Eappi rulettaa!

Eappin ihmisoikeustarkkailijoina toimii myös helluntailaisia kuten pitääkin.

Tässä hyvää pohdintaa Lähi-idästä Kotimaa lehden palstalla. Kirjoittaja on toiminut Kirkkojen maailmanneuvoston ihmisoikeustarkkailijana (EAPPI) keväällä 2012 ja kuten yleensä käy myös paikan päällä toimiville YK-sotureille, mahdolliset israelfanituksen oireet kaikkovat nopeasti karun todellisuuden iskeytyessä tajuntaan.

"Israel on sopivan kaukana, jotta uutiset voi valita korvasyyhynsä mukaan, ja vastenmielisten tietojen todenperäisyyden voi aina kiistää. Samaan tosin pystyy paikanpäälläkin, jos ei uskaltaudu tutustumaan palestiinalaisten arkeen.

Joitakin kertoja olin kovin ymmälläni, koska kuulemani asiat eivät tuntuneet sopivan siihen ihanteelliseen kuvaan, jota tuosta valtiosta halusin pitää yllä.

Vuosi sitten minulle tarjoutui tilaisuus osallistua Kirkkojen Maailmanneuvoston EAPPI -hankkeeseen, toimimalla ihmisoikeustarkkailijana Länsirannan miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Jouduin siellä toteamaan, että kaikki pahasti vääristellyksi uskomani tiedonvälitys olikin ollut oikeassa, eikä ollut edes kertonut koko karmeaa tilannetta.....
Israelin hallitus ei osoita kykyä tunnustaa palestiinalaisten ihmisoikeudet. Se ei kykene ottamaan askelia rauhan rakentamiseksi, kuten siirtokuntien rakentamisen pysäyttäminen tai luonnonvarojen oikeudenmukainen jako eri väestöryhmien kesken, tai eri väestöryhmien tasavertaisuuden varmistaminen lain edessä.

Ja listaa voisi jatkaa, mutta ken haluaa, voi tutustua asioiden tilaan monien israelilaisten juutalaisten ihmisoikeusryhmien laatimien katsausten valossa, kuten B'tselem, Rabbis for Human Rights, Breaking the Silence, "

http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=626&id=44694&start=20

http://www.eappi.fi/

HYVÄ EAPPILAISET!!!!!

4

74

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tällätti totuus

      Kirkkojen maailmanneuvosto on aina hyökännyt israelia ja juutalaisia vastaan.
      Syy :

      Ovat anti-kristiilisia anti-semiittejä korvaustelogian toteuttavia palkkapappeja, homo/lesbopiispoja...ym
      Vain rahat kiinnostaa noita " kalkittujen sinien sissällä iljettävyyksiä tekevät...

      Tämä on selvää se on julistettu katoilla, kaduilla ja lehdistössä...Ihan arkki-perkke'een johdolla...
      En viitsi edes tuon suomen kirkon johtajan nimeä kirjoita, niin saastaa hän on; jopa pahemi kun entinen sontakärpänen eli paarma.i

    • KTS (Ei kirj.)

      Tästä ei nyt lössi selviä tavanomaisella solvaamisella. Karismaattiset helluntaipiirit ovat yhteisrintamassa EAPPIn kanssa ja jokainen paikan päällä käynyt oppii kyllä tietämään, mikä tilanne on.

      HYVÄ!

      • woewoe

        Ellei ole niin oman ideologiansa vallassa, että sen vastakkainen todellisuus valuu kuin vesi hanhen selästä. Sellaisiakin tapaa.


    • KTS--

      Nostetaas vähä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      104
      1466
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      111
      1182
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      68
      1074
    4. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      7
      1074
    5. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      972
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      56
      966
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      130
      871
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      69
      771
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      57
      743
    10. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      315
      710
    Aihe