Lankeaminen

Olin pitkään polttamatta ja kävin kirkossa. Sorruin uudestaan ja kirkko on jäänyt. Niimpä tietysti, kun minusta on kyse.

Seuraan muiden uskonelämää. En ole lainkaan niin hyvä kuin muut.

Jumala on kadonnut. Hänellä on kiire muiden ihmisten kanssa. Ei hän minua tarvitse mihinkään eikä ole kiinnostunut kuuntelemaan tällaista pientä ihmistä.

Vaikka kukaan ei usko minut Jumala paranti. Siitä on kauan aikaa.

Eilen katsoin TV:stä kun saman taudin kantajaa kuvattiin dokumenttisarjassa. Hänelle lääkäri lupasi puoli vuotta elinaikaa ja hän itki.

Muistan kuinka minulle kerrottiin että kuolen siihen. En pelännyt yhtään. Luotin täysin Jumalaan.

Sitten kun olin parantunut luovuin.

Luin kerran Raamatusta kuinka Jeesus paransi 5 ihmistä, joista vain yksi palasi kiittämään Jumalaa. Kuiskasin Jeesukselle että minä en koskaan sinua hylkäisi. Ja hän paransi ja minä hylkäsin hänet.

Kuljin niin kauas kotoa että eksyin, enkä löydä enään takaisin.
25110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kerran Nalle Puhille kävi Puolen Hehtaarin metsässä sellainen tilanne, että hän ei ollut eksyksissä, mutta ei vaan tiennyt missä päin koti on.
Silloin Kengu - jota Nalle Puh ja kaverinsa olivat yrittäneet sitä ennen eksyttää, koska eivät olleet välittäneet hänen seurastaan - pomppasi paikalle ja opasti kotiin.


Ps.50:15

Äänestä
  • Tuo psalmi osui enemmän kuin uskotkaan.

    Äänestä

Koskettavaa oli kirjoituksesi, kun tunnen taustaasi. Herran sanana tämä

Mal. 2:16
Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.

Äänestä
  • Herra vihaa hylkäämistä, mutta Herra ei hylkää vaan jaksaa odottaa loputtomasti kotiin palaavaa. Ongelmasi ei johdu Jumalasta.

    Äänestä

  • Ei sama asia kirjoitti:

    Herra vihaa hylkäämistä, mutta Herra ei hylkää vaan jaksaa odottaa loputtomasti kotiin palaavaa. Ongelmasi ei johdu Jumalasta.

    Molemmille kiitos.

    "Ongemasi ei johdu Jumalasta."

    Ei niin, itse olen vain niin saamaton.

    Äänestä

Luuk.15:7

7. Minä sanon teille: samoin taivaassa on ilo yhdestä syntisestä, JOKA TEKEE PARANNUKSEN, kuin 99 vanhurskaasta, jotka eivät tarvitse parannusta.

Äänestä
  • Yritän huomenna uudestaan, olette te kilttejä. Kun laitatte noita hyviä raamatunlauseita.

    Äänestä

Rauhantervehdys k.kiusaantunut!

Sinä olet Jumalalle yhtä rakas ja tärkeä kuin kuka tahansa muukin ihminen. Jumala kyllä kuulee ja kuuntelee sinua yhtälailla kuin muitakin uskovaisia. Olet Hänelle äärimmäisen arvokas ja rakas.

Itse pyrin olemaan vertaamaan itseäni muihin uskovaisiin. En tiedä heidän eilistä päivää ja askeleitaan. Heillä on omat vaikeutensa ja ristinsä. Onneksi Jumala on minua tässä asiassa jo auttanut kasvamaan. Ja onneksi emme hyvyyden mukaan kelpaa Jeesukselle vaan Hänen rakkautensa tähden.

Muista että Jeesus ei ikinä sinusta luovu ei jätä, Hän on ihan siinä vierelläsi. Hän rukoilee puolestasi joka hetki. Voimia, Jeesuksen hoitoa ja johdatusta elämääsi!

