Tarkoittaako lapsen hätäkastaminen sitä että jos lapsi kuolisikin eikä ehdittäis kastaa, hän joutuisi helvettiin? Olen luterilainen ja tänään tuntui todella pahalta ajatellessani tätä että ei kai ihmiset usko Jumalan -itse Rakkauden-, olevan näin julma, että viattoman pienen laittaisi kadotukseen. Miten on? Mikä merkitys hätäkasteella on?
Hätäkasteesta..
Luterilainen
32153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Sitä se nimenomaan tarkoittaa.
Aivan. Perisynnin tähden olemme kaikki luonnostamme synnin likaamia ja saatanan omia syntymästämme saakka.
Jumala ei Raamatussa ilmoita sitä, mitä tapahtuu niille, jotka kuolevat kastamattomina, tai niille, jotka edes eivät koskaan kuulleet evankeliumia. Joten kysymykseesi ei ole vastausta. Hätäkasteen merkitys on sama kuin tavallisenkin kasteen merkitys, eli siinä tuodaan ihminen Jeesuksen luo. Kasteen ajankohta ei vaikuta siihen, mitä kasteessa saa.
Siunausta!
Jumala ei ilmoita, mutta kirkko ilmoittaa, että kaste vapauttaa lapsen pahan vallasta, johon vastasyntynytkin perisynnin vuoksi kuuluu.
Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kaste on ”välttämätön pelastukseen ja Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” (Augsburgin tunnustus, artikla 9).
Valtionkirkolla on lain määräämä velvollisuus opettaa kristinuskoa luterilaisten tunnustuskirjojen mukaisesti.
Bigj :lle
Se on Jumalan salaisiuus,mikä ihmiselle on mahdoton se on jumalalle mahdollista.
Menihän ryöväriki ijankaikkiseen elämään,tuskin kastettiin sitä ennen,emme voi tietää mikä on jumalan suunitelmissa.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.Edellyttä ´pyhänhengen saantia kaste.
Vastaus aloitukseen!
En ole luterilainen, mutta vastaan!
Tässä alla on eräältä luterilaiselta sivulta pieni kirjoitus jonka tähän nyt liitän!
Jossa asetetaan niin kirkollinen lapsikaste kuin "hätäkastekin samalle tasolle" pelastumisen suhteen!
_______________
("Kaste on pelastava Jumalan teko. Kaste ja usko ovat Jumalan lahjoja. Jumala haluaa, että ihminen pelastuu ja Hän on antanut armon välineet, joiden kautta Hän Pyhässä Hengessään toimii. Jeesus kehotti kastamaan ja opettamaan. Kaste on osa kirkon välittämän uskon ydintä. Jumalalla on rakkaudessaan valta pelastaa kenet haluaa. Luther opetti, että pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden.")
________________
Kommenttia tuohon:
Jeesuksen asettama kaste liittyy pelastuksen kokonaistapahtumaan!
Se on tärkeä osatekijä pelastuksen kokonaissuunnitelmassa! Mutta se ei itsessään ole pelastava tekijä! Raamatun ilmoitus ei missään kohdin kerro kasteesta, että se olisi "armon väline", elikä pelastusta välittävä toimi! Jeesus ei myöskään kehoittanut mennä kastamaan ja opettamaan, vaan opettamaan ja viemään evankeliumin pelastuksen sanomaa kaikkeen maailmaan ja sitten kastamaan ne ihmiset jotka sen uskossa ottivat vastaan!
(Mark 16;15 "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen"!)
Jeesuksen kanssa ristillä roikkuvaa ryöväriä ei ehditty kastaa. Siitä huolimatta Jeesus sanoi näkevänsä hänet samana päivänä paratiisissa. Melkein ainut tuossa kirkollisessa kirjoituksessa yllä oli oikeaa, se kun Lutteri siteeraa jo olemassaolevaa Raamatun omaa sanomaa seuraavasta jakeesta!
(Ef 2:8 "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi".)
Ainut Jumalan lahja ja armo on siis Jumalan lähettämä pelastuksen armo Jeesuksessa Kristuksessa, elikä Jumalan armo ei siis ole kasteenarmoa! Tuo kasteenarmo-oppi on puhtaasti kirkollinen oppi, ei Raamatun omaa ilmoitusta!
Pelastava usko syntyy Raamatun Sanan, eli evankeliumin Sanan kautta, ei kasteen suorituksen välityksellä! Paavali mainitsee seuraavaa!
(Room 10:17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen Sanan kautta.")
