Epäilen, että minulla on jonkin sortin lievä kirjoitushäiriö. Minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia lukemisen kanssa, enkä myöskään sekoita kirjaimia keskenään kirjoittaessa. Varsinaiset ongelmat ilmenevät tekstin tuottamisessa ja jäsentämisessä. Tämä ilmeni etenkin lukio aikoina ja kävinkin erilaisilla kirjoituskursseilla, mutta ilman hyviä tuloksia. Äidinkielen kirjoitukset menivät hädin tuskin läpi, koska en vain ehtinyt kirjoittaa tarpeeksi. Kieliopillisesti aineeni olivat melkein moitteettomia. Silloin minusta tuntui, että olisin tarvinnut tekstin tuottamiseen vielä pari tuntia lisäaikaa, että olisin päässyt samaan tulokseen kuin muut.
Pystyn kuvittelemaan ja muodostamaan kokonaisia kappaleita mielessäni, mutta kun alan kirjoittamaan niin ajatus katoaa täysin. Tämä johtaa yleensä siihen, että saatan kirjoittaa yhtä kappaletta monta kertaa uudelleen ja uudelleen.
Tällä hetkellä edessäni on korkeakoulun opinnäytetyön kirjoittaminen, mikä ahdistaa aivan älyttömästi. Olisiko kellään neuvoja/vinkkejä antaa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.