Voiko yleistää

Radio Jerevan eli Mover toitottaa että yskittäistapauksia ei saa yleistää.
Hyysärien sensuuri petti kerran ja julkisuuteen lipsahti tämä uutinen.

Suomlaisnainen oli mennyt naimisiin kurdimiehen kanssa. Ja erohan siitä tuli sitten aikanaan.Mutta sitten alkoi tapahtumaan . Naisen vainoaminen alkoi. Mutta nyt ei vainonnut vain kurdi mies vaan koko kurdimiehen suomeen muuttanut suku , 200 ihmistä.
Ja nyt tilanne on se että nainen on joutunut muuttamaan nimeä ja asumaan toisilla, vaihtelevilla paikkakunnilla.

Me toisinajattelijat vastustamme suomeen sopueutumattomien vieraiden kulttuurien maahan ottamista
Miten Radio Jerevan kommentoi asiaa
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei saa yleistää. Kyseessä on 200 yksittäistapausta ja varmasti suvussa on ainakin yksi joka ei ahdistele, jolloin hyviksien määrä on tasan 0.5% joka todistaa että vain 99,5% on pahiksia. Niin kauan kuin yksikin käyttäytyy melkein kuin ihminen ei niitä elukoita saa tuomita. Tajuuxä?

*Disclaimer: Yllä oleva teksti on SARKASMIA ja tulee tulkita siten että ei ole allekirjoittaneen todellinen mielipide

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rsethhtrj kirjoitti:

Radio Jerevan eli Mover toitottaa että yskittäistapauksia ei saa yleistää.
Hyysärien sensuuri petti kerran ja julkisuuteen lipsahti tämä uutinen.

Suomlaisnainen oli mennyt naimisiin kurdimiehen kanssa. Ja erohan siitä tuli sitten aikanaan.Mutta sitten alkoi tapahtumaan . Naisen vainoaminen alkoi. Mutta nyt ei vainonnut vain kurdi mies vaan koko kurdimiehen suomeen muuttanut suku , 200 ihmistä.
Ja nyt tilanne on se että nainen on joutunut muuttamaan nimeä ja asumaan toisilla, vaihtelevilla paikkakunnilla.

Me toisinajattelijat vastustamme suomeen sopueutumattomien vieraiden kulttuurien maahan ottamista
Miten Radio Jerevan kommentoi asiaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu