Ensin ilmestyy tuo laittomuudentekijöiden ruhtinas antikristus, tuo valheen ja vääryyden isä, itse saatana joka korottaa itsensä jumalaksi ja eksyttää kaikki maan päällä asuvaiset, ja saa heidät ottamaan pedon merkin otsaansa tai käteensä, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä mitään tämän pahan vallassa olevan maailman kaupoista, muuta kuin ne, joissa on se pedon merkki.
Sillä käteinen raha poistetaan käytöstä. Silloin tehdään kauppaa tililtä tilille systeemillä, niin kuin nytkin jo luottokorteilla. Joissa nytkin jo näkyy paljon erilaisia tietoja ostajasta, kelloajat ja päivämäärät, myös paikkakunnat, kuin ostos summatkin, henkilötiedot ja ehkä muutakin ?
Tuo, jonka tulemus tapahtuu kaikella valheen ja vääryyden voimalla, joka muuttaa ajat ja lait, niin että kaikki totuudenmukainen on vääryyttä ja kaikki valtaapitävien tekemä vääryys on oikeutta.
Josta Raamatun uudentestamentin 2 Tess. Luku sanoo näin: jae 9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Oikean Jeesuksen tullessa pyhässä hengessä ihmissilmälle näkymättömänä, ainoastaan vaikutus näkyy, niin kuin tuulenkin, itse tuulta kun ei näe, sen voi tuntea ihollaan tai myötäisenä tai vastaisena, mutta ei voi nähdä. Samoin sähkö on sellainen jota ei silmä näe, mutta se on kuitenkin todettavissa. Samoin Jumalakin, Hänet voi kokea ja tuntea, nähdä sanana, lukea ja nähdä vaikutuksina. Mutta ei ihmissilmällä nähdä Häntä.
Samoin kuin pahan hengen, saatanankin vaikutuksen, jonka olemassaoloon kuitenkin lähes kaikki myös uskovat, ja jota lähes kaikki ihan nimeltä ylistävät, jopa monesti päivässä, perkeleenä ja saatanana, tai piru vieköön sanana, ja helvettiin menoa toisilleen toivotuksina. Ja monin muinkin tavoin, samaa suuntaa ylistäen ja palvellen, se näkyy kaikessa, tuotannossa, useimmissa tuotteissa, kaupassa TV ja radio ohjelmissa, lehdissä kirjoissa, ihan kaikessa arkielämässä. Tekoina ja sanoina.
Jeesuksen tullessa noutamaan ja pelastamaan omiaan, seuraajiaan pois Herran vihan ja tuomion ajasta turvaan. Joka siis tapahtuu uskosta osattomille yhtäkkiä ja yllättäen. Samoin monille pelkille uskonnollisille, ns. nimikristityille. Jotka myöntävät uskovansa, ja puhuvatkin siitä, mutta eivät tee eikä elä sen armon ja arvon mukaisesti, eli eivät tee ja toimi Jumalan tahdon mukaisesti, eli oikein.
Näin jääden ulkopuolelle, vihan ajasta pelastuneiden, puhdistautuneesta ja Kristukseen ja Kristuksessa yhdistyneestä Jumalan seurakunnasta, joka on itsensä kaunistanut, poistanut morsiuspuvustaan ( pyhän seurakunnan tunnus) kaikki tahrat ja rypyt. Josta heidät tunnistetaan Kristuksen omiksi.
Ulkopuolelle jäävien sitten joutuessa, kokemaan joko marttyyrius, tai pedonmerkin ottamisen myötä kaikki ilmestyskirjan luettelemat kauhut ja hirveydet. Jonka kaltaista ei ole vielä maan päällä koettu, vaikka todella hirveitä asioita on tähänkin mennessä historian saatossa tapahtunut.
Jeesuksen tulemuksen ensimmäinen vaihe tapahtuu siis näkymättömällä tavalla, antikristuksen ilmestymisen alkuvaiheiden aikoihin, kristittyjen vainojen alkaessa. Joissa muutamia edeltä käsin valmistettuja joutuu myös uhriksi.
Käy niin kuin vanhurskaan Nooan päivinä. Hänen, joka voi pahoin kun näki kaikkea kauhistusta ympärillään, hän varoitti ja nuhteli silloista maailmaa tulevasta Jumalan tuomiosta. Josta hän sai vain pilkkaa osakseen. Mutta hän rakensi itselleen ja mukana olleiden muiden vanhurskaiden kanssa arkkia, = seurakuntaa, jossa pelastuivat vedenpaisumustuomiolta jolla Jumala hukutti koko silloisen koko pahan maailman ihmiskunnan.
Joka taas on edessä, ihmisten pahuus on taas niin laajaa ja niin härskiä, väkivaltaista, itsekästä, moraalitonta, sekasortoista, ristiriitaista, sotia ja kansanmurhia synnyttäviä, villitsevää, terroristista, tuhoisaa ja turmelevaa, ettei Jumala voi enää tätä sallia. Jeesuksen hankkima armon aika on nyt loppumaisillaan, alkaa tilintekojen aika. Jokainen saa ansionsa mukaan, kuka hyvää kuka pahaa palkakseen.
Näin viimehetkillä ns. 11 hetkellä vielä muistuttaen ja valistaen Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä / Esko H.
Jeesus Kristus tulee pian, mutta ...
4
148
Vastaukset
- Duunari
Eduskunnan puhemies on antikristuksen ruumiillistuma meidän ajassamme, ainakin Suomen kansalle ja kova oli tahto päästä pilaamaan ihmisten elämää myös euroopassa...Hän on saanut manipuloitua ja aivopestyä porukat puolelleen valheellisilla houkutuksillaan,vaikka on ollut valmis viemään viimeisenkin leipäpalasen lapsen suusta...
- Esko H.
Ei vielä ruumiillistuma, vaikka onkin jo hengessä petoa, joka tulee olemaan yhteistyössä ja palvelijanaan, ovella olevassa antikristuksen ruumiillistumisen / viimeissessä maailman vallassa.
- Ruuben
Juhani S:ia Keski-Suomesta tällä:
Ensin ilmestyy tuo laittomuudentekijöiden ruhtinas antikristus, tuo valheen ja vääryyden isä, itse saatana joka korottaa itsensä jumalaksi ja eksyttää kaikki maan päällä asuvaiset, ja saa heidät ottamaan pedon merkin otsaansa tai käteensä, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä mitään tämän pahan vallassa olevan maailman kaupoista, muuta kuin ne, joissa on se pedon merkki.- Esko H.
Joo, samastahan tuo Juhanikin on varoitellut ja valistellut.Eli sen pedon merkin ottamisesta. Joka on samaa kuin kuleman leiman ottamista.
Niin kuin metsän omistajatkin leimauttaa ensin puut ja sitten kaadattaa, tai itse kaataa ne kaadettaviksi leimatut puut.
Etta samasta ja vastaavasta on kysymys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2032790Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1652496Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait256904Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies107902Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka307874Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k453778Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748