Kypsyttää

SUMUTTAVAT METKUILLAAN KOKOKANSAA !!! ,
Eli vantaan sumekon varaosamyyjät. on ilmeisimmin koukutettu vain Kusettamaan asiakkaita ja myytyään varaosan vuosimallinmukaan joka ei sitten sovikkaan kyseiseen mopediin liekösitten valmistajalla sinävuonna vaihtuneet komponentit taas tiukempiendirektiivienmukaisiksi tänne suomenmarkkinoille jokatapauksessa osa eisopinut muidenkomponenttienkanssa yksiin. sumekolla todistettiin ettei osassa ollutmitään vikaa laittamallasekiinni uudemmanmalliseen mopoon jossase toimikyllä. keskustelin mummulassa muiden kyseistenmopomallien korjaajienkanssa yksiheistä oli sumekon entinen käksipyöräistenkorjaaja, heiltäsain tietoa että vuottavanhemmanmallin osa olisisopinut joten kysyttiinsitten josko sumekollaolisi annettu vanhemmanvuosimallin osatilalle tai peruttukauppa kumpikaanei sopinut no sitten yritettiin myydä lisääosia ja väitettiin että muuallahanse vika eikä heidänmyymässäosassa mitä helvetin asiakaspalvelua sellanenon. no ostettiinsitten samaosa muualta toisenliikkeen korjaajan ohjeenmukaan ja nyt mopotoimii niinkuinsenpitääkin eikä muissaosissa ollut mitäänvikaa. muttakun sumekon henkiläkunta on ilmeisimmin kopulutettu tekeytymään aivan ääliöiksi siinävaiheessa kun pitäisottaa jotainvastuuta tekemisistään kaikenlisäksi samaosa muualta maksoi huomattavastivähemmän. ja onsentään oikee osa siihenmopoon. sumekon entinenkorjaajakertoi että sumekollatehtävät korjaukset onkäskettytekemään sinneppäin eikä säästösyistä saa tehdä korjauksia kunnolla eihän esim korjattu moottoripyöräsaakestää liiankauvan sehäntäytyysaada uudestaankin korjaamolle muuten ei sumekosaa lypsettyä asiakkaita. meidän ostamiset sumekolta loppuisiihen. ja ainakin kahdenmuun yrittäjänmeiltäpäin. ja tulevaisuudessa katsomme etteivaantule ostettua sellaista moottoripyörää johonka joutuisiostamaan osia sumekolta. myöskin parhaanimukaan tiedotan kaikille tahoille sumekon surkeasta asiakaspalvelusta. PS: Loppuine asiakkaat nummelan deltta autoltakin oli samallaista piittamatonta asiakaspalveluasielläkin,
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ensimmäiseksi kehottaisin ottamaan vähän rauhallisemmin, toiseksi jos sulla viellä mopokortti on taskussa jota vähän epäilen, niin mene takasin sinne 8 luokan äidinkielen tunnille.. eihän tosta saakelin sekametelisopasta saa mitään selvää, kirjoitus on kun 1 luokkalaisen jäljiltä. ja en yhtään epäile et jos oot samalla lailla artikuloinut kun olet mennyt osaa vaihtamaan, niin ei ne myyjätkään ole saanut mitään selvää..
paljon yhteyksiä sumekoon itselläni ja enpä ole kyllä ikinä kuullut että siellä muka huonosti korjattaisiin yms että saataisiin asiakkaat takaisin.. aivan bullshittiä..
sellaisen neuvon kyllä annan että yleensäkkin kaikki kaupat saa peruttua tai neuvoteltua OMALLA positiivisella asenteella ja ystävällisyydellä.. IKINÄ, Ei Ikinä ole itselläni mikään asia jäänyt selvittämättä ja ihan vaan kohteliaalla käytöksellä on päästy etiäpäin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meminirkki kirjoitti:

SUMUTTAVAT METKUILLAAN KOKOKANSAA !!! ,
Eli vantaan sumekon varaosamyyjät. on ilmeisimmin koukutettu vain Kusettamaan asiakkaita ja myytyään varaosan vuosimallinmukaan joka ei sitten sovikkaan kyseiseen mopediin liekösitten valmistajalla sinävuonna vaihtuneet komponentit taas tiukempiendirektiivienmukaisiksi tänne suomenmarkkinoille jokatapauksessa osa eisopinut muidenkomponenttienkanssa yksiin. sumekolla todistettiin ettei osassa ollutmitään vikaa laittamallasekiinni uudemmanmalliseen mopoon jossase toimikyllä. keskustelin mummulassa muiden kyseistenmopomallien korjaajienkanssa yksiheistä oli sumekon entinen käksipyöräistenkorjaaja, heiltäsain tietoa että vuottavanhemmanmallin osa olisisopinut joten kysyttiinsitten josko sumekollaolisi annettu vanhemmanvuosimallin osatilalle tai peruttukauppa kumpikaanei sopinut no sitten yritettiin myydä lisääosia ja väitettiin että muuallahanse vika eikä heidänmyymässäosassa mitä helvetin asiakaspalvelua sellanenon. no ostettiinsitten samaosa muualta toisenliikkeen korjaajan ohjeenmukaan ja nyt mopotoimii niinkuinsenpitääkin eikä muissaosissa ollut mitäänvikaa. muttakun sumekon henkiläkunta on ilmeisimmin kopulutettu tekeytymään aivan ääliöiksi siinävaiheessa kun pitäisottaa jotainvastuuta tekemisistään kaikenlisäksi samaosa muualta maksoi huomattavastivähemmän. ja onsentään oikee osa siihenmopoon. sumekon entinenkorjaajakertoi että sumekollatehtävät korjaukset onkäskettytekemään sinneppäin eikä säästösyistä saa tehdä korjauksia kunnolla eihän esim korjattu moottoripyöräsaakestää liiankauvan sehäntäytyysaada uudestaankin korjaamolle muuten ei sumekosaa lypsettyä asiakkaita. meidän ostamiset sumekolta loppuisiihen. ja ainakin kahdenmuun yrittäjänmeiltäpäin. ja tulevaisuudessa katsomme etteivaantule ostettua sellaista moottoripyörää johonka joutuisiostamaan osia sumekolta. myöskin parhaanimukaan tiedotan kaikille tahoille sumekon surkeasta asiakaspalvelusta. PS: Loppuine asiakkaat nummelan deltta autoltakin oli samallaista piittamatonta asiakaspalveluasielläkin,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu