Jeesus Kristus
Jumalan Pojan nimi ja arvonimi hänen maan päällä olonsa aikana hänen voitelustaan lähtien.
Nimi Jeesus (kreik. I·ē·sous′) vastaa heprealaista nimeä Jesua tai Joosua (täydellisessä muodossaan Jehosua, hepr. Jehō·šu′aʽ),
joka merkitsee ’Jehova on pelastus’.
Nimi ei ollut harvinainen, vaan tuohon aikaan oli paljon sennimisiä miehiä.
Tästä syystä ihmiset käyttivätkin usein jotain lisänimeä,
ja sanoivat esimerkiksi ”Jeesus Nasaretilainen” (Mr 10:47; Ap 2:22).
Kristus tulee kreikkalaisesta sanasta Khri·stos′,
joka on heprealaisen sanan Ma·ši′aḥ (Messias) vastine ja merkitsee ’voideltua’.
Vaikka ilmausta ”voideltu” käytettiin perustellusti muistakin ihmisistä
, esimerkiksi Mooseksesta, Aaronista ja Daavidista, jo ennen Jeesuksen aikaa (Hpr 11:24–26; 3Mo 4:3; 8:12; 2Sa 22:51),
niin se asema, virka tai palvelustehtävä, johon heidät oli voideltu,
oli ainoastaan esikuva Jeesuksen Kristuksen korkeammasta asemasta,
virasta ja palvelustehtävästä.
Jeesus on sen vuoksi ylivertaisella ja ainutlaatuisella tavalla
”Kristus, elävän Jumalan Poika” (Mt 16:16). (Ks. KRISTUS; MESSIAS.)
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200002451
Lukutaitoiselle ihmiselle selviää hetkessä,
että Jehovan todistajille Jeesus on siis Jumalan Poika.
verkkokirjaston materiaalista se selvisi hetkessä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kylhä Myö tuo tiijettiikii,
mut ko se Sanamies ei ossaa lukkee ko valikoijen ,
sieltä täältä ;)
minnuu ainaki loukkaa tämmöne herjaus!