Joutsenlahti (ps):Aika vaihtaa puoluejohtajaa

Me perussuomalaiset emme onnistuneet äänestäjien aktivoinnissa kuten 2011, vaikka rahaakin oli käytettävissä, mutta mainontammekin oli epäonnistunutta. Mutta vastoin yleistä käsitystä kuntauudistusesityksen saamatta jääminen ei juuri vaikuttanut, koska se oli vähiten vaikuttanut asia äänestämättä jättäneille. Sen sijaan ilmeisesti naisehdokkaittemme vähyys 23,3% koko määrästä löi leimaansa kannatukseemme, ja niin valtuutetuissammekin on naisia vain 23,2% eli vähemmän kuin yhdessäkään muussa puolueessa.
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tule Pietariin. Meillä 100 % naiset ja paljon ääntä lähtee.

Äänestä

Kyllä nyt olisi Soinin aika vetäytyä. Hän alkaa olla kiviriippa puolueelle.

Äänestä
  • Suomen Sisulla on monta hyvää puheenjohtajavaihtoehtoa tarjolla, jos Soini hyväksyy, että uusien miesten on aika astua ohtoon. Ei puutu miehiä, ei puutu ideoita, ei puutu tahtoa ajaa niitä lävitse valtakunnanpolitiikassa.

    Äänestä

Huvittavaa on se, että näistä johdon vaihdosta jauhavat ne joilla ei ole edes puolueen jäsenkirjaa........................

Äänestä
  • ..aloite on tullut ennen kaikkea puolueen sisältä. Tyytymättömyys Soiniin on kasvanut ennen näkemättömiin mittoihin.

    Soinin yritys paaluttaa asemaansa röyhkeänoloisella omakehulla, ei tule auttamaan. Se saattoi jopa vähentää hänen kannatustaan.

    Äänestä

  • Kyllähän... kirjoitti:

    ..aloite on tullut ennen kaikkea puolueen sisältä. Tyytymättömyys Soiniin on kasvanut ennen näkemättömiin mittoihin.

    Soinin yritys paaluttaa asemaansa röyhkeänoloisella omakehulla, ei tule auttamaan. Se saattoi jopa vähentää hänen kannatustaan.

    Perussuomalaiset on polkenut paikoillaan keväästä 2011 lähtien. Ja se on kyllä lähinnä Soinin vika. Kenttä ihmettelee. Kenttä on tyytymätön.

    Äänestä

  • Soinin asema murenee kirjoitti:

    Perussuomalaiset on polkenut paikoillaan keväästä 2011 lähtien. Ja se on kyllä lähinnä Soinin vika. Kenttä ihmettelee. Kenttä on tyytymätön.

    >Perussuomalaiset on polkenut paikoillaan keväästä 2011 lähtien. Ja se on kyllä lähinnä Soinin vika. Kenttä ihmettelee. Kenttä on tyytymätön.

    Tätis kenttä on tyytymätön, persut sentään kulkevat voitosta voittoon!

    Soinille ei löydy haastajaa, koska kaikki tietävät hänen olevan paras.

    Äänestä

  • Soini jatkaa kirjoitti:

    Täytyy kysyä nyt legendaarinen kysymmys: MITÄ PERUSSUOMALAISET AIKOO NÄILLÄ VOITOILLAAN TEHDÄ?

    Äänestä

  • Lesoillakko? kirjoitti:

    Täytyy kysyä nyt legendaarinen kysymmys: MITÄ PERUSSUOMALAISET AIKOO NÄILLÄ VOITOILLAAN TEHDÄ?

    Kaikki voitot tilitetään säätiölle!

    Äänestä

Joutsenlahti ja SMP:n tuho. Tämmösiä tulee mieleen ja oli siinä Veikollakin sormet pelissä. Mutta Veikon eikä varsinkaan Pekan sormet eivät olleet ahneet. Miten tommonen tuli mieleenkään. HYI!

Äänestä
  • Soini upottaa koko puolueen. Menneiden ansioiden jatkuva luetteleminen ei pelasta soini perikadolta. Puolueen miljoonien lapioiminen soinisäätiöön oli viimeinen pisara.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaikella on aikansa kirjoitti:

Me perussuomalaiset emme onnistuneet äänestäjien aktivoinnissa kuten 2011, vaikka rahaakin oli käytettävissä, mutta mainontammekin oli epäonnistunutta. Mutta vastoin yleistä käsitystä kuntauudistusesityksen saamatta jääminen ei juuri vaikuttanut, koska se oli vähiten vaikuttanut asia äänestämättä jättäneille. Sen sijaan ilmeisesti naisehdokkaittemme vähyys 23,3% koko määrästä löi leimaansa kannatukseemme, ja niin valtuutetuissammekin on naisia vain 23,2% eli vähemmän kuin yhdessäkään muussa puolueessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu