Ovatko "vanhat hyvät" piian ja renki ajat sittenkin tulossa takaisin?
_____________________________________
Tulevan Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Leif Fagernäs osallistui tiistaina Aavarannan eloriiheen Kirkkonummella.
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs vaatii tulevalta työmarkkinaratkaisulta osaamisen kehittymisen tukemista, mikä vaatii myös muutoksia palkanmuodostukseen.
Fagernäsin mielestä palkkaratkaisun täytyy olla mahdollisimman paljon sidoksissa yritysten kilpailukykyyn ja kannattavuuteen. Näin voitaisiin kohentaa matalan tuottavuuden alan työn tarjontaa ja palkita työntekijöitä osaamisesta.
Fagernäsin mukaan Suomi on menettänyt nopeasti kilpailukykyään, ja uhka tuotannon siirtymisestä ulkomaille arvioidaan jo suuremmaksi kuin monissa muissa maissa. Syynä tähän hän pitää Suomen kireää verotusta ja korkeita palkkakustannuksia.
Vihreiden puheenjohtaja kansanedustaja Osmo Soininvaara arvostelee Fagernäsin esittämiä ajatuksia.
- Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että alempia palkkoja olisi alennettava. Näin ei pidä tehdä. Fagernäsin esitys johtaisi työssä käyvien köyhien luokan syntymiseen.
Soininvaaran mukaan palkkarakenteen muutokset johtaisivat sosiaaliturvan alentamiseen, sillä alipalkattuja töitä ei muutoin kannattaisi ottaa vastaan.
STT
Suomi takaisin luokkayhteiskunnaksi
3
136
Vastaukset
- mvv
parempi että osa ihmisistä ei saa tehdä mitään työtä,he saavat noin 400€ kuussa rahaa,eihän sekään ole paljon.Parempi työssä käyvä kun työtön köyhä,hänellä on aina toivoa saada paremminpalkattua työtä mutta työttömänä jonkun vuoden ollut on monesti tuomittu loppuiäksi.
Työ synnyttää aina lisää työtä,myös pienemmin palkattu.
Entisaikojen piikojen ja renkien kohtalo ei loppujen lopuksi ollut useinkaan huono,monet heistä osti tilan tai siirtyi kaupunkeihin parempiin hommiin,heistä oli tuulut haluttua työvoimaa. - rpu
350 euron työmarkkinatukea ei oteta pois kun/jos
ottaa 1000 euron työpaikan, jolloin kokonaisansio on 1300 euroa - verot. onhan se enemmän kuin pelkkä työmaarkkinatuki, jonka lisäksi on pakko
anoa asumistukea, käydä sossussa, ruokajonoissa
jne.- K. Tampio
Me Suomen Keskustassa kannatamme kaikkia valtion tukia. Ehdotukseni on, että Setec pannaan vaivihkaa painamaan meille suomalaiille euroja kaiken hyvän katteeksi. Tehdään se vaikka niin kuin Italiassa - jokaisella painetulla kolmella setelilllä on sama tunnistenumero.
K. Tampio
Suomen Keskusta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181