Äänestä
  • Ahaa, sinulla on ollut samanlaista. Ei uskoisi.

    Kiitos sanoistasi, jäin miettimään niitä.

    Äänestä

k.kiusaantunut sinulle ja muillekkin omille teille menneeille on tuhlaajapojan paluun tie auki....ISA on valmis juoksemaan sinua ja muitakin vastaan....kaanna vaan topposesi kotia kohti..ovi ei ole raollaan,,,,vaan ihan auki

Äänestä

l-h, eli entinen lännenhunttari vissiin.

Kiitos tuosta, jäin pohtimaan sitä pitkäksi aikaa. Lämmitti sydäntä. Ehkä se tästä.

Äänestä
  • k.kiusaantunut--l-h, eli entinen lännenhunttari vissiin.//ja nykyinenkin..laiskuuttani vaan lyhentelen.. ja ole hyva,,todellakin mieti tuota,,me kaikki olemme aina valilla menossa tuota tuhl..pojan tieta,,kunnes taas meita kutsutaan takaisin,,rakkasti..
    ei se niin puhdasta kenenkaan vaellus ole...jos vaan rohkenemme tunnustaa... mutta Pyhyyden kaipauksessakin Jumala nakee uskoa,,,,,ja jos meilla olisi sita edes sinapinsiemenen verran.....jne..

    Äänestä

Minä luulen, että jos kuka tahansa tietyllä tavalla syvällisempi ihminen parantuu kuolemansairaudesta, ei hän välttämättä osaa enää elää sen jälkeen koskaan samalla tavalla kuin asiaa tuntematon terve ihminen, eikä oikein tunne enää itseäänkään.

Tulee jonkinlainen kammo on kuin räjähtämätön ammus, suutari tien poskessa, elämänpelko jää suurimammaksi vaikuttimeksi.
Ja jonkinlainen käsittämätön pettymyts, miksi minun pitikokea täallainen "kuolema" jota ei sitten tullutkaan !

olen huomannut samanlaista kun kymmenen vuotta odotin puolisoni parantumista ja sitten tuli hautajaiset.

luulin että siitä pikkuhiljaa voin aloittaa oman elämän, mutta ei se vaan niin helposti käy. Jumalasuhde muuttuu jonkinlaiseksi kyyniseksi arpapeliksi, eikä oikein osaa enää mistäään iloita. Ei pääse eteenpäin, kun ei edes tiedä mikä on eteenpäin, sitä vaan on mutta ei oikein elä. Tai sitten elää niin kuin elää pitäisikin, kontrasti vaan on liian suuri niiihin uskoviinkin joilla ei ole samaa kokemusta.

luin kerran sairaalan odotushuoneessa henkilöstä jolle ei luvattu paljoa elinaikaa, ja hän valmistautui kuolemaan. Sitten hän paranikin, mutta ei enää päässyt takaisin elämään kuin vaivalloisesti kuin puujaloilla. Ja sanoikin, että kuolleista nouseminen se se vasta tuskaa olikin. kuvaannolisesti tietty.
nää on asioita joista ei voi edes puhua terveiden ihmisten kanssa.

En oikein usko että Lasaruskaan pääsi enää mihinkään normaaliksi luokiteltavaan elämään takaisin. Kaksinkertainen kuolema kun on vähän liikaa yhdelle ja yksinkertaiselle ihmiselle, kuten me olemme jokainen.

Ehkäpä jumalalla on jokin lisäymmys tälalisia ihmisiä ja heidän tuntemisiaan kohtaan.

Äänestä
  • Outoja kirjoitat aglius. Olen ollut kolme kertaa kuoleman kanssa vastatusten ja jo ensimmäisen kerran jälkeen pääsin elämään täyttä, hyvää elämää. Ennen, kuin sain kokea nuo kokemukset, en kyennyt siihen elämään, mitä noiden kokemusten jälkeen olen saanut elää. Elämästäni tuli hyvää ja siitä poistui itsekeskeisyys ja ihmisorjuus sen takia, että jouduin näkemään miten turha ihmisen on luottaa itseensä, tai muihin ihmisiin yli Jeesuksen. Siis ensin Jeesus ja sitten itse ja lähimmäiset.

    Äänestä

  • Niin, aglius. Ei se helppoa ole ollut. Ja tuo luopuminen siitä todistaa.

    Sitä tahtoi unohtaa kaikki ikävät kokemukset, ja liitin Jeesuksen sairauteeni, tosin Hän oli sen parantaja, mutta yhtä kaikki samaa sarjaa.

    Olen surullinen vaimosi vuoksi. En osaa sanoa oikein mitään mikä lohduttaisi.

    Varmasti rakastit häntä paljon, ja siksi mitkään sanat ei auta.

    Äänestä

  • asiastakyse kirjoitti:

    Outoja kirjoitat aglius. Olen ollut kolme kertaa kuoleman kanssa vastatusten ja jo ensimmäisen kerran jälkeen pääsin elämään täyttä, hyvää elämää. Ennen, kuin sain kokea nuo kokemukset, en kyennyt siihen elämään, mitä noiden kokemusten jälkeen olen saanut elää. Elämästäni tuli hyvää ja siitä poistui itsekeskeisyys ja ihmisorjuus sen takia, että jouduin näkemään miten turha ihmisen on luottaa itseensä, tai muihin ihmisiin yli Jeesuksen. Siis ensin Jeesus ja sitten itse ja lähimmäiset.

    "Olen ollut kolme kertaa kuoleman kanssa vastatusten"

    oletko miettinyt miksi?

    Jobista

    Luku 33:14,17,18,29 ja 30

    14. Jumala puhuu tavalla tai toisella.
    sitä ei vain huomata.

    17. KÄÄNTÄÄKSEEN heidät pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä,

    18. säästääkseen hänen elämänsä turmiosta ja hänet juoksemasta keihäiden saaliiksi.

    29. Kaikkea tätä Jumala TEKEE kahdesti ja kolmastikin ihmiselle

    30. PALAUTTAAKSEEN hänet turmiosta ja antaakseen hänelle elämän valon.

    Äänestä

  • Aika monessa kohtaa voin allekirjoittaa tuon agliuksen tekstin.
    Siitä on jo yli 36 vuotta kun teho-osastolla makasin viikkoja.
    Edelleen on asia mielessä melkein joka päivä.

    Äänestä

Tällaista ketjua oli ihanaa ja siunaavaa lukea!

Tätä juuri on se, kun haluamme yhdessä kulkea taivastietä, toinen toistamme tukien ja rohkaisten.

Muistan myöskin omalta pieneltä osaltani Sinua K.Kiusaantunut rukouksin.

http://www.youtube.com/watch?v=Xc3QwGUoPeo

Äänestä
  • Kiitos siivetön(kiva nimmari)ja varsinkin kiitos musiikkivideosta.

    Äänestä

Joskus keskutelimmekin tuosta paranemisestasi, joka minun on niin helppo uskoa. Olenhan itsekin saanut kokea paranemisihmeet. Kun Jumala parantaa, on sillä se tarkoitus, että saat lähetä vaeltamaan Jeesuksen opastamana, eikä sinun tarvitse olla enää koskaan yksin. Jumala tuntee edeltä omansa ja parantaa jopa silloinkin, kun ihminen ei vielä edes saavansa uskonlahjaa.
Usko on Jumalan suurin lahja, sillä se muuttaa elämän kokonaan. Evankeliumit ovat niin kallis asia, että niitä syömällä ihminen muuttuu. Siksi Jeesus käskee meidän syödä elämän leipää.