Mitä vastasyntyneisiin lapsiin tulee, niin se selviää kun luetaan Raamatun kertomusta, Matteuksen ja Markuksen evankeliumista! Kun siis Jeesuksen luo tuotiin lapsi, niin Jeesus olisi voinut heidät tuolloin heti hyvin kastaa jos sillä olsi ollut pelastava merkitys, mutta hän ei tehnyt niin, vaan hän laski kätensä heidän päälleen ja siunasi heidät! Hän ei siis kastanut heitä, eikä hän missään kohdin antanut kehoitusta tuossakaan kenellekään, jotta pienet lapset pitää kastaa jotta he pelastuisivat! Hän siis laski kätensä lasten päälle ja siunasi heidät, mainiten myös kyseisistä lapsista, että - "senkaltaisten" on taivasten valtakunta! Vauvat ja aivan pienet lapset pelastuvat sellaisinaan ilman mitään ihmistekoisia kasterituaaleja jos he esim, sattuvat kuolemaan jo tuolloin!
(Matt 19:13 "Silloin tuotiin hänen tykönsä lapsia, että hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
14. Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
15. Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä pois".)
Sama tilanne kerrotaan myös Markuksessakin, mutta hieman tarkemmin!
(Mark 10:13 "Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
14. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
15. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
16. Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä"!
Kun nuo pienet lapset aikanaan varttuvat ymmärtävään ikään, niin silloin he tulevat itse omista teoistaan tilivelvollisiksi Jumalan edessä ja tulevat myös uskon kautta Jeesusta pelastuksekseen tarvitseviksi! Näin on meidän jokaisen tilanne Jumalan edessä!
Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi!
Terv, mathetes
Missä kohtaa raamattun UT:n Jumala on ilmoittanut että kaste on Hänen teko?
On Jumalan ja Jeesuksen Lain vastainen rikos Heidän Nimissä jakaa väärää todistusta!
Joka ei synny Vedestä ja Hengestä, ei voi nähdä Jumalan Kuningaskuntaa, eikä sinne päästä.
Yksi Herra=Yksi Usko=Yksi Kaste
Malakialle:
Missä tuossa puhutaan kasteesta???
"Joka ei synny vedestä ja Hengestä..."
Jeesushan jatkaa samasta aiheesta seuraavassa luvussa:
"Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei koskaan isoa..."
Joh 4:12
Tavataanko teilläpäin juoda kastevettä?
ole sitten ranavettä?
Jordanissa kin oli joki vettä,jossa Jeesus sai kasteen,kataja oli Johannes joka näki pyhän hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle,äänikin todisti tämä on minun poikani kuulkaa häntä.
oletko sokea :lle
Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste. Ef.4:5
kuulija1, lle!
Kirjoitit:
>>Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste. Ef.4:5
mathetes :lle
Sitten jatka kaste edellyttä myös phyänhengen saamista,joka syventää Jeesuksen sanan toteuttamiseta,tekemään sanan mukaan,sen mitä pyhä henki pyytäätekemään.
Toisen evan kelisteiksi,sen mukaan mitä henki jakaa armolahjoja itse kullekin.
Pyrkikää osallisiksi armolahjoita.
kastamisesta ole totuudellisesti mitään kerrottu Raamatussa ja Jeesus opetti "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". Jos olisi oppi "kaste pelastaa" niin tilanne olisi toisenlainen. Kuitenkin nähdään selvästi että vain ne kastetaan, Jumalan tahdon mukaisessa opetuksessa, jotka uskovat.
" Tarkoittaako lapsen hätäkastaminen sitä että jos lapsi kuolisikin eikä ehdittäis kastaa, hän joutuisi helvettiin? Olen luterilainen ja tänään tuntui todella pahalta ajatellessani tätä että ei kai ihmiset usko Jumalan -itse Rakkauden-, olevan näin julma, että viattoman pienen laittaisi kadotukseen. Miten on? Mikä merkitys hätäkasteella on? "
- ei mitään merkitystä
ketään viatonta Jumala ei heitä helv.ettiin. Ei siis kastamatonta lastakaan.
Vauva ei ole voinut syntiä harjoittaa, josta tulisi tuomio.
Ja synnin palkka on kuolema! Eihän kukaan ole ikinä kuullut, että vauva voisi kuolla.
Suorittaako Jumala myös sen hätäkasteen?
Eli ensin Jumala tuomitsee vauvan kadotukseen ja sitten armossaan pelastaa
tuomitsemansa vauvan!!
Mihin Jumala sitä kastetta tarvitsee. Eikö Hänellä ole kaikki valta?
Ompa erikoista oppia!
outoa:lle
Jumala ei taravitse meidä hätä kastetta,kosk hän on täydellinen se on meillä hänen armonsa välinen.
Me tarvitsemme kasteen hän ruumiiseesnsa liitäämistä varten eli seurakuntaa liitämistä varten.
Jumalan antamat tiedot puuttuvat!
Mistähän se johtuu?
kuulija1,lle!
>>>Me tarvitsemme kasteen hän ruumiiseesnsa liitäämistä varten eli seurakuntaa liitämistä varten.
Jeesuksen määräämä kaste ei ole mikään "ihmistekoinen kasterituaali."
Hellaritkin jokseenkin aina liittävät kastamansa heti omaan seurakuntaansa kymmenysten maksajiksi.
Toopelle!
Jeesushan EI määrännyt mitään kastetta!
Ei varsinkaan lapsille, vaan heille riitti pelkkä siunaus!
Eri asia tietysti on, että kirkko tarvitsee veronmaksajia ja märää vanhemmat
tuomaan vauvansa kastettavaksi.
mathetes :lle
vastaus
Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.Ef 1:23
samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.Room,12:5
Eikö - kuulija1 - ymmärtänyt!
Kaste ei ole seurakuntaanliittämisen edellytys, vaan Jeesukseen syntynyt usko! Ja tuon uskoontulon seurauksena seuraa aina kastetoimitus! Näin se nyt vaan Raamatun tekstissä selkeästi on luettavissa! Kaikille niille joille apostolit julistivat evankeliumin sanomaa ja jotka sen uskossa vastaanottivat, niin juuri heidät kastettiin, ei muita -(Apt 2:41), ja heitähän siis sanan mukaan liittyi uskovien seurakuntayhteyteen, syntyneen uskonsa ja kasteensa seurauksena jopa tuhansia tietyissä tilanteissa, kuten Raamatun sana tuon asian selkeästi selvittää sanassaan! Siis seurakunta koostuu Jeesukseen uskoontulleista ja uskonsa perusteella kastetuista ihmisistä!
Esitit että seurakunta on Kristuksen ruumis!
Aivan niin "seurakunta on kristuksen ruumis", joka koostuu uskoontulleista ihmisistä! Ja ne pienet lapset joita joillain uskovilla on, ovat luonnollisesti näiden uskovien omia huollettavia lapsia joita tulee rukouksi ja siunauksi kantaa ja rakastaa Jumalalle, jotta hekin kerran uskon ja parannuksenteon kautta ja seurauksena saisivat oman henkilökohtaisen tiedostavat kontaktin syntiensä vapahtajaan ja lunastaajaan Jeesukseen!
Pienet lapsethan ovat "sellaisinaan" Jumalalle otollisia! Miksi et ymmärrä Jumalan sanaa? Jeesushan olisi voinut hyvin kastaa hänen luokseen tuodut lapset jos sillä olisi ollut heille pelastava merkitys, mutta hän ei tehnyt niin, vaan hän siunasi heidät! Tämähän selkeästi lukee Raamatun sanassa!
(Matt 19:13-15 / Mark 10:13-16)!
Kirjoitit:
>>>samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.Room,12:5
mathetes:lle
Se on kirkon tekemä lapsikaste asia,ei minun keksimää,totta että lapset ovat vanhempien vastuulla siihen saakka kun ymmärtävät sanan mekityksen.
Juuri niin kuulija1!
Kirjoitit:
>>Se on kirkon tekemä lapsikaste asia,ei minun keksimää,
mathetes:lle
Ei Jeesuksen seuraassa voi olla vilpillinen,totuutta salatuimpaan saakka,minä ole tie totuus ja elämä näillä sanoilla,eteen päin elämässä.
Hyvää joulun odotus kaikille lukijoille.
Etkö tiennyt että helluntaissa ei ole pakkoveroja kuten tässä vauvakastesysteemissä.
eikä siihen myöskään pakkoliitetä eikä väkivaltakasteta ketään.
kaikki on vapaaehtoista.
Tahdotteko tekin mennä pois, kysyi Jeesus aikanaan seuraajiltaan.
Kyllä minun tuttujani on kovimmat uudestikasteagitaattorit raahanneet puoliväkisin kastealtaaseen.
Oiskohan ne ottaneet mallia ev. lut. kirkosta, joka miekan avulla pakotti
suomalasia "kasteen armoon"?
Käyttivätkö nuo hellarit miekkaa?
luterilainen:lle
Vain seurakuntaa,littäminen jonka on Jeesus itse asettanut,eli hänen ruumiiseensa liittäminen, yksi ruumis jossa on monta jäsentä.