Olen pieneltä paikkakunnalta,täällä on kehyApu kirpputori jonka kaikki tuotto menee tansaniaan lasten opiskeluun,kaivojen tekoon ym. mitä suurempi tekijä,kuten spr niin rahat jäävät välille,Itse kävin paikan päällä Afrikassa kirpputorilla työskennellessäni,olimme 18 päivää siellä ja veimme luostariin lapsille leluja,kyniä,vihkoja.Kävimme katsomassa omin silmin rakennettua kaivoa,pienen kirpputorin voimin sinne on saatu jo paljon apua ja lisää tulvii koko ajan.Itse suunnittelen jopa töihin lähtöä Afrikkaan ja orpokodin perustamista.olen uskossa ja koen suorastaan ällötystä täällä suomessa koska meillä on kaikkea,yllinkyllin,joillakin ei ole mitään,ei edes vanhempia enää elossa vaikka lapsi on 2vuotias,muistakaa se hyvät kanssa eläjät kun valitatte että on vääränlaista leikkelettä taas leivän päällä,että joku antaisi siitä leivästä elämänsä.
Tansania,Morogoro
8
311
Vastaukset
- Merkkelikö ?
Vielä enemmän syntyy uusia lapsia kuin sinne veidään apua. Afrikan mieshän ei itse kaivoja saa vieläkään aikaiseksi. Onkohan tuo väki oikeasti niin tasokasta, että ansaitsee miljardimääräisesti lisääntyä ? meitä suomalaisia ei ole kuin 5 miljoonaa emmekä kyllä heille häviä millään tasolla. Eikö pitäisi keskittyä siihen, että pidämme omasta jatkumosta huolta eikä afrikkalaisten liika sikiämisestä ?
Kyllä tuollaista miestä ei täällä katsota lisääntymiskelpoiseksi, mutta afrikkahan suorastaan räjähtää näiden vuosikymmnten kehitysapuhyysäämisten jälkeen silmille ja ihan tuonne Pohjois_norjaan saakka. - iso d
minulla on auto, asunto, vene ja kaapissa ruokaa.
jokaikisen sentin olen työlläni ansainnut. pitäisikö minun myydä kaikki ja antaa rahat afrikkalaisille syöttiläille joiden ainoa kyky on tehdä lisää syöttiläitä?
ihmisten auttaminen on ok, mutta ei silloin kun se pitkässä juoksussa vain pahentaa tilannetta, kuten kehitysavun kanssa on käynyt.
nälkäisiä maailmassa riittää. ihan kotimaassakin. autapa heitä. - EI rohmukuoriaisille
Olimme Afrikan matkalla ja seurueestamme erään firman omistaja lahjoitti traktorin mies kansalaisjärjestölle, että voisivat vuoronperään sitä käyttää. Jälkeenpäin saimme kuulla, miten kirkko oli puuttunut asiaan ja ominut koko vehkeen.
Edes kyläyhteisö ei saa omistaa mitään. Turha tukea idi amineja, köyhä kansa on kyykyssä joka tapauksessa. Voisittkeko te "syöpäläis" teoreetikot enää kauvempana totuudesta olla. Tässä hieman asiantuntevampaa mielipidettä.
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=187257
Hans Roslingin esittelee useissa videoissaan myös hyvin nyky maailman tilaa.- Angela3
Voi teitä sokeita ja pelkääviä... kunhan oma perse ja talous on suojassa niin hyvä niinkö? ottakaa asioista ensin selvää tosiaan ennen kuin alatte haukkumaan afrikkalaisia syöttiläisiksi.. jos kaikki ajattelisi kuten sinä joka näin kirjoitit (iso d) moni lapsi kuolisi,otatko sen omalletunnollesi että voisit sillä rahalla minkä veneesi tankkiin hupiajelulla työnnät(n.30e) voisit ruokkia yhden lapsen kuukaudeksi ja vaatettaa? onko mielesi todella hyvä jos silmiesi eteen tuodaan riutuva nälkiintynyt orpo lapsi niin tuumaat vain että ei kiinnosta???eikä se tarkoita että koko omaisuus pitää myydä vaan muutama hullu kymppi minä tungemme vaikka hedelmäpeleihin,ylimääräisiin herkkuihin,lottoon...se raha voisi pelastaa jonkun hengen,eikö se tosiaan liikuta sinua tippaakaan??katso peiliin ja tarkasti..tuntuisiko sinusta kivalle että kun tulee hetki jolloin tarvitset apua,ojennat kätesi kohti ohikulkijaa kun esim liukastut kadulla,ja ohikulkija vain ylenkatsoo ja kävelee pois? mietippä tarkasti...
- Habari bwana!
On tullut taannoin muutaman kerta käytyä Tansaniassa ja Morongorossakin. Musta tuntuu että kansalaisärjestöjen ja kirkon ulkomaanavun toiminta menee tehokkaasti kansalaisten hyväksi. Valtioiden kehitysapuhankkeet ovat usein ampuneet tavoitteidensa ohi.
Ei sitä väen lisääntymistä tarvitse kauhistella. Muutama lapsi on tarpeen vanhempien vaqnhuuden vuosien toimeentulon kannalta. Syntyvyyden säännöstelysysteemit estävät liiallisen väestön kasvun, jos niin halutaan, kuten on tapahtunut mm. Kiinassa. Ja työvoimaakin tarvitaan paikallisiin tuotantoprojekteihin nyt kun loppuvista luonnonvaroista kilpaillaan ja esim. kiinalaiset ovat aloittaneet hankkeitaan Afrikassa. - kirkasotsa
Tansaniassa kuolee 72 lasta/1000 ennen 5v synttäreitään. Suomessa luku on 5/1000. Tansaniassa ei ole Kelaa eikä sossua,vaan nämä lapset hoitavat vanhuksensa hautaan asti itse,kun niitä vanhusten hoitopalveluja ja terveyskeskuksiakaan ei juuri ole. Siltikin siellä elää naapurimaista paenneita pakolaisia satoja tuhansia. Suomessa jotkut itkevät niistä tuhannesta pakolaisesta,jotka turvapaikkaa hakevat.
- uskonhan minäkin
Jos koet ällötystä yltäkyläisyydestä täällä, miksi et anna afrikan olla afrikka siinä mikä sinua ei ällötä. Suomessakin on köyhiä, jos et satu tietämään ja täällä pakkasissa se on kurjaa silloin.
Laiskuuttan ovat afrikassa mitä ovat sekä alttiudestaan heimojohtajien palvontaan. Luonto hoitakoon asiat, jos eivät itse kaivojaankaan edes kaiva !. Hyysärimaat aiheuttavat vain liikalisääntymistä avulla, joka ei ole kehitysapua, vaan ruoka-apua. Kymmenissä vuosissa jos muuta on ollut, niin voinee todeta, että älyssä ja tahdossa on puutetta
Ja kun pääset siellä afrikassa tutustumaan "perhesuunnitteluun", jossa mies on kuningas ja siitää lapsia silloin kuin huvittaa, niin kyllä se siitä aukenee sinullekin, mikä on ällöttävää ja todella epä-älyllistä.
Suosittelisin sinulle tutustumista afrikan albiinojen elämään, jotta saisit kuulla, mikä on ällöttävää.
Se, että sanot olevasi uskossa, ei tee sinusta fiksua tiedä se.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348