Äänestä
  • Siis, Jumala parantaa jopa silloinkin, kun ihminen ei edes tiedä saavansa uskonlahjaa. Jumalan valtakunnan lähelle tuleminenkin parantaa ja siksi jokaisen pitää kuulla Jumalan Sanan julistajia, sillä siitä saattaa seuraksena olla terveys. Ennen kaikkea siitä saattaa koittaa se ihmeellinen päivä, jolloin saa uskon lahjan ja saa alkaa vaeltamaan Jeesuksen kanssa. Alku on usein juhlaa. Sen jälkeen alkaa kasvatus, joka on ahdistusta, mutta ahdistus muuttuu iloksi ja onneksi, joka kestää aina. Jumalan lapsi on vapaa kaiken keskellä, sillä niin viisaat neuvot Jeesus antaa kansalleen.

    Äänestä

  • asiastakyse kirjoitti:

    Siis, Jumala parantaa jopa silloinkin, kun ihminen ei edes tiedä saavansa uskonlahjaa. Jumalan valtakunnan lähelle tuleminenkin parantaa ja siksi jokaisen pitää kuulla Jumalan Sanan julistajia, sillä siitä saattaa seuraksena olla terveys. Ennen kaikkea siitä saattaa koittaa se ihmeellinen päivä, jolloin saa uskon lahjan ja saa alkaa vaeltamaan Jeesuksen kanssa. Alku on usein juhlaa. Sen jälkeen alkaa kasvatus, joka on ahdistusta, mutta ahdistus muuttuu iloksi ja onneksi, joka kestää aina. Jumalan lapsi on vapaa kaiken keskellä, sillä niin viisaat neuvot Jeesus antaa kansalleen.

    Niin. Olen lukenut monta kertaa kun puhut ihmeestäsi.

    4% sen minun sairauden kantajista paranee, mutta prosenttiosuus on niin pieni että lääkärit sanoivat "ei parane".

    Ihmeenä pidän sitä kuitenkin.

    Äänestä

Pietarinkin piti kokea epäonnistuminen, että hän näkisi, että missä on se uskon lähde ja mistä pitää etsiä vastauksia. Ei itsestä, ei olosuhteista, ei ihmisistä, vaan Jeesuksesta. Ja se usko, joka kestää, ei ole omaa uskoa, vaan Jeesuksen usko on se, joka kestää ja kantaa yli kaiken, mitä maailmassa on.

Äänestä

Mitä teen kun taas lankesin

Haluan tässä kirjoittaa rohkeasti eräästä asiasta, joka vaivaa lähes kaikkia kristittyjä. Vaikka sivuutan tätä aihetta aika ajoin, nyt haluan kirjoittaa siitä suoraan. Kyse on meidän lankeamisistamme.

lue loput täältä!

http://www.evank.org/sivu11_nuoret_mita_teen_kun.php

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


k.kiusaantunut kirjoitti:

Olin pitkään polttamatta ja kävin kirkossa. Sorruin uudestaan ja kirkko on jäänyt. Niimpä tietysti, kun minusta on kyse.

Seuraan muiden uskonelämää. En ole lainkaan niin hyvä kuin muut.

Jumala on kadonnut. Hänellä on kiire muiden ihmisten kanssa. Ei hän minua tarvitse mihinkään eikä ole kiinnostunut kuuntelemaan tällaista pientä ihmistä.

Vaikka kukaan ei usko minut Jumala paranti. Siitä on kauan aikaa.

Eilen katsoin TV:stä kun saman taudin kantajaa kuvattiin dokumenttisarjassa. Hänelle lääkäri lupasi puoli vuotta elinaikaa ja hän itki.

Muistan kuinka minulle kerrottiin että kuolen siihen. En pelännyt yhtään. Luotin täysin Jumalaan.

Sitten kun olin parantunut luovuin.

Luin kerran Raamatusta kuinka Jeesus paransi 5 ihmistä, joista vain yksi palasi kiittämään Jumalaa. Kuiskasin Jeesukselle että minä en koskaan sinua hylkäisi. Ja hän paransi ja minä hylkäsin hänet.

Kuljin niin kauas kotoa että eksyin, enkä löydä enään takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu