi uskonsa kieltäjiksi. Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille tehkää se myös heille. En olisi halunnut itsekään syntyä ja siksi olen vihainen vanhemmilleni ja kaikille esivanhemmilleni, mutta pitää tietenkin antaa heille anteeksi koska Raamattu ja Jumalan terveellinen armo Kristuksessa Jeesuksessa niin opettaa.
Adoptiolapsia suosittelen ottamaan jos sinulla on kova vauvakuume. Voit elää naisen kanssa myös samassa asunnossa ilman avioliittoa (avoliitto on aina syntiä) jos kykenet elämään hänen kanssaan (ja hän sinun kanssasi) ilman lihan himoja ja ilman esiaviollista/aviotonta seksiä, mutta omalla vastuulla koska jos tulee kiusauksia, joten sitäkään en suosittele koska todennäköisesti kuitenkin lankeaisitte.
Lihan himoista ja ihastumisen/romanttisenrakkauden tunteesta (lähimmäisen rakkaus ja Jumalallinen rakkaus kannattaa tietenkin jatkua sen jälkeenkin) pääset eroon yllättävän nopeasti kun vain unohdat koko romanttisen suhteen sen naisen kanssa. Lakkaat vain olemasta hänen kanssaan, ainoastaan tervedit seuroissa ja muutaman sanan vaihdat ja et sen enempää ole hänen kanssaan tekemisissä niin yllättävän helposti pääset ongelmasta eroon. Lapsia voit adoptoida vaikka elät yksin, sillä jo-syntyneen lapsen kohdalla on jo tapahtunut se peruuttamaton vahinko, ja sinä voit nyt yrittää estää että edes niiden adoptoimiesi lasten kohdalla ei tapahtuisi sitä uskon menettämistä (kun lapsi varttuu) ja iankaikkiseen kidutukseen joutumista. Niille adoptiolapsille sinun kannattaa myöskin neuvoa sitä tarkkaan että pyrkivät kaikin keinoin välttämään avioliiton etteivät laittaisi vahinkoa eteenpäin.
Höh!!
Ei muuta voi sanoa edellisestä pitkästä tekstistä. Vai oliko se kieli poskessa kirjoitettu provo